Tag: Muotiuutisia

Marc Jacobsin luotsaama muotitalo Louis Vuitton julkaisi eilen New Yorkissa yhteistyömalliston japanilaisen taiteilijan Yayoi Kusaman kanssa. Pilkuistaan tunnettu monitaiteilija koristeli Limited Edition -malliston kengät, laukut ja vaatteet niinikään riehakkaan (psykedeelisen?) pilkullisiksi.

Odotettavissa on, että pilkkukuume leviää kulovalkean lailla ja viimeistään syksyllä notkuu ketjuputiikkien tangot samaista kuosia. Saa nähdä tuleeko tuosta Yayoi Kusaman -mallistosta yhtä kopioitu kuin Louis Vuittonin ensimmäinen, vuonna 2001 Stephen Sprousen kanssa toteutettu. Nuo graffitilogoin koristellut luikkarit olivat lopulta niin tavallisia (tai niiden kopiot!), että moni kopiolaukun kantaja tuskin oli edes tietoinen alkuperäisestä esikuvasta.

Taiteilijayhteistyö Yayoi Kusaman kanssa on neljäs, jonka taiteen rakastajana ja keräilijänä tunnettu Marc Jacobs toteuttaa Louis Vuitton muotitalossa. Aikaisempien yhteistyöprojektien tuloksena on tosin ollut vain rajattu määrä laukkuja ja asusteita, kun tällä kertaa on kysymyksessä huomattavasti laajemmasta mallistosta, jossa on mukana myös kenkiä ja vaatteita. Lisäksi toteutetaan pilkullisen teeman mukaisia koseptimyymälöitä, taideinstallaatioita näyteikkunoissa ja Louis Vuittonin sponsoroima retrospektiivinen taidenäyttely.

Pilkkumalliston pääkohderyhmä on varmaankin Aasian rikkaat nuoret – tai ainakin Yayoi Kusama on yksi Aasian tunnetuimmista ja suosituimmista taiteilijoista. Voisin kuvitella, että yksi jos toinen täkäläinenkin luksuslaukkuihin hurahtanut alkaa himoita pirteää versiota ultimate statement -laukusta… Pirtsakka kuosi, luksus status ja taiteilijan uskottavuus ovat omiaan vahvistamaan “pakko saada” -fiiliksiä.

Jotenkin taidan olla kyyninen – enkä oikein edes ymmärrä miksi. Siis niin hauskalta ja kivalta kuin pilkkuluikkarit näyttävätkin, en voi olla ajattelematta, että kysymyksessä on “vain” markkinointitemppu. Että Marc Jacobs on jälleen kerran hokannut, mitä nuoret raharikkaat haluavat ja toteuttanut sen laajempaa kuuluisuutta ja suuremman yleisön tietoisuutta himoavan taiteilijan kanssa. Toisaalta esimerkiksi Elsa Schiaparellin ja Salvador Dalin yhteistyönä toteuttama hummerimekko “The Lobster Dress” vain lisää kunnioitusta surrealistista muotisuunnittelijaa kohtaan. Eli taitaa olla tässäkin niin, että happamia ovat pihlajanmarjat ja aivan liian söpöt ja totaalisen kalliit laukut!

Kolmas päivä menossa aivan jäätävän migreenin kanssa… Ei ole hauskaa. Varsinkin, kun “to do” -lista on lähestulkoon loputon ja normaalisti ihan hyvin tehoavat lääkkeet ei tunnu tuovan minkäänlaista helpotusta tilanteeseen. Vali vali. Pitäis varmaan mennä akupunktioon. Ainakin Karkki sai siitä hyvän avun muutama vuosi sitten, kun ihan liian tiuhaan toisiaan seuraavat migreenikohtaukset panivat koko elämän sekaisin.

Jotain lääkettä pitäisi kyllä saada ja sassiin!

Louboutinin pillerilaukku ei ehkä ihan fyysisesti ratkaise ongelmaa, mutta olishan tuo aika makea. Sitä voisi käyttää migreenipäivinä, jos on ihan pakko lähteä neljän seinän ulkopuolelle. Toimisi hyvin varoituskylttinä kanssaihmisille, että tuolle ei voi nyt puhua… 😀

Särkyhuuruisena aamupäivänä ilahdutti myös uutinen H&M:n seuraavasta suunnittelija yhteistyöstä. Viime syksynä spekuloitiin mm. Tom Fordista, mutta tämän aamuinen lehdistötiedote paljasti, että mallistosta vastaa muotimaailman toisinajattelija Maison Martin Margiela! Tosi makeeta, että H&M:llä on niin paljon itseluottamusta, että ryhtyvät tällaiseen – selkeästi vaikeammin suureen yleisöön uppoavaan, yhteistyöhön.

Jaaha. Jos sitä vaikka seuraavaksi yrittäisi lääkitä itseään vaikka kupillisella kahvia…

Oikeastaan otsikon olisi pitänyt kuulua, että justiinsa julkistetun tiedon mukaan loistava Altewai.Saome on voittanut Tukholman muotiviikkojen Max Factor Awardsin. Palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa ja sen voittaja saa siis palkinnoksi muotiviikon avajaisnäytöksen.

Altewai.Saome on kahden ruotsalaissyntyisen suunnittelijan Natalia Altewain ja Randa Saomen vuonna 2009 perustama merkki. Heti ensimmäisestä näytöksestä lähtien tukholmalainen muotiskene on ollut vähintäänkin vaikuttunut kaksikon aikaansaannoksista. Joku totesikin, että nyt on ruotsalaisen muodin tulevaisuus pelastettu…

En kyllä ala vänkäämään vastaan! Muistan erittäin hyvin, kun aika tasan tarkkaan vuosi sitten istuin Bernsissä todistamassa Altewai.Saomen ihka ensimmäistä catwalk-näytöstä. Fiilikseni oli täydellinen jessss – juuri noin haluaisin, että ajan henki kiteytetään. Malliston perinteistä skandinaavista linjaa vähemmän minimalistinen sport chic -tyyli tuntui raikkaalta, uudelta, vahvalta ja yksinkertaisesti hyvältä.

Nämä tämän postauksen kuvat ovat tämän kevään mallistosta, jolla siis tuo Max Factorin sponsoroima palkinto on ansaittu.

Suunnittelun lähtökohtana Altewai.Saomella on itsenäinen aktiivinen moderni nainen.  Tykkään ihan hurjasti siitä, miten sporttiset elementit asuissa antaa vahvaa, maskuliinista karismaa kokonaisuudelle, mutta ilman “perinteisemmän” maskuliinisuuden hyökkäävyyttä tai naamioitumisleikin kaltaista alleviivausta. Itseasiassa Altewai.Saomen siluetti on monesti hyvinkin naisellinen ja klassinen.  Silti teknisten materiaalien, laserleikattujen yksityiskohtien ja sport-maailmasta tuttujen leikkausten ansiosta Altewai.Saome -nainen tuntuu tuumivan “antaa tulla lunta tupaan vaan – täällä ollaan valmiina!”

Tukholman muotiviikko alkaa reilun parin viikon päästä. Enpä tullut ottaaneeksi ollenkaan huomioon tuota Balin reissua varatessani – miten alottelijamaista! Toivotaan, että lennot kulkevat ajallaan, että ehdin edes joihinkin näytöksiin!

Kuvat: Kristian Löveborg

Tänään pärähti sähköpostiin tiedote, jossa kerrottiin, että H&M:n seuraava yhteistyömallisto tehdään italialaisbrändi Marnin kanssa. Olen jo moneen kertaan tunnustautunut vilpittömäksi henkkamaukan yhteistyömallisto-faniksi, joten mikäs sen mahtavampaa kuin päästä nauttimaan seuraavasta lanseerauksesta jo heti keväällä!!

Marni on tunnettu usein värikkäistä painokuoseista, ennakkoluulottomista kuosi- ja väriyhdistelmistä, sporttisista käytännöllisistä yksityiskohdista sekä designista, joka on kevyttä ja iloista. Aika vastakohta siis edelliselle niinikään italialaiselle yhteistyökumppanille Versacelle, jonka tunnusmerkki on lähinnä haastava seksikkyys.

Lanseerausvideossa näkyy ihanien vaatteiden lisäksi paritkin mielettömän hienot hopeanhohtoiset kengät…

Parista viime yhteistyömallistosta (Lanvin, Versace) olen hankkinut vain yhden juhlamekon, jota olen käyttänyt juuri sillä sesongilla. Marnin pääsuunnittelijan ja perustajan Consuelo Castiglionin H&M:lle suunnittelema mallisto vaikuttaa pahasti siltä, että siitä löytyy käyttökelpoista arkikampetta enemmänkin.

Mallisto saapuu myymälöihin ja nettikauppaan maaliskuun 8. päivä. Pitääpä merkata kalenteriin…

Olen tykännyt ihan valtavasti oikeastaan kaikista H&M:n designer-yhteistyökampanjoista. Siis näistä, missä yhteystyökumppanina on jokin oikea muotitalo eikä esim. joku vapaavalintainen julkkis.

Tämän syksyn yhteistyö Versacen kanssa ei tee poikkeusta. Etenkään nyt, kun ensimmäiset kampanjakuvat ovat ihasteltavissa interwebissä. (tusen tack vinkistä Mikko!) Aivan ihania pikkumekkosia, joille riittää varmasti käyttöä. Nahkatakit näyttävät kuvissa herkullisilta, samoin kuin asusteet. Kullan kimallusta ja Versacen signature-kuosia. Oriental-henkiset värikäät asut ilahduttavat silmää nekin, mutta tuskin löytävät paikkaa Mintun Garderobissa…

 

Videolla lisää kuvia…

Kuvat ja video on lainattu Zeitgeschmack -blogista ja alkuperäinen copyright kuuluu henkkamaukalle.

Versace <3 H&M -mallisto tulee kauppoihin torstaina 17. marraskuuta. Pitää varmaan pyytää töistä vapaata, että pääsee rynnimään kyynärpäät ojossa herkkujen perään! 😀 Sitten ei puutukaan kuin muutamat kutsut dekadentteihin kimallusjuhliin ja matka vapaavalintaiseen italialaiseen suurkaupunkiin.

Old stuff