Tag: Lunchlåda

Melkein tekisi mieleni sanoa jotain maailmantilanteesta. Että on se nyt ihan mieletöntä, että suurin ja vaikutusvaltaisin demokratia valitsee johtajakseen täysin kokemattoman rasistin, naisia ja minoriteetteja väheksyvän fasistin, joka kaiken lisäksi antaa piutpaut juuri sille samaiselle demokratialle, joka juurikin antoi hänelle avaimet valkoiseen taloon ja ydinaseiden koodit. Kukaan ei voi olla niin naiivi, että väittäisi tuon olevan vain USA:n sisäinen asia – valitettavasti oranssi suurisuinen mobbaaja tulee vaikuttamaan vielä meidän kaikkien elämään.
Ankarat ajat vaativat sen mukaiset eväät. Niinpä tänään kokkaillaan illalliseksi ja huomisen lounaslaatikkoon makoisaa yakinikua.
Yakiniku
Olen syönyt muutamia kertoja yakinikua täkäläisissä sushi-mestoissa sen kummemmin ihastumatta kuin vihastumattakaan. Yleensä se on ollut vähän liian suolaista (liikaa soijaa), vaikka yleensä olenkin suolaisen ruuan ystävä. Lihakin on ollut vähän ehkä sitkeää ja yksioikoisen makuista. Yakiniku on tuntunut lähinnä siltä pakolliselta jutulta, että ravintolassa olisi joku kiva lounasvaihtoehto niillekin, jotka eivät välitä sushista.
Sitten löysin tämän ohjeen ja päätin, että on aika antaa yakinikulle uusi mahdollisuus. Valkosipulissa, tuoreessa inkiväärissä, japanilaisessa soijassa ja seesamiöljyssä marinoidusta, ohuiksi siipaleiksi palastellusta lihasta tuli niin poskettoman maukasta, että ihan oli klassisesti viedä kielen mennessään!
Yakiniku
INKIVÄÄRIMARINOITU YAKINIKU
(2 annosta ja 3 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • 500 g naudan pihvilihaa
  • 1 valkosipulinkynsi
  • noin 2 – 3 cm pätkä tuoretta inkivääriä
  • 1 dl japanilaista soijaa
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 2 rkl sokeria
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • noin 10 cm pala purjosipulia
  • 1/2 dl seesaminsiemeniä
  • keitettyä riisiä kyytipojaksi

Valmistus:

  • Kuori ja purista valkosipulinkynsi ja kuori & raasta pieneksi inkivääri. Sekoita soija, seesamiöljy ja sokeri puristetun valkosipulin ja raastetun inkiväärin kanssa marinadiksi. Tee lihasta ohuita nauhamaisia paloja ja laita likoamaan marinadin kanssa about reiluksi vartiksi.
  • Paista lihoja pienessä määrässä oliiviöljyä kunnes marinadi on muuttunut tahmeaksi. Lisää purjosipulit pannulle ja paista vielä hetki niin, että sipulit vähän pehmenevät.
  • Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla ja ripottele yakinikun päälle.
  • Tarjoile keitetyn riisin kanssa (ohje löytyy yleensä paketista).

Yakiniku
Yakiniku tällä ohjeella on siis aivan mahtavan monivivahteisesti maukas ja ihana ruoka! Niinkuin monissa tämän tyyppisissä lihajutuissa, maku vain syvenee seuraavaan päivään, mikä lounaslaatikkoa ajatellen on aivan loistavaa. Tosin marinadi hieman katoaa ja annoksesta saattaa tulla kuivan oloinen. Se pelastuu sillä, kun varovaisesti tiputtelee teelusikallisen verran soijaa lisää.
On myös testattu, että yakiniku pärjää pakastimessa oikein mainiosti, joten ei ole yhtään harmillista, vaikka kerralla valmistuisikin vähän isompi määrä!

Hypätään ihan just viikon arkiruokaohjeeseen ja huippumaukkaaseen lounaslaatikon täytteeseen, mutta ensimmäisenä haluan sanoa suurkiitokset kaikille tsemppauksista ja onnenpotkuista tämänpäiväiseen työhaastatteluun (josta kerroin siis eilisessä postauksessani). Haastattelu ja siihen liittyvä case-harjoitus meni sen verran hyvin, että pääsin jatkoon!! Jeijj!! Nyt meitä finaalikierroslaisia on yhteensä neljä ja lopullinen valinta tehdään mahdollisesti jo ensi viikolla. Sain juuri työsähköpostiini patteriston erilaisia testejä ja sitten on vielä kakkoshaastattelut, mutta tosiaan ehkä jo tosi pian tiedän, miten tässä kävi.
Jännittää ihan sikana!!
Pasta Rosso
Mutta kuten ruotsalainen sananlasku kuuluu “äta bör man, annars dör man” – eli syödä pitää, muuten ei tule mistään mitään. Ja supertsemppausta vaativina aikoina on niin ihanaa, kun lautaselta löytyy jotain tuttua ja turvallista, täyttävää ja ihanaa, mutta hiukan modernilla twistillä.
Peruna taisi olla omien porukoitten comfort-foodia, mutta itselleni se on aina ollut pasta. Ohjeen kastike on näennäisestä kermaisuudestaan huolimatta varsin kevyt ja raastettu porkkana tuo jännää ruokamaisuutta koostumukseen. Itselleni oli ihan uutta, että porkkana raastetaan kastikkeeseen pilkkomisen sijaan, mutta Peetu kuulemma tekee niin aina. Kastikkeen rakenne on raasteen ansiosta turvallisen rakeinen ja mehevä.
Pasta Rosso
PASTA ROSSO JA VALKOSIPULIHERKKUSIENET
(2 annosta ja 2 – 3 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä (2 kastikkeeseen ja 1 herkkusienien paistamiseen)
  • 5 – 6 porkkanaa
  • purkki tomaattimurskaa
  • 1 vihannesliemikuutio
  • 2 dl ruuanlaittokermaa
  • 250 g rasia tuoreita herkkusieniä
  • öljyä paistamiseen (ja ehkä vähän voita!)
  • suolaa ja pippuria (myllystä) maun mukaan
  • pastaa of course

Valmistus: 

  • Kuori ja raasta porkkanat semi-hienoksi raasteeksi. Kuori ja pilko valkosipuli ja sipuli. Paistele raastetta ja sipuleita hyvä tovi keskimiedolla lämmöllä, kunnes sipulit on läpikuultavia ja porkkanat “kuivia”. Lisää pannulle tomaattimurska, kasvisliemikuutio ja ruokakerma. Anna kiehuskella 15 – 20 min suht miedolla lämmöllä.
  • Putsaa ja paloittele herkkusienet (noin kolmeen tai neljään osaan). Pilko kolmas valkosipulinkynsi tosi pieneksi. Paista sieniä kuivalla teflonpannulla kunnes ne alkaa tuntua nahkeilta. Lisää vähän voita tai öljyä ja pieneksi pikottu valkosipuli. Mausta suolalla ja pippurilla.
  • Keitä sopiva määrä pastaa pakkauksen ohjeen mukaan.

Pasta Rosso
Valkosipulisienien on tarkoitus olla maukkaana “strösselinä” annoksen päällä. Tästä syystä tämä pasta-annos ei poikkeuksellisesti vaadi kyytipojaksi parmesan-raastetta, joka kyllä muuten on intohimoni.
Lounaslaatikossa pasta toimii aivan erinomaisesti. Tai toimii ainakin siinä tapauksessa, että kollegasi eivät ole yliherkkiä valkosipulin tuoksulle. Itse kastiketta voi myös pakastaa, mutta ainakaan tämän ohjeen perusteella siihen ei ole suurempaa tarvetta. Itse olin tosi yllättynyt, että niinkin pienellä asialla kuin porkkanoiden raastamisella, voi saada niin suuren eron pastakastikefiilikseen.

Ruokaisa bataattisalaatti
Salaatti on yleensä meillä – niinkuin varmasti monilla muillakin – lähinnä kevät- ja kesäruoka. Syksyllä maistuu paremmin kaikki keitot, padat ja muut lämmittävät keitokset. Toisaalta, kun yhdistää sesongin makumaailmassa tyypilliset juurekset raikkaisiin vihanneksiin tulee lopputulokseksi aivan ihanan syksyinen salaatti.
Lämpimän bataattisalaatin jujuna on uunissa paahdetut porkkana- ja bataattitikut. Lisää ruokaisuutta tulee punaisista linsseistä ja fetajuustosta. Eli salaatti riittää mainiosti pääruuaksi ihan sellaisenaan.
Listasin Lämpimän bataattisalaatin kasvisruokien alle hakemistoon, mutta – jos totta puhutaan – tuossahan on myös paistettua pekonisilppua mukana. Pekoni ei ole missään tapauksessa välttämätön kokonaisuuden kannalta, joten sikäli kasvisversio toimii hyvin myös. Toisaalta pekonin suolaisuus rimmaa kyllä aivan ihanasti bataatin makeuden kanssa.
Ruokaisa bataattisalaatti
LÄMMIN BATAATTISALAATTI
(2 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • noin 500 g bataattia (about kolme isoa)
  • 250 g porkkanoita
  • peukalonpään kokoinen pala inkivääriä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 2 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 dl punaisia linssejä (keittämättömiä)
  • 1 pikkupussi babypinaattia
  • pikku laatikollinen cocktail-tomaatteja
  • 1 granaattiomena
  • 150 g fetajuustoa
  • (1 paketti pekonia)
  • suolaa
  • pippuria myllystä

Kastike:

  • 2 rkl hyvää oliiviöljyä
  • 1 rkl vaaleaa balsamiviinietikkaa
  • 1 tl juoksevaa hunajaa

Valmistus:

  • Kuori ja pilko bataatit ja porkkanat tikuiksi ja levitä uunipellille. Kuori ja raasta valkosipulinkynnet sekä inkivääri ja sekoita yhdessä oliiviöljyn kanssa bataattien ja porkkanoitten kanssa. Lisää suolaa ja pippuria myllystä maun mukaan. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 30 min (kääntele kerran-pari kypsennyksen aikana).
  • Keitä linssit paketin ohjeen mukaan.
  • Huuhtele pinaatti ja tomaatit. Puolita tomaatit. Kaivele granaattiomenasta siemenet (suttuista hommaa, mutta niin sen väärti!). Paista pieneksi leikattu pekoni kuivalla pannulla ja nostele talouspaperin päälle valumaan.
  • Sekoita kaikki kastikkeen ainekset. Mausta halutessasi suolalla ja pippurilla.
  • Sekoita paahdetut juurekset, pinaatti, tomaatin puolikkaat, linssit ja kastike. Ripottele päälle granaattiomenan siemenet, paloiteltu fetajuusto ja paistetut pekonit

 
Ruokaisa bataattisalaatti
Aivan mielettömän ihana ja ruokaisa Lämmin bataattisalaatti on meidän uusi lempparisuosikki! Hiukan sen tekemisessä on enemmän väsäämistä kuin kahden ainesosan vihersalaatissa, mutta lopputulos on tosiaankin sen väärti.
Pakastamista salaatti ei luonnollisestikaan kestä, mutta seuraavan päivän lounaan tuosta saa hyvinkin. Babypinaatti on rakenteeltaan sen verran perussalaattia järeämpää, että se pärjää ihan reippaana yön yli. Lounaslaatikosta tuo ei toki ole enää nimensä veroisesti lämmin, mutta mainiolta se maistuu siitä huolimatta!
Omnomnomnom 🙂

Lammasbolognese
Tuntuuko vanha kunnon jauhelihakastike tai sen astetta fiinimpi italialaisserkku bolognese tylsältä ja kyllästyttävältä? Tuo arkiruokien kunkku saa ihan uutta potkua ja särmää, kun perusjauhelihan vaihtaa lampaaseen ja heittää mukaan vähän söpöjä pieniä herkkusieniä.
Syvän makuinen mehevä lammasjauheliha sopii aivan erinomaisesti tomaattipohjaiseen bologneseen. Mintun kokkikouluohjeessa oiotaan vähän, eikä tomaattikastiketta keitellä alusta asti itse. Siksi resepti sopii toteutettavaksi myös kiireisenä arki-iltana, kun sapuska pitää saada pöytään asap. Lammas toki tykkää muhiskella padassa pidempäänkin, jos siihen vain on aikaa.
Lammasbolognese
LAMMASBOLOGNESE
(3 annosta ja 2 – 3 lounaslaatikkoa)
Ainekset:

  • 500 g lampaan jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 200 g miniherkkusieniä
  • 2 valkosipulinkynttä
  • 1 purkki valmista tomaattipastakastiketta (jotain tomaatti-basilika -tyyppistä perusjuttua)
  • 3 rkl tomaattipyreetä
  • 2 dl vettä
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • 1 rkl kuivattua oreganoa
  • 1 tl kuivattua rosmariinia
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä

Valmistus:
Kuori ja pilko sipuli, paista syvällä pannulla pienessä öljytilkassa yhdessä jauhelihan ja putsattujen herkkusienien kanssa. Lisää pari valkosipulinkynttä pieneksi pilkottuna tai puserrettuna ja kaikki muutkin reseptin ainekset. Kiehuttele hiljaisella tulella vähintään 5 – 10 min, mutta mielellään vähän enemmänkin, jos on aikaa.
Tarjoile hyvän pastan kanssa!
Lammasbolognese
Lammasbolognese on aivan ihana lounaslaatikkoruoka! Se ei juuri piittaa kuljetuksista tai mikrolämmityksistä ja makukin vain syvenee ja paranee seuraavaan päivään. Kastiketta voi hyvin myös pakastaa. Pasta on parhaimmillaan tuoreena, mutta kyllä tuollainen vähän spaghettia järeämpirakeinen versio elää mainiosti yön yli.

Porkkanaletut
Pienenä aina, kun oltiin isän kanssa kahdestaan kotona, eikä äiti ollut laittanut ruokaa valmiiksi, tehtiin porkkanalättyjä. Silloin paistohommat hoidettiin sellaisella ihanalla pannulla, jolla tulee kerralla viisi pikkuista lättyä. Höyryävän kuuma herkku nautittiin puolukkasurvoksen kanssa.
Karkkikin muistaa vaarin spesiaalin hyvin. Kolme ensimmäistä kouluvuotta vaari oli melkein päivittäin tyttöä vastassa koulusta ja niinä päivinä, kun iltapäivällä oli balettikoulua, piti käydä syömässä mummulassa. Mummu oli silloin vielä töissä, mutta vaari eläkkeellä, joten porkkanalätyt pysyivät ohjelmassa myös Karkin aikana.
Ei siis mikään ihme, että oltiin hiukan nostalgisella fiiliksellä, kun valmisteltiin tämän viikon lunchlådaa. Porkkana-kesäkurpitsalätyt on kuitenkin päivitetty reilusti tähän päivään. Vaari tuskin olisi hyväksynyt sen paremmin kesäkurpitsaa kuin taikinaan tulevia paahdettuja auringonkukansiemeniäkään. Oliivikastike olisi saattanut toimia, mutta tuskin olisi hänen mielestään ollut parempi vaihtoehto kuin omin käsin poimituista puolukoista tehty survos.
Porkkanaletut
PORKKANA-KESÄKURPITSALÄTYT JA OLIIVI-RANSKANKERMAKASTIKE
(2 annosta ja 2 lounaslaatikkoa)
Ainekset lätyt:

  • 4 munaa
  • 2 dl maitoa
  • 2 dl vehnäjauhoja
  • about 6 porkkanaa
  • 2 pienehköä kesäkurpitsaa
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • suolaa
  • pippuria
  • öljyä paistamiseen

Ainekset oliivi-ranskankermakastike:

  • n. 200 g purkki vihreitä kivettömiä oliiveja
  • 2 dl ranskankermaa
  • suolaa
  • pippuria

Valmistus lätyt:
Kuori porkkanat ja pese kesäkurpitsat. Raasta molemmat melko isoksi raasteeksi. Vispaa munat, maito ja jauhot taikinaksi. Paahda auringonkukansiemeniä hiukan kuivalla pannulla. Laita vihannesraaste, paahdetut auringonkukansiemenet, suolaa ja pippuria taikinan sekaan. Paista pienessä määrässä öljyä joko pieniä tai isoja lättyjä. Pienet on helpompi kääntää. FYI.
Valmistus oliivi-ranskankermakastike:
Pilko oliivit pieneksi hakkelukseksi ja sekoita ranskankermaan. Mausta tarvittaessa suolalla ja rouhi päälle reilusti mustapippuria myllystä.
Porkkanaletut
Viileä ja suolainen oliivikastike sopii täydellisesti kuumien vihanneslättyjen kyytipojaksi. Jos lättyjen olisi tarkoitus olla arki-illallinen, voisi kylkeen tehdä vielä vaikka simppelin vihersalaatin salaatinlehdistä, kurkusta ja tomaatista.
Periaatteessa lätyt on aivan mainio mukaanotettava lounasruoka (pinaattilätyt esmes!). Meidän tämänkertainen porkkana-kesäkurpitsaraaste oli sen verran isojakoista, että lätyt eivät kovin mielellään pysyneet kasassa. Ihan hyvin tuosta kuitenkin sai päivän lunchlådan mukaansa.
Pakastamista en näiden täytteiden kanssa suosittele. Pinaattilätyt toimii tosi hyvin pakkasessa, mutta porkkana-kesäkurpitsalätyt hajoaa jostain syystä täysin atomeiksi, kun niitä yrittää sulattaa pakastamisen jälkeen.

Old stuff