Sinisilmä ja keijukaismekko

Peetu 10.8.2016
Peetu ilmoitti heti kesän alussa tarvitsevansa keijukaismekon. “Keijukaismekon. Really?” ajattelin, kun kuulin suunnitelmista. Viime aikoina neidon tyyli kun on muuttunut aina vain mustavalkoisemmaksi, city-sporttisemmaksi ja jopa graafiseksi. Ehkä arkkitehtiopinnot ovat tehneet tehtävänsä – tai aika – mutta keijukaismainen on ehkä viimeinen adjektiivi, jonka nykyisin liittäisin Peetun pukeutumistyyliin.
Siinä vaiheessa, kun ostopäätös alkoi hahmottua, ymmärsin kuitenkin, että mistään prinsessaikäisten pikkutyttöjen pinkistä kimallus-hörsötysmekosta ei ollut kyse. Asokselta löytynyt kolttu on varsin klassinen kesämekko nirunaruolkaimineen ja kellohelmoineen (ja juuri nyt näköjään aikas kivassa alessa Asoksella). Tummansinisellä pohjalla olevat minipienet kukkaset on niin tyyliteltyjä, että kauempaa kuosi näyttää lähes ruudulliselta.
Peetu 10.8.2016
Mekko on ollut ahkerassa käytössä koko kesän, kiitos upeiden ja superlämpimien säiden. Harva kesä on niin tehty hellehuitulapukeutumiseen kuin juuri tämä.
Tänään on tosin puhallellut aika kirpsakka, lähestulkoon syksyinen, navakka tuuli. En silti anna piiruakaan periksi – elokuu on edelleen kesäkuukausi ja kesähän katsotaan kalenterista eikä lämpömittarista. Tavoilleni uskollisesti seuraan toki silmä kovana säätiedotuksia ja viikonlopuksi pitäisi taas lämmetä. Ei nyt ehkä ihan keijukaismekkolukemiin, mutta tsägällä sitä saattaisi päästä vielä grillaamaan.
Viime viikonloppuna täällä oli kuitenkin vielä ihan ihana kesä. Niin lämmintä, että takkia ei tarvinnut illallakaan, kun pimeän tullen painuimme pihalle pokeja metsästämään. Ihan vielä en olisi valmis luovuttamaan, joten olen vakaasti päättänyt, että tämä vähän viileämpi vaihe on vain ohimenevä ajanjakso.
Peetu 10.8.2016 Peetu 10.8.2016 Peetu 10.8.2016 Peetu 10.8.2016 Peetu 10.8.2016

  • mekko, Brave Soul (Asos)
  • lipokkaat, Birkenstock

6 Comments

  1. Lady of The Mess

    Niin samaa mieltä – elokuu on vielä kesää!
    Ja Peetun mekko sekä koko nuori nainen suloisia!

    Reply
    • Minttu

      Kiitos!! Ja vielä tulee mekkokelejä! 🙂

      Reply
  2. Minna

    Ihana mekko ja on pakko sanoa, vaikkei toisten ulkonäköä saisikaan kommentoida, että Peetulla on ihan uskomattoman kauniit sääret ja äitinsä nauravat silmät -kaunis nuori nainen!

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos kauniista sanoistasi Minna! Peetu on kyllä saanut aivan mielettömät kintut – ei ainakaan äidin peruja ne. Haha!

      Reply
  3. amy

    Upeat sääret! Vautsi!

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *