Sydänpaita kestää

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Seuraavaan H&M:n yhteistyömalliston lanseerauspäivään on vielä reilu pari kuukautta. Pidempään Go 4 it vol. 2 -blogia seuranneet tietävät, että olen aina innostunut ihan täysillä varsinkin juuri noista Henkan yhteistyöjutuista, vaikka kyllähän Lindexinkin vastaavista on melkein aina tullut jotain hankittua. Joskus aiheesta vouhkatessani sain kommenttiboksiin kysymyksen, että onko kyseessä vain aina kulloistakin mallistoa kohtaan kehitetystä hypestä, jonka perässä juoksen, vai käytänkö ihan oikeasti kaikkia hankkimiani vetimiä.
Tapoihini ei todellakaan kuulu ostaa vartavasten kertakäyttöön tulevia vaatteita – päinvastoin. Taisin luvata, että teen oikein kokoelmapostauksen kaikista, yhä käytössä olevista yhteistyömallistohankinnoistani. Projekti odottaa yhä toteutumistaan, mutta tässä nyt jälleen yksi todiste siitä, että käytössä ovat. Karkin ihana musta silkkipaita on nimittäin peräisin H&M:n Viktor&Rolf -mallistosta. Ja vuosi oli muistaakseni 2007 (melkein väittäisin, että olen oikeassa vuoden suhteen. 2006 oli Stella McCartney ja 2008 Roberto Cavalli, joten Viktor&Rolf on väkisin vuonna 2007).
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Musta outfit ei mitenkään erityisen helposti ole liiallisen hempeä, mutta Karkki halusi kuitenkin terävöittää yleisilmettä Acnen makeitten nilkkureitten avulla. Henkan aavistuksen a-linjainen hame antaa kivan tiimalasiefektin. Kokomusta asu voi olla hyvinkin ilmeikäs!
Ai, että harmittaa, kun jonkun ihme järkevyyspuuskan vallassa jätin nuo samaiset kengät, mutta mokkaisina ja sähkönsinisinä ostamatta, vaikka alesta olisi saanut puoleen hintaan! No, ehkä Karkki on ihan tyytyväinen, ettei joudu olemaan äiskän kanssa kenkäsamis. Toisaalta ei me nyt niin paljon yhdessä liikuta, joten tuskin kukaan olisi huomannut, että meillä on samanlaiset nilkkurit. Tajusin olleeni muka järkevä ihan väärään aikaan ja laukkasin heti, kun vain pääsin, takaisin kauppaan, mutta eihän siellä ollut enää ainuttakaan paria jäljellä yhtään minkään värisenä. Oh well.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • paita, Viktor&Rolf for H&M
  • hame, H&M
  • kengät, Acne

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *