Torstai Tarot – Uusi vuosi ja uusikuu Kauriissa!! 🤩

Onneksi olkoon meille kaikille! 2021 oli rankka vuosi monella tapaa – eikä vähiten astrologisen vuoristoradan vuoksi. Puhumattakaan siitä, miten maailma ympärillä on muuttunut. Olen aivan varma, että vielä ei edes tajutakaan, kuinka perinpohjaisesti nyt jo kohta kaksi vuotta kestänyt pandemia – ja sen kaikki miljoonat kerrannaisvaikutukset – on muuttanut pysyvästi elämää ja meitä ihmisinä. Mutta tähän asti on selvitty ja tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin!

Uusi vuosi ja sunnuntain uusi kuu tarkoittaa aivan mielettömän ihanaa uuden alun aikaa. Uusikuu Kauriissa on todellinen kosminen reset moment, tuhannen taalan tilaisuus nollata tilanne ja alkaa rakentaa tulevaisuutta puhtaalta pöydältä. Menneet on menneitä, turha niitä on vatvoa, nyt vain katse eteenpäin!

Kauris on tähtitaivaan kunnianhimoinen, aikaansaava ”uraohjus” ja siksi sunnuntainen uusikuu on erityisen otollinen työhön, urakehitykseen, rutiineihin, rahaan (tai ylipäätään taloustilanteeseen) ja itsensä kehittämiseen liittyvien konkreettisten tavoitteiden ja intentioiden asettamiselle. Ja mikä parasta – Kauriin energia antaa erinomaista lisäboostia siihen, että nuo tavoitteet todella voi aivan oikeasti pistää toteutukseen.

Hiukan tosenlaista energiaa virtaa Jupiterilta, joka siirtyi Kalojen tähtimerkkiin pari päivää sitten. Venus kylläkin peruuttaa edelleen (eli ÄLÄ tekstaa exälle edes uudenvuoden yön pimeinä tunteina!), mutta tuo Jupiterin suotuisa, hyvää onnea, luovuutta ja yltäkylläisyyttä tuova positio on monen astrologin mielestä koko vuoden 2022 tärkein tapahtuma. Hyvä flow jatkuu toukokuun alkupuolelle ja palaa taas syksyn alussa loppuvuodeksi. Palataan täsmällisiin ajankohtiin, kun ollaan päästy sinne asti.

Katsotaanpas myös uuden vuoden alun ja tämän tärkeän viikonlopun kortit! Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

Sodaliitti

Auttaa löytämään ja ilmaisemaan todellisia tunteita, vahvistaa omaa tahtoa ja uskoa omiin valintoihin. Parantaa itseluottamusta, auttaa rauhoittumaan, tuo viisautta ja vahvistaa havaintokykyä, kestävyyttä sekä luovaa ilmaisua. Sodaliitti auttaa myös luottamaan omaan intuitioon.

Akvamariini

Merimiesten ja merillä liikkujien suojeleva onnenkivi, joka lisää rehellisyyttä, puhetaitoja ja idearikkautta. Auttaa oikeiden sanojen valinnassa ja lisää luovuutta sekä tuo onnea ja harmoniaa ihmissuhteisiin.

1. Miekkojen 8 – Häirintä

Näyttää siltä, että edessäsi on valinta kahden vaihtoehdon välillä. Päätös on vaikea, sillä heti, kun olet kallistumassa yhden vaihtoehdon kannalle, toinen alkaakin vaikuttaa paremmalta. Tietämättömyys rassaa hermoja ja tuntuu ahdistavalta.

Vinkki viikonlopuksi: Joskus kannattaa laittaa jäitä hattuun ja olla ryntäämättä päätökseen, vaikka vaihtoehtojen välillä häilyminen tuntuisikin epämiellyttävältä. Sietämällä hetkittäistä epätietoisuutta voit kerätä lisää tietoa ja tehdä päätöksen omista lähtökohdistasi etkä kuuntelemalla ympäristöstä tulevia vaatimuksia ja toiveita. Joskus pitää myös hyväksyä se, että oikeaksi kokemasi vaihtoehto ei nyt tällä kertaa ole mahdollinen.

 2. Miekkojen 5 – Tappio

Näyttää siltä, että näköpiirissä on jonkinlainen pettymys tai epäonnistuminen. Tuntuuko arkipäivät lähes silkalta kamppailulta? Ehkä epäonnistuminen tai periksi antaminen olisikin pitemmällä aikavälillä parempi ratkaisu? Ehkä se, että et saanutkaan  hakemaasi työtä tai päässyt siihen oppilaitokseen, johon hait, onkin lopulta onnenpotku?

Vinkki viikonlopuksi: Itsensä syyttelyä ja syyllistämistä kannattaa välttää. Siitä ei ole kuin vahinkoa. On pettymykseksi kohde sitten kertaluontoinen asia, kuten työpaikan haku tai tasaisempi tunne asioiden mönkään menemisestä, parasta on katsoa tilannetta rauhallisesti mahdollisimman monelta kantilta. Silloin sitä huomaa, että tappio voi itseasiassa ollakin todellinen voitto.

3. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.

Miekkojen kortit eivät oikein milloinkaan lupaa mitään erityisen kivaa tai kevyttä, mutta niin se vaan on, että kaikki sävyt kuuluvat elämään. Itselleni nostin ykkösen ja vaikka aivan nyt heti ei tule mieleen, mihin valintaan kortin viesti viittaa, otan kyllä vastaan vinkin, että aina ei tarvitse tehdä päätöstä välittömästi. Olen “punaisen” luonnekategorian stereotyyppi ja yksi heikkouksistani on ehdottomasti se, että en osaa antaa asioiden muhia ollenkaan. Kaiken olisi mieluiten tapahduttava salamannopeasti, vaikka hyvin tiedän, ettei se useinkaan ole paras tapa toimia.

Koronatilanne pisti allekirjoittaneen ja monen muun uudenvuodensuunnitelmat uusiksi – ja siitä on helppo olla pahoillaan. Kuitenkin kosminen tilanne on suotuisampi nyt kuin kertaakaan sitten vuoden 2011, joten pidetään lippu korkealla, mieli kiitollisena ja tahtotila tulevaisuuteen uskovana. Eiks je?

Ihanaa viikonloppua ja kimaltavaa uutta vuotta jokaiseen sydämeen!

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *