No vihdoinkin kolahti Mintun postilaatikkoon viime keskiviikkona ilmestynyt Iltalehden Ilona!! Kovin usein en ole kyseiseen liitteeseen (vai onko se ihan oma lehtensä… auts, en tiedä…) törmännyt, koska se alkoi ilmestyä vasta sen jälkeen, kun muutimme tänne Tukholmaan, mutta ihan mainiolta viihdeläpyskältähän se vaikuttaa. Laura Voutilaisen kommervenkit ovat tuttuja jo ajalta ennen ruotsalaisjulkkiksiin tutustumista, mutta pikkuisen ihmetyttää suomalaislehtien rakkaus jatko”romaanien” julkaisemiseen. Ostaako oikeasti joku lehden, jonkun numerosta toiseen jatkuvan jutun takia?

No, whatever… Tässä kuitenkin Ilonassa viime keskiviikkona julkaistu juttu Mintusta, Karkista, Peetusta (joka oikeasti halusi esiintyä jutussa ristimänimellään, Elina, mutta Minttu oikolukiessaan juttua ei sitä enää muistanut…) ja Go 4 it vol. 2 -blogista. Mielestäni juttu on oikein kiva ja antaa positiivisen kuvan bloggaamisesta. Ehkä tämä on yksi niistä pienistä askelista, joiden avulla muotibloggaaminen päätyy arvostetuksi harrastukseksi – samaan seuraan moottoriurheilun, jääkiekon, venäläisen kirjallisuuden ja perhokalastuksen kanssa? Klikkaa sivut isommaksi, niin saat sivuista lukukelpoiset! 🙂

Gudrun Sjödénin uudistuneen putiikin avajaiskutsussa luki Välkommen till stans grönaste butik – eli tervetuloa kaupungin vihreimpään putiikkiin. Tiedä sitten onko tuo Götgatanilla sijaitseva concept store oikeasti Tukholman vihrein tai ekologisin, mutta monenlaisia pieniä ja vähän suurempiakin tekoja ympäristön hyväksi olivat tehneet sekä putiikin uudistustyössä että mallistojen suunnittelussa ja toteutuksessa.

En esimerkiksi ole koskaan tullut ajatelleeksi, miten suuri energiasäästö tulee, kun myymälätiloihin vaihdetaan energiansäästölamput. Kotona meillä on sellaiset kaikissa mahdollisissa valopisteissä, mutta itse Gudrun Sjödén kertoi, että heillä on myös ilmastoinnin käyttötarve vähentynyt 30%, koska uudet lamput eivät kuumenna myymälän ilmaa lähimainkaan yhtä paljon.
Tärkeitä yksityiskohtia. Ihanan virkistävä jäätee tarjoiltiin romanttisista mummonkupeista, jotka olivat suloisesti keskenään erilaisia.
Putiikissa pidetyn muotinäytöksen musiikista vastasi elävä orkesteri.
Gudrun Sjödénillä pyritään heidän omien sanojensa mukaan kaikissa ratkaisuissa ottamaan huomioon myös ympäristövaikutukset. Kaikki tuotteet eivät kuitenkaan ole raaka-aineita ja työmenetelmiä myöten ympäristösertifioituja. Kuluttajien valintaa helpottamaan he ovat kehittäneet 1-3 vihreän lehden koodijärjestelmän, jossa 3 lehteä saa heidän eco concept -linjansa. Eco concept -tuotteet ovat siis sekä raaka-aineiltaan, tuotantomenetelmiltään että kuljetustavoiltaan (junarahdit) mahdillisimman ekologisia.

Kaikki avajaisvieraat saivat lahjaksi laatikollisen ekologisesti tuotettuja vihanneksia ja ihanan vihreän sävyisen eco concept raitapaidan.
Yksi ihan pikkuriikkinen ostoskin tuli tehtyä, mutta se on tuliainen ensi viikon Tampereen reissulle, joten voin paljastaa vain söötin kangaspussukan, johon ostokset pakattiin muovikassin sijasta.

Kate Hudson on yksi lempparijulkkiksiani. Enkä oikein edes tiedä miksi. Varsinaiset ammatilliset meriitit kun eivät juuri herätä sen suurempia tunteita. Ehkä pidän hänestä, koska paparazzi-kuvissa Kate on usein urheilemassa, lenkillä tai niinkuin nyt tässä – tennistä pelaamassa. Ja aina iloinen hymy kasvoilla. Aivan kuin todistaakseen, että myös naiset voivat harrastaa liikuntaa siksi, että se on vaan niin älyttömän kivaa. Eikä vain pitääkseen huolta ulkonäöstään tai karistaakseen kiloja. Tai saadakseen hyvän olon liikunnan jälkeen. Sitäpaitsi tennis on hieno laji!

Pitkästä aikaa piti kiskoa päälle vähän asiallisemmat vetimet heti aamusta. Suuntana on Gudrun Sjödénin uudistuneen putiikin avajaiset Götgatanilla. Oikeastaan ihan kiva, että intensiivisin loma-aika alkaa olla ohitse ja postilaatikkoon ropisee jälleen kaikkea kivaa – niinkuin nyt esimerkiksi kutsuja avajaisiin!

• hame, perintöhamonen anopin varastoista
• body, MTWTFSS
• sandaalit, Knulp

Aika upeita mäntyjä meillä takapihalla… 😉

Ihana helle jatkuu, vaikka säätiedotukset ovatkin lupailleet jo monta päivää viilenevää ja sateita. Jotenkin ei malttaisi olla ollenkaan sisällä, kun tietää, että mikä tahansa päivä voi olla viimeinen aurinkoinen.

Pukeutuminen näillä keleillä ei varsinaisesti yllätä mielikuvituksellisuudellaan. Shortsit tai vilpoinen hamonen ja pikku toppi. That’s it. Lipsut jalkaan + kangaspussukka kouraan ja asu on täydellinen myös ihmisten ilmoille…

• farkkushortsit (Peetun), Gina Tricot
• toppi, Monki
• lipsut, Havaianas
• kangaskassi, Jojo&Malou

Suunnilleen tasan vuosi sitten löysimme takapihaltamme surkeasti maukuvan pikkuisen kissanpennun. Kisuparka oli kuumissaan, hirmuisen janoinen ja selvästi totaalisen eksyksissä. Kävimme soittamassa kaikkien naapureittemme ovikelloa, mutta kukaan koko rivitaloalueella ei tunnustanut hukanneensa pentua. Se oli kuitenkin selvästi kotikissa ja tottunut ihmisiin, sillä saatuaan vähän vettä, ruokaa (naksuja kissanomistajanaapurin varastoista) ja unta, oli otus iloinen ja reipas.

Väsäsimme pinon lappuja, jotka Peetu kävi teippaamassa lähialueen lyhtypylväisiin ja aidanpätkiin. Sydämessä tiesimme, että niin oli parasta tehdä, vaikka sen reilun vuorokauden aikana, jonka Vilpertti (Karkin antama nimi) eli Einstein (pentu oli niiiiin fiksu…) meillä viipyi, käytiin muutamakin vakava keskustelu, jotka alkoivat tyyliin voisihan meille ottaa kissan – voisihan…

Yksi yö ja pari päivää ehti kulua, ennenkuin puhelimeni soi ja huolestunut ääni naapuritaloyhtiöstä kertoi, että heillä hoidossa ollut kisu oli karannut lauantain rapujuhlien aikana. Joku vieraista oli kuulemma jättänyt terassin oven auki.

Yksi niistä noin ziljoonasta kuvasta, jotka ehdin elämäämme tupsahtaneesta ihanasta kisuliinista ottaa, on siitä lähtien sulostuttanut tietokoneeni desktopia. Sen lisäksi, että otus on ihan käsittämättömän viehättävä pilkullisine masuineen ja kissanvirnistyksineen, antaa se uskoa siihen, että ihmeitä tapahtuu. Crazy catwoman (that’s me!) sai pariksi päiväksi “oman” kisun, vaikka onkin periaatteessa tuomittu elämään naapureitten kissojen armollisuuden varassa. Ja toisaalta voin myös kuvitella, että huojennus oli valtava myös Maja-kissan hoitopaikassa, kun katti löytyi iloisena ja hyvinvoivana.

Miracles do happend!!

Valitsetko sinä desktopillesi kuvan jollakin erityisellä perusteella? Antamaan toivoa, kannustamaan, auttamaan tavoitteiden saavuttamisessa, muistuttamaan elämän tärkeistä asioista? Vai riittääkö, että kuvaa on kiva katsella eikä se häiritse työntekoa?