Tag: Mintun elämä

image
Terkkuja Norwegianin free wi-fi lennolta Tukholmaan! Ihana olla matkalla kotiin – vaikka kyllä oli taas niin huippu reissu, että kyllä kannatti pienet valvomiset sun muut. Tulen varmasti kirjoittelemaan enemmänkin viikonlopusta, mutta tässä päällimmäiset fiilikset ja ensimmäiset kuvat.
image
Parasta koko reissussa – ja tällaisissa tapahtumissa ylipäätään – on bloggarikollegojen tapaaminen. Jotenkin tuntuu, että tämän puuhan pariin, joko harrastusmielessä tai ihan ammattimaisesti, on päätynyt harvinaisen ihania tyyppejä, maailmaan avoimen kiinnostuneesti ja optimistisesti elämään suhtautuvia ihmisiä.
Jokaisen blogitapahtuman jälkeen olen aina niin täynnä energiaa, inspiraatiota ja uskoa ihmisiin. Ehkä se, että sitä asettaa julkisesti alttiiksi itsensä, persoonansa, mielipiteensä, tyylinsä ja ison osan elämäänsä, tekee sen, että sitä suhtautuu livenäkin ihmisiin avoimesti, ystävällisesti ja hyväksyvästi. Edes suurimmat blogistarat, joita olen tavannut (ja jotka saattavat blogissaan olla aika jyrkkiä mielipiteiltään), eivät ole mitään muuta kuin ystävällisiä, kivoja, avoimia ja hurjan herttaisia ihmisiä (ja kyllä, käytän sanaa “herttainen” myös miespuolisista muoti- ja lifestyle-bloggareista), kun heidät tapaa nokakkain.
image
Asuksen pisteellä sai kirjoittaa inspiraatiosanoja, eli asioita, jotka juuri nyt inspiroi. Aurinko, valo, kevät ja lämpö olisivat olleet omankin listani ykkösenä, mutta koska halusin (tietenkin..) olla erilainen, lisäsin yhden, k:lla alkavan sanan (jatkuu i:llä), joka inspiroi aina – vuodenajasta riippumatta. Mikähän ihmeen sana se voisi olla… 😀
image
Fresitan ständillä sai ihanien drinksujen ja suloisten mini cup cakesien nauttimisen lisäksi käydä fiksaamassa kyntensä juhlakuntoon. Yleensä olen aina ensimmäisenä jonossa kaikkiin hoitohommeleihin ja pikafiksauksiin, mutta nyt olin laittanut niin kivat hopeiset ranskikset tapahtumaa varten, etten raaskinut poistattaa niitä.
image
Tällainen söötti nuori mies – kuulemma joku Voice of Finland -stara – oli paikalla myös ja ahkerasta kuvaksesta päätellen hyvin arvostettu vieras. Pisteet poitsulle vanhasta Guns’n’Roses teepparista. (hastag: #mummoonihanpihalla)
image
Tykkäsin tosi paljon Inspiration Dayn uudesta tilasta (ilmeisesti joskus ollut Tiger-niminen yökerho?). Siellä oli huomattavasti aikaisempaa enemmän tilaa, happea ja kivoja lounce-tyyppisiä istumapaikkoja. Porukkaa oli entiseen tapaan ihan tolkuttomasti, mutta tuolla se ei tuntunut ollenkaan niin ahdistavalta – päinvastoin – oli tosi kiva, että “meitä bloggareita” oli paikalla niin paljon!
image
Suloinen Silja opastaa koruhommissa ja kilpailuun osallistumisessa.
image
Päivätapahtuman sponsorihommaa. Ihan kaikkeen en kyennyt paneutua hirmu syvällisesti, mutta kaikki näytteilleasettajat olivat kyllä satsanneet tosi paljon ja olivat liikkeellä kivalla ja positiivisella asenteella. Olympuksella sain jälleen kerran aivan uskomattoman hyvää palvelua, mutta myös L’Oréalin hiusväripisteellä samoin kuin Philipsin ja BikBokin ständeillä oli ihanan ammattitaitoista ja ystävällistä porukkaa. Ja varmasti muilla myös, mutta en vain ehtinyt kaikkialle niin perusteellisesti.
image
Indiedays Blog Awards iltameininkiä. Jonna oli sitä mieltä, että tämä “Paperi T” on kuvaamisen arvoinen juttu. Ihan ookoolta kuullosti ja ihan hauskaa, että räppihomma on Suomessa niin iso juttu.
image
Illan aikana jaettiin myös Indiedays Blog Awards -palkinnot. Olin ehdokkaana “Viihdyttävin” -sarjassa, mutta niinkuin näkyy, en selvinnyt kolmen parhaan joukkoon. Suurkiitokset kuitenkin kaikille äänestäjille! Kilpailu palkintosijoista oli kova ja olen kyllä henkilökohtaisesti sitä mieltä, että palkinnot menivät täysin oikeisiin osoitteisiin. Kaikki voittajat voi tsekata täältä.
image
Parasta koko tapahtumassa on – niinkuin sanottu – upeiden blogikollegoiden tapaaminen. Emilia & Rilla – kiitos seurasta ja ihanasta illasta.
image
Juhlalauantain jälkeisen aamun suuria kysymyksiä oli mm. miten “kasviksia” ovat makkarat, jos kyltissä lukee “kasvispaistos” ja että onko nyt Arabia kehittänyt oman iittala-tarran? Ottakaa nyt hyvä ihme tarrat pois edes ruokailuastioista on Mintun mielipide!

Bloggers' Inspiration day ss 2015 1
Miten voi ollakin, että pakkaaminen on aina ihan yhtä syvältä – vaikka sinänsä reissuun lähteminen olisi miten hauskaa!? Täällä nyt kärvistelen huomisen Bloggers’ Inspiration Dayn ja Indiedays Blog Awardsien pakkailujen kanssa. Oikeastaan pitäisi olla jo asap nukkumassa, herätys on taas vaihteeksi ihan ruokottomaan kellonaikaan. Tosin matkalaukku on edelleen tyhjillään (kamat sentään pinoissa sängyllä) ja hiuksetkin pitää vielä pestä..
Se hyvä puoli tässä on, että nyt on ihan totaalisen myöhäistä kriiseillä asuista sen kummemmin. Gaalaan mennään kiilakoroilla ja raitamekolla, päivällä hengailen Filippa K:n pöksyissä ja Rodebjerin paidassa (vuoden muotiostos nro: 6 – ooops!).
Bloggers' Inspiration day ss 2015 2
 

  • gaala-asu, check
  • meikit, check
  • lentoliput, check
  • kynnet, check
  • hiuskamppeet, check
  • Helsingin kartta, check
  • herätyskello….

Kuvausassistentti pääsi pienelle jäähylle kylppäriin, kun kuvauksista ei meinannut tulla yhtään mitään. Sen verran “tuhoa” karvakorva ehti aiheuttaa, että tarrarulla (jokaisen kissanomistajan ystävä nro yksi!) lennähti ensimmäisenä matkalaukkuun.
Huomenna sitten kuulumisia Helsingistä!

Blog Awards 2015
Vähintään kerran, pari viikossa saan kysymyksen: “Miksi oikein bloggaat? Miten jaksat ja viitsit käyttää niin paljon aikaa siihen?”
Vastaus on vaihdellut vuosien mittaan hiukan, mutta menee suunnilleen näin:

  1. Rakastan bloggaamista, kirjoittamista, valokuvaamista – pienien tarinoiden kokoamista. Tavoitteenani on, että jokainen postaus olisi kuin yhden suupalan kokoinen konvehti tai tapas-pala; mukava, virkistävä hetki arjen keskellä.
  2. Olen kiitollinen siitä vuorovaikutuksesta lukijoideni kanssa, josta saan nauttia sekä blogin kommenttiboksissa että facebookissa. En ole kovinkaan ahkera kommentoija itsekään, enkä odota sitä muiltakaan, mutta olen todella iloinen jokaikisestä liketyksestä, kommentista, sähköpostista ja muusta elonmerkistä, jonka saan.
  3. Blogi on kuin ystävä. Tuntuu, että niinäkin hetkinä, kun olen ihan yksin tai – vielä pahempaa – yksinäinen, luonani on vanha luotettava ystävä. Ja se johtuu tietty siitä, että teitä on sielllä ruudun toisella puolella. Kommentteja tai ei, kävijätilastojen perusteella tiedän, että en ole yksin.
  4. Yksi tärkeä asia on myös se, että saan puhua perinteisesti pinnallisina, kevyinä ja hömppäkategoriaan tungettavina pidetyistä asioista ja puuhastella muodin kanssa. Kauneutta, inspiraatiota, positiivisuutta ja iloa ei ole milloinkaan liikaa. Ja siinä ei mielestäni ole mitään pinnallista.

