Tag: Lindex

Eilinen menee kyllä muistoihin yhtenä mahtavimmista fashion-elämyksistä ikinä! Lindexin ensi viikolla kauppoihin tulevaa Matthew Williamson mallistoa juhlittiin hulppein menoin Fotografiskan juhlatiloissa. Ohjelmassa oli mallistoon tutustumista, kuplivia juomia, ihania suomalaisia blogikollegoita, julkkisbongailua, shoppailua (jep!), Loreenin esiintyminen ja kohtaaminen itsensä hurmaavan suunnittelijan, Matthew Williamsonin kanssa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yhteistyömalliston myynnistä 10 % lahjoitetaan rintasyövän vastaiseen kamppailuun. Sikäli on enemmän kuin paikallaan, että juhliin johti punaisen maton sijaan hehkuva roosa matto!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sisääntuloaulaa vartioi malliston vetimiin puetut mallinuket. Sinänsä hyvä, koska varsinaisen muotinäytöksen sijaan asut esiteltiinkin – sinänsä oikein vaikuttavan – video-esityksen välityksellä. Sen verran olen näköjään vanha jumittaja, että en heti tajunnut, että videoesitys on se näytös. Odottelin kamera ojossa, että seuraavaksi lavalle astuvat elävät mallit, mutta turhaan.

Eipä siitä videoesityksestä oikein saanut mitään järkeviä kuvia, joten nämä mallinukkeotokset saavat nyt ajaa sen asian.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Näissä tämäntapaisissa tilaisuuksissa yksi suurin huvini on muiden vieraiden asujen tsekkailu. Juhlan dress code oli smart casual – mikä on ehkä yksi vapaimmin tulkittavissa oleva pukeutumisohje. Yllättävän monet olivat valinneet asukseen housut ja osalla vieraista oli tietty taas jo lanseerattavan malliston vaatteita päällänsä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tyylikkäin joukkio tuli *luonnollisesti* Suomesta! 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mrs. V, Linda, Johanna, Irene ja Jenni – ihanat, upeat, mahtavat bloggarikollegat! Oli niin mielettömän hauska tavata pitkästä aikaa!! Yksi Tukholmassa asumisen miinuspuolia on se, että näitä ihania ihmisiä näkee aivan liian harvoin.

Peetu oli mukana häppeningissä så klart.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Neito oli aivan tikahtua, kun pääsi suuren idolinsa, herttaisen Mark Levengoodin kainaloon. Levengood juonsi tapahtuman ja haastatteli ennen “näytöstä” Matthew Williamsonia. (Pikkuisen on nassut tässä pinkkeinä, mutta tuolla oli niin merkilliset valot, että normaalin näköisten kuvien ottaminen oli lähes mahdotonta…)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mark Levengoodin hieno kravatti oli hankittu vain muutama päivä sitten Sanghaista. Meinasin kylläkin vetää kuplajuomat väärään kurkkuun, kun aina niin elegantisti pukeutuva herra alkoi ylistää, että kravatti on niin hurjan kätevä, kun sen saa kaulaan ilman, että solmua tarvitsee avata!! Eikös tuo nyt ole kardinaalimoka, jos mikä?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illan viihteestä vastasi Loreen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu penkomassa pop-up storessa malliston antimia. Aika hyvin oli monet tangot tyhjennetty. Meillä kävi kuitenkin ihan hillitön tsägä – ja löydettiin just ne jutut, mitä haluttiinkin. Saldona kaksi mekkoa ja yksi silkkipaita. Jesss! Kuvailen nuo heti huomenna, kun olen valoisaan aikaan kotona.

Ainiin – sitä tosi hienoa Show Some Love -paitaa tuolta ei löytynyt – eli sen perään pitää vielä lähteä rynnimään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hurjan miellyttävän oloinen Mr Matthew Williamson hengaili vapautuneesti yleisön joukossa, jutteli kiireettömän oloisena (tässä illan toisen tähden, Loreenin, kanssa) ja poseerasi hyväntuulisena fanien kanssa valokuvissa. Taisin alkaa tykätä mallistostakin vielä enemmän, koska suunnittelija säteili niin positiivista energiaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rodeon toimittaja suloisen Lindan kanssa.

Matthew Williamson Lindex launch party 20

 

Peetu ja Minttu Rodeolta lainatussa kuvassa… Kantsii muuten klikata tuota Rodeon linkkiä. Siellä on lisää tosi kivoja kuvia eilisestä tapahtumasta.

Pidempään Go 4 it vol. 2 -blogia lukeneet tietävätkin, että Minttu fanittaa (lähestulkoon) varauksetta ketjujen huippusuunnittelijoitten kanssa yhteistyössä toteuttamia mallistoja. H&M on on ollut varsinainen edelläkävijä tässä – ainakin täällä meidän leveyasteilla. Lindex on kuitenkin kirinyt kummasti ja esim. viimesyksyinen yhteistyö Missonin kanssa oli mielestäni oikein onnistunut. Ei ole ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun yhteistyömallistosta hankkimaani neulemekkoa on luultu ihan varsinaiseksi Missoniksi!

Tykkään myös Lindexin yhteistyökampiksista siksi, että heillä on vahva yhteistyö Syöpäsäätiön Roosa Nauha -rahaston kanssa. Mallistossa on aina jokin tai joitakin erityisiä osia, joiden tuotto lahjoitetaan rintasyövän tutkimukseen.

Tämän syksyn yhteistyömalliston suunnittelija on Matthew Williamson – ja arvatkaapas mitä!?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sain kutsun malliston lanseerausjuhliin!! Jihuu!! Vähänkö mahtavaa!

Juhlat pidetään ensi viikon torstaina Fotografiskan juhlatiloissa. Ohjelmassa on tietty näytös (toivotaan, että saan hyvän paikan, että saan otettua sieltä kivoja kuvia!) ja minglausta cocktail-palleroiden siivittämänä – lisäksi esiintyjänä Loreen (se euroviisuvoittaja…)!!

Niin mahtavaa! Ja mitä ihmettä sitä laittaisi päällensä…

Matthew Williamson Lindex 2

Tosi kivalta näyttää itse mallistokin jo kuvien perusteella. Itseasiassa huomattavasti paremmalta kuin edellinen Missonin mallisto, johon sytyin vasta näytöksessä. Ehkä en ihan kaikkia kuoseja yhdistelisi keskenään, mutta kyllä taitaa taas budjetti huutaa hoosiannaa, kun etsitään piristystä mustiin toimistokokonaisuuksiin…

Herkku-uutiset eivät lopu tähän, sillä kampanjan mainoskasvona nähdään hurmaava Karlie Kloss!

Matthew Williamson Rosa bandet week 40 Togheter fighting breast cancer Matthew Williamson Rosa bandet week 40 Togheter fighting breast cancer

Ensi viikolla siis lisää raporttia lanseeraustapahtumasta. Siihen asti viihdykkeenä toimii vaikkapa malliston lookbook Lindexin sivuilla.

Lehdistötiedotteesta:

“Matthew Williamson -malliston yhteydessä lanseerataan myös t-paita, jossa on näyttävä Show some love -painatus. T-paidan teksti heijastaa hyvin koko kampanjan sanomaa, sillä t-paidan tuotto lahjoitetaan Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon.  T-paita tulee myyntiin kaikkiin Lindex-myymälöihin ja online shoppiin 7. lokakuuta.

The Matthew Williamson Lindex -mallisto lanseerataan 4. lokakuuta valikoiduissa Lindex-myymälöissä ja osoitteessa lindex.com. Lindex lahjoittaa yhteistyömalliston myynnistä 10 % Syöpäsäätiön Roosa nauha -rahastoon.”

Kuvat: Peetu ja Lindex

Terkkuja vaan Lindexin kassajonosta. Ajattelin, että voin tän hippasen pitkäksi venähtäneen kassajonossa seisomisen käyttää sitten vaikka bloggaamiseen.

Tällainen näky odotti, kun saavuin Lindexiin noin puoli tuntia ovien avaamisen jälkeen:

20120925-115257.jpg

Eli paljon mitään muuta kuin jotain yksittäisiä huiveja, pipoja, pikkuisia clutcheja ja t-paitoja ei ollut jäljellä. Sovituskoppien ja kassan läheltä bongasin kuitenkin muutaman ihanan vetimen, jotka kiikutin soviteltavaksi. (Kokeneen kaaosshoppailijan vinkki: käy metsästämässä siellä, minne ihmiset hylkäävät ne vaatteet, joita eivät haluakaan ostaa!)

20120925-115619.jpg

20120925-115836.jpg

Tosi kaunis neulemekko, valitettavasti vain Aivan Totaalisen Liian Iso. Harmi. Ja tosiaan vain tuo yksi ainokainen kappale…

Sama kohtalo oli ihanaakin ihanammalla neuletakilla.

20120925-123250.jpg

20120925-123326.jpg

Kovasti yritin uskotella itselleni, että neule on vain muhkea ja siksi täydellinen lämmin syksyn pelastaja. Pyörin aikani pitkin putiikkia vakaana aikomuksena kotiuttaa se, mutta onneksi tulin järkiini ja tajusin, että liian iso on liian iso. Muhkea ja ihana on ihan eri asia.

Suunnittelemani ostoslista oli aika pitkä. Missoni-shoppailujen piti olla ratkaisu koko syksyn työpukeutumisongelmiin, mutta ihan niin paljon shoppailuonnea ei nyt ollut matkassa.

Jotain sentään löytyi…

20120925-124435.jpg

Pinkki-viininpunaiset perhoshousut – jee!!

Eikä kukaan toimistolla ollut edes vihainen, vaikka lounastunti venähti *hieman*.

20120925-124849.jpg

Kuvittelin tosiaan, että pahin ryysis olisi keskustan myymälöissä. Toivorikkaana ajattelin, että työpaikan lähellä Sundbybergissä oleva Lindex olisi aika varma paikka shoppailua ajatellen. Mutta toisin siis kävi.

Facebookista luin, että ainakin Hämeenlinnan Lindexissä olisi saanut shoppailla ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. No, sinne nyt on liian pitkä matka, mutta mahtaiskohan sitä kannattaa piipahtaa jossain esikaupunkialueella… Nyt, kun on oikein päässyt hiplailemaan neuleita, hinku saada jotain omaan garderobiin senkuin kasvoi!

Kuvasin Lindexin Missoni-bileissä hiukan myös juhlavieraiden outfittejä. Paikalla oli yli 350 vierasta ja päätellen siitä, miten kuumana täkäläisten juorulehtikuvaajien kamerat kävivät, moni taisi olla ainakin jonkinlainen julkkis. Olen vähän huonosti perehtynyt tuohon puoleen, mutta muutaman ruotsalaisen huippubloggarin bongasin vieraiden joukosta kyllä.

Julkkismetsästyksen sijaan halusin kuvata kivoja ja inspiroivia asuja.

Entinen Elin Klingin assistentti, nykyinen Elle-bloggari Emma Elwin rennon tyylikkäänä. Tykkään skarpeilla stiletoilla terästetystä asusta, mutta upeinta tässä on kyllä nuo hiukset. Tismalleen tuon väriset haluaisin itsekin. Ja mielellään yhtä huolettoman kauniisti laskeutuvat. Otsiksella tai ilman.

 Wau, mitkä hihat! Muutenkin valkoinen bleiseri, ohut musta tee ja nahkahame toimii. Tuollaisen asun voisin hyvinkin kuvitella itseni päälle…

Kuvittelin, että on viisainta jättää camo-kuosit nuorison trendi-villitykseksi. Kuinka väärässä olinkaan! Olen viettänyt puolet nuoruudestani maastokankaaseen verhoutuneena ja nyt salaa himoinnut kaikkia kivoja parka ja bomber -tyylisiä takkeja. Voi olla, että en enää pysty hillitsemään itseäni. Camo-kuosi on lähempänä garderobiani kuin koskaan sitten vuoden 19xx…. ;P

Toinen ihastuttava Elle-bloggari, Elsa Billgren, tyylilleen uskollisena ruutuhamosessa – ja aina yhtä valoisana ja herttaisena! 

 Aika monet (tai no monet ja monet… mutta jotkut ainakin!) olivat saaneet etukäteen jo Missoni-Lindex -malliston vetimiä itselleen. Niitähän piti tietty ikuistaa muistiin!  Tästä näkee esim. hyvin, miten tuo siksak sopii mainiosti vähän lookbook ja catwalk -stailauksia rauhallisempiin yhdistelmiin, mustan ja viininpunaisen kaveriksi.

Hinkusin itselleni jotain mekkoa tuosta mallistosta – enkä nyt vieläkään tiedä, olisiko se sittenkin se kietaisumekko. Toisaalta tämä neulepaidan ja hameen yhdistelmä on alkanut kiinnostaa vielä enemmän. Yhdessä tuo on ihan kuin mekko, mutta yhdistelmämahdollisuuksia olisi huomattavasti enemmän…

Ja sokerina pohjalla ihanat, hurmaavat, valloittavat, tyylikkäät Suomi-jengiläiset:

 Polhemin Maija, Liia Cosmosta  ja Irene.

 Indiedaysin Mari ja Jenni.

 Marianna ja Linda

Muistin taas eilen illalla yhden asian, jonka jo luulin oppineeni: ikinä koskaan ei pidä jättää kotiin ballerinoja/tennareita/muita tasapohjaisia vaihtokenkiä, kun lähtee rilluttelemaan johonkin mingel-tapahtumaan. Ei, vaikka korot olisivat miten hyvät jalkaan – ja jalat korkeuksiin tottuneet. Cocktail-tyyppiset tapahtumat ovat käytännössä pelkästään seisoskelua ja kun siihen vielä lisää pienet marssit raitiovaunupysäkille ja takaisin, on aivan saletti, että jalat huutavat hoosiannaa muutaman tunnin jälkeen.

Voin kertoa, että tunto alkoi palailla päkiöihin ja varpaisiin tänään vasta, kun iltapäivä oli jo pitkällä…

Puutarhajuhliin kannattaisi muutenkin valita joko tukevat tolppakorot tai mieluiten kiilat. Kapeat stiletot uppoavat varsin ikävästi nurmikkoon ja laatoituksen väleihin. Ja kyllähän tämän kaiken olisi pitänyt tietää. Käyn aivan selvästi ihan liian vähän juhlissa, kun tällaiset perusasiat ovat päässeet unohtumaan! 😀

Mutta eipäs mennä asioiden edelle! Ennenkuin olin sitä mieltä, että voisin viskoa Bossin koroilla vaikka nyt sitten sitä kuuluisaa vesielikkoa, ehti kuitenkin tapahtua yhtä ja toista.

Italian suurlähetystön puutarhassa meitä odotti herkkutarjottimet ja elävä jousimusiikki. Ilta oli merkillisen lämmin, pikkuisen tuulinen ja taisi pari pisaraakin jossain vaiheessa ripsoa. Kaikki yhdessä muodosti aikas maagisen kokonaisuuden. Ihmiset, musiikki, ympäristö, tarjoilut, maisemat…

Pallukoiden sisällä oli jotain juustohommelia – tosi mielettömän hyvää! Kaikenlaisia muitakin pieniä herkkuja oli tarjolla kaviaarilla koristelluista lohibiiteistä kermaisaan tattikeittoon ja risottoon. Puhumattakaan nyt niistä jälkkäripaloista, pähkinäisestä maitosuklaatryffelistä ja Marsala-viinillä maustetulla mascarpone-juustomoussella ja tuoreilla mansikoilla täytetyistä tuulihattusista… om nom nom nom!

Mutta siis muotinäytöstähän me siellä oltiin katsomassa.

Tapahtuman juontajana toimi aina yhtä ihana, herttainen, välitön ja ammattitaitoinen Emma Wiklund.

Itse muotinäytöksestä taitaa jo olla netti pullollaan ammattikuvaajien ottamia kuvia, joten tässä nyt vain ne, joista on jotain erityistä sanottavaa.

Ensinnäkin olin niin iloinen, että mallisto on selkeästi jopa merkittävästi parempi luonnossa kuin sinänsä kivoissa ja fiilikseltään onnistuneissa lookbook-kuvissa. Vasta livenä tajusin, että neuleissa on aika paljon kiiltävää lurex-lankaa. Jonkun mielestä se voi olla too much – Mintun mielestä se tuo just kivasti vähän extra-potkua ja räväkkyyttä neuleisiin. Silti nuo ovat kuitenkin selkeästi työ- ja toimistokäyttöön sopivia. Vaikka kyllähän niillä nyt epämuodollisempiin juhliin, ravintolaillalliselle, teatteriin etc. menee ihan mainiosti.

Aina välillä iskee kaiho niihin aikoihin, kun Karkki ja Peetu oli pieniä ja äiskä saattoi toteuttaa itseään pikkuneitoja pukien. Eilen illalla, kun näytöksessä esiintyi näitä hurmaavia nuoria naisia kauniissa siksak-mekoissaan, oli yksi näistä hetkistä.

Suomi-jengiä terävänä front row:lla. 🙂

Käsittääkseni nuo mustat kumihousut tulevat kanssa myyntiin. Niitä löytyy myös viininpunaisena. Just nyt tuntuu siltä, että on ihan pakko saada molemmat värit. Kaikki kumipinnoitehommelit tulevat olemaan vielä keväällä ihan kuumintahottia, joten kysymyksessä olisi varsin strategisesti viisaasti ajoitetut muotishoppailut.

Tämä on ehkä ihanin mistään muotinäytöksestä ottamani kuva evö! Mallin on aivan pakko olla tuon hurmaavan kikkurapäisen pikkuruisen äiti. Katsokaa nyt, miten lapsi katsoo! Ja hei, miten tuo front row katsoo… Awwww!

Noniin – ja takaisin itse asiaan. Jos ehkä kumipinnoitepöksyjä ehkä vielä harkitsenkin (lähinnä siksi, että nyt pitäisi olla ihan varma, että ne on housut eivätkä legginsit…), ihan ehdottoman pakko on saada nuo printti-chinot. Kuvissa ne ei näyttänyt jostain syystä ihan niin houkuttelevalta, mutta näytöksessä innostuin ihan täysillä.

Näytöksen jälkeen parin sivuhuoneen muodostamaan tilaan avattiin Missoni-Lindex pop-up-shop. Jono ja ryysis oli heti näytöksen jälkeen niin tajuton, että päätimme vetää sekunnin happea ensin. No, siinä vaiheessa, kun vihdoin oli jonkinlainen tsäänssi päästä apajille, oli jäljellä lähinnä joitakin asusteita, himoamaani kaulakorua, mutta väärän värisenä, nahkalaukkuja (ihan mukavan tuntuista nahkaa, mutta nyt en ole sellaista vailla) ja kaulahuiveja (ja nyt ihmettelen, että miksi sitten en ostanut sellaista kivaa pitkää neulehuivia…). Muuten tangot notkuivat tyhjyyttään.

No, ei siis muuta kuin lanseerauspäivänä 25.9. Lindexin ovenkahvaan vaan roikkumaan!

Old stuff