UUNIFETAPASTA – minä myös!


Täällä sitä kuulkaa surffaillaan ruokatrendien aallonharjalla ihan muina kokkikoululaisina! No eivais – taidan olla galaxin viimeinen ihminen, joka on laittanut talven hypetetyintä ruokaa – uunifetapastaa. Haha!
Tilanne oli se, että kärvisteltyäni viikon verran flunssassa ja kuumeessa, alkoi tervehtymisvaiheessa kovasti tehdä mieli jotain oikeaa ruokaa. Jaksua ei riittänyt mihinkään ihme väsäilyihin (miksi olisikaan, kun ei yleensä muulloinkaan) ja kaapissa lojuvat pikkutomaatit alkoivat näyttää sen näköistä naamaa, että mihinkään salaattiin niitä ei olisi voinut enää iskeä. Kun vielä jääkaappini perusvarustukseen kuuluu aina pala tai pari fetajuustoa – oli homma sillä selvä.
Googlasin ohjeen ja päädyin muistaakseni Iltasanomien sivuille. Tässä teille oma “versioni” kommenttien kera.

UUNIFETAPASTA
(4 annosta)
Ainekset:

  • 2 pakettia tuorepastaa (1 paketti kahdelle hengelle)
  • 2 pakettia fetajuustoa á 150 g
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 punainen tuore chili
  • 1 valkosipulinkynsi
  • 2 rasiaa kirsikkatomaatteja
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa
  • tuoretta basilikaa

Valmistus:

  • Lorauta uunivuoan pohjalle tilkka oliiviöljyä. Laita fetapalaset kokonaisena vuokaan. Pieni chili & valkosipulinkynsi ja laita fetan päälle.
  • Lorauta päälle reippaasti oliiviöljyä. Laita kirsikkatomaatit vuokaan ja pyöräytä oliiviöljyssä. Rouhi päälle mustapippuria ja viimeistele ripauksella suolaa.
  • Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 15 minuuttia.
  • Nosta lämpö 225 asteeseen ja käännä uuni grillivastukselle. Nosta vuoka uunin ylätasoon ja paista vielä noin 5 minuuttia.
  • Keitä pasta paketin ohjeen mukaan.
  • Riko uunifetaa hieman ja lisää pasta uunivuokaan, sekoita.
  • Tarjoile tuoreen basilikan kera.


Pari vinkkiä heille, jotka eivät vielä ole reseptiä testannut:

  • Alkuperäisessä ohjeessa fetajuustoa on huomattavasti runsaammin verrattuna pastan määrään kuin tässä minun versiossani (250 g kahdelle hengelle). Kyllä näilläkin mittasuhteilla tulee hyvää, mutta resepti taitaa kyllä olla parhaimmillaan kahden hengen toteutuksena.
  • Kirsikkatomaattien kanssa ei tosiaankaan kannatta kitsastella. Itselläni on tuossa vähän vajaa kaksi rasiaa (osa oli mennyt huonoksi..), mutta määrä olisi kevyesti voinut olla tuplat. Ainakin tuorepastan kanssa tuli sellainen olo, että kaikki tomaateista tullut kosteus imeytyi nopeasti ja mehevyys hiukan kärsi.


Lounaslaatikossa pasta harvoin on parhaimmillaan – ja sama pätee tähän. Pikkuisen kun lorauttaa päälle oliiviöljyä lämmitysvaiheessa, niin hyvinhän tuo kuitenkin toimii!
Sellaista tuossa kokkaillessani mietin, että kun tästä samaisesta ohjeesta on näkynyt lukemattomia kuvia Instagramissa ja tosi useissa on tomaateissa jäljellä niiden se köynnösoksa, niin eikö ne tomaatit ole silloin hiekkaisia?
Nuo minunkin tomaattini olivat alunperin köynnöksenä, mutta ei tarvinnut kovin paljoa miettiä, haluanko mielummin hienon Instagram-kuvan, missä köynnös on jäljellä – vai hiekattoman uunifetan… Mutta ehkä jostain saa niin puhtaita tomaatteja, että niitä ei tarvitse viruttaa tai sitten muut osaa pestä niin hienosti, että tomaatit eivät irtoile oksasta.
Yhtä kaikki – superhypetetty uunifetapasta on aivan erinomaisen kelpo helppo ruokalaji, jonka valmistumisessa ei mene kauaa. Ja voisin kuvitella, että tätä on myöskin varsin vaikea pilata. Ainoa kriittinen vaihe on grillaus uunissa. Palaneet tomaatit tuskin on mikään hitti – eli kantsii käyttää timeria!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *