Jotenkin uskomatonta, että taas on perjantai. Epätodellinen olo johtuu varmasti osittain siitä, että lähdin jo maanantaina lounaan jälkeen toimistolta työreissulle Saksaan ja palasin takaisin sorvin ääreen vasta torstaina puolen päivän jälkeen. Kun ottaa huomioon, että meillä tehdään perjantaisin vain noin kuuden tunnin työpäivä, en ole ollut yhteensä laskettunakaan kuin vähän reilun toimistopäivän verran oikeasti toimistolla.
Hurjasti on kuitenkin viikon aikana tapahtunut ja kaksi intensiivistä koulutuspäivää yhden meidän Saksan tehtaittemme yhteydessä oli kyllä äärimmäisen inspiroiva ja opettavainen kokemus. Jostain syystä koulutuksessa oleminen ei tunnu samalla tavalla työltä kuin, no, se tavallinen työ. Vaikka siis kysymyksessä olisikin aika välittömästi omaan työhön sovelletavissa olevasta teknisestä trainingistä – eikä mistään ihanasta “löydä-itsesi-parempana-työntekijänä” -inspiraatio”koulutuksesta”.

Varsinaisten koulutuspäivien lisäksi olen oppinut monta asiaa itsestäni ja selviytymiskyvystäni. Maailmankaikkeuden mittakaavassa ei ehkä ole kovinkaan suuri asia, että onnistuin ajamaan vuokra-autolla, saksaa puhuvan navigaattorin opastamana (ensimmäinen kerta evö, kun tapaan navigaattorin), pitkin iltaruuhkaisia autobahneja noin parin sadan kilometrin päähän Münchenin lentokentästä olevaan, keskellä ei-mitään sijaitsevaan hotelliini. Ja sitten toista reittiä tehtaaltamme takaisin lentokentälle, iltapäiväruuhkassa, tankkaamaan auton (siis miten näissä moderneissa autoissa on niin vaikea saada edes bensaluukkua auki!) ja löytämään palautuspaikan lentokentältä. Varsinkin paluumatka kaikenlisäksi vielä pikkukiireessä.
Aikoinaan ajoin tosi paljon autoa. Laskin joskus huvikseni, että saatoin ajaa 100 km päivässä monta kertaa viikossa vain kodin, työpaikan ja omien sekä lasten harrastusten väliä suhatessani. Eli en todellakaan ole mikään noviisi ratissa. Jossain vaiheessa pakollisia kuljettajakilometrejä kertyi päivässä/viikossa niin paljon, että ajattelin inhoavani autolla ajamista.

Nykyään autolla ajaminen on mielestäni superhauskaa. Mutta niin kai se on, että jotkut asiat on kivoja, kun itse saa päättää, milloin niitä tekee, mutta tylsää, kun on pakko.
Asiasta ziljoonanteen… eli tämän päivän asuun. Ahlénsilta hankittu kynähame on tehnyt paluun tehokäyttöön ja taas kuiviksi sulaneet jalkakäytävät sopivat hyvin vähän korkeammillekin nilkkureille.

 

• neule, Acne
• kauluspaita, Filippa K
• hame, frkn
• nilkkurit, H&M

Ensin kirjoitin otsikoksi: “Ongelmia yhteishuoltajuudessa”, mutta sitten tajusin, että pelkän otsikon perusteella tänne saapuneet olisivat olleet varmasti (syystäkin) pettyneitä ja harmissaan. Mutta siitä tässä nyt kuitenkin on kyse. Ostimme nimittäin Dagmarin ihanan merinovillaisen neulepaidan puoliksi aikoinaan. Taisi olla sellaiset ystävämyynnit, että molemmat löysimme aika paljon shoppailtavaa, eikä kummankaan kantti enää kestänyt yhden lisäneuleen hankintaa. Niinpä päätimme ostaa kauniin hernerokanvihreän paidan puoliksi.
Viime talvena homma sujui mainiosti, kunhan vain muistettiin mainita toiselle, milloin haluaisi hernarineuleen käyttöönsä. Sitten se Peetu meni ja muutti Uumajaan. Periaatteessa paidan olisi pitänyt muuttaa pohjoiseen jo joululoman jälkeen, mutta tytön matkalaukut (kyllä, monikossa) olivat niin täynnä, että sinne ei mahtunut enää yhtään mitään. Nyt perjantaina Peetu on tulossa kouluhommiin viikonlopuksi Tukholmaan ja saan kuulemma varautua siihen, että sunnuntaina neule lähtee toiseen kotiinsa.

Oh well. Niin kai se sitten on luovuttava hernarineuleesta seuraavaksi puoleksi vuodeksi. Nautitaan nyt kuitenkin yhteisistä hetkistä viimeiseen asti. 🙂
Kysymyksessä on viime maanantain asuni, sillä jos kaikki on mennyt suunnitelmien mukaan, istun juuri tällä hetkellä Münchenin lentokentällä matkalla kotiin parin päivän koulutuksesta. Tiesin jo etukäteen, että hotellin nettiyhteys on a) kallis ja b) siitä huolimatta erittäin epäluotettava, joten päätin turvautua vanhaan kunnon ajastukseen. Hiukan kyllä ihmettelen, että tosiaan vielä on jossain sivistyksen keskellä hotelleja, joissa netti on maksullinen. Ei-toimiva yhteys ei sen sijaan ole mikään harvinaisuus edes kotona. Valitettavasti.

Nutrilett-kuuriin palaan vielä ihan kunnon raporttien kanssa, mutta näin ohimennen voin kertoa, että ihan hyvin on mennyt. Välillä on vähän nälkä – ja useammin mieliteko – mutta ei kovin pahasti ollenkaan. Olo on ollut hyvä, ihan ensimmäisinä päivinä jumpassa vähän huimasi, mutta ei mitään vakavaa siinäkään. Mitään ihan huikeita muutoksia en kyllä vyötärönympäryksessäni vielä huomaa – farkut kiristää ihan napakasti edelleen. Mutta periksi ei anneta!

 

• neulepaita, Dagmar
• kauluspaita, Whyred
• farkut, MTWTFSS
• kengät, Acne

En olisi ikinä uskonut, että sanoisin näin, mutta kylläpäs olikin mukava palata tänään takaisin officelle ja normaaliin arkeen! Periaatteessa jaksan kyllä lomailla vaikka kuinka, mutta kun ei matkusta mihinkään, sitä alkaa pikkuhiljaa kaivata takaisin rutiineihin. Kotona loikoilu ja laiskanpulskea puuhailu on ihanaa, mutta nyt on kyllä otettu iisisti ihan varastoon asti. Ihan hyvä sinänsä, sillä tiedossa on aika tiukkatahtinen kevät – tai ainakin tämä alkutalvi.
Paluu arkeen sujui siitä huolimatta aavistuksen tahmeasti. Jostain syystä en saanut oikein nukuttua viime yönä – tuntuu, että katsoin kelloa tunnin välein ja välillä näin tosi merkillisiä unia (suosikkini: Madonna oli perheineen lumilautailemassa Saarikylissä ja majoittunut ystäväni vanhempien taloon siellä. Don’t ask… :D). Facebookista näin, että tosi monella oli ollut univaikeuksia viime yönä. Liekö syynä kollektiivinen töihinmenojännitys vai kosminen säteily? Veikkaan jälkimmäistä. 😀

Vuoden ensimmäisen toimistopäivän kunniaksi kietaisin kaulaani joulupukin tuoman Diane von Furstenbergin ihanan turkoosi-sinisen tähtihuivin. Täytyy kyllä sanoa, että olen aivan kertakaikkiaan rakastunut saamaani ihanuuteen! Se on henkäyksen ohutta villaa, joka ei ole liian kuuma sisälläkään käytettynä, mutta lämmittää ihan tarpeeksi tällaisina leutoina nollakelin päivinä. Tähtikuosin tyyli tuo mieleeni sarjakuvat ja supersankarit – kaiken kruunaa ihanihan ohuet hopearaidat. <3
Huivi sai rauhassa kerätä koko huomion päivän asussa. Kaikki muu onkin sitten turvallista mustaa.

 

• paita, Minimarket
• jakku, H&M
• hame, H&M
• kengät, Acne
• huivi, Diane von Fursternberg

Sain jo jokin aika sitten Fab Forty Something -blogin Marjukalta haasteen kertoa 10 muistojeni vaatetta. Varsin oikeaan osoitteeseen haaste tuli, sillä muutenkin olen sentimentaalinen nössö, mutta varsinkin vaatteiden kohdalla tunteiden lataaminen nousee ihan erityisiin mittakaavoihin. En periaatteessa ole mikään kaman rakastaja tai kerääjä, mutta tuntuu kuin kaikki kivat koetut hetket ja ihanat muistot säilööntyisivät juuri niihin rakkaimpiin vetimiin.
Oli aika vaikea valita vain 10 muistojen vaatetta, mutta tässä nyt ainakin tämänhetkinen top 10 suunnilleen aika- ja käyttöjärjestyksessä.
1. Keltainen kellohelmainen merimiesmekko
Keltainen oli lempivärini ja alakoulun ensimmäiselle luokalle mennessäni sain mielestäni maailman upeimman mekon. Se oli näin jälkikäteen ajateltuna aivan järkyttävää polyester-jerseytä ja niin lyhyt, että kellohelma juuri ja juuri peitti pikkuhousut. Miehusta oli t-paitamallinen, mutta pääntiellä oli selkään leviävä oikeaoppinen merimieskaulus. Helmaa, hihansuita ja ja kauluksen reunaa kiersi kaksi valkoista koristenauhaa. Kahdella parhaimmalla kaverillani oli samanlainen mekko, mutta sininen. Kävelimme kouluun käsikynkkää, minä keltaisen mekkoni kanssa keskellä, ja olimme mielestämme maailman cooleimmat ja sievimmät ekaluokkalaiset!
Kouluajalle olisi muutama muukin aivan ihana muistojen vaate. Esimerkiksi valkoiset maalarin lappuhaalarit, joita käytin ensin valkoisena ja värjäsin sitten kirkkaan keltaisiksi. Oikeastaan olisin halunnut sellaiset oikeilla maaliroiskeilla sotketut haalarit (isäni oli maalari, joten periaatteessa se olisi onnistunut), mutta vanhempieni mielestä se oli vähän liian avantgardi ajatus.
Juuri ennen yläkoulua hurahdimme koko likkaporukka 50-luvun muotiin (Grease -elokuva oli silloin the thing) ja sieltä löytyy myös muutama tosi helmi asu. Tai, kun äitini ompeli Tinnille ja minulle teddy-karvaiset liivit, joita sitten käytimme paksujen villaneuleiden kanssa koko talven. Päästiin kerran liiveissämme oikein Aamulehden kanteenkin!
Hypätään nyt kuitenkin suoraan lukioon…
2. Vaaleanpuna-harmaa raitaiset housut

Oikeastaan koko tuo kuvassa näkyvä asu, eli vaaleanpuna-harmaat raitahousut ja harmaa venepääntie-paita olivat univormuni lukion ensimmäisellä luokalla. Housujen merkki on Emmanuelle, josta myöhemmin miesten Moustachen kanssa yhdistyttyään tuli Mexx. Ne olivat aivan liian kalliit silloisiin käyttövaroihini nähden, mutta pitkän himoamisen jälkeen tein kuitenkin ostopäätöksen. Sinänsä hyvä, sillä hinta/käyttökerta -indeksi on raitahousujen kohdalla todella alhainen.
Kaikkia rakkaimpiakaan vanhoja vaatteitani en ole säilyttänyt, mutta yksi pieni arkistolaatikollinen aarteita löytyy. Ja siellä nuo raitahousutkin yhä ovat!
Lukioaikojen pukeutumistani kuvasi aika hyvin jumittaminen. Alakoulun viimeisillä luokilla alkanut ja lähes koko yläkoulun jatkunut eksperimentointi tyylien kanssa tyssäsi aivan täysin. Ehkä siksi niitä paljon muistoja kuituihinsa tallentaneita vaatteita löytyy tuolta ajalta niin paljon? Yksi rakkaimmista on:
3. Harmaa kenttäpaita
Armeijan kenttäpaita, jota kaiketi myös peltipaidaksi kutsutaan, teki entréen garderobiini samoihin aikoihin, kun 13-vuotiaana liityin partioon. Vähitellen siitä tuli perusvaate, joka tuntui sopivan kaiken kanssa. Koulussakin kuljin pääasiassa farkuissa ja harmaassa kenttäpaidassa – ihan kuten parhaimmat kaverinikin. Sävyltään teräksenharmaa puuvillapaita oli (on? kai niitä edelleen tehdään?) 100 % sisältä flanellimaisen pehmeäksi harjattua puuvillaa. Kapea pystykaulus kiinnitettiin napilla molemmilta olkapäiltä. Kun napit jätti auki, paita sai rennon boheemin venepääntiemäisen efektin. Joillakin oli myös vihreä versio ko. paidasta (jota me tosiaan kutsuttiin kenttäpaidaksi), mutta itse pitäydyin aina samassa harmaassa.
Luulisin, että sekin vielä löytyy jostain partiokamojeni seasta kellarista.

