Tandoorilohi yrttisen papusalaatin kanssa

Tandoorilohi ja papusalaatti
Testasin jokin aika sitten lehdestä löytämääni tandoorilohen reseptiä ja kalasta tuli niin älyttömän herkullista, että haluan ehdottomasti jakaa ohjeen myös teille. Tai ainakin sen version ohjeesta, joka tuli, kun tein vähän omia sovelluksiani.
Itse en harrasta mitään erityisiä ruokavalioita, mutta hoksasin juuri, että tässähän ei ole juuri lainkaan nopeita hiilihydraatteja. Eli eikös resepti silloin sovellukin myös aakkos-diettiä noudattaville?
Lohen kaveriksi sopii erinomaisesti mintulla ja korianterilla maustettu mehevä papu-omenasalaatti. Turkkijogurtti on herkkuani, joten sitä löytyy niin kalan yltä kuin lisukkeenakin.
Tandoorilohi ja papusalaatti
TANDOORILOHI
Ainekset:

  • n. 900 g lohifile, jossa on nahka tallella
  • 4 rkl tandoorimaustetta (itse käytin jauhetta, mutta tandooripasta käy varmasti myös)
  • 2,5 dl turkkijogurttia

Valmistus:
Laita lohi uunin kestävään vuokaan nahka alaspäin. Sekoita tandoorimauste ja jogurtti. Levitä kastike lohen päälle ja laita jääkaappiin marinoitumaan ainakin 2 tunniksi (itse pidin melkein 4 tuntia).
Lämmitä uuni 200 asteiseksi ja laita lohi paistumaan uunin keskiosaan. Paista noin 20 minuuttia. Lohi saa jäädä vähän meheväksi, joten paistoaikaa ei kannata liioitella. Anna levätä hetki ennen tarjoilua.
Tandoorilohi ja papusalaatti Tandoorilohi ja papusalaatti
PAPU-OMENASALAATTI
Ainekset:

  • 1 paketti mustia papuja
  • 1 paketti valkoisia papuja
  • reilu puolikas kurkku
  • 1 vihreä omena (Granny Smith on hyvä!)
  • 1 – 2 shalottisipulia
  • 1/2 ruukkua tuoretta minttua
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
  • 1 limen mehu
  • 2 rkl oliiviöljyä
  • sormisuolaa

Valmistus:
Huuhtele pavut juoksevan kylmän veden alla. Hienonna yrtit pieneksi. Kuutioi kurkku ja omena, silppua sipulit tosi pieneksi. Sekoita kastikkeen ainekset ja mausta suolalla. Sekoita kaikki papusalaatin ainekset kulhossa.
Tarjoile lohi lämpimänä ja salaatti kylmänä. Lisukkeeksi mielellään vähän lisää turkkijogurttia.
Tandoorilohi ja papusalaatti
Sekä tandoorilohi että papusalaatti ovat mainioita tarjottavia vähän isommallekin porukalle. Kumpaakin valmistuu suht vaivatta enemmänkin ja salaattikin vain paranee, jos sen tekee valmiiksi muutamaa tuntia aikaisemmin. Eli illallisvastaavan ei tarvitse heilua hikipäässä keittiössä, kun vieraat ovat jo tulleet.

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *