Month: December 2008

Kuvien ottaminen päivän asuista peilin avulla on jostain syystä ihan älyttömän vaikeaa. Vai onko avaruudellisessa käsityskyvyssäni jotain vakavia puutteita? Jostain syystä kamera pyrkii aina kasvojen eteen ja muutenkin otokset näyttävät vähintäänkin pimahtaneilta. No, älyvapaat kuvat jaksoivat huvittaa niin paljon, että kaikissa vähän onnistuneemmissa on muikea hymy…
Aamulla kotosalla tunsin oloni niin viluiseksi, että päätin pukeutua oikein lämpimästi. Pitkähihainen teepaita vanhan kashmir-paidan alla takasi, että hiki virtasi ravatessani pitkin kylää.
Oikeasti inhoan, kun on liian kuuma!
Kuvat on otettu Götgatanin Weekdayn (Söderissä siis) sovituskopissa. Weekday myy loppuun kaikki “ulkopuoliset” merkit -50% alennuksella. Pikkuisen harmi, että nyt on taas yksi paikka vähemmän, mistä saa hienoja ja vähän pienempienkin suunnittelijoiden merkkejä. Toisaalta juuri nyt on aika kiva shoppailla Acnea, Lovisa Burfittia, Minimarketia, Nakknaa, Katharine Hamnetia ja vaikka mitä muuta kivaa puoleen hintaan!
Henkarissa näkyy roikkumassa tämän päivän hankinta. Siitä ja parista muustakin ostoksesta kuvia tänään myöhemmin illalla. Olen odottanut sitä hetkeä, että voisin ottaa kuvat päivänvalossa, mutta – kyllähän te sen tiedätte – täällä mitään päivänvaloa ole nähty moneen aikaan.
Tämän päivän asu:

  • kashmir-paita, Essentiel
  • hame, Monki
  • rotsi, Acne
  • huivi, Monki
  • sukkikset, H&M
  • bootsit, Vagabond

Niin tässä on nyt sitten käynyt, että on tullu vipoviimeisen virallisen maanantai-arvonnan aika! Alunperin tarkoitus oli tuoda pieni piristysruiske maanantai-aamuun ja hemmotella mahdollisimman monia Go 4 it vol. 2 -blogin lukijoita kivoilla pikku palkinnoilla. Ensimmäinen maanantai-arvonta oli 21. heinäkuuta ja nyt on tosiaan viimeisen vuoro.

Tämän viikon arvontaan voi osallistua vastaamalla jouluaiheiseen kyssäriin.

Kerro paras jouluvinkkisi!
Se saa liittyä lahjoihin, ruokiin, siivoukseen, sukulaisiin, joulunviettotapoihin tai mihin tahansa jouluun liittyvään.

Kaikki maanantain aikana tämän postauksen kommenttilaatikkoon vastanneet osallistuvat viikon palkinnon arvontaan, joka on:
Max Factorin Masterpiece Max ripsiväri (musta) ja M.A.C Cosmeticsin upea syvän punainen huulipuna sävy Russian Red.

Vastausaikaa on maanantaihin keskiyöhön asti. Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa tiistai-iltana, jonka jälkeen voittajalla on torstaihin aikaa ilmoittautua. Perjantaina arvotaan tarvittaessa uusi voittaja.

Entiseen tapaan on mahdollisuus tuplata voittotsäänssinsä laittamalla linkin arvontaan omassa blogissaan. Koska vastausaikaa on vain yksi päivä, pitäisi linkinkin osua maanantaille. Linkistä kannattaa laittaa maininta kommentteihin, että osaan tehtailla kaksi arpalippua.

Tämän maanantain kysymys on siis:

Kerro paras jouluvinkkisi!

Old stuff