Tag: Trendit

Yksi kuluneimpia vinkkejä näin parhaimman alennusmyyntiajan tuiskeessa on perinteisesti, että kannattaa satsata klassisiin perusvaatteisiin ts. pukeutumispalapelin perupilareihein. Itse olen sitä mieltä, että juuri alesta kannattaa hankkia se hurlumhei-huitula, jolle sitten lopulta ei tule niin järkyttävän montaa käyttökertaa, mutta ne muutamat hymyilyttävät vielä vuosien päästä.

Mintun nahoissa asuu tosin aika angstinen heräteostelija; muka spontaanienkin päätösten takana on jo melkoisesti taustatyötä, hintavertailua ja alustava päätös diilistä, kun sopiva yksilö sattuu kohdalle. Voisin kuvitella, että tuo “pysy klassikoissa” -vinkki sopii erityisesti niille, jotka todella hamstraavat kaikennäköistä hassua alesta vain siksi, että hinta (tai aleprosentti) muuttaa perusvetimen “löydöksi”. (Tosin en kyllä ole ikinä onnistunut tapaamaan tuollaista alennusmyyntihaukkastereotyyppiä, joka ostaa määrättömästi kamaa vain halvan hinnan vuoksi. Olisin melkein valmis väittämään, että kyseessä on urbaani legenda…)

Stockholm Street Style kauluspaita

Toisaalta klassikot eivät ole klassikoita syyttä suotta. Valkoinen kauluspaita, keskisiniset pillifarkut, perusruskeat nilkkurit – toimii aina ja käytännöllisesti katsoen tilaisuudessa kuin tilaisuudessa. Oikeastaan tuo univormu pitäisi julistaa LBD:n parhaimmaksi kaveriksi. Molemmista löytyy varsin helposti versioita, jotka imartelevat millaisia kurveja – tai millaista lompakkoa – hyvänsä.

Klassikoihin kannattaa investoida. Oli ale tai ei.

Inspiraatiokuvasta kiitos: Stockholm Street Style

Kevyet nilkkaremmisandaalit ovat juuri nyt todella ajankohtaiset. Siis sellaiset, jossa varpaiden yli menee mieluiten yksi simppeli nauha ja nilkkaa kiertää lenksu. Korkokin saisi mieluiten olla kapea – ja koko komeus ehdottomasti ilman platformia, mutta trendikkäin olisi ihanihan ohut pohja.

Tein tutkimustyötä oman sandaalihankintani pohjalle – ja keräsin siinä samalla hienoimmat mallit tänne kaikkien ihmeteltäväksi. Mukaan valikoitui sekä vähän arkisempia malleja, tukevalla korolla ja juoksunkestävällä lestillä että juhlavampia bilesantsuja.

Nilkkaremmisandaalit 1

  1. Miss Sixtyn sandaalit on aivan ihanan kepeät muodoltaan. Varpaiden yli menevä hommeli ei ole “trendioppaiden” mukaan se kaikkein kuumin malli (pitäisi olla suora), mutta kokemuksesta tiedän, että tuollainen kaareva on mukavampi käytössä. Vähän ihmetyttää kantapään takana oleva glitterikoristelu, mutta kyllä sen kanssa varmaan oppisi elämään.
  2. Unisan punaiset mokkasantsut houkuttelevat upealla värillään. Ihastuin myös hillittömästi nilkkaremmin mokkanahkalla päällystettyyn solkeen. Yksityiskohdilla on väliä! Lisäksi nuo voisivat olla livenä just kivan käyttökorkeat…
  3. Filippa K:n mustat puoliplatformit ovat suorastaan melko rouheat matsatakseen varsinaiseen trendivillitykseen. Toisaalta vähän paksumman pohjan ja leveämmän koron antamaa mukavuutta ei pitä aliarvostaa. Kuka haluaa jaksaa kävellä kesäyönä kotiin kengät jalassa?
  4. Vagabondin tukevakorkoiset remmikengät ovat myös sieltä järkevimmästä päästä. Ohut pohja tuo kuitekin aika paljon keveyttä peliin.. Ja miten nuo minusta henkivät jotain nostalgista vintage-vibaa?? Kivat ovat, arkisuudestaan huolimatta.

Nilkkaremmisandaalit 2

5.  Kaikkein palavimmin taisin mennä rakastumaan Steve Maddenin mustiin sandaaleihin. Aivan täydellinen siro, minimalistinen malli, kapea linjakas korko ja simppelit remmit. Pikkuisen täytyy nyt kyllä miettiä, sillä garderobini ei kaipaa enää yksiäkään “näillä vain seisoskellaan” -korkuisia kenkiä…

6.  Näköjään haikailen myös kesähäihin – tai vastaaviin tilaisuuksiin! Badgley Mischikan glitterikorkoiset sandaalit kaipaavat seurakseen samppanjakuplia, naurua ja smokkiin puettuja herrasmiehiä. Käyttökenkien hankintakriteerit ei ihan täyty tällä meiningillä. Haha!

7.  Harkitsen vakavasti mukavuusalueelta poistumista. Sugarfree Shoesin keltaiset remmikengät säteilevät ihanaa aurinkoista mutta räväkkää asennetta. Keltainen on ollut muutenkin tällä sesongilla poikkeuksellisen lähellä sydäntäni ja niiden katselemisestakin tulee iloiseksi. Jo pelkästään se!

8.  Yllättäen French Connectionilta löytyi elegantit, ilmavat ja linjakkaat nilkkaremmisandaalit. Ihastuin erityisesti tuohon kaksivärisyyteen. Samaa mallia on näköjään vähän räväkämmällä nude-lizard -väriyhdistelmällä. Ei hassumpi sekään, mutta ihan niin villille linjalle en taida lähteä.

Kaikki kengät ovat Brandoksen valikoimista, josta myös kuvat ovat peräisin. Juttu ei ole kaupallinen yhteistyö – eikä muutenkaan sponsoroitu. Bloggari on vain sekä mukavuudenhaluinen että realistinen tietäessään, että jos jotain tulee tilattua, se tehdään melko varmasti juuri Brandokselta. Siksi tämän kollaasin vaihtoehdot ovat peräisin juuri sieltä.

 

Pidempään blogia seuranneet muistavatkin varmaan, että tein maisteritutkielmani Tukholman yliopiston muotitieteen laitokselle juurikin juoksumuodista (Running wear and the Fashion System). Mahtava tuotokseni oli tuolloin – elikkä vuoden 2007 syksyllä linkin kautta jaossakin jopa. Jos nyt joku edelleen on kiinnostunut aiheesta, kantsii laittaa meiliä osoitteeseen go4itvol2@gmail.com. Laitan mielelläni ihan hyvää palautetta saaneen, mutta tuskin akateemisen tutkimuksen historiaan jäävän tuotokseni pdf:nä tulemaan.

Tästä nyt oikein kunnon aasinsillan kautta illan aiheeseen – eli omasta mielestäni ajankohtaisimpaan ja kuumimpaan juoksumuotiin. Sain jo lopputalvesta muutamankin sähköpostin, jossa toivottiin postausta tästä aiheesta – ja se on paljon, koska yleensä en kuitenkaan saa niin hurjan paljoa meiliä lukijoiltani. Toiveet taisivat tulla samoihin aikoihin, kun kerroin tähtääväni edes jonkinlaiseen juoksukuntoon vielä tässä kevään mittaan.

Tähän asti juoksut on sujunut (tai sujunut ja sujunut, mutta you know what I mean…) vanhoissa tuulihousuissa ja edelleenkin niissä ikivanhoissa Asicseissa. Maksimissaan viiden kilsan lenkeille ei oikein jaksa uutta varustusta hankkia. Aikoinaan, kun juoksin paljon, tuntui, että alle 8 km lenkille en jaksa edes pukea tennareita jalkaan. No – nyt olen sopinut itseni kanssa, että saan ostaa uudet hienot juoksuvetimet heti, kun selvitän kympin ilman itkua ja hammasten kiristystä.

Juoksumuoti kevät 2013

Ekana ostoslistalla on kuitenkin uudet tossut. Testien ja tuumailun jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että päädyn hankkimaan jälleen kerran uudet Gel Kayanot. Osittain varmuuden vuoksi, mutta enimmäkseen siksi, että ne vaan tuntuvat hyvältä ja parhaimmilta jalassa. Mahdollisesti sitten myöhemmin hankin erilailla tuettuja ja jopa ehkä uudet DS Trainerit (ne oli kyllä ihanat tossut!!).

Mutta tämän piti olla juoksumuotijuttu, joten jätetään tossujen ominaisuuksien analysointi vähemmälle tällä kertaa. Yläkuvassa näkyy mielestäni siistein lenkkeilykokonaisuus. Eli aika mustavoittoinenhan tuo on. Salilla tykkään kirkkaista väreistä, mutta heti kaduille ja maastoon siirryttäessä iskee urbaani suojaväripukeutuminen päälle. Kaikkein kuumimmat (fashion mielessä – duh!) on pitkät mustat kapeat supertekniset juoksutrikoot, joiden lihaksien muotoja korostavien leikkausten saumoissa kiiltelee diskreetit heijastimet. Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelema juoksutakki on yksinkertaisesti to die for... Mikähän tsemppitavoite sitä pitäisi itselleen laittaa, että tuon raaskisi hankkia?

Tossuista olikin jo vähän puhetta, mutta noin niinkuin tyyli-näkökulmasta sanoisin, että viileän urbaanin juoksuasustuksen ainoa väriläikkä on mieluiten juuri kengät. Ja ihan kaikkein mieluiten jopa ainoa väriläikkä…

Uutuus Mintun juoksuasussa on iPhone -viritys käsivarressa (ei tosin tuollainen Niken, vaan töistä saatu, mutta musta kumminkin…). En kyllä useimmiten jaksa kuunnella musiikkia juostessa jostain syystä. Oma hengitys on paljon meditatiivisempaa kuunneltavaa. Yleensä menetän hermoni alta aikayksikön ihan mihin tahansa soittolistaan ja juoksurytmi häiriintyy pahan kerran, kun pitää olla vaihtamassa biisiä. Ehkä mulla vaan ei ole tarpeeksi hyviä soittolistoja? Puhelin kulkee eniveis kätevästi käsivarressa silloinkin, kun päällä ei ole taskullista takkia.

Juoksumuoti kevät 20131

Kun aurinko paistaa ja on oikeasti lämmin, haluan vaihtaa pitkät juoksutrikoot bokserimallisiin superlyhyisiin shortseihin. Ehdottomasti ihanimmat löytyy Stella McCartneyn Adidakselle suunnittelemasta mallistosta. Ihan sellaiset perustyyppiset nyrkkeilijäshortsit olisivat tosi hienot myös.

Ja jostain syystä hihaton nailonliivi tuntuisi hyvältä ajatukselta myös. Merenrannassa juostessa tuuli on usein tosi kova, mutta inhoan vilpittömästi sitä, että on kuuma (hikoilu on eri asia!). Tuollainen hihaton  hommeli voisi olla näihin täkäläisiin olosuhteisiin aivan ehdoton!

Kuvat: Adidas (musta tuulitakki ja kukalliset shortsit), H&M (neonkeltainen liivi), Nike (iPhone-kotelo), Asics (tossut) ja Intersport (trikoot)

Joskus käy niin, että yksi vuodenaika yksinkertaisesti jää väliin. Tai kestää korkeintaan päivän tai kaksi. Muistan, että aika monenakin vuonna varsinainen syksy on tehnyt tuon tempun.´Tyyliin eilen oli vielä ihan kesä ja tänään talvi. Enkä edes viitsi aloittaa viime kesästä… Huomaan, että jopa heinäkuussa tapahtuneisiin asioihin viitataan sanomalla viime keväänä. Kun se kesä ei sitten oikein milloinkaan koittanut. Aloitinpa sittenkin.

Nyt alkaa vaikuttaa siltä, että tänä “keväänä” hypätään suoraan lopputalven viileistä ja vesisateisista keleistä suoraan kesään. Niinpä on justiinsa hyvä hetki tutkailla, mitä elementtejä kesän 2013 garderobista tulisi löytyä.

Ainakin Coachella-festareilla viime viikonloppuna viihtyneet julkkikset ovat liikuttavan yksimielisiä. Kesäpukeutumisen peruspilarit ovat:

  1. farkkushortsit
  2. revityt, niititetyt tai muuten pimpatut (farkku)shortsit
  3. siistit shortsit (mieluiten raidalliset tai printtikuosiset)
  4. vatsan paljastava paita
  5. etno-kuosinen laukku
  6. boheemi lierihattu
  7. pyöreät aurinkolasit
  8. sokerisöötti kukka- tai pitsimekko
  9. lippis tahi käppi (olen oppinut uuden sanan!! Käppi = cap = “lippis”)

 

Coachella 1 Coachella 2 Coachella 3 Coachella 4 Coachella 5 Coachella 6
Coachella 7

Lisäksi suuresti ilahtuneena voi todeta, että (ex-)tyyli-ikoni Alexa Chungin lisäksi noin puolet festarikansasta oli sitaissut takin tai (ruutu)paidan hihoista rennosti lanteille Dries van Noten -tyyliin. Ilolla otamme vastaan tämän ysärin parhaan takapuolennaamiointitrendin!

Kuvat: Style.com

Graafinen mustavalkoinen kevätmuoti, erilaisten kukkakuosien yhdistely, sähäkät neon-jutskat – kevätmuoti tarjoaa paljon kaikkea tosi nastaa uutta ja ihanaa piristystä pukeutumiseen. Päädyin kuitenkin Style.comiin selailemaan ensi syys-talvisesongin näytöskuvia. Värimaailma on odotetusti tummempi ja rauhallisempi kuin nyt valoa kohti mentäessä, mutta varsinkin yllättävänkin iisiksi osoittautunut Isabel Marantin AW 13/14 -mallisto ihastuttaa jo nyt.

Syysmuodin bongailussa on sekin hyvä puoli, että voi olla aika vakuuttunut mahdollisien hankintojensa trendikestävyydestä. Mintun inspiraatiolistalle päätyi yllättävän monta juttua…

Isabel Marant aw13 1

Nahkavahvistetut farkut – tai ehkä ne ovat jopa farkkuleggarit – ovat juuri sellaiset, että ensin ei ole ihan varma tykkääkö moisista, vai onko ne ihan kauheat. Oma mieleni muuttui tosi nopeasti ja nyt tuntuu, että olisi ihan pakko saada joko tosi joustavat supertiukat pillifarkut tai sitten mahdollisesti jopa ne farkkulegginssit, joita olen tähän asti onnistunut välttelemään. Housujen sisuspuoli saisi olla pehmoista mustaa lammasnappaa.

Melkein tuntuu, että parhaimmat nahkavahvistetut farkut saa tuunaamalla itse jotkut farkut/leggarit. Käypään hintaan tuskin löytyy muuta kuin tekonahkaversioita sitten myöhemminkään.

Isabel Marant aw13 2

Statement-kaulakoru on ollut varsinainen fashionista-must jo yllättävänkin monta sesonkia. Ensi syksynä se saa vakuuttavan haastajan statement-huivista. Kapea, melkein solmiomainen huivi on päällystetty kokonaan niiteillä ja kietaistu nonchalantisti kaulaan.  Me likes! Eikä tuokaan mikään mahdoton DIY-juttu olisi… Etenkin, jos fuskaa sen verran, että käyttää niitä kiinni silitettäviä niittejä, normaalien piikkiniittien sijaan.

Isabel Marant aw13 3

Syksyn suurin kenkähimotuspalkinto voidaankin jakaa vaikka heti tänään. Isabel Marantin poninkarvaiset nilkkurit sporttisilla nahkaisilla tarranauhoilla on aivan tajuttoman hienot! Tahtoo!! 

Niitä odotellessa aloin miettiä, että pitäisikö sitä sitten kuitenkin hankkia korkolenkkarit, vaikka oikeastaan jo tuumin, että tämän villityksen päästän menemään trendihaavini silmukoista läpi… & Other Stories -nettikaupassa pyöriessäni iskin silmäni näihin Niken Dunk Sky High -versioihin. Nauhat jos vielä vaihtaisi mustiksi, olisi yleisilme kyllä hyvinkin itselleni mieluisan meluton, mutta sporttinen.

Isabel Marant aw13 4

Vaalea, luonnonvalkoinen, kerma, valkosuklaamousse – mieluiten kaikki yhdessä ja kerroksittain. Muutama niittinen rajaa hyvin ja poistaa tarpeetonta makeutta. Toimii!

Isabel Marant aw13 5

Raikas silhuetti.

En aio luopua ajatuksestani, että totuttelen hiukan pidempiin helmoihin. Polvimittaiset kynähameet ovat edelleenkin tervetulleita garderobiini – samoin jopa polven alle ylettyvät liehuhelmat. Jotenkin kuitenkin tällainen lyhyt, rento ja jopa (kyllä, tiedän toistavani itseäni) sporttinen silhuetti tuntuu hyvin tuoreelta ja iloiselta. Valkoista väriä myöten outfit on kuin tehty otettavaksi käyttöön jo nyt tällä sesongilla!

Kuvat: Style.com

Old stuff