4. Punainen mokkanahkamekko
Minttu kuvassa oikealla seisomassa. Kuva meidän “sisarusparvesta” on otettu Suomen kotimme keittiössä, Ruotsiin muuttomme kunniaksi järjestetyissä läksiäisjuhlissa. Keittiön kellosta näkee, että kuvanottohetki on viisi minuuttia vaille kolme aamuyöllä. Vähän kuvauksen jälkeen joku rakkaista ystävistäni alkoi suunnitella kotiin lähtöä – ja minä olin aivan totaalisen hämmästynyt, että nyt jo, juhlathan ovat vasta alkaneet!
Punaisen nahkamekon olen ommellut itse, eivätkä nämä olleet ensimmäiset (eivätkä ihan viimeisetkään…) juhlat sen kanssa. Jotenkin tuohon yhteen vaatekappaleeseen on kiteytynyt kaikkea ihanaa, huoletonta, kevytkenkäistä, naurua kuplivaa iloa. Siksi se on ehdottomasti yksi muistojeni kymmenestä vaatteesta. Ja kyllä, se roikkuu edelleen vaatehuoneessa ja odottaa sitä päivää, joilloin voin kiskoa sen taas  päälleni. Haha!
Osa vaatteistani on oikeasti ikivanhoja, mutta edelleen käytössä. Yksi niistä on heti lukion jälkeen Helsingissä asuessani Hakaniemen hallin 2nd hand -myymälästä ostamani paljettitoppi.

5. Sulkakuvioinen paljettitoppi
Muistaakseni myyjä väitti silloin, että neulepohjainen paita olisi peräisin 50-luvulta. No, niin tai näin, aika kiitettävästi ikää tuolle on kertynyt. Eihän sitä nyt mitenkään taukoamatta tule enää käytettyä, mutta vuosikausia se oli kaikkien juhlien luottovaatteeni – ja on se täällä blogissakin vilahtanut useamman kerran. Parikymppisenä tosin puin topin nurinpäin niin, että pääntien V on selässä ja selän vetoketju ja pyöreä pääntie tuli eteen antaen hiukan neuletakkimaisen vaikutelman.
6. Violetti puuvillapitsineule
Äitini on sekä ommellut että neulonut valtavan määrän upeita ja toinen toistaan rakkaampia vaatteitani – usein vielä täysin toivomusteni mukaan. Oikeastaan tähän muistojen tärkeimpien listalle kuuluisi upea Pirkanmaan kotityön ihanista villalangoista toteutettu ruusuneule, jonka sain joululahjaksi joskus 90-luvun alkupuolella (löysin googlaamalla linkin samalla mallilla toteutettuun neuleeseen, omassani oli kyllä syvemmät sävyt). Aika monta vuotta ehdin sitä käyttää, mutta eräänä lumimyrskyisenä itsenäisyyspäivänä se varastettiin GoGo:n pukuhuoneesta. Vieläkin kirvelee.
Sen sijaan päätin ottaa listalle kauniin violetin pitsineulepaidan. Se oli oma suosikkipaitani pitkään – yksi lukioajan jumitusvaatteista – ja sen jälkeen Karkki käytti sitä todella ahkerasti. En edes muistanut, että Peetukin on ollut violetin pitsineuleen fani, mutta tuon vanhan linkin perusteella kyllä.

7. Vagabondin ruskeat prätkäbootsit
Ostin bootsit itselleni palkkioksi siitä hyvästä, että pääsin yliopistoon lukemaan kauppatieteitä vuonna -92. Pariin kertaan ne on ommeltu kasaan suutarilla ja pohja on tiivistetty sisäpuolelta jesarilla (joku talloi rikkinäisiä kaljatuoppeja Doriksessa ja pohja lakkasi pitämästä vettä…). Nyt on mennyt pari talvea, ettei kukaan ole enää käyttänyt bootseja, mutta vuodet 1992 – 2012 ne oli todellisessa tehokäytössä. Milloin en itse ollut sillä fiiliksellä Karkki ja Peetu pitivät huolen, että saappaita ei paljoa tarvinnut varastoida. Kirjastosta klubiin, kaupungilta kirkkoon – kaikkialle on nuo jalassa päädytty!
Pitäisikin mennä kellariin ja katsoa, missä kunnossa vanhat raksut ovat.
8. Marimekon kankaista ommellut vaatteet
Tähän en osannut valita vain yhtä, mutta passelisti tuossa edellisessä kuvassa on yksi kategoriaan sopiva hame. Ensimmäiset Marimekon kankaista ommellut vaatteet teki äitini, kun olin yläasteella. Lempparihame, flanellivuorinen parka, raitahousut, jakkupuku yo-juhliin… Listaa voisi jatkaa vaikka miten pitkään. Sittemmin opin itse ompelemaan, mutta kyllä nuo itse suunnittelemani ja äidin toteuttamat ovat kuitenkin ne kaikkein rakkaimmat.

9. Acnen Biker
Ei tule varmaan hirmuisena yllätyksenä, että rakas nahkarotsini pääsee 10 muistojen vaatteen listalleni? Shoppailutilanne oli aika dramaattinen, mutta tein sen päätöksen, että nyt ei auta muu kuin hankkia takki, jota sekä tarvitsen että himoitsen. Jotenkin vaikea uskoa, että tuosta hetkestä on kohta seitsemän vuotta! Ei ihme, että ompeleet alkaa pikkuhiljaa osoittaa kulumisen merkkejä. Blogiani vähänkään seuranneet tietävät, että käytännöllisesti katsoen asun rotsissani.

 
10. By Malene Birgerin pinkki villahuivi
Uusin tulokas listallani on Karkilta synttärilahjaksi saatu By Malene Birgerin hurmaava lämpimän pinkki villahuivi. Oikeastaan tämän myötä vasta oikein aloin oppia, miltä hyvä, laadukas ja kaunis huivi tuntuu ja näyttää. Rakastan myös tuota sävyä. Jostain syystä tunnen oloni aina jotenkin erityisen hehkeäksi huivin kanssa – se tuntuu sopivan sävyihini – ja väri tuo aina ihan erityistä iloa olemukseen. Yritän olla käyttämättä sitä liikaa, sillä pinkki ei maastoudu samalla tavalla kuin musta tai harmaa, enkä halua, että ihmiset alkavat ajatella ai sillä on TAAS tuo sama huivi.
Sellainen memory lane tällä kertaa! Onneksi ei ollut lapsuudenkodin valokuvavarastoja käytettävissä, muuten en olisi saanut postausta ikinä valmiiksi. Yllättävän monta tuntia saa hassattua pelkkään blogiarkiston haravointiinkin… Haha!
Seuraavaksi haluaisin haastaa mukaan kertomaan omista 10 tärkeimmästä/rakkaimmasta/muistorikkaimmasta vaatteistaan Oi mutsi, mutsi -blogin Elsan, Polka Dotsin, Pupulandian Jennin ja Tyyliä metsästämässä -blogin Veeran.

En yleensä ikinä koskaan stressaa työasioista, mutta nyt kyllä täytyy sanoa, että pikkuisen on pitänyt kiirettä. Tosi monilla aika isoilla ja tärkeillä jutuilla töissä on dead line vuoden vaihteessa, mutta koska niin monet pitää lomaa kaikki välipäivät, pitäisi hommien olla kunnossa tyyliin huomenna. Itse teen kyllä töitä ainakin osan joulun ja uuden vuoden väliin osuvista arkipäivistä, mutta tällä viikolla on kaiken lisäksi tullut muutama aika iso juttu töitten todo-listalle, joten poikkeuksellisesti hiukan hikoiluttaa.
Tästä syystä tein jotain aivan poikkeuksellista ja ihan testasin tänään illalla huomisen työpäivän asun. Meillä on koko aamupäivän markkinointiosaston palaveri, joka päättyy leikkimieliseen saksalaisperinteiseen joulupakettileikkiin ja ruotsalaisperinteiseen glögiin. Eli tiedossa on palaverointia ja sen jälkeen hiukan hilpeämpää ohjelmaa.

Tällä viikolla on tuntunut, että joka aamu on vain vaikeampi ja vaikeampi päästä ylös sängystä. Huominen on melkein kuin tämän – rehellisesti sanottuna aika hemmetin raskaan – syksyn finaali. Siksi haluan laittaa päälle jotain ihan normi office-meininkiin sopivaa, mutta pienellä juhlavalla twistillä.
Halusin testata asun tänään illalla, koska aamulla pitää vain voida sukeltaa vetimiin ja lähteä matkaan. Etukäteen arvelutti, että mitenkähän peplum-toppi istahtaa jakun alle, mutta ihan hyvinhän tuo. Muuten asu onkin aika random-Minttua jakkuineen ja kapeine hameineen.

 

• jakku, H&M
• toppi, Vero Moda
• hame, H&M
• kengät, Acne
• kaulakoru (saatu), Glitter