Tag: Tukholmavinkit

Tässä vähän kuvia eiliseltä!

Tommy Hilfigerin Denim Partyn VIP-förfest pidettiin Biblioteksgatanin Flag Ship Storessa. Ihan huippumahtavaa, että iki-bloggarikompis Silver oli kanssa paikanpäällä! Tosi hauska nähdä pitkästä aikaa!

Kunnioitin ameriikka-henkisen brändin bileitä pukeutumalla aitoon USA:n olympiajoukkueen edustuspaitaan.Tukholman reissaajille tiedoksi, että Hilfigerin putiikki sijaitsee osoitteessa Biblioteksgatan 16. Sisäänkäynti samaan putiikkiin myös korttelin toiselta puolelta Birger Jarlsgatanilta.

Hilfigerin vaatteet ei ehkä noin yleisesti ole ihan täysin Mintun tyyliä, mutta muutamatkin farkut näyttivät kyllä tosi lupaavilta. Erityisesti yksiä mustia, vähän vahamaisesti kiiltäviä, pitää kyllä mennä katsastamaan vielä paremmalla ajalla.

Selkeästi jotkut ovat sen verran tärkeitä henkilöitä, että kykenevät käyttämään Versace for H&M -malliston vetimiä jo viikkoa ennen varsinaista lanseerauspäivää..

Farkkujen lisäksi kenkävalikomassa oli monia kivoja perusjuttuja.

Putiikissa pidetyn VIP-tapahtuman jälkeen suunnattiin entiseen leffateatteriin Astoriaan, jossa juhlat jatkuivat. Täytyy sanoa, että kyllä oli aikasmoisen mahtavat bileet. Peetun mielestä oli täysi vääryys, että häntä ei oltu kutsuttu mukaan tapahtumaan, jossa esiintyi mm. Shout out Louds ja Familjen.

Tähän sopiikin loistavasti Shout out Loudsin avausbiisi – tämän päivän dagens soundtrack:

Jokin aika sitten aukesi Tukholman keskustassa Americana Classic Vintage -putiikki. Kauppa on ihan täydellinen taivas kaikille, jotka tykkäävät amerikkalaisesta tyylistä. Tangot ja hyllyt notkuvat niin sporttihenkisiä baseball-takkeja, cheerleader-asuja ja college-paitoja kuin western-henkisiä bootseja, cowboy-paitoja ja muita herkkuja kuten vintage farkkuja ja boy scout -paitoja.

Hintatasoltaan Americana on selkeästi edullisempi kuin muut Tukholman varsinaiset vintage-liikeet, kuten esim. Beyond Retro. Toki tarkoin valikoiduista ja hyväkuntoisista vaatteista saa maksaa enemmän kuin kirpputorilla, mutta yleisvaikutelma hinnoittelusta on yllättävänkin edullinen. Esim. villakankainen kevyesti topattu baseball-takki, jossa on nahkaiset hihat irtoaa 400,- kruunulla.

Americana sijaitsee ihan ydinkeskustassa, vain muutaman kymmenen metriä Hötorgetista, osoitteessa Gamla Brogatan 23.

Putiikissa on tosi ihana fiilis ja siellä tuntee olonsa tervetulleeksi, vaikka olisi vain katselemassa ja fiilistelemässä. Putiikinpitäjä Gina kertoi, että myös kaikessa sisustuksessa on yritetty käyttää mahdollisimman paljon kierrätettyjä materiaaleja. Seinäpanelit ovat peräisin spångalaisesta purkutalosta ja vaaterekit rakennettu Gamla Stanin putkiremonttitaloista kerätyistä putkista.

Varsinaisen valikoiman lisäksi tarjolla on aina sesonkiin sopivaa kampetta. Juuri nyt Halloween-pukua etsivä voi löytää vaikka mitä hauskoja vampyyrimekkoja ja noitaviittoja spesiaalitangosta. Ensi lauantaina Americana juhlii aitoamerikkalaiseen tyyliin Halloweenia myymälässä ja tarjolla on muun mukavan lisäksi kuulemma ihan poskettoman hyviä alennuksia!

Viikonloppuisin putiikissa on mahdollisuus saada (erinomaista) palvelua myös suomeksi. Peetu on nimittäin aloittanut muutama viikko sitten työt Americanan viikonloppuapulaisena. 🙂

Putiikissa on pääasiassa myytävänä vaatteita, mutta muutakin kivaa löytyy. Kuulemma useampikin jenkeissä vaihtarivuotensa viettänyt on käynyt hamstraamassa ameriikan karamelleja aivan innoissaan.

Halloween-pukujen lisäksi väliaiakaisessa valikoimassa on hyvä valikoima ihania  juhla- ja iltapukuja. Kaikkien hinta tasaraha 200,- kruunua! Minttu iski silmänsä turkoosinvaaleansiniseen aavistuksen kiiltävästä lurex-langasta neulottuun kaunokaiseen. Uuden vuoden juhlista ei vielä ole tietoa, mutta taidan kuitenkin tänään kotimatkalla käydä katsomassa, vieläkö se roikkuu siellä.

Americanalla on muuten myös verkkokauppa ja kaikki tilaukset toimitetaan Eurooppaan ilman rahtikuluja!

Nyt jo toista päivää täällä riehuu joku mahoton myrsky, mutta vielä viime viikonloppuna oli tosi vaikea uskoa, että ollaan jo syyskuun puolivälissä. Niin kesäisen lämmintä ja aurinkoista oli!

Bf räpsi kuvia koko päivän mittaiseksi venähtäneeltä promenadilta.

Hammarby Sjöstadista kanaalin yli Söderiin liikennöivä lautta on saanut uuden pysäkin. Ihan just melkein meidän kotioven ulkopuolelta – nice!!

Broöppning

Jotenkin sitä ei vaan voi uskoa, että syyskuussa voi vielä olla niin lämmintä. Sukkahousut olivat aivan liikaa ja takkikin päällä vain lähinnä siksi, kun en jaksanut raahata sitä koko ajan kainalossa. Tässä Nytorgetin kulmilla.

Mekko on Peetun Forever21:sta tilaama ihanuus. Sain lainata sitä, kun kerroin, että nyt olisi pakko saada jotain, mikä rimmaa kypsien pihlajanmarjojen kanssa.

Kahvitauko häämöttää… 🙂

“Mutta hei, onks tää mun mekko täältä takaa hyvin?? Oota hetki…”

Kuka on sanonut, että piknikillä pitää istua nurmikolla kosteuden ja kaiken maailman pikkuötököiden kiusaamana? Converset säästyy ruohonvihreiltä raidoilta, kun retkiviltti levitetään leppoisasti jalkakäytävälle. Eväskorikin pysyy paremmin pystyssä, eikä lähin kahvila ole muutamaa metriä kauempana, jos oma kaffetermos tyhjenee ennen aikojaan.

Skånegatan 19.23

 

Oli ihan pakko laittaa tähän loppuun vielä bonus-kuva iltakävelylenkiltä tästä meidän kotinurkilta. Tekisi melkein mieleni lähettää tämä jonnekin maailman älyvapaimmat varoituskyltit -saitille…

Siis oikeesti!? Heikkoa jäätä?!

On kyllä ihan hillittömän hyvä, että varoitettiin… En oikein tiedä parantaako vai pahentaako asiaa kyltin pienellä painettu lisäkaneetti: voimassa vain talvella.

Tukholman muotinäytösviikko päättyy tänään ja sen kunniaksi järjestetään Biblioteksgatanilla yleisölle avoin Fashion Night -häppening. Useimmat Biblioteksgatanin ja lähikatujen putiikit pitävät oviaan myöhempään auki. Luvassa on myös hyviä tarjouksia, goodie-bagejä ja musiikkia. Lisäksi Tiger of Swedenin näytös lähetetään suorana isolta screeniltä, Max Factor stailaa halukkaita ja jakaa uutuusripsivärejä. 

Fashion Night alkaa klo 17.00 ja muotihulinat jatkuvat aina klo 23.00 asti. Max Factorin “ripsarisade” on luvassa klo 19.00. Tsekkaa tarkempi ohjelma ja mukana olevat putiikit täältä: Fashion Night.

Muutama päivä sitten laitettiin herätyskello poikkeuksellisen aikaisin soittamaan ja lähdettiin katselemaan Tukholmaa vähän uudesta vinkkelistä. Ja kyllä kannatti! Aamu-usva oli juuri hälvenemässä peilityynen järven päältä, kun meloimme pitkin peilityynen järven pintaa.

Tukholma on erittäin kiitollinen paikka melomiselle. Vesistöä riittää ja oman maun mukaan voi kajakkinsa suunnata joko merelle tai järvelle. Merelläkään ei tarvitse olla mikään ammattilainen, jos keli on edes suhteellisen säällinen. Saaristo suojaa sen verran hyvin, että ainakaan lähialueilla ei yleensä ole mitään mahotonta merenkäyntiä tai virtauksia.

Tykkään ihan hillittömästi lipua vaivattomasti ja lähes äänettömästi pitkin kauniita maisemia. Kajakilla pääsee helposti matalista ja kapeistakin paikoista. Kaupan päälle saa loistavan hartioiden ja yläselän treenin ihan huomaamattaan. Ja kyllä keskivartalokin saa ihan mukavasti kyytiä, kun lisää vähän tempoa.

Peaceful mindfulness… 🙂

Silkkiuikut on ihan suosikkeja! Hauskan ja aina jotenkin iloisen oloinen vesilintunen on aika yleinen täälläpäin. Melontareissulla törmättiin huippusuloiseen silkkiuikkuperheeseen. Äiskä ja kaksi beibiuikkua osuivat kuvaan, iskäuikku onnistui juuri livahtamaan linssin ulkopuolelle. <3

Viimeiset aamu-usvan huituvat ja vuosisadan vaihteen huvimaja…

 

 

Mikäli melontaretki Tukholmassa kiinnostaa, kannattaa ottaa yhteyttä paikkaan nimeltä Sjövillan Motion. Monet kanoottiklubit vaativat, että ennen välineiden vuokrausta liitytään heidän melontayhdistyksensä jäseneksi, mutta Sjövillan Motion vuokraa ihan kelvollisia kajakkeja tunti- tai päiväperiaatteella. Varusteet eivät ole ihan viimeisintä huutoa, mutta tavallinen retkimeloja pärjää niillä kyllä ihan mainiosti. Lisäksi etuna on, että kajakit sijaitsevat mukavasti niin, että voi valita haluaako meloskella järvessä tai merellä. Sjövillan Motion järkkää myös  melontakursseja sekä alottelijoille että edistyneille. Hinnasto ja yhteystiedot löytyvät täältä.

Old stuff