Month: December 2008

Joku ehkä muistaakin, että sain testattavakseni Max Factorin uutuusripsarin False Lash Effect noin pari kuukautta sitten. Valmistajan mukaan mascara antaa ripsille saman efektin kuin korkokengät säärille. Lupaukset tasaisen täyteläisistä, klumppiintumattomista ripsistä, jotka näyttävät tuuheilta ja pitkiltä, mutta silti luonnollisilta, kuullostivat juuri siltä, mitä olen aina kaivannut.
Pressitilaisuudessa Max Factorin edustaja kertoi liikuttavan (tosi)tarinan naisesta, joka ryntäsi hihkuen ulos kylppäristä kokeiltuaan False Lash Effectiä ensimmäisen kerra. “Mullakin on RIPSET, jeijj!!” kuului tuon onnellisen naishenkilön hehkutus.

Odotukset olivat siis vähintäänkin korkealla jo ennen testiperiodin alkua. Ripseni eivät ole ihan totaalisen olemattomat, mutta ne eivät ole sen paremmin pitkät, tuuheat, kauniisti kaartuvat kuin luonnollisen tummatkaan.
Uuden ripsarin harjaosuus on oudon paksu. Meille kyllä kerrottiin lehdistötilaisuudessa, että paksulla pötikällä on helpompi saada ripsen tyvestä asti tasainen lopputulos. En tiedä sitten olenko jotenkin erityisen mämmikoura vai miksi tökin itseäni silmään ja poskille niinkuin silloin joskus muinoin, kun koko ripsarihomma oli ihan uutta.
Periaatteessa olen ollut ihan tyytyväinen. Ripset saavat jonkin verran enemmän volyymiä varsin pienellä vaivalla. Olen kyllä harjannut väriä aina kahteen kertaan, vaikka yhdenkin kerroksen olisi kuulemma pitänyt olla tarpeeksi. Mitään mieletöntä eroa perusripsariini (Max Factorin Masterpiece Max) en kyllä ole huomannut, mutta toisaalta se pienikin lisä aiheuttaa helposti riippuvuutta.
Kaupassa False Lash Effect on hinnoiteltu pikkuisen tyyriimmäksi kuin Max Factorin perusripsarit. Voin kyllä suositella ripsarin testaamista etenkin niille, jotka ovat olleet tyytyväisiä Max Factorin muihin ripsareihin, vaikka lopputulos ei ihan tekoripsitasolle ylläkään.

Plussaa:
+ Ripset saavat hyvin lisää volyymiä (sekä pituutta että paksuutta)
+ Riittoisa ja nopea käyttää, kaksi kerrosta riittää vaativammallekin
+ Kestää hyvin ripsissä rapisematta
+ Vesiliukoinen ripsari lähtee hyvin pesussa tavallisella puhdistusmaidolla

Miinusta:
Paksu harjaosuus on hankala käytössä
Miksi maksaa minimaalisesta lisäefektistä perusripsaerihin verrattuna?
Tuotteen kemikaalintuoksu pani silmät vuotamaan ensimmäisillä käyttökerroilla

Sähköpostiin ja kommentteihin tulleiden kyselyiden perusteella aika monet suuntaavat shoppailemaan Tukholmaan joulun ja välipäivien aikaan. Yritän päivittää tietoja vip-alennusmyynneistä ja muusta mukavasta mahdollisimman usein.

Scampi-merkkisten uikkareitten ja ranta-asujen vip-ale on sunnuntaina 28.12. klo 12-16 osoitteessa: Nybrogatan 20.
Klikkaa kutsu isommaksi ja tulosta mukaan!

Filippa K antaa tänään kantiksilleen peräti 40 % alennuksen koko valikoimasta omissa Götgatanin ja Grev Turegatanin putiikeissaan. Huikea ale on tosiaan voimassa vain tänään. Mikäli haluat saada kanta-asiakasalen, laita viestiä osoitteeseen: go4itvol2@gmail.com, niin lähetän alennukseen oikeuttavan meilin sinulle.

Joulun aikaan kameran sarjatulelle altistuvat muutkin kuin itselaukaisimiaan ylikuumentavat muotibloggarit. Suku- tai perhejuhlat pitää ikuistaa muistojen kansioon ja viimeistään uuden vuoden kekkereissä on hyvä osata poseerauksen perusniksit. Tuoreimmassa Oliviassa oli käyttökelpoisia vinkkejä, mutta tässä Mintun tulkinta aiheesta.

Asento
Kuva: Donna Karan wears Donna Karan

Missipose hoikentaa. Eli kun ensin kääntyy sivuttain kohti kameraa ja sitten vääntää kropan vyötäröstä kohti kameraa saa aikaiseksi illuusion vyötäröstä. Oliviassa suositeltiin vetämään vatsaa sisään kuin laittaisi farkkujen vetoketjua kiinni – Mintun kokemuksen mukaan se aiheuttaa kasvoille hymyn, joka kielii kovasta vessahädästä.

Pötkylämäinen asento tekee helposti hoikastakin kuvassa yhden patukan. Kurveja kuvaan saa laittamalla käden vyötärölle ja koukistamalla toista jalkaa. Sääret näyttävät pidemmiltä, kun jalkaterät osoittavat suoraan kameraan. Selkä suoraksi ja hartiat rennosti taaksepäin on hyvä ohje etenkin kaikille päätteella duunia tekeville.

Ilme
Kuva: Rachel Bilson wears D&G

Olivian hymyilyvinkit olivat sikäli hyviä, että ne kyllä pistivät hymyilemään… Tai ehkä kaikille muille on päivänselvää, miten ensitreffeillä hymyillään? En kyllä käsitä, miten kukaan haluaisi näyttää valokuvissa hermostunutta tykkääthän sää musta, tykkääthän -hymyään. Mintun vinkki on, että jos haluat hymyillä ja katsoa kameraan, kuvittele katsovasi kameran läpi ja hymyileväsi kuvaajalle. Oikeasti.

Aika harvalle on eduksi, että kuva on otettu tismalleen edestä päin. Kannattaa siis kääntää ja kallistaa hiukan päätä, lisäksi pieni hymy siloittaa aikuisen naisen leukalinjaa kummasti. Oikeasti toimiva vinkki hävittää kaksoisleuka on painaa kieli kitalakeen. Hymyile siinä sitten rennonluontevasti samalla!

Kenen kanssa samaan kuvaan?

Kuva: Kasia Struss wears Rodarte

Älä missään olosuhteissa suostu yhteiskuvaan ammattimallien kanssa kuuluu Olivian käytännönläheinen ohje. Mitä tuohon nyt sanoisi? Eikö tarkoitus ole näyttää hyvältä omalta itseltään? Jättää anopin ja serkun vaimon valokuvakansioon mahdollisimman edustava muisto itsestään, mutta ei kilpailla tai asettua vertailtavaksi.. Tuskin kovin monen perheen joulukuvissa esiintyy ammattimalleja, mutta itse en ainakaan haluaisi olla sen mallitytön äiti, jonka kanssa kukaan ei halua samaan kuvaan…

Talo on nyt siivottu – ihanaa!!

Karkki ja Peetu lähtivät cityyn fikaamaan ja hoitamaan viimeiset joulushoppailut. Vapautus työpalvelusta tapahtui sen verran aikataulusta etuajassa, että ehdittiin ottaa pari kuvaa jopa.
Peetulla pirteä pallohame – lainassa Karkin kaverilta Tovelta – ja iskältä saatu Bosen mainospaita.
Uusi talvitakki pehmoista sileäpintaista villahuopakangasta, Whyred. Pienet poimutukset olkapäillä ja poimutettu helma tekee lantiolle ylettyvästä takista juuri Peetumaisen. Tyttömäisen kepeän, mutta kookkaat napit ja tampit hihoissa antavat sopivasti särmää kokonaisuuteen.
Peetu diggailee takin irroitettavaa punahilkka-huppua, vaikka yleensä inhoaa kaikkia huppuviritelmiä.
Uudet talvikengät! Vagabondin kiiltonahkaiset nauhanilkkurit sopivat täydellisesti sekä Peetun tyyliin että täkäläisiin epämääräisiin talvikeleihin. Kenkien mukana tuli myös mustat nauhat, mikäli tummanpunaiset alkavat kyllästyttää.
Karkki Gudrun Sjödenin lempparineuletakissaan.
Siskokset lähdössä. Karkin takki on TopShopista ja laukku Patoufin. Molemmilla neidoilla on kaulassa Rules by Maryn silkkihuivit.

Tänään laitetaan Karkin ja Peetun avustuksella talo siistiksi ja joulukuntoon. Kivaa! Mitään hysteeristä komeroihin asti ulottuvaa supertäyssiivousta ei ole tarkoitus tehdä, mutta sen verran etteivät villakoirat hyöki nilkkoihin joulun pötkötyspäivinä.

Peetu on menossa iltapäivällä kaupungille, joten varmaan vihdoinkin saan ikuistettua neidin uuden takin ja kengät.

Old stuff