Tag: Karkin vetimet

Edullisia kakkuloita netin kautta myyvä Favoptic järkkäsi muotiviikon aikana mukavan pressiaamiaisen upeassa Grand Hotellissa. Karkki ja Peetu kävivät tsekkailemassa löytyykö hyviä pokia. Lähtiäisiksi molemmat saivat lahjakortin uusien silmälasien hankintaa varten, joten saa nähdä mihin päätyvät..

Kuvista kiitos: Favoptic

Tukholmassa on ollu tänään ihan uskomaton sää. Koko päivän on ollut ihan oikeesti syksypimeetä ja ikkunasta katsottuna jotenkin kolean oloista. Kuitenkin lämpötila huitelee pitkän matkaa 20 paremmalla puolella ja ilmankosteus on lähestulkoon trooppinen. Kesä on ihana asia, ja voisin mielihyvin viettää 8 kk ikuisessa kesässä. Yksi kuukausi voisi olla kauniinkirpeitä kevätpäiviä, yksi kuukausi kuulaanvärikästä syksyä ja pari kuukautta voisin mielihyvin lumilautailla syvässä hangessa auringon kimaltaessa syvänsiniseltä taivaalta.

Pukeutumisen kannalta hankalinta on se, että oikeastaan aika harvoin – ainakaan täällä meidän leveysasteilla – on selkeästi jokin sää. Yleensä on vähän jotain siltä väliltä ja tietty pukeutuminen töihin etc. muuttuu entistä haastavammaksi. Karkki yhdistelee päivän asussa kivasti syksyisiä värejä, oliivinvihreää ja oikeastaan hyväksi ympärivuodenväriksi muuttunutta aavikonruskeaa. Pisara kesäistä heleän vaaleansinistä raikastaa kummasti. Kun nyt vielä ei kuitenkaan ole oikeasti syksy…

  • housut, MTWTFSS
  • paita, Tommy Hilfiger
  • kassi, Marc by Marc Jacobs
  • sandaalit, ostettu Balilta

Shortsit on kesän paras vaate. Siitä ei pääse mihinkään. Auringonpaisteiseen iltaan Karkki lähti vanhoista farkuista katkaistussa versiossa parhausasusta. Lisänä maailman turuilta löytynyt kesäheinätoppi, nirunarupohjaiset sandaalit ja korvissa killuvat mahottomat uistimet.

  • farkkushortsit, katkaistu vanhoista farkuista – olisko JC tai H&M?
  • kukkatoppi, ostettu Barcelonasta
  • sandaalit, ostettu Bangkokista
  • korvikset (Mintun), ostettu Costa Ricasta

Karkki lähti hetki sitten nauttimaan helteisestä perjantai-illasta parhaimpien kavereittensa kanssa. Asu on melkein kokonaisuudessaan löytö TopShopin alesta. No, kengät löytyivät vuosi sitten Bangkokista ja korvikset on Mintun… 🙂

Niin, ja Karkki käski kirjoittamaan, että on kuvissa vielä ilman meikkiä ja hiukset laittamatta. Fiksailuhommat likat hoitaa yhdessä etkoilla Claran luona.

  • toppi, TopShop
  • shortsit, TopShop
  • kengät, ostettu Bangkokista
  • korvikset (Mintun), Indiska
  • arskat, saatu lahjaksi

Eli Karkin päivän asu ja samalla esittelyssä ensimmäinen ostos Lontoon reissulta. Karkki sai tuliaisiksi Primarkista 5 punnalla ostetun puuvillamekon (+ jotain muuta pientä… :)). Mekosta tuli heti suursuosikki – se ei tosiaankaan ole tänään päällä ensimmäistä kertaa…

Vaikka päivällä lämpötilat huitelevatkin mahtavissa hellelukemissa, aamulla on vielä sen verran kalsaa, että sukkikset eivät ole ollenkaan liioittelua. Mintun vanha, aikoinaan jostain Cheap Mondayn ystiksestä parilla eurolla mukaan napattu pikkuisen kimonohenkinen farkkutakki on päätynyt yhdeksi Karkin luottovaatteista. Toimii erinomaisesti myös kukkamekon parina.

Karkki 0206113 Karkki 0206112 Karkki 0206111

  • mekko, Primark
  • farkkutakki, Cheap Monday
  • sukkikset, Lindex
  • espadrillokset, ostettu jostain reissusta…
Old stuff