Uudenkuun Tarot – lauantaina uusi vuosi!!

En ole vielä ihan varma, onko tämä kuun kiertoon sovellettu tarot-rytmi parempi kuin vanha ja tuttu torstaina (lue: perjantaina) ilmestyvä juttu.. Itseasiassa olen melko varma, että palaan takaisin kerran viikossa –rytmiin. Mitä sitä muuttamaan, kun kerran on tuntunut ja toiminut hyvin tähänkin saakka. Tuleehan siinä yleensä uudetkuut ja täydetkuut kommentoitua joka tapauksessa.

Mutta nyt asiaan!

Vuoden tärkein uusikuu, kuun kiertoon perustuva uusivuosi (ja siten myös kiinalainen uusivuosi) osuu nyt tälle lauantaille. Jäniksen vuosi lupaa piirun verran vähemmän agressiivista menoa kuin juuri päättymässä oleva tiikerin vuosi. Herkkyys ja intuitiivisuus nousee pintaan ja vaikka tiedossa onkin nopeita suunnanmuutoksia ja vikkelää liikehdintää perusvire on kuitenkin diplomaattinen ja sovitteleva.

Alkuvuosi on ollut monille vastentahtoinen ja raskassoutuinen. Mahdollisista uudenvuodenlupauksista on tullut riippakiviä – eikä suinkaan sitä inspiraation lähdettä, mikä oli toiveissa (ja ymmärrän kyllä, että kukaan ei enää ”anna uudenvuodenlupauksia” vaan nyt asetetaan tavoitteita, esitetään toivemielikuvia ja keskitytään löytämään oman itsen parhaat puolet ja kehittymään. Sama juttu vain vähän uusissa vaatteissa – ainakin omasta mielestäni – mutta mikäs siinä, ymmärrätte varmaankin, mitä tarkoitan!).

Mars lopetti peruuttamisen aika tasan viikko sitten, mikä toi sentään vähän puhtia elämään ja Merkuriuksen peruutus päättyi eilen. Aurinko siirtyy huomenna itsenäisen, vapaan ja humaanin Vesimiehen merkkiin. Kaikki tuo yhdessä tarkoittaa sitä, että kyllä tämä tästä! Alkuviikosta, viimeistään tiistaina, on tarjolla poikkeuksellisen iloista, optimismia kuplivaa energiaa.

Katsotaanpas, mitä korteilla on sanottavana tästä uudenkuun vaiheesta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Lepidoliitti

Rauhoittaa ja tyynnyttää yliaktiivista mieltä. Helpottaa stressiä, tasapainottaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Vahvistaa oman tilan ottamista, itsenäisyyttä, ja vähentää muiden ihmisten mielipiteiden vaikutuksen alla olemista. Auttaa pääsemään eroon päässä kehää kiertävistä hyödyttömistä ajatuksista.

Sodaliitti

Auttaa löytämään ja ilmaisemaan todellisia tunteita, vahvistaa omaa tahtoa ja uskoa omiin valintoihin. Parantaa itseluottamusta, auttaa rauhoittumaan, tuo viisautta ja vahvistaa havaintokykyä, kestävyyttä sekä luovaa ilmaisua. Sodaliitti auttaa myös luottamaan omaan intuitioon.

1. Sauvojen Ritari

Tiedossa on sisäistä kasvua ja kehittymistä. Juuri nyt sinulla on kaikki mahdollisuudet ja voima hävittää ympäriltäsi epätoivottuja negatiivisia asioita, jotka estävät etenemästä parhaaksi versioksi omasta itsestäsi. On aika jättää liian pieneksi ja ahdistavaksi käynyt haarniska taakse ja laukata kohti unelmia. Hovikortit viittaavat toisinaan ihan konkreettisesti ihmisiin, joten voi olla, että energinen uusi alku tulee kohdallesi pelottoman ja tulisieluisen nuoren miehen muodossa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa pitää silmät, korvat ja muutkin aistit avoimina. Mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen saattavat tulla eteen yllättävässäkin muodossa, joten kantsii olla tarkkana, että tilaisuus ei mene ohi. Kannattaa myös keskittyä olemaan kiitollinen kaikesta, mistä se vain on mahdollista – juuri mikään ei ole yhtä kuolettavaa negatiivisille energioille kuin kiitollisuus.

2. Miekkojen Kuningatar

Nyt on korkea aika luopua vanhoista rooleista ja kaavamaisesta ajattelusta. Luota omaan sisäiseen voimaasi. Kirkas looginen ajattelu ja päätöksenteko ei sulje pois sitä, etteikö tunteillakin ole oma paikkansa päätöksiä tehtäessä. Tärkeintä on se, että kaikki elementit ovat tasapainossa eikä lopputokseen päästä vain tunteiden tai ainoastaan järjen varassa.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus toimintatapojen muuttaminen on selkein tie tasapainoon ja hyvään oloon. Kannattaa uskaltaa luottaa oman elämänkokemuksen tuomaan viisauteen – siihen, joka kumpuaa syvältä mahan pohjasta. Joskus sitä vain tietää nopeasti ja intuitiivisesti, miten pitää toimia.

 3. VII – Vaunut

Vaikuttaa siltä, että viime aikojen muutosenergiat saa tässä selkeän jatkumon. Muutos, uusi alku, on jo tosiasia, mutta pikkuisen vielä tulee viipyiltyä vanhassa. Vaunut eivät ole vielä liikkeessä ja kuskikin tietää, että sitten kun lähdetään rullaamaan, paluuta takaisin ei ole. Kortin mukaan muutosta on kuitenkin edeltänyt perusteellinen taustatyö, mistään hätiköidystä päätöksestä ei siis ole kysymys. Kaikki viittaa siihen, että muutoksesta tulee oikein onnistunut.

Vinkki viikonlopuksi: Vaikka olisitkin jättämässä paljon taaksesi, kannattaa ammentaa iloa ja uskoa kaikesta tekemästäsi valmistelusta ja taustatyöstä. Muutoksen polkaiseminen tosissaan käyntiin houkuttelee useimmiten myös negatiivista energiaa kurkkimaan olan taakse. Keskity lämpimiin ja rakkaudellisiin ajatuksiin – erityisesti itseäsi kohtaan – niin saat nähdä, että tästä tulee vielä varsinainen menestys!

Sellaista on siis tiedossa tähän uuden vuoden alkuun! Riippumatta siitä, minkä kortin nostit, tulee kaikille aivan selkeä, mutta sävyltään oikein positiivinen, muutoksen viesti. Itselleni nostin kolmosen – ja tuo suuren arkanan vaunut -kortti on kyllä ihan yksi lemppareistani. Siinä on sellainen hyvän pöhinän lupaus ja peloton tekemisen meininki!

Ihanaa viikonloppua ja erinomaista kiinalaista uuttavuotta! Muistakaa pukeutua lauantaina punaiseen – se tuottaa onnea koko jäniksen vuodelle! <3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *