Simmarit, sammarit, kummarit ja pipo

Itsestäänselvyyksien toistamista ei täällä blogissa ole kaihdettu ennenkään, joten sanonpa sitten tämänkin: kyllä vaan hikiliikunnasta tulee aivan mahottoman hyvä mieli! Täysin sohvaperunana en ole viimeaikoinakaan makoillut, pitkiäkin kävelylenkkejä on tullut tehtyä ja kaikenlaista hyötyliikuntaa, muttei sitten juuri muuta. Tänään raahasin luuni (ja “lihakseni” myös såklart!) saamaan kyytiä Zumba-tunnille. Läähätin ja punoitin kuin en olisi ikinä kokenut yli 120 nousevaa sykettä, mutta kivaa oli. Ja voi autuus tätä endorfiinien määrää näin jälkikäteen – taivaallista. Tästähän voisi tulla ihan vaikka tapa!

Päivän asusta ei ole paljon mitään sanottavaa sinänsä. Töissä on ollut tosi kiirettä ja paljon tehtävää, mutta ei mitään erityisiä palavereita tms. edustavampaa asustusta vaativaa. Tärkeintä on ollut siis jonkinlainen siedettävä siisteystaso ja koneen ääressä jäpittämistä edesauttavat (ei kinnaavat) vetimet. Aamulla lämpömittari näytti yhtä miinusastetta ja toivorikkaana vetäisin Hunterit jalkaan. Ajattelin, että tästä se lumien sulaminen lähtee. No, ei lähtenyt, mutta ihan hyvät jalkineet nuo on pikkupakkasellekin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

  • mekko, Peetun vanha, ostettu aikoinaan Brysselistä
  • kauluspaita, H&M
  • neuletakki, Lindex
  • saappaat, Hunter

2 Comments

  1. Kati

    Tuon asun ottaisin itsellenikin! Eli kun olet siitä luopumassa niin vinkkaahan;) hih!Taidan vaan sitä odotellessa luoda jotain saman tyyppistä:)

    Reply
    • Minttu

      No voi kiitti – pidetäänpäs mielessä! Vaikka aika simppeli asuhan tuo… Peetulta peritty mekko on ehkä jännintä koko asussa.

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *