Torstai Tarot – tervetuloa Vesimiehen sesonki!

Niinkuin tuossa juuri viimeksi jo kirjoittelinkin, vähän sellainen toipilasmeininki on päällä täällä päässä. Pöljä olo jatkuu, kun yskimiseltä en oikein saa nukuttua ja niinkuin hyvin tiedetään, uni olisi just se tehokkain parantaja. Oivoi parka minua. Kiitos, että sain vähän valittaa, se auttoi kummasti!

Oletteko tunteneet uudenlaisen energian? Siirryttiin nimittäin juurikin Vesimiehen sesongille ja ainakin itsestäni tuntuu, että jotenkin vapaammat tuulet alkoi puhaltaa välittömästi. Siitäkin huolimatta siis, että voimakaksikko Merkurius ja Venus peruuttaa yhä edelleen. Sunnuntain kulmilla aurinko ja peruuttava Merkurius kohtaavat, ja silloin on koko peruutusajanjakson otollisin hetki suunnitelmien tekemiseen.

Vesimiehen individualistisen, ennakkoluulottoman, avoimen ja itsenäisen energian siivittämänä on hyvä sukeltaa sydäntalven viimeisiin koitoksiin. Valon määrä on lisääntynyt jo niin paljon, että sen huomaa ja muutenkin nyt on hyvä periodi poimia toteutukseen kaikki nekin uudenvuodenlupaukset tai ambitiot uudesta, onnellisemmasta elämästä, jotka tässä alkuvuoden turbulenssissa on jo ehtinyt hautautua jonnekin arjen ja vanhojen rutiinien alle.

Katsotaanpas heti perään viikonlopun kortit! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Labradoriitti

Hyvin suojeleva kivi, joka tukee erityisesti muutostilanteissa oli ne sitten henkisellä tasolla tai ihan konkreettisia. Vahvistaa intuitiota ja tukee siten päätöksenteossa. Auttaa tunnistamaan juuri sen oman polun ja poistaa pelkoja muutoksen edessä. Lisää luottamusta siihen, että asiat kyllä järjestyvät. Tasaannuttaa ylikierroksilla käyvää mieltä (sopii hyvin myös ylivilkkaille tai levottomille lapsille!) ja labradoriittia on käytetty myös helpottamaan kuukautiskipuja.

Akvamariini

Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

Ametisti

Syvästi rauhoittava superkristalli. Auttaa pääkipuun, univaikeuksiin ja suojaa stressiltä sekä negatiiviselta energialta. Puhdistaa kroppaa, vahvistaa intuitiota ja vaistoja. Monipuolisia parantavia vaikutuksia.

 1. Maljojen Prinssi

Tulossa vaikuttaisi olevan varsin fyysinen viikonloppu. Paljon hyvää energiaa, mutta silti pitää muistaa myös levätä. Oman kehon kunnioittaminen ja arvostaminen on ensiarvoisen tärkeää ja sen viestejä kannattaa kuunnella sisäiset korvat höröllä. Jos toiveissa on perinteisten sovinnaisuuden rajojen rikkominen, nyt on siihen erinomainen hetki.

Vinkki viikonlopuksi: elämä ei ole pelkästään henkinen tai intellektuaalinen kokemus, fyysiset tarpeet ovat olennainen osa ihmisenä olemista myös. Kortti viittaa varsin selkeästi siihen suuntaan, että kehottaisin vaihtamaan puhtaat lakanat. 😉

 2. Miekkojen 10 – Tuho

Pinnalla on voimakas halu olla henkisesti vapaa. Kielteinen ajattelu johtaa helposti noidankehään, joka pahimmillaan voi tuhota kaiken ilon elämästä. Jos aina odottaa pahinta tapahtuvaksi, siitä tulee helposti itseään toteuttava profetia. Tämä pätee niin ihmissuhteissa kuin muillakin elämän alueilla.

Vinkki viikonlopuksi: Mielikuvaharjoittelu ja esimerkiksi luonnossa liikkuminen (mikä tahansa puistikko kelpaa urbaaniksi ”luonnoksi”) auttaa irtautumaan kahlitsevista synkistä ajatusmalleista. Kun päästää uteliaisuutensa pilkistämään ja luottaa elämän kantavan, niin olo helpottuu ja tie ulos noidankehästä löytyy helpommin.

3. Sauvojen 10 – Torjunta

Ensimmäiseksi kysymys: jos olet ihan rehellinen itsellesi, niin saattaisiko nyt käsillä oleva ongelma tai haaste johtua omasta sitoutumiskammostasi tai siitä, että lopulta arvostat omaa vapauttasi eniten? On erittäin tärkeä kunnioittaa omia visiotaan, mutta toisaalta välillä on hyvä pysähtyä ja nähdä kaikki ne mahdollisuudet, jotka on itse sulkenut pois päämäärää kohti kulkiessaan.

Vinkki viikonlopuksi: Sauvojen 10 on hyvin energinen kortti ja jotta olisi helpompi katsoa omien tavoitteiden, visioiden ja haasteiden läpi, nähdäkseen myös ne kaikki muut mahdollisuudet, suosittelen lämpimästi jotain suht rankkaa fyysistä aktiviteettiä. Kunnon hikeen asti tanssiminen on kortin kanssa eniten linjassa, mutta mikä tahansa pulssia selkeästi kohottava treeni ajaa kyllä saman asian. Saat huomata, että ajattelu selkeytyy kummasti huhkimisen jälkeen!

Jaahas – se oli sitten Mintun aika nostaa jälleen yksi miekkojen kortti! Onneksi miekkojen kymppi on sentään positiivisimpia – tai ainakin vähiten uhkaavia – maansa edustajia. Tuntuu kyllä ihan oikeasti, että en ole nyt tammikuun aikana nostanut mitään muuta kuin ristiriitoja, haasteita, epäselvyyksiä ja sen sellaista mukavaa edustavia miekkoja itselleni. No, onneksi kunto on jo vähän parempi, tänään uskaltauduin jo kiertämään korttelin ulkona, eli pieni happihyppely lähiluonnon helmaan onnistunee varmaan jo huomenna.

Ihanaa viikonloppua! Pysykää terveinä!!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *