Käytiin eilen katsomassa Pyynikin Kesäteatterissa aika seriöösejä nostalgia-aaltoja nostattanut komedia Kuuma Kesä -85. Olen käytännössä kasvanut Pyynikillä, mutta Kesäteatterissa on tullut käytyä aivan rikollisen harvoin. Olin siis jo ihan liekeissä pelkästään siitä, että Vesa oli hankkinut meille liput näytökseen. Nostalgiahumina alkoi korvien välissä samalla sekunnilla, kun näin Kesäteatteria kiertävän koivikon. Pikkuisen olivat puut venähtäneet siitä, kun näissä maisemissa jumppatunnilla suunnistusrasteja epätoivoisena etsittiin, mutta muuten kaikki tuntui tutulta, kotoisalta ja vähän haikealta.
Vuonna -85 olin kesällä InterRaililla kiertämässä Eurooppaa. (Ja kyllä, tajuan aivan mainiosti, että moni bloggari ei vielä tuossa vaiheessa ollut edes pilke kenenkään silmäkulmassa… Haha!). Eppujen levy Kahdeksas ihme, oli ilmestynyt reilailumme aikana. Kun paluumatkalla juna saapui Tampereen asemalle, marssin reilikamat niskassa suoraan Kyttälänkadun Epekseen ja ostin LP:n itselleni. Kahdeksas ihme, jolta löytyy mm. biisi Vuonna -85, tuli kuuneltua lähes puhki… Ei kai siis mikään ihme, että memory lane hyökkäsi kimppuun oikein voimalla!
Kotona Tukholmassa, reilussa kahdenkymmenen asteen kesäkelissä, olin suunnitellut teatteriasuksi jotain ihan muuta kuin salihousut ja tennarit. Tampereella lämpötila kipusi nippanappa neljääntoista asteeseen ja Tinni muistutteli, että Pyhäjärveltä saattaa puhallella aikas kirpsakka tuuli. Eli päälle valikoitui tyyliin kaikki mahdolliset mukana olevat lämpimät ja tuulenpitävät vaatteet. Kangaskassissa kulki mukana vielä varoiksi kashmir-neule, sadeviitta ja fleece-peitto. Niitä ei kylläkään tarvittu, katsomon katoksen alla oli itseasiassa oikein mukavan tuuletonta ja sadekaan ei kiusannut.
- neule, Lindex
- huivi, vanha… ostettu muistaakseni Åhlénsilta
- rotsi, Acne
- housut, tuunattu MTWTFSS:n haalareista
- tennarit, Converse
- pikkulaukku, Filippa K
Itse näytelmästä on vaikea sanoa mitään objektiivista – sen verran henkilökohtaiseksi nostalgia-tripiksi koko homma meni. Puvustaja, lavastaja ja käsikirjoittajat olivat onnistuneet kiteyttämään kasarin tyylien keskeiset kulmakivet oikein herkullisesti ja osuvasti. En yleensä tykkää komedia-näytelmistä – ne kun ovat niin valitettavan usein pelkkää pieruhuumoria ja kulissiovien paiskomista. Kuuma Kesä -85 onnistui olemaan hauska ja oivaltava myös dialogin tasolla ja monet one linerit naurattivat ihan oikeasti. Musiikki toimi myös hyvin ja useimmat näyttelijät onnistuivat luomaan ihan uskottavan oloisia tyyppejä. Havaitsin jossain vaiheessa, että katselen näytelmää hölmö hymy huulillani…
