Pakko esitellä ihana alennusmyyntilöytöni!! Eksyin Filippa K:n concept storeen, jossa hyllyt ja tangot notkuivat edelleen kevätsesongin ihanuuksia, vaikka ale on jatkunut jo pitkään. Perusohjeeni on, että alesta ei kannata ostaa mitään, mitä ei voisi ostaa täydellä hinnallakin. Yleensä pyrin metsästämään simppeleitä perusasuja ja ajattomia pukeutumispalapelin tukipilareita alennusmyyntiaikaan.

Ongelmana vain on se, että a) perusvaatteita metsästävät kaikki muutkin, joten löytöjen tekeminen on varsin haasteellista b) todellisia laatuyksilöitä on hankala löytää kunnon alessa (come on -20% ei ole mikään oikea ale), koska putiikin pitäjät uskovat pääsevänsä eroon ajattomista tuotteista ilman mahotonta hinnan alennustakin.

Siitä syystä olen aivan älyttömän iloinen, että Filippa K:lta löytyi superpehmeä ohut vaaleanharmaa perusneule perästi -50% alessa!!
Tästä ystävyyssuhteesta on tulossa pitkä ja lämmin – sen voin tuntea nahoissani jo nyt! Ainoa harmituksen aihe on, että viereiseen Filippa K Ease -putiikkiin jäi vähän beigehtävämmän harmaa isompi, melkein lepakkohihainen neuletakki, jonka upea materiaali oli 70 % pellavaa ja 30 % viskoosia… Ainahan sitä muutaman neuletakin lisää tarvitsee.

Aikaisemmissa postauksissa olen listannut parhaita shoppailuvinkkejäni Söderissä, Vasastanissa ja Cityssä. Tällä kertaa on vuorossa Östermalmin alueen esittely.

Tukholman keskustan kaupunginosien tunnelma vaihtelee yllättävänkin paljon. Värikkäiden söderkidsien, viileiden vasastanilaisten ja turistien täyttämän cityn jälkeen tuntuu Östermalmin sliipatut pukumiehet ja konservatiivisen kalliisti pukeutuvat leidit tulevan kuin toisesta maailmasta. Maailmasta, jossa harvoin on ollut pikkurahasta pulaa. Varsinaisia edullisten ostosten aarreaittoja on turha etsiä Östermalmilta, sillä suurin osa putiikeista myy ruotsalaisia ja kansainvälisiä huippumerkkejä. Toki tarjolla on myös normaalille lompakolle sopivia ihanuuksia ja etenkin alennusmyyntien aikaan voi tehdä todellisia löytöjä.
Putiikit ovat keskittyneet pääasiassa kolmelle shoppailukadulle Biblioteksgatanille, Birger Jarlsgatanille ja Grev Turegatanille sekä näiden pienille poikkikaduille. Alue on varsin kompakti eikä putiikkien välillä ole pitkiä kävelymatkoja.

Biblioteksgatan

Biblioteksgatan on kaikkein vähiten exklusiivinen Östermalmin shoppailukaduista. Mukavan kävelykadun varrelta löytyy mm. Nilsonin kenkäkauppa, In Wearin concept store, Peak Performance, Rizzo ja erinomaisen kenkävalikoiman tarjoava Rizzo Man, Accessorize, Replayn concept store, Emporio Armani, Swarowskin korumyymälä ja monia muita. Biblioteksgatanin hauskin putiikki on ehdottomasti entisissä elokuvateatterin tiloissa majaileva Urban Outfitters.
Nuoremmat löytävät varmasti paljon kivaa Coctailista, jonka valikoimassa on mm. Oasis ja Kookai. Aikuisempaan makuun sopii ihana englantilainen Karen Miller.
Birger Jarlsgatan

Birger Jarlsgatanille kannattaa päätyä Biblioteksgatanin kulmilta alkavasta sisäkujasta, sillä lyhyen Birger Jarl Passagen varrella majailee monia ihastuttavia putiikkeja.

Ehdottomasti pistäytymisen arvoinen on Mrs. H, joka on jo vuosikausia pitänyt huolta siitä, että kansainvälisen muotieliitin viimeisimmät villitykset saapuvat myös Tukholmaan. Valikoimissa on vaatteita, kenkiä, laukkuja, asusteita ja kosmetiikka mm. Sonia Rykieliltä, Proenza Schoulerilta, Eley Kishimotolta ja Cacharelilta. Birger Jarl Passagen päästä löytyy dekadentteja alusasuja myyvä Agent Provocateur.

Birger Jarlgatanin valloittamisen voi aloittaa helposti kadunnumero ykkösessä majailevasta Guccin concept storesta. Samalla puolen katua, lähes naapurina sijaitsee ehdoton must kohde: Nathalie Schutermanin omaa nimeä kantava putiikki. Nathalien Schutermanin valikoimissa on kaikki ne asut, laukut ja kengät, joita muuten näkee vain kansainvälisten lehtien sivuilla. Lanvin, Prada, Marni, Stella McCartney, Phillip Lim, Miu Miu, Chloé, Bottega Veneta ja Christian Louboutin on vain muutamia putiikin valikoimissa olevista merkeistä. Viimeksi Schutermanilla käydessäni nautin silittelemällä Balenciagan kukkamekkoa, joka tosin vielä 50% alessakin oli totaalisen ulkona edes imaginäärisestä budjetistani…
Lähes vieri vieressä pitkin Birger Jarlgatanin yläpäätä sijaitsevat Louis Vuittonin putiikki, perinteisen romanttinen Laura Ashley, Mulberryn uudistettu putiikki, Max Mara ja ranskalaismerkki Zadig & Voltaire. Vähemmän minimalistisen high fashionin ystävä löytää varmasti mieluisia asuja Birger Jarlgatan 7:ssa sijaitsevasta kullankimalteisesta Maruschka de Margot –putiikista, jonka valikoimissa on mm. John Galliano, Alexander McQueen, Jean Paul Gaultier ja Roberto Gavalli.Grev Turegatan

Kun Stureplanin kohdalta sukeltaa sisään pieneen Sture Gallerian –ostoskeskukseen ja tulee ulos toiselta puolelta, päätyy automaattisesti Grev Turegatanille. Lyhyehkön kavelykadun varrelta löytyy mm. J.Lindebergin concept store, Anna Holtbladin ja Bitte Kai Randin putiikit sekä Filippa K:n arkkitehtuuriltaan kiitelty concept store. Myös suhteelisen edullisia pikkuisen keski-eurooppalaishenkisiä (tyyliin: Filippa K meets Zara) trikoo- yms. vaatteita myyvän Twist & Tangon concept store sijaitsee Grev Turegatanilla.
Grev Turegatanin poikkikaduilta löytyy mm. pieni, mutta erittäin laadukas Skindeep osoitteesta Humlegårdsgatan 5. Skindeep täydentää loistavasti Tukholman high fashion –tarjontaa ja bonuksena oikein mukava henkilökunta! Valikoimassa mm. Marc by Marc Jacobs, Paul&Joe, Stella McCartney, Rika, See by Chloé jne.

Riddargatan on toinen poikkikatu ja siellä majailevat esim ehkä hauskimman niminen putiikki ikinä: Life is too short not to wear beautiful things ja ja hieman aikuisempaan makuun sopiva Riddargatan 12.

Tsekkaa myös

Östermalmilta löytyy lisäksi avantgardemuotia (Pleasure Principle, Horace, The Local Firm) myyvä Jus, Brunnsgatan 7, ihastuttava pieni vintage-putiikki Saker & Ting Vintage, Sturegatan 28 ja ruotsalaisen muodin ylpeys Carin Rodebjer, Jakobsbergsgatan 6.
Östermalmin alueelle on ihan lyhyt kävelymatka T-Centralenista/Sergelin torilta. Noin 10 minuuttia Sergelin torilta alas Hamngatania ja olet Biblioteksgatanin alkupäässä. Toinen vaihtoehto on hypätä tunnelbanan punaiselle linjalle ja jäädä pois Östermalmstorget asemalla.

Taannoisilla Tukholman muotiviikolla oli paljon muutakin mukavaa kuin vain näytöksiä ja yleistä minglaamista. Yksi hauskimpia häppeningejä oli Max Factorin ja Björn Axénin pisteet, jossa sai käydä kohentamassa ankarassa työn tiimellyksessä nuhjaantunutta olemustaan. Kysymys ei ollut siis mistään total make overista. Minttu ja Karkki testasivat, mihin ammattilaiset pystyvät vain muutamalla siveltimen sutaisulla.

Minttu
Naama kiiltää ihanasti, vaikka vasta puoli päivää on takana… Hiuksetkin hapsottavat kotoisasti.
Lilaa luomiin….
Meikki on valmis! Ihan onnistunut mielestäni, vaikka sireeninlilasta luomiväristä tuli kyllä hiukan neiti-kesäheinä -vibat. En ajatellut hankkia kyseistä väriä varastoihini, vaikka sävy kuulemma kivasti korostaakin vihertäviä silmiäni.
Vielä kutrit aisoihin. Kyllä elämä on joskus raskasta… Ha ha!!
Suihkaus hiuslakkaa ja sit tää olis valmis. Tykkään tosi kovasti suorista hiuksista ja suoristusraudalla suoristettuina lopputulos on jotenkin kiiltävämpi ja jämäkämpi kuin föönaamalla toteutettuna.

Vielä peilikuva ilman kaapua. Tässä näkyy myös luomivärin sävy paremmin.
Karkki
Karkki meikkaa itse hyvin neutraaleilla sävyillä ja muutenkin hillitysti.
Toivomus meikkaajalle oli, että värimaailma pysyisi luonnollisena.
Karkki valmiina! Huulikiillon sävy tuntui livenä aika voimakkaalta, koska Karkki ei juuri huulirasvaa kummempaa tapaa käyttää. Kuvassa tuo näyttää ihan kivalta ja aika neutraaliltakin.

Tästä pienestä kokeilusta tuli kyllä himo päästä joskus ihan oikeasti jonkun ammattilaisen meikattavaksi. Tosin silloin en kyllä antaisi täysin vapaita käsiä värien valinnassa…

Aurinko paistaa ja Minttu & miäs ovat matkalla kavereitten luokse grillaamaan! Voisiko olla mukavampaa tapaa viettää kesälauantaita!?



  • sifonkipaita, Next (ostettu Lontoosta about -85)
  • toppi, H&M
  • shortsit (Peetun), Gina Tricot
  • sandaalit, Knulp

Repussa on tietty mukana lämpimiä neulepaitoja ja fleece-peitto yms. muuta kesäillan pakollista tarvekampetta.

Mitäs mukavaa sinun lauantai-illan suunnitelmissasi on?

Niin siinä sitten kävi. Ehdin jahdata sopivia, kivoja, särmikkäitä ja jalassa mukavia gladiaattori-sandaaleja niin kauan, että kyllästyin koko trendiin ennenkuin ne oikeat osuivat kohdalle. Näin on kyllä käynyt ennenkin.

Matalien kävelykelpoisten sandaalien virkaa pääsi toimittamaan ennalta-arvaamaton salamarakkaus: ruotsalaiset perinnekäsityö-puukengät!
Oli ihan pakko vaihtaa uutukaiset sandaalit jalkaan kesken shoppailukierroksen… 🙂
En väitä olevani mitenkään uniikki puukengillä kopsutellessani. Pienoinen Tukholma-villitys näistä on tullut/tulossa ainakin, mikäli muotiviikkojen yleisön pukeutumisesta voi jotain päätellä.
Ensimmäisen kerran näin ankaria mummo-viboja säkenöivät sandaalit coolisti pukeutuvan neitokaisen päällä viime keväänä ja spontaani reaktio oli tyyliin what the f****.
Ensireaktio herkisti huomaamaan, että perinnepuukkarit on juuri se, mitä olen kaivannut ja kiihkeästi etsinyt! Sandaalit ovat erittäin mukavat jalassa, matalat olematta lättänät, sopivan särmikkäät sopiakseen käytännöllisesti jokaikiseen asuun, jonka garderobistani kykenen kasaamaan ja ah niiiin on-the-edge!!
Eiliseen shoppailuasuun kuului myös:

  • farkkushortsit, J.Lindeberg
  • kangaskassi, Boomerang
  • raitateeppari, Esprit

Peetu palasi hyvässä järjestyksessä onnellisena, mutta väsyneenä (erittäin väsyneenä) kotiin partioleiriltä. Tyttö elpyi hienosti otettuaan ensin tunnin suihkun ja sen jälkeen 15 tunnin yöunet. Jo kiitettävän pitkään palvelleet pinkit Converset olivat sen sijaan vähän heikommin elvytettävissä. 😀

Vai mitä sanotte näistä:

Uusien tossujen löytäminen ei ollutkaan ihan niin helppoa kuin mitä etukäteen ajattelimme. Suuri urheiluvaateketju Stadium (eikös tämäkin löydy nykyään Suomestakin?) on tähän asti ollut ihan vakkari-varma paikka, kun tähän perheeseen on tarvittu perus-All Starseja. Drottningatanin suhteellisen isossa putiikissa oli tarjolla mustia ja valkoisia hi-topeja ja alennuksessa (399,- kruunua) sini-valkoraidallisia, puna-valkoisia pin-stripe -raidallisia ja korallinpunaisia kukallisia. Sini-valkoraidalliset olivat periaatteessa ihan ookoo muuten, mutta Peetun kokoa ei ollut. Eikä kuulemma missään muuallakaan, sillä erikoismalleja oli otettu sisään vain jenkkien täyskokoja joista 5 = 37,5 ja 6 = 38,5. Risaantuneet pinkit on kokoa 5,5 eli 38, joka on Peetulle just se oikea.

Radical Sport on street-tyylisiin kenkiin keskittyvä putiikkiketju, jonka valikoimiin kuuluu myös Converset. Toivorikkaana suuntasimme seuraavaksi Plattanilla eli Sergels Torgetin alatasolla sijaitsevaan kohtuullisen kokoiseen Radical Sport -putiikkiin. Vain todetaksemme, että alessa oli ainoastaan niittikoristeisia nahkaConverseja ja perustossuja liekkikuvioilla. Ystävällinen myyjäneito kertoi, että kaikki Converset, mitä he saavat varastoon, ostetaan ennenkuin ne ehtivät edes hyllyyn. Normaalihintaisena perus-basket mallia ei ollut lainkaan. Hänen vinkistään suunnistimme NK:lle…

NK:n Street osastolla oli lupaavan mahtava seinällinen täynnä Converseja – sekä hi- että lo-topeja. Peetu pyysi myyjältä sovitettavaksi kirkkaankeltaisia, ruudullisia ja metsänvihreitä tossuja (lisäksi löytyi ainakin tummanpunainen, kermanvalkoinen, luonnonvalkoinen, tummanruskea ja pinkki). Vähän ajan päästä myyjä tuli takaisin varastosta sylissään vain yksi pari tossuja ja nekin väärää kokoa… Stars and Stripes ja maastokuvioisia Converseja olisi tosin ollut tarjolla vaikka kuinka paljon edulliseen 299,- tarjoushintaan.

Pikkuisen hämmentyneenä kotikaupunkimme huonosta Converse-tarjonnasta hoipuimme NK:n vieressä sijaitsevaan Stadiumiin tavoitteena testata josko ne sini-valkoraidalliset sittenkin olisivat olleet passelit. Yllättäen tässä Stadium putiikissa komeilikin laajempi valikoima ja Peetun suureksi riemuksi (sekä Mintun suureksi helpotukseksi… ;D) ostoskoriin päätyivät nämä kauniin indigosiniset Converset:

Yhteenveto päivän missiosta:

  • Ehdottomasti Tukholman paras valikoima Converseja on NK:n Street-osastolla.
  • Kysyntä on ilmeisen suurta, sillä monista väreistä ja kuosivaihtoehdoista koko 38 on loppunut.
  • Mustia ja valkoisia tossuja on kuitenkin helppo löytää sekä korkealla että matalalla varrella.
  • Stadiumissa hinta on halvin, mutta valikoima selkeästi vaihtelee putiikeittain eikä myyjillä oikein ole tietoa, mitä naapuri-Stadiumissa myydään…
Old stuff