Uusi suunta elämälle

[mittaustagi]
Uusi suunta
Tykkään tehdä uuden vuoden lupauksia. Tiedän ihan hyvin, että niiden pitämisen kanssa on aina vähän niin ja näin. Aina kuitenkin tapahtuu pientä säätöä oikeaan suuntaan – ja jo itse lupaustenpohdintaprosessi selkeyttää sitä, minne suuntaan haluaa elämän olevan menossa. Ennen vuoden vaihdetta luin jonkun semitieteellisen tutkimusartikkelin, missä sanottiin samaa: huolimatta siitä, että lupauksia ei useimmiten tule pidettyä aivan kirjaimellisesti, jo lupausten tekeminen aiheuttaa positiivisia muutoksia käyttäytymiseen ja selkeyttää tavoitteita.
Tämän vuoden vaihtumisen aikaan olin lähinnä paniikissa ja shokissa. Oman elämän ajatteleminen aiheutti ahdistusta – enkä todellakaan ollut fiiliksissä minkään tsemppihenkisten uuden vuoden lupausten tekemiseen. Nyt on kuitenkin tilanne rauhoittunut huomattavasti ja äidin olo kohentunut selkeästi. Tuntuu, että olisi oikea aika miettiä oman elämän suuntaa ja tavoitteitani nykyisen uuden tilanteen valossa.
Uusi suunta
Mietin, että miten lähtisin etsimään niitä asioita, jotka juuri nyt tuntuvat tärkeältä, joihin haluan keskittyä ja joiden varaan haluan tänään alkaneen loppuelämäni perustaa. Koska olen ollut aavistuksen eksyksissä, päätin kysyä neuvoa menneisyydeltä.
Luin vuosi sitten tekemäni lupaukset ja pohdin, miten on mennyt, mitä olen saavuttanut (olenko mitään?) ja miten voisin käyttää näitä tietoja hyväkseni elämäni uutta suuntaa miettiessäni.
Viime vuonna lupasin:

  • Lupaan lakata lykkäämästä asioita kotona.
  • “Muuttosiivous” kotona.
  • Itseluottamuksen rakentaminen
  • Itsestä huolehtiminen
  • Enemmän aikaa vain olla
  • Liikunnan ilo
  • Oman näköisen elämän puitteet
  • Ystävien tapaaminen
  • Asioiden hyväksyminen
  • Tehdä enemmän sitä, mikä on kivaa ja jännää

Uusi suunta
Muistelin tehneeni kovin sfäärejä syleileviä ja mahtipontisia lupauksia, joiden pitämisen tai pitämättä jättämisen arvioiminen olisi ihan tulkintakysymys. Päinvastoin, yllättävän konkreettisiahan noista monet on, etenkin, kun lukee kunkin lupauksen perustelut.
No, miten siinä sitten kävi? Pidinkö yhtään lupausta ja toiko ne mitään hyvää lisää elämääni?
Sen voin sanoa, että patologinen asioiden lykkääminen kotona on kyllä jatkunut lähes entiseen malliin. Tänä viikonloppuna olen tosin ollut superpolleana, kun sain vihdoinkin pakastimen sulatettua. Edellisestä kerrasta on varmaan jo kolme vuotta. Toisaalta keittiöön kasvaa edelleenkin säännöllisesti järkyttävä tiskivuori, kun en saa aikaiseksi pestä astioita aina, kun tiskiä tulee – vaikka silloin pääsisi paljon helpommalla. Eikä keittiön tuolit ole vieläkään saaneet uusia päällisiä, vaikka siihen tarkoitettu kaunis Pentikin kangas on odottanut kaapissa jo useamman vuoden. Ja ei, sitä “muuttosiivoustakaan” en ole tehnyt.
Itseluottamuksen rakentaminen ja itsestä huolehtiminen on sujunut hiukan paremmin. Olen antanut itselleni luvan olla sellainen kuin olen. Ei minun tarvitse olla sen parempi tai hienompi kelvatakseni. Ja ennen kaikkea kelvatakseni kenelle? Olen sinut sen kanssa, että haluan kelvata vain itselleni. Tottakai muiden mielipiteillä on väliä ja haluan olla pidetty, mutta jos en kelpaa itselleni, miten muutkaan voisivat olla sitä mieltä, että riitän sellaisena kuin olen?
Uusi suunta
Olen myös antanut itselleni aikaa vain olla. Se on näkynyt mm. siinä, että blogipostauksia on tullut harvemmin. En ole ihan täysin vakuuttunut, mitä hyvää siitä on seurannut. Sen verran sitkeässä asuu sisäänrakennettu suoritusmentaliteetti, että on vaikea nauttia ei-mitään-tekemisestä. Huono omatunto iskee edelleen helposti, minkä seurauksena epärealistisen pitkät to-do -listat senkuin pitenevät kompensaationa löysäilylle.
Liikunnan ilo on mennyt vuoden aikana ylös ja alas. Kesällä oli huippumukavaa, kun kävimme lenkillä ja ulkoilmapunttisalilla Peetun kanssa treenaamassa. Välillä on muutenkin ollut kivaa, mutta salilla ja jumpissa käyminen tuntuu edelleenkin enemmän velvollisuudelta kuin palkinnolta. Toki olo jälkeenpäin on aina hieno, mutta kun itsekurini on aivan surkea, pitäisi itse suorituksenkin olla nautinto – muuten sitä tulee helposti kehitettyä jotain mukavammalta kuullostavaa tekemistä.
Oman näköisen elämän puitteet ovat yhä levällään. Kaikki on ihan ookoo periaatteessa. Tykkään arjestani, enkä oikein osaa sanoa, mikä mättää. Ehkä tämä on vain pidempi kasvuprosessi – vuosi on lopulta aika lyhyt aika. Sosiaalinen elämäni on edelleen aika satunnaista ja sisäänpäinkääntynyttä, se on ehkä yksi syy. Vuosi sitten lupaamiani juhliakaan en ole järjestänyt ja nyt olen lähdössä New Yorkiin karkuun viettämään The Syntymäpäivää. Tosin kaverit ovat painostaneet, että haluavat jotenkin juhlistaa tulevia pyöreitäni (kyllä, en kykene sanomaan sitä kunnolla edes ääneen… :D), joten varmaan jonkinlainen epämuodollinen kokoontuminen on tiedossa.
Asioiden hyväksyminen sellaisena kuin ne on, on varmasti sellainen prosessi, joka ei ole ikinä valmis. Sen havaitsin konkreettisesti nyt, kun äiti aivan yllättäen joutui sairaalaan. Sen sijaan olen ollut hiukan ahkerampi tekemään kivoja ja jänniä asioita. Esimerkkinä nyt vaikkapa kroki-piirtämisen aloittaminen ja kaikki vuoden aikana tekemäni mukavat reissut.
Uusi suunta
Tilinpäätös viime vuodesta on siis kuitenkin plussan puolella. Konkreettisia parannuksia on aika vähän, mutta suunta on kaikesta takkuamisesta huolimatta ollut eteenpäin. Sen toteaminen tuntuu oikeastaan aika hyvältä.
Nyt seuraava tavoitteeni on miettiä miten tästä eteenpäin. Mihin suuntaan haluan elämäni kääntyvän ja millaisin valinnoin? Varmasti kaiken tämän angstin takana kummittelee se paljon puhuttu The Syntymäpäiväkin, vaikka suurin muutos onkin äidin vakava sairastuminen. Molemmat saavat kyllä miettimään elämän rajallisuutta, aika loppuu jossain vaiheessa, eikä ole mitään syytä lykätä hetkeäkään mahdollisuutta oman näköiseen, tasapainoiseen ja onnelliseen elämään.
Kaikki postauksen kuvat on tämänpäiväiseltä kävelylenkiltäni tässä kotikulmilla. Kyllä vaan sellainen muutaman (-8 oli tänään) pakkasasteen kirpeä, aurinkoinen talvipäivä tekee hyvää sielulle!

4 Comments

  1. KirsiT

    Hei Minttu !!
    Itsellesi parhaimman lupauksen teet, kun vain elät tässä ja nyt hetkessä, mitään isompaa suunnittelematta.
    Keskitä voimasi itseesi siten hyväolo välittyy myös Äitiisi ja tyttöihisi. Kaikki muu tulee siinä sivussa.
    Olen itse parinvuoden aikana antanut itselleni luvan vain olla. Koska asun yksin ei kukaan patista mitä kotona pitää tehdä.
    Kerron vielä, että ystävät ovat vaihtuneet, jostain kumman syystä ne joita pidin lähiystävinä eivät sitten kuitenkaan ole. Toivon, että Sinun ystäväsi pysyvät vierelläsi antaen kaiken tukensa lähinnä kuuntelemisen.
    Ulkoilu virkistää mieltä ja rauhoittaa.
    Terv. Kirsi

    Reply
    • Minttu

      Hei Kirsi!
      Kiitos lämpimästä kommentistasi!
      Tässä hetkessä elämistä olen yrittänyt harjoitella ja välillä se onnistuu paremmin ja välillä ihan päin mäntyä. Jotenkin nyt on niin hukassa oleva olo, että kaipaisin löytäväni sisältä edes jonkinlaisen kompassin. Siinä olet kyllä aivan oikeassa, että mikään ei tunnu paremmalta kuin luonnossa ulkoilu. Vaikka meillä on tässä vain sellainen city-luonto, tulee aina huomattavasti parempi olo, kun on käynyt vähän tuulettumassa.
      Kaikkea hyvää, valoa ja iloa kevääseesi!

      Reply
  2. Vakkarilukija

    Hei Minttu,
    Sä kirjoitit todella osuvasti ja inspiroivasti. Lämmin kiitos!
    Saisinko esittää postaustoiveen. Muistan joskus lukeneeni blogistasi migreenistä. Olisi mielenkiistoista kuulla, miten siellä lääkitään ja hoidetaan migreeniä. Ainakin Suomessa vähänkin vaikeamman ja pitkittyneen migreenin hoito on ihan lapsen kengissä. Kaikki vinkit ovat kullan arvoisia!
    Vakkarilukija

    Reply
    • Minttu

      Hei Vakkarilukija!
      Ihana kuulla, että pidit kirjoituksestani! Välillä tulee pohdiskeltua elämää juhlapukutrendien sijaan. (molemmat toki omissa kategorioissaan tärkeitä asioita!) 😀
      Mulla on kyllä omakin migreeninhoitoni aika lapsenkengissä, kun olen vähän arka käyttämään kovin tujuja lääkkeitä. Karkilla on vielä pahempi migreeni kuin minulla ja hän sai lopulta neurologilta lähetteen akupunktioon. Kymmenen kerran kuuri auttoi todella hyvin ja paha kierre saatiin katkaistua. Myös nykyään melko harvakseltaan tulevat kohtaukset helpottuivat hänellä huomattavasti.

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *