Kulinaristiystävien valmistama illallinen odottaa! Hyvää ruokaa, mukavaa seuraa – what could possibly go wrong!!
Pelkät YouTube-pätkät ovat kuulemma ihan syvältä. Tässä olis niinku Mintun perjantaifiiliksiä kummiskin:
Pieni anekdootti ehkä piristää. Tiesittekö, että biisin radioversion viimeinen kertosäerimmi menee:
Once I had a love and it was a gas
Soon turned out I had a heart of glass
kun taas albumiversio on:
Once I had a love and it was a gas
Soon turned out as a pain in the ass
Sugar Kane kumminkin tiesi!
Ha ha. Mukavaa perjantaita kaikille ihanille!!
Aurinko paistaa ja mulla on karsee kiire!! Nojoo, tiedän kyllä että koko muu muotiTukholma on kiireinen Täysin Eri Syistä, mutta ei anneta sen häiritä. Vielä nyt iltapäivällä on yksi jännä tapaaminen cityssä ja kaikenlaisia pikkuasioita pitäisi hoitaa ziljoona…
Pikkupakkasessa toimii kashmir ja kahdet sukkikset päällekäin. Juttelin varmaan itsekseni kuvia ottaessani, koska kaikkiin tuli niin tolkuton ilme. Oh well. Botkier-pupunen ekaa kertaa päivänasussa. 🙂
Itsekseen hölpöttely taitaa olla ihan selkeä kissanhoidon aiheuttama sivuvaikutus? Onhan se?? Vai joko päässä viiraa ihan täysillä…
No näkyykö mun hieno Nelliina-meikkini nyt??
Tänään illalla on yksi täkäläisen muotivuoden huipputapahtumista eli Elle-lehden järjestämä Elle gaala. Sitkeistä yrityksistäni huolimatta, en onnistunut vinkumaan itselleni kutsua bileisiin, en hyvällä enkä pahalla. No ihan pahalla kai en yrittänytkään, mutta kovalla selittämisellä kuitenkin… Monenmoisia täkäläisiä bloggarineitokaisia on sinne kyllä kutsuttu, mutta suomenkielisenä sitä on kai aina vähän ulkopuolinen.
Jokatapauksessa olen ihan hurjan iloinen, että ikisuosikkini Dagmar taistelee Vuoden suunnittelijan tittelistä. Muut ehdolla olijat Fifth Avenue Shoe Repair ja Diana Orving ovat kyllä aika kovat kilpailijat, mutta niin paljon kuin molemmista pidänkin, toivon Dagmarin vievän voiton kotiin!
Koska koko gaala-kysymys jäi teoreettiselle tasolle, saa illan pukeutuminenkin olla haavekuva:
Mekko Preen (selässä vetskari!), clutch YSL, sandaalit Jimmy Choo, rannekoru Pucci – näillä sitä kelpaisi skoolailla Dagmarin voitolle…
Ihan oikeasti olisin varmaan laittanut kaasomekkoni Zaran sandaalien kanssa, lisäksi musta perus-clutchini Bossilta ja reteet sukkikset, mieluiten sellaiset jotka Sugar Kanellakin on. Taidanpa viettää illan sen sijaan vertseissä Elle gaalan blogia seuraten. Ha ha.
Onneksi reilun viikon päästä alkaa Tukholman muotiviikko – onpahan jotain kivaa odotettavaa!
Vielä bloggareille yksi kyssäri: tietääkö joku siitä “valitusblogista”? Haluaisin mukaan, vaikkei mua niin kovin täällä kiusatakaan… Aina kuitenkin jotain.
Todella virkistävää mennä elokuviin tietämättä käytännöllisesti katsoen yhtikäs mitään kyseisestä leffasta. Aika harvoin niin pääsee käymään – aina jotain jutunpätkiä ja väliotsikoita osuu silmiin ja pesiytyy mieleen ennakkokäsityksiä muodostamaan.
Eilen illalla näkemäni Rachel getting married on yksi harvoista poikkeuksista pitkään aikaan. Leffaseurani mainitsi vain ohimennen, että kyseessä ei ole mikään perinteinen hilpeällä dialogilla ja herttaisilla pikku väärinkäsityksillä sokerikuorrutettu hääleffa, kun pyörittelin silmiäni elokuvan nimelle (yksi Mamma Mia vuodessa riittää!!).
Teatteriin saavuttuani muistin hämärästi lukeneeni jostain, että pliisunsöötti Anne Hathaway panee itsensä jossain oikein likoon ja uskaltaa näyttää – kuule ja kauhistu – rumalta! Mietiskelin siinä mainoskuvia katsellessani, että sen täytyy olla tämä elokuva. Ei siksi, että ihku Anne olisi näyttäny jotenkin kamalalta – päinvastoin, rooli-imagohan vaikutti oikein coolilta – vaan siksi, että kuvien joukosta sai etsimällä etsiä sellaista, jossa hän hymyilee.
Jo heti ensimmäisessä kohtauksessa tajusin, että nyt kannattaa nauttia ja heittäytyä mukaan. Nuori neiti Hathaway osaa näytellä! Siistimätön kuvaustapa alleviivaa elokuvan autenttista tunnelmaa.
Jälkikäteen luin parikin arvostelua. En ollut niiden kanssa ihan samaa mieltä.
Mielestäni kysymyksessä ei ole tarina Kymin huumeongelmista tai vierotuksen etenemisestä. Siinä leffassa, jonka näin ei myöskään Kymin tehtävänä ollut tuoda päivänvaloon perheen piilossa muhineita ongelmia. Sen verran voin antaa myöten, että kyllä, perheellä oli paljon vaikeita ongelmia, jotka räiskähtelivät esiin elokuvan edetessä.
Ei tarvitse kuin leikkiä ajatuksella samaisesta elokuvasta ilman hääjärjestelyjä niin tajuaa, että ihmiskunnan syvimpiin traditiohin liittyvän riitin, hääjuhlan, valmisteluilla on vähintään yhtä keskeinen rooli luurankojen esiinnousemisessa ja akuuttien kriisien syntymisessä.
Kuka minä olen? Minne kuulun? Kehen voin luottaa? Minne olen menossa? Ovat elokuvan keskeisimmät kysymykset. Verisiteen ja sisarussuhteen merkitys, lojaalius ja anteeksiantaminen. Aikuisenkin tarve leikkiin ja magiikkaan, keveyteen kaiken keskellä kerrotaan kauniisti kitchiä tiukuvilla häillä ja miesten välisellä mukakilpailulla.
Kuinka kauan pitää maksaa kerran tekemästään virheestä? Voiko itselleen antaa anteeksi, vaikka muut eivät antaisikaan?
Selitykset annetaan katsojalle hellävaraisesti yksitellen. Perheen ongelmat nousevat ulos omasta mittakaavastaan ja muuttuvat yleispäteviksi. Alleviivaamalla ja suurentelemalla saadaan esiin ydin, josta ainakin jokainen tyttären äiti, tytär ja sisko voi tunnistaa itsensä. Alemmuuden tunteensa, vallanhalunsa, rakkaudennälkänsä.
Voin kuvitella, että kovin nuoret katsojat eivät saa Rachel getting married -leffasta paljoakaan irti, mutta kaikille teille muille: menkää ihmeessä katsomaan, jos se vielä pyörii teattereissa teilläpäin!
Sain eilen ihanan yllätyksen mun morsiameltani! Istuttiin jo leffateatterissa, mutta valot olivat yhä päällä. Olin tikahtua hämmästyksestä, kun nykyinen rouva kaivoi laukustaan ihanan lahjapakkauksen ja ojensi sen käsiini!
Japanilaiset ja ilmeisesti muutkin aasiailaiset ymmärtävät hyvin, että upea lahjapakkaus on ehdottomasti osa lahjaa. Pilgrimin laatikon erikoinen muoto ei valitettavasti selviä kuvasta, mutta jotenkin ihanan kutkuttavaa saada perusteellisesti ja ajatuksella pakattu lahja!
Ja mitä sieltä paljastuukaan!
Kaunis kullan ja tummanpunaisen (häiden teemaväri!) sävyinen berlock-rannekoru.!! Sopisi aivan mainiosti kaasopuvunkin kanssa käytettäväksi. Tosin sille ei taida nyt ihan lähitulevaisuudessa olla tarvetta.
Rannekorun riipukset istahtavat mukavasti kämmenselälle. Tykkään tosi paljon tuosta ketjusta, joka koostuu pienistä pallukoista.
Miksi ihmeessä mun käteni näyttää aivan raa’alta kalkkunalta??
Uusi rannekoru vei ajatukseni välittömästi kesään ja aloin haaveilla boheeminrokkaavasta kesämekosta.
Kuvan Chloén mekko rimmaa hyvin rannekorun kanssa. Jalkaan vain Havaianakset ja hiukset auki suhruisille kesätuulen tuivertamille kiharoille. Tai ehkä Matthew Williamsonin H&M-mallistosta löytyy jotain tämän tapaista. Tosin vähemmällä kullituksella ja särmemmillä väreillä Mintulle. Kiitos.