Olen saanut suuren kunnian olla yksi ehdokkaista Indiedays Blog Awardsin “Viihdyttävin” -sarjassa. Sarjan kuvaus menee näin: “Blogi, jonka avaat kun haluat rentoutua. Bloggaaja, joka herättää keskustelua ja saa sinut hymyilemään synkempinäkin päivinä.”
Tiedän olevani aivan mahottoman mielettömän upeiden bloggareitten kanssa kisaamassa viihdyttävimmän blogin tittelistä. Olisi silti ihan huippua, jos ääniä tulisi edes pari – ettei ihan tarvitsisi olla nolona… Äänestykseen pääse tästä linkistä ja äänestää voi myös ihan anonyyminä, mutta yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan lippuja Blog Awards gaalaan.
Kiitos ja anteex… 🙂

Minttu 2015 1
Piti tänään kirjoitella ihan muista asioista, mutta inspiroiduin tähän vanhaan postaukseen (Selfie – itsekeskeisyyden huipentuma?) yllätäen tipahtaneista uusista – ja varsin tuomitsevista kommenteista niin paljon, että päätinkin keskittyä vain oman lärvini esittelyyn.
Kyseessä on viime Helsingin reissulla otetut kuvat Indiedaysin bloggari-esittelyä ja myös blogin sivupalkkia varten. Kuvat on ottanut Jalmari Eskelinen, hiuksista ja meikistä vastasi Kira.
Minttu 2015 2
Tykkään hurjasti kaikista kolmesta parhaimmaksi seuloutuneesta kuvasta. Näytän itseltäni, mutta jotenkin puleeratummalta ja freesimmältä versiolta normaaliin verrattuna. Ammattilaisille kaikki kunnia ja hatunnosto – tähän ei kyllä kotikonstein pysty!
Nyt vain pitäisi päättää, että mikä näistä kolmesta olisi se, joka päätyy viralliseksi profiilikuvaksi.
Itse tykkään ehkä eniten ensimmäisestä kuvasta… Eniten varmasti siksi, että jotenkin identifioin itseni tyypiksi, joka hymyilee niin, että hampaat näkyy. Siitäkin huolimatta, että tiedän hampaistoni aiheuttavan tiettyjä Twilight/True Blood/Vampire Diaries -viboja. Sen lisäksi Peetu oli sitä mieltä, että ykköskuvassa on “crazy eyes”.
Valokuvaajakin taisi olla sitä mieltä, että olen parhaimmillani suu kiinni hymyillessäni, sillä niinä harvoina kertoina, kun yritin pitää huulet yhdessä, kameran laukaisija lauloi ihan eri malliin kuin muuten. Ja tosiaan Peetun mielestä kakkoskuva on paras.
Minttu 2015 3
Kolmoskuvaan halusin mukaan raksun Diane von Furstenbergin huivini. Olen saanut paljon kommentteja, että huivin värit korostavat silmiäni ja passaa tosi hyvin ihoni sävyyn. Olen periaatteessa ihan samaa mieltä, mutta jostain syystä kolmoskuva tuntuu kuitenkin aika tukkoiselta ja voisin kuvitella, että kun profiilikuvat ovat aina varsin pienessä koossa, tuo ei välttämättä ole mikään edullisin vaihtoehto.
Selfie-postauksen kommenteissa osa on jyrkästi sitä mieltä, että tuntemattomien ihmisten lärvikuvat eivät kiinnosta. Olisin silti tosi iloinen, jos joku innostuisi auttamaan valitsemaan eniten minttumaisen kuvan näistä kolmesta. Joskus se on niin, että muut näkevät monet asiat paremmin kuin itse.. Olen myös tosi laiska vaihtamaan profiilikuviani, joten tämän kanssa mennään varmasti tosi pitkään ja siksikin olisi kiva, että kuva on just se paras mahdollinen.
Kuvat: Jalmari Eskelinen, hiukset ja meikki Kira

image
Odotellaan tässä juuri Veeran kanssa hotellin aulassa lentokentälle lähtevää kuljetusta. Selailin odotellessa kameran kuvia – ja tajusin, että nyt on ihan pakko laittaa tuoreeltaan muutama reissun hailaitsi tänne blogiinkin.
image
Mahtava reissuseura!! Ollaan nähty Veeran kanssa IRL vain pari kertaa ennen matkaa, mutta voi mieletön, miten hauskaa meillä on ollut! Ette ikinä usko, miten montaa sekä Ruotsin että Suomen murretta joku voi osata matkia!
image
Jeee! Best things in life!!
image
Kelien puolesta saatiin kokea melkein kaikkia vaihtoehtoja superkovaa pakkasta lukuunottamatta. Varsinkin eilinen oli ehkä täydellisin mäkipäivä evö. Aurinko paistoi, rinteet aivan älyttömän hyvässä kunnossa edellispäivän lumisateen jäljiltä, lämpötila nollassa ja kaikin puolin huippu fiilis!
image
Laskettelun vastapainoksi hurjasti hyvää ruokaa ja juomaa, After ski -meininkiä ja ihan pikkuisen rillutteluakin! Ihanaa!
Tulossa on vielä vinkkipostaus, mutta tässä nyt nämä päällimmäiset!

Old stuff