Torstai Tarot – vatvomista ilmassa…

Vielä vajaa viikko kestettävänä Merkuriuksen peruutuksen aikaa. Jaksaa, jaksaa! Sitä ennen tuo kommunikointia ja kaupankäyntiä hallitseva planeetta tekee kuviota, joka teoriassa antaa vaikutelman kuin olisimme nyt paneutumassa Hyvin Tärkeisiin asioihin pohjamutia myöten, mutta käytännössä kysymyksessä on vain täysin tarpeetonta ei ollenkaan olennaisten asioiden vatvomista.

Venuksen peruutus päättyy huomenna, joten erityisesti ihmissuhteisiin tai arvokysymyksiin littyvät ongelmat, ristiriidat ja epäselvyydet, jotka alkoivat joulukuun puolenvälin tienoilla, alkavat nyt selkiintyä.

Siinäpä tärkeimmät tällä hetkellä päällä olevat planetaariset kuviot. Tosin pitää kyllä ehdottomasti muistuttaa vielä tiistaisesta uudenkuun hetkestä. Vesimiehen merkissä uusikuu on alkuvuoden uudistusvoimaisin – muun tähtikartan tukiessa sen energiaa!

Katsotaanpas myös viikonlopun kortit! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Vihreä jade

Vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja auttaa unelmia toteutumaan. Voimakkaasti suojeleva kivi opettaa viisautta rauhassa ja houkuttelee hyvää onnea sekä ystäviä. Erityisesti nauravan buddhan muotoon hiotun vihreän jaden sanotaan tuovan mukanaan maallista menestystä ja vaurautta. Suojeleva kivi, joka opettaa viisautta, houkuttelee hyvää onnea ja ystäviä.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.

Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

1. Lanttien Ässä

No nyt on kertakaikkiaan tiedossa jotain aivan mahtavaa! Lanttien ässän viestinä on suuri menestys, sisäinen ja ulkoinen hyvinvointi, vauraus sekä eheys. Tulevina päivinä vallitsee tyytyväisyys ja kaikin tavoin hyvä olo, tasapaino ja rauha. Eheys ja turvallisuuden tunne auttaa myös pääsemään yli oman täydellisyydentavoittelun ja itsekriittisyyden aiheuttamien esteiden.

Vinkki viikonlopuksi: Ole avoin uusille asioille ja oppimiselle. Juuri nyt tilanne on otollinen ja pystyt omaksumaan paljon uutta. Nauti prosessista kiirehtimättä maaliin ja muista antaa itsellesi runsain mitoin kiitosta kaikista saavutuksistasi.

2. I – Taikuri

Ajatusten ja suunnitelmien on nyt aika muuttua konkreettiseksi toiminnaksi. Osaat halutessasi pukea tarpeesi ja halusi sanoiksi niin, että vastaanottaja ymmärtää, mitä tarkoitat. Ylipäätään kommunikaatiokykysi on nyt huipussaan, osaat valita sanasi viisaasti ja viesti menee perille. Tunnet sisältäsi kumpuavan vahvuuden.

Vinkki viikonlopuksi: Sinulla on runsaasti käyttämättömiä kykyjä ja voimavaroja. Tunne voimasi ja uskalla elää – vaistosi ja mahanpohjatunne kertoo kyllä, kun olet oikealla tiellä. Älä pidä kynttilääsi vakan alla ja muista, että joku muukin saattaa ilahtua ja hyötyä taidoistasi. Ehkä olisi korkea aika siirtää osaamistasi muillekin?

3. XVIII – Kuu

Voi olla että viikonlopusta tulee hiukan raskas. Näyttää siltä, että pitkäaikaiset ongelmat kulminoituvat ja nyt on viimeisen koettelemuksen aika. Hyvä uutinen on se, että heti sen jälkeen on taas valoisampaa ja helpompi hengittää. Tällaisessa tilanteessa olisi aivan kullanarvoista, jos voi tukeutua johonkuhun, jolla on viisautta ja elämänkokemusta. Kenenkään ei pitäisi tarvita taivaltaa ihan yksinään koettelemuksien karikossa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt on hyvä olla aika varovainen ja välttää impulsiivista heittäytymistä sinne tai tänne. Jotkut ratkaisut saattavat vaikuttaa helpoilta ja houkuttelevilta, mutta muista joka hetki olla uskollinen itsellesi ja välttää tekemästä kompromisseja, joita et oikeasti halua – vaikka se sitten tarkoittaisikin sitä, että asiat eivät poistu kevyesti päiväjärjestyksestä. Joku saattaa suorastaan yrittää valehdella sinulle päin naamaa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että sitä on aina pimeintä juuri ennen sarastusta!

Aikas isoja kortteja tuli tälle viikonlopulle!

Täytyy nyt rehellisesti sanoa, että en ole erityisen tohkeissani, että nostin itselleni kolmosen – suuren arkanan kuun. Kokemukseni mukaan se on tietää varsin raskasta ja aika sisäänpäinkääntynyttä energiaa. No, rauhallisesti hengitellen tästäkin vaan läpi. Kaikki sävyt kuuluvat elämään, eikä ne heleän iloiset hetket tuntuisi ollenkaan niin kirkkaasti, jollei välillä tulisi käytyä syvemmissäkin vesissä.

Ihanaa viikonloppua ja tammiauringon pilkahduksia!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *