Kokkikoulusta terveisiä! Päätin pitkästä aikaa tarttua ruualaittohommiin ihan itse, kun virallinen keittiövastaavamme Peetu huiteli jossain maailmalla. Tosi vähän on tullut laitettua mitään voileipää tai pikamunakasta monimutkaisempaa sen jälkeen, kun tyttö palasi Australiasta kotiin viime kesänä. Osittain syynä on ollut se, että Peetu on lähes poikkeuksetta aina ihan mielellään kauhan varressa ja niin varakokkia ei juuri tarvita. Lisäksi taisin kyllä kuluttaa aika loppuun ne muutamat haltsaamani reseptit viime vuoden aikana.
Ajattelin, että innostus (kyllä – ehdin jopa oikein hiukan innostua ruuanlaitosta!) palaisi, kun hankin aivan tuoreeltaan Safkaa-keitto kirjan kakkososan Safkaa maanantaista sunnuntaihin. Niin ei kuitenkaan käynyt. Jotenkin tuntuu, että siinä missä ykkösosa oli tällaiselle harjaantumattomalle noviisillekin oikein helposti lähestyttävä ja löysin heti useammankin reseptin, jonka testaaminen tuntui houkuttelevalta, kakkosossa on ohjeita, joiden ainesosien hankintakin tuntuu hankalalta ajatukselta – saatika sitten itse valmistus. Olisi varmaan pitänyt hankkia keittokirja ruotsinkielisenä, niin olisi ollut helpompi mennä kauppaan raaka-ainemetsälle.

No, mutta Peetu oli siis poissa ja me Karkin kanssa kahdestaan kotosalla. Päätin testata Safkaa 2 -kirjan helpoimmalta vaikuttavaa ohjetta, Peruna-tomaattivuoka Provencale. Uuniruoat on yleensä aika helppoja, tykkäämme tomaatista ja perunasta, kala-allergikko Peetu ei ollut paikalla ja muutenkin tunsin olevani valmis tarttumaan pitkästä aikaa keittiöveitseen.

PERUNA-TOMAATTIVUOKA PROVENCALE (ohje kirjasta: Safkaa maanantaista perjantaihin, sovellukset kokkikoululaisen omat)
Ainekset: (neljälle sanoo kirja, kahdelle ja puolelle sanoo Minttu)

• 3 isoa perunaa (meillä oli sellaisia kuusivuotiaan tytön nyrkin kokoisia, laitoin viisi)
• 3 isoa kiinteää tomaattia (meillä oli tavallisen kokoisia, laitoin kuusi, olisi voinut olla yksi enemmänkin)
• 3 valkosipulinkynttä (meidän valkosipulissa oli aivan järjettömän isot kynnet, laitoin kaksi, mutta vähempikin olisi riittänyt, vaikkei olla mitään valkosipulikammoisia)
• 2 timjaminoksaa (kaupan timjamipuska oli niin heiveröinen, että riivin menemään varmaan ainakin kuusi “oksaa”)
• 1/2 dl laadukasta oliiviöljyä (en mitannut, näin retee musta on tullut!!)
• 12 aitoa Välimeren anjovisfilettä (laitoin tuon koko pienen lasipurkillisen, joka näkyy kuvassa. En laskenut montako ruipeloa purkissa oli. Valmistusvaiheessa vaikutti, että kalaa on liian vähän, mutta kyllä se ihan tarpeeksi maistui)
• suolaa
• mustapippuria

Valmistus:
Kuori ja leikkaa perunat (ei tarvitse keittää!) ohuiksi siivuiksi, samoin tomaatit. Hienonna valkosipulinkynnet ja timjamit (itse kyllä vain riivin ne pienet timjamilehdet pois varresta, enkä mitenkään erityisesti “hienontanut”). Voitele uunivuoka ruokalusikallisella oliiviöljyä ja ripottele kolmannes valkosipulista vuoan pohjalle. Laita perunansiivut ja tomaatit kerroksittain vuokaan niin, että joka kerroksen väliin tulee muutama anjovis, vähän suolaa ja pippuria sekä loraus oliiviöljyä.
Paista vuokaa 200 asteisessa uunissa 40-45 min, kunnes perunat ovat pehmeitä.

 
Valmistus oli siis helppoa ja suht nopeaa jopa allekirjoittaneelle ja lopputulos palkitsi vaivan. Aika monet uuniruuat tuntuu jotenkin syksyisiltä ja talvisilta. Peruna-tomaattivuoka on sen sijaan hyvin kevyt ja kesäinen. Tykkäsin kovasti valkosipulisesta raikkaudesta, yrttisestä mausta, tomaatin ja perunan mehevästä liitosta, jota kivan suolainen anjovis sopivasti syventää. Karkkikin äityi oikein kehumaan, että hyvää on!
Voisin hyvin kuvitella, että tämä sopisi myös kivaksi lisukkeeksi esim kesän mutkattomien juhlien buffet-pöytään tai varsinkin valoisien öiden maukkaaksi yöpalaksi eikä vain kevyeksi illalliseksi, kuten meillä. Ihan hurjan suurta annosta kirjan ohjeilla ei tosin tule, mutta tämä vaikuttaa reseptiltä, jossa varsin huoletta voi suurentaa raaka-ainemääriä.
Ehkä tästä menestyksestä rohkaistuneena yritän seuraavaksi selvittää, mitä ne kaikki vaikeita asioita (kuten karitsaa) sisältävät reseptit oikein yrittävät tarkoittaa.

Pizza on ehkä yksi maailmankaikkeuden parhaimmista ruokakeksinnöistä. Keskinkertainenkin versio on yleensä hyvää ja toimii erinomaisesti lohtu- ja parannusruokana huterina darrapäivinä sekä muina kaikki-on-huonosti-ja-mikään-ei-ole-hyvin -hetkinä.
Herkullinen pizza vaatii laadukkaan rapeanmaukkaan pohjan ja hyvät raaka-aineet täytteeksi. Täytteiden valintaan on yksi helppo ohje: kaikki käy, laita sitä mistä eniten tykkäät. Lisäksi hyvää maukasta juustoa raastettuna ja makoisa itse tehty tomaattikastike – ja koossa on maailman paras täyte.
Kotona itse alusta asti tehty pizza on lähes poikkeuksetta sata kertaa parempaa kuin keskivertopizzariassa nautittu. Ainoastaan pohjan kanssa voi tulla ongelmia. Pizzaa syödessä ei halua tikahtua pullamössöön, mutta ravintola-ohutta on hankala tehdä itse.
Muutamat viime kerrat Peetu on tehnyt erityisen kylmäkohotetun pizzapohjan – ja se on kertakaikkiaan aivan mielettömän hyvää, joten se on nyt pakko laittaa kiertoon tänne teillekin. Kaikkien pitää saada mahdollisuus nauttia maailman parhaasta pizzapohjasta!

MAAILMAN PARAS PIZZAPOHJA
Ainekset (ohjeesta tulee sopivan ohueksi kaulittuna 4 normaalin uunipellin kokoista pizzapohjaa):

• 5 dl kylmää vettä
• tilkka oliiviöljyä
• 1/2 palaa hiivaa
• 13 dl vehnäjauhoja
• 2 tl suolaa

Valmistus:
Sekoita vesi, oliiviöljy ja hiivanpuolikas kulhossa. Sekoita suola vehnäjauhoihin. Lisää vehnäjauhoseos vähitellen nesteen sekaan koko ajan vaivaten. Vaivaa taikinaa, kunnes siitä tulee kulhon reunoista irtoava “pallo”.
Nosta kohoamaan jääkaappiin ainakin pariksi tunniksi. Joskus Peetu on tehnyt taikinan jo edellisenä iltana – eli kulho on seissyt jääkaapissa miltei vuorokauden. Nyt viimeksi kohotusta oli vähän reilu pari tuntia ja pohjasta tuli aivan yhtä ihana.

Sitten vaan kaulimaan ihania, ohuita, pellin kokokoisia pizzapohjia. Toki kaulimisvaihe vaatii hiukan hermoja, että lopputulos on tasaisen ohut, ja siitä syystä tämä on meillä yleensä Karkin hommia.

Kylmäkohotettu pohja on tosi kätsy myös siksi, että taikinan voi tehdä valmiiksi kaappiin, vaikka ei olisikaan ihan tarkalleen selvillä, mihin aikaan pizza-partyt ovat alkamassa. Kaikki ovat myös olleet täysin yksimielisiä siitä, että pohja maistuu aivan erityisen hyvälle – vaikka aineksissa ei mitään tavallista kummempaa olekaan. Valmistustavan on pakko vaikuttaa koostumuksen lisäksi myös makuun.

Herkkupizza matkalla uuniin!
Seuraavaksi pitääkin sitten varmaan jakaa täällä Peetun pizzatomaattikastikeen ohje.

Välipala voi olla muutakin kuin vauhdissa hotkaistu voileipä, pikapikaa suuhun ahdettu banaani tai kiireinen jogurtti. Gourmét välipalan valmistukseen ei myöskään tarvitse kulua kokopäivää aikaa, vaan hyvistä aineksista saa koottua nopsasti ihanaa purtavaa, josta tykkää sekä vatsa että sielu.

Pääsin mukaan Indiedaysin ja VAASAN yhteistyökampikseen ja sen tiimoilta päätimme laittaa Peetun kanssa uusiksi muutaman perusvälipalamme. Varsinkin voileipiä meillä syödään lähes minkä tahansa aterian korvikkeena. Lämmitettynä gourmét versiona tylsähkö vatsantäyttäjä muuttuu elegantiksi herkkupalaksi.

Kaiken gourmét-ruuanlaiton perustana on erinomaiset raaka-aineet. Herkullisten lämpimien voileipien salaisuus on maukas puhveli-mozzarella, laadukas prosciutto, juuri sopivan kirpeän makeat luumut ja VAASAN kaurasydän -leivät.

Valmistus:

Elegantit lämpimät leivät täyttävät juuri mukavasti. Vinkki: leivät voi koota valmiiksi jääkaappiin ja sitten esim. Itsenäisyyspäivän ilotulituksen jälkeen voi vain työntää pellin uuniin ja gourmét välipala on valmis ennenkuin nälkäinen seurue alkaa kiipeillä seinille.

Leipien lisäksi päätimme oikein irrotella ja toteutimme kaksi eri dippiä VAASAN ruisnachoille. Guacamole on suurta herkkuamme, emmekä jätä väliin yhtäkään tilaisuutta sen tekemiseen. Peetun kehittelemä resepti on maukas ja pikkuisen tulinen, mutta silti täyteläisen avocadoinen.

Valmistus:
Kaikki pilkotaan pieneksi/muusataan & sekoitetaan. Maistetaan maku ja todetaan se ihanaksi!

Tässä Peetu vielä näyttää, miten syntyy maailman paras guacamole:

Guacamolen pariksi sopii erinomaisesti VAASAN Ruis & Taikinajuuri Nachot. Kuitupitoisia ja terveellisiä ruisnachoja voi onneksi kiskoa välipalaksi ilman morkkista. Meidän pikku välipalalla hupeni pussillinen nachoja ja iso kupillinen guacamolea… Haha!

Valmistus:

Pilko aurikokuivatut tomaatit ja pikkelsikurkut pieneksi, hienonna yritit, sekoita kulhossa Turkki-jogutin ja Philadelphian kanssa. Maista maku, lisää tarvittaessa suolaa ja pippuria.

Tomaattinen yrttidippi valmistuu salamannopeasti – katso vaikka:

Koristele Tomaattinen yrttidippi herkullisilla gourmét-oliiveilla. Meillä on tässä valkosipulimarinoituja oliiveja ja ne sopivat makuharmoniaan aivan täydellisesti!

Tomaattinen yrttidippi on sen verran jämäkkää, että sitä voi käyttää myös leivän päällä ihan levitteenä. Tosi kivan cocktail-palan tuosta saa, kun sivelee valkosipuli-yrtti-ruis-nachoja yrttidipillä ja laittaa koristeeksi yhden herkku-oliivin. Mainio idea esim. Uuden Vuoden juhlien sormisyötäväksi.

VAASAN valkosipulilla ja yrteillä maustetut ruis-nachot on juuri mainio pari Tomaattiselle yrttidipille! Nämä sopivat mielestäni myös tuota perusmakua paremmin ihan sellaisenaan naposteltavaksi. Suorastaan ihana ajatus, että kerrankin voi antaa sipsi-/nacho-himolle periksi ihan hyvällä omatunnolla!

Mitä kaikkea siis tarvittiinkaan…

Kuten sanottu – hyvät raaka-aineet ovat kaiken perusta ja lähtökohta. 🙂 

Lauantaisen gourmét välipala parhaimmillaan: herkullinen, täyttävä ja terveellinen!

Mikäli kokonaisvaltainen hyvinvointi ja ihana hemmottelu kiinnostaa, kannattaa poiketa Indiedaysin VAASAN -kampanjasivulla ja osallistua arvontaan. Palkintona on upea Day SPA -hemmottelulahjakortti.

Nyt vihdoinkin sain eetteriin toivereseptin: Peetun ihana kukkakaalilasagne – olkaa hyvä!

Kuulemma Suomessa (maailmassa?) on juurikin meneillään “lihaton lokakuu”. Siihen tämä resepti istahtaa paremmin kuin loistavasti. Peetun lasagnen juju on raastettuun kukkakaaliin perustuva tomaattikastike. Täytteen rakenne on niin lähellä jauhelihakastiketta, että luulisi vain paatuneimpien halpisjauhelihan rasvan makuun tottuneiden syöjien jäävän kaipaamaan sitä itseään. Suosittelen siis myös lihansyöjiä testaamaan ennakkoluulottomasti reseptiä!

PEETUN KUKKAKAALILASAGNE

Lasagnea varten tarvitaan noin litraan / puoleentoista maitoa tehty valkokastike (Bechamel-kastike). Peetu tekee kastikkeen klassisesti sanottuna päästään, mutta kuulemma hyvää tulee, kun maito kuumennetaan lähes kiehuvaksi, toisessa kattilassa sulatetaan reiluhko nökäre voita, johon sekoitetaan desin verran vehnäjauhoja. Sitten nämä kaksi sekoitetaan, maustetaan suolalla ja annetaan sakeutua. Sekaan voi halutessaan (ja jos kaapista sattuu löytymään) vähän raastettua muskottipähkinää.

Valkokastikevaiheen vaikeus on se, että homma kärähtää pohjaan tosi helposti. Peetu, joka muuten suhtautuu ruuanlaittoon nonchalantilla tyyneydellä, tekee kastikkeen teflon-pohjaisessa kattilassa koko ajan muovivispilällä sekoittaen.

Vegaanisen version kastikkeesta saa vaihtamalla voin margariiniksi ja maidon soijamaidoksi.

Kukkakaalilasagnekastike – ainekset

1 isohko kukkakaali

1 kesäkurpitsa

2 sipulia (ei kuvassa, joku unohti ostaa… :P)

2 – 3 valkosipulin kynttä

2 purkkia hyvää tomaattimurskaa (tai sama määrä itsetehtyä, jos haluaa hifistellä…)

lasagnelevyjä

juustoraastetta (Peetu käyttää yleensä Goudaa, varmaan jotain vegaanivaihtoehtoakin löytyy?) kaksi isoa kourallista (kirjoita nyt tuollaisen kokin kanssa reseptiä ylös…)

Valmistus

Raasta kukkakaali semi-hienoksi raasteeksi. Peetulla on tuollainen uusi hieno lelu (Bosch), jolla homma hoituu tosi kätevästi. Voisin kuvitella, että raastinraudan kaikkein krouvimmalla osalla saa ihan yhtä kivaa jälkeä aikaiseksi. Tärkeää on, että kukkakaali ei mene liian hienoksi, koska silloin kastikkeesta tulee liian “sileää”.

Kun kukkakaali on raastettu, toimitaan about kuin minkä tahansa bolognese-kastikkeen kanssa. Kukkakaalia paistellaan aikansa voissa (vegaanit margariinissa), lisätään sekaan lohkottu kesäkurpitsa ja annetaan muhia lisää. (Oikeastaan ihan ekana olisi tietty pitänyt pilkkoa ne kaksi sipulia ja kuullottaa niitä voissa/margariinissa, mutta kun Peetu unohti ostaa sipuleita… Hyvää tuli siitä huolimatta!)

Kastiketta voi toki maustaa mielensä mukaan, mutta me, yksinkertaisen hyvien makujen ystävät, tyydymme suolaan ja vastarouhittuun mustapippuriin.

Kun kesäkurpitsatkin alkavat osoittaa pieniä pehmentymisen merkkejä, lisätään joukkoon kaksi purkkia hyvää tomaattimurskaa. Annetaan muhia hetken lisää – eikä haittaa, jos pitää odotella pidempäänkin. Terv. nimim. “Kokki lähetti ostamaan lisää lasagne-levyjä”.

Lasagnepalapelin osaset kootaan uunivuokaan siten, että ensiksi laitetaan kerros tomaattikastiketta, seuraavaksi kerros lasagnelevyjä, sitten kerros valkokastiketta ja “kourallinen” juustoraastetta. Tämä toistetaan vielä kerran – eli päällimmäiseksi tulee se toinen kourallinen juustoraastetta.

Lasagne saa olla uunissa noin puoli tuntia noin 200 asteessa. Kokemuksesta tiedän, että olisi tosi mahtavaa, jos juuri uunista ulos otettu herkku saisi vetäytyä vaikkapa vain 15 minuuttia ennenkuin nälkäiset syöjät käyvät kimppuun. Maku on ihan yhtä hyvä alusta asti, mutta koostumus paranee, kun kosteus ehtii vähän tasaantua.

Arvatkaapa jaksettiinko odottaa… Haha!

Heti sen jälkeen, kun lasagne tulee uunista, se on helposti liian vetkua eikä siitä saa perineisiä kauniita neliöpalasia lautaselle. Voin kuitenkin vakuuttaa, että kuvan “lasagnekeitto” tiivistyi niinkin mallikkaasti, että kollegat kilvan ihastelivat seuraavana päivänä lounaslaatikkoni herkullisen näköistä sisältöä!

Sitä kyllä pikkuisen ihmettelen, että jokaikinen kerta, kun syön “kasvisruokaa” töissä lounaalla (eli meille ihan normaalia ruokaa), joku onnistuu sitä ihmettelemään ja pohtimaan, että ollaanko kasvissyöjiä vai ei. Vastaus on, että ei, emme ole vakaumuksellisia kasvissyöjiä, mutta varsinaisesti lihaa syömme äärimmäisen harvoin. Siksi koen aika vieraana ajatuksen esim. nyt meneillään olevasta “lihattomasta lokakuusta” – tai siis en edes ymmärrä, millä tavoin se voisi olla mikään haaste tai vaikeus jollekulle, joka on sen verran hengissä, että tietää, että moinen teemakuukausi on meneillään.

Kasvisruokahan on yksinkertaisesti hyvää ja kutsunkin sitä mielelläni vain “ruuaksi” en “kasvisruuaksi”…

Niin uskomattomalta kuin se tuntuukin Peetun yhdeksän kuukautta kestänyt reissu alkaa pikkuhiljaa olla ohitse! Jännä juttu tuo aika – toisaalta tuntuu, että vastahan se sinne lähti, mutta edessä olevat reilut pari viikkoa tuntuvat ihan mielettömän pitkältä ajalta.

Kuitenkin ihan pian perheen ruuanlaittovastaava palaa takaisin kattiloiden ja patojen ääreen. On siis hyvä hetki laittaa jakoon yksi niistä noin neljästä reseptistä, joiden ansiosta viime talvi ei mennyt ihan täysin voileipien ja paistettujen kananmunien syömiseksi.

Peetun papuburritot on aivan mielettömän hyvä, helppo ja käsittääkseni myöskin ravinto-opillisesti varsin kelpo ruokalaji. Vege kaiken lisäksi – niinkuin meillä suurin osa ruuista, vaikkei kasvissyöjiä ollakaan. Tällä ohjeella tulee 12 reilun kokoista burritoa. Sillä ruokkii helposti isommankin katraan – tai tekee niinkuin me – syö yhden maittavan illallisen ja pakkaa loput näpsäköiksi lounaspaketeiksi.

Tosi hifistelijät (kuten Peetu) keittelevät pavut itse, maku löytyy muualta kuin kaupan tacosåsista ja varmaan paistavat tortilla-lätytkin itse, mutta ohje on sovellettu helposti kauhanvaressa hermoromahduksen saavalle kokkikoululaiselle. Pienet oikopolut ovat mielestäni ihan ookoo etenkin, kun kaupan hyllystä pyritään etsimään mieluiten ne ekologiset vaihtoehdot.

PEETUN PAPUBURRITOT

Ainekset:

4 henkilön annos keitettyä riisiä (pussin kyljestä löytyy ohjeet)

1 – 2 tavallista sipulia

3 valkosipulin kynttä (enempikin voi laittaa)

1 pussi valmista tacosalsaa (vahvaa – stark)

1 kesäkurpitsa (myös paprika käy tosi hyvin ja antaa kivasti väriä, mutta Minttu ei tykkää, siksi sitä ei ole ohjeessa…)

2 isoa tai 3 pientä tötsää papuja

1 pieni purkki maissia

1 purkki tomaattimurskaa

reilu palanen goudaa tai jotain muuta “tiivistä” juustoa

Mausteeksi pippuria myllystä, suolaa ja cayenne-pippuria tai chilijauhetta (voi laittaa tuorettakin chiliä, jos on)

Lisäksi tarvitaan:

Kaksitoista isokokoista tortilla-lättyä. Ainakin täällä meillä noi isommat myydään 6 kpl:n paketeissa, eli kaksi pakettia tarvitaan.

Lounasburritot pakkaan aina folioon. Se on mielestäni kaikkein helpoin ja vaivattomin tapa säilyttää ja kuljettaa päivän lounasta. Revin aina valmiiksi riittävän määrän oikean kokoisia neliöitä. Burritojen pakkaaminen sujuu siten kunnon liukuhihnameiningillä!

Valmistus:

Keitä riisi pussin kyljestä löytyvän ohjeen mukaan. Pilko valkosipulit ja sipulit, laita paistumaan pieneen öljytilkkaan. Kuutioi kesäkurpitsa ja paistele kaikessa rauhassa (levy noin seiskalla) niin, että kesäkurpitsa tuntuu vähän pehmenevän.

Mausta pippurilla (reilusti) ja suolalla.

Kippaa sekaan pavut, riisi, tomaattimurska, salsa. Tässä vaiheessa kannattaa maistaa ja lisätä pippuria ja suolaa tarpeen mukaan – sekä tietty chiliä. Itse tykkään, kun burritoissa on pientä kipakkaa tulisuutta. Se laittaa veren kiertämään kummasti myös officella lounastellessa.

Burritojen kääriminen:

1.  Laita pari siivua goudaa tai vastaavaa tiivistä juustoa pohjaksi lätylle. Tämä on tärkeää varsinkin, jos burritot laitetaan pakkaseen ja syödään mukaan otettuna lounaana. Juusto toimii “eristeenä” ja lätty ei kostu ja mene hajalle mikrolämmityksessäkään. Jos kaikki burritot syödään heti, juuston voi hyvin jättää poiskin. (Vaikka kyllä se hyvältä siellä maistuu…)

2.  Kasaa reilu keko papumössöä juustojen päälle keskelle lättyä.

3.  Taita lätyn alareuna pohjaksi.

4.  Taittele molemmat lätynreunat keskelle.

5.  Taita folion alareuna pohjaksi.

6.  Kääri folion pitkät reunat burriton ympärille.

7.  Taita nyytti kiinni yläreunasta. Jätän aina tuollaisen selkeän taitoksen yläreunaan, ettei toimiston lounashulinassa tarvitse alkaa ihmetellä, että mistähän päästä se lätty olikaan nyt taas auki…

8.  Toistetaan, kun koko keko on pakattu folioon!

Yksi burrito riittää aivan mainiosti lounasruuaksi – pavut ovat sen verran täyttäviä. Illalliselle varaan yleensä aina kaksi per ruokailija. Karkin kanssa kyllä yleensä syödään ensin yhdet ja sitten laitetaan yksi puoliksi. Siitä tulee jo ihan tosi täyteen!

Illallismoodiin burritot saa helposti laittamalla haluttu määrä kääröjä uunin kestävään vuokaan. Päälle voi raastaa jotain hyvää voimakasta juustoa (käy se sama goudakin, jos ei ole muuta). Uunin grillivastus täysille ja vuoka ritilälle tokaylimmälle tikapuurappuselle.

Annetaan olla uunissa sen aikaa, että pinta tulee kauniin väriseksi. Tässä kohtaa kantsii olla tarkkana, sillä pinnalta palaneet burritot maistuvat… no… palaneilta. Ja jos kaiken tämän on tehnyt yhteen putkeen, burritoja ei oikeastaan tässä vaiheessa tarvitse enää lämmittää. Tortillat maistuvat kieltämättä paremmilta pienen uunivisiitin jälkeen, joten ihan pelkästä kosmetiikasta tässä ei ole kyse.

Eikä sit muuta kuin syömään!