Siis voi kertakaikkiaan, mikä lumimyteri tänään on ollut! Ei todellakaan mikään pieni takatalvenpoikanen, vaan kunnon puuskatuuli-lumi-lentää-myös-alhaalta-ylös –elämys. Oh my!! Yritin lounastunnilla tehdä pienen happihyppelyn, mutta oli niin ankaraa taistelua, että kiersin vain korttelin.

Edellisiä asukuvia napsiessani mietin, että ehkäpä sitä jo ensi kerralla pääsisi kuvaushommiin ulkosalle. Haha! No, ei kyllä toivoakaan. Siis vaikka asukuvauksen kohteena olisi untuvakokohaalari, kameran jalusta ei pysyisi tuolla myrskyssä pystyssä sekuntiakaan.

Ehkäpä ensi kerralla sitten!

Tänään esittelyssä asu, joka on nopeasti noussut toimistolemppariksini. (Toimistolempparin tunnistaa helposti siitä, kun jossain vaiheessa tulee tunne, että on pakko alkaa laskea päiviä, miten usein on samaa asua käyttänyt ja mietityttää, että tajuaakohan kaikki, että tää on taas tää sama! :D)

Paita on kerrassaan ihana kietaisupaidan ja kauluspaidan liitto! Tykkään siitä tosi paljon – ja vaikka se ei olekaan Mintun ateljeen tuotoksia, en ole rikkonut ”yhtään vaatetta ei sit osteta ennenkuin kangasvuoret on madaltuneet” –päätöstäni, sillä sain paidan Karkilta. <3  Ja paita on siis kotoisin H&M:ltä, kiinnostuneille tiedoksi.

Housut sen sijaan ovat omaa tuotantoa. Kaava on helmikuun Suuri Käsityö –lehdestä (miten aina joskus käykin niin, että jonkun kaavalehden yksi numero on ihan killerihyvä!? Nyt tuo helmikuun painos on sellainen. Olen tehnyt siitä jo vaikka mitä – ja pari juttua lisää on listalla). Lehteen nämä Solinahousut -nimiset neulepöksyt oli tehty merinovillasta, mutta itse halusin hiukan vähemmän kotoiluhenkiset ja siksi valitsin tuon hauskan nahkamaiseksi painetun raskaasti laskeutuvan melko paksun viskoosijerseyn.

Kangas löytyi varastoistani – kuinkas muuten (terkuin kangasostolakkolainen!) – ja on peräisin muotitalojen dead stock –myynnistä. Legenda ei valitettavasti kerro täsmälleen, että minkä muotitalon, mutta tosi ihanan ja laadukkaan tuntuista on.

Hiukan pelkäsin, että mitenkähän tuo painatus tai pintakäsittely kestää pesua, mutta testitilkku tuli 40 asteen normipesusta ulos aivan muuttumattomana. Ihan hirmu kovaa mekaanista kulutusta tuo pinta tuskin kuitenkaan kestää. Toisaalta se ei kyllä haittaa, sillä kotihousuina nuo menee pitkään, vaikka toimistokelpoisuus iän mukana laskisikin.

Tykkään valtavasti housujen liuhupunttisesta mallista! Tulee jotenkin vahva olo, kun noiden kanssa lepattelee menemään. Ainoa miinus, että kaavan taskut on makuuni hiukan matalat, mutta se on kyllä helppo korjata seuraavaan versioon.

Seuraavaksi ajattelin ommella saman mallin jostain ei-neuleesta. Pitää vain tarkistaa, että saan vedettyä pöksyt päälleni myös joustamattomasta kankaasta tehtynä.

Ulkona lumipyry vain sakenee. Kai tässä pitää nyt sitten tosissaan ottaa seuraavaksi toteutusvuoroon se toppatakki, mitä olen suunnitellut jo joulusta lähtien. Haha!

Heeei!! Viikonloppu on taas täällä ja tarotit tietty myös!

Hurjasti kaikkea tärkeää kosmista liikettä käynnissä juuri nyt. Aloitetaan vaikka Marsista, joka siirtyy huomenna lauantaina Kaksosista Rapujen tähtimerkkiin. Mahtava (mahtaileva?) tehoplaneetta viihtyy aika huonosti vesimerkki Ravun hoodseilla ja odotettavissa on helposti kuumenevia tunteita, hermojen menetystä ja välillä tuntuu, että aivan jokaikinen on kaivautunut kuoppaansa sakset pystyssä.

Kotikeskeinen Rapu ja taistelun planeetta Mars yhdessä toisaalta lujittavat perhesiteitä – ja erityisesti ulkoapäin tulevien vaikeuksien keskellä me-henki vahvistuu. Toisaalta riskinä on, että valtataistelut kääntyvät sisäänpäin ja perheen keskinäinen nokittelu vain yltyy. Passiivisaggressiivisuus on yksi Ravun ominaisimmista olotiloista eikä yhteiset energiat Marsin kanssa suinkaan vaimenna sitä.

Toinen iso juttu on, että Pluto vaihtaa tähtimerkkiä ensimmäisen kerran sitten vuoden 2008! Siinä missä Marsin visiitit tähtimerkeissä ovat lyhyitä ja vaikutus jokapäiväiseen menoon pinnallinen, vaikuttaa Pluto isoihin kuvioihin, yhteiskuntaan ja rakenteisiin. Viimeiset 15 vuotta se on ollut Kauriin tähtimerkissä ja nyt vuorossa on Vesimies. Tosin pari ensimmäistä vuotta Pluto sahaa Kauriin ja Vesimiehen välillä, ennenkuin asettuu mukavasti aloilleen.

Ihan hyvä varmasti tuo, että ehdimme asennoitua uuteen elämänmenoon, joka tulee tuomaan tullessaan vaikeitakin irtirepäisyjä, vallankumouksia ja itsenäisyystaisteluja, avaruusjuttuja (sekä hihhulointia että tiedettä), salaliittoteorioita ja toisaalta myös tulevaisuudenuskoa, idealismia sekä humanismia taattuun Vesimiehen tyyliin.

Katsotaanpa sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Akaatti

Akaatti tuo rauhaa ja tyyneyttä. Se vahvistaa itsetuntoa, antaa rohkeutta, suojelee sekä vapauttaa stressistä. Akaatti tunnistaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Akaatti antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta
Muinoin akaatin uskottiin takaavan runsaat sadot, parantavan unettomuudesta ja karkoittavan ihosairauksia. Oranssinpunainen akaatti luo turvallisuuden tunnetta ja tyynnyttää sisäistä raivoa ja (seksuaalisia) jännitteitä sekä vakauttaa energiakenttää eli auraa.

Sateenkaarikuukivi

Sateenkaarikuukivi auttaa tunnistamaan ja omaksumaan omat sisäiset voimavarat. Se kannustaa toteuttamaan unelmia ja auttaa näkemään, miten toiveet voivat toteutua. Kiven voimakas naisenergia auttaa tasapainottamaan yin ja yang energioiden värähtelyä kehossa.
Sateenkaarikuukivi tukee henkisiä kykyjä, sisäistä kasvua ja rohkaisee käyttämään omaa intuitiota.

Jaspisbreksia

Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.


 

1. Maljojen Ässä

Tasapainoinen, ehtymätön ja koko ajan uudistuva rakkaus on tämän viikonlopun teema. Tunne siitä, että on vihdoinkin valmis sekä vastaanottamaan että jakamaan muille pyyteetöntä rakkautta ilman vastapalvelusten vaatimusta tai ”vuoroin vieraissa”-tyyppistä sulle-mulle -ajattelua. Kohde voi olla ihan mitä tahansa läheisestä ihmissuhteesta mihin tahansa elolliseen. Kun voimavarana on aito puhdas rakkaus, ei kysymys ole koskaan uhrautumisesta tai palvelujen tekemisestä.

Vinkki viikonlopuksi: Jos nyt ihan totta puhutaan, niin maljojen ässä on ennenkaikkea parisuhdekortti. Eli teille, jotka olette suhteessa vinkiksi antautua viisaan rakkauden tunteelle. Monesti sitä tulee ajateltua, että se kaikkein läheisinkin ihmissuhde on kaupankäyntiä ”kun minä sitä, niin sinä tätä”. Mutta niinhän se ei ole, vaan antaessaan sitä saa enemmän myös itse. Ja samansuuntaiset vinkit on sopii myös meille, jotka olemme sinkkuja. Rakkauden kohteen ei todellakaan tarvitse olla se oma puolisko. Tosin tänä viikonloppuna kannattaa pitää silmät erityisen avoimena, sillä koskaan ei voi tietää, kehen sattuu törmäämään.

2. Maljojen Kuningatar

Kortin lootuksenkukat symboloivat rakkautta ja anteliaisuutta, haikara uuden alkua. Koti joko fyysisenä paikkana tai mielentilana on tänä viikonloppuna tärkeässä asemassa. Turvallisessa mielentilassa myös alitajunnasta tuleva tieto virtaa vapaasti ja uskallat myös kuunnella näitä viestejä avoimesti ja tuomitsematta. Mielikuvituksessasi on todella virtaa tänä viikonloppuna, mutta liiallista alitajunnassa pyöriskelyä ja asioiden turhaa vatvomista kannattaa välttää.

Vinkki viikonlopuksi: Kaikki eivät nyt välttämättä pysy ihan mukana, kun ideoit uutta ja näet visioita. Omiin tunteisiin kannattaa kuitenkin luottaa ja kun paketoit asiasi rakkauden ja lämmön täyttämäksi viestiksi, muiden on myös helpompi pysyä mukana ja hyväksyä ajatuksesi.

3. Lanttien Ritari
Jokin iso projekti tai prosessi joko töissä tai yksityiselämässä on tullut päätösvaiheeseen. Nyt on sadonkorjuun aika. Tunnet itsesi epäilemättä varsin väsyneeksi, mutta on hyvä muistaa, että välillä on täysin ookoo vetää henkeä. Olet täysin ansainnut palkkiosi ponnisteluista.

Vinkki viikonlopuksi: Selkeät päämäärät, vastuuntunto, toimeliaisuus ja ahkeruus, projektit ja tehtävät, jotka suoritetaan hyvillä mielin antavat paljon mielihyvää. On tärkeää nauttia siitä mitä tekee, oli se miten yksinkertaista tahansa. Rutiininomaisuus ja pakon tunne hävittää ilon mistä tahansa. Nauti saavutuksista ja anna itsellesi lupa hengähtää välillä.

Tulipas kivat kortit nyt kaikille! Erityisesti nuo kaksi ensimmäistä, viikonlopun maljat, huokuvat molemmat ihanaa rakkaudellista energiaa. Eikä tuo Lanttien Ritarikaan, jonka nostin itselleni, mikää varoitusvaloja vilkuttava o-ou -kortti ole. Onneksi! Aivan mielelläni otan vastaan kortin viestin lepäämisestä, vaikka mitään kovin isoa projektia (pari pienempää kylläkin!) en olekaan justiinsa saanut valmiiksi.

Ihanaa ja levollista viikonloppua! Toivotaan, että aurinko paistaisi edes vähäsen!

Kevätpäiväntasaus oli toissapäivänä maanantaina, vautsi! Yksi vuoden kohokohdista ainakin allekirjoittaneella. Vaikka keli on viime päivinä ollut täällä kaikkea muuta kuin heleän keväinen, olo on jotenkin lämpimän toiveikas. Uudenkuun ihana Emilia joskus sanoi niin hirmu osuvasti: kevät on kuin kesän perjantai. Koko upea valoisa ja  kasvun vuodenaika on vielä edessä – niinkuin perjantaisin viikonloppu. Ihan vielä ei olla siellä – perjantaikin on vielä työpäivä – mutta mieli on jo selkeästi kevyempi.

Suunnilleen samoihin aikoihin kevätpäiväntasauksen kanssa osuu enemmän henkistä laatua oleva sukkahousunpäiväntasaus. Pimeään vuodenaikaan kuuluu mielestäni mustat sukkikset ja valoisaan nudet. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, etteikö aivan hyvin voisi olla tyylikästä myös toisinpäin, tai ihan miten vaan. En vain kertakaikkiaan itse pysty.

Talvikaudella nudet sukkahousut näyttää mielestäni todella alastomalta ja täysin vailla logiikkaa koen, että niissä tulee helpommin vilu. Siis, että muka palelisin enemmän käyttäessäni ihonvärisiä sukkiksia verrattuna samanpaksuisiin mustiin. Eihän siinä ole mitään järkeä, mutta siltä kuitenkin tuntuu.

Sama tietty myös toisinpäin. Mustat sukkahousut alkaa about juuri näihin aikoihin vuodesta näyttää tunkkaisilta ja ahdistavilta omaan silmääni. Liian kuumilta viileänäkin kevätpäivänä. Ja kyllä, tämä pätee myös juhlapukeutumiseen ja kokomustien asujen kohdalla. Sukkahousunpäiväntasauksen jälkeen valintani on nudet. Sen sijaan kaikki erikoisversiot, värilliset, glitteriset ja esimerkiksi verkko- tai pitsisukkikset ovat tämän logiikan ulkopuolella.

Mitään yleistä sukkahousunpäiväntasausta en yritä julistaa, kunhan vain tässä ääneen ihmettelen (jälleen kerran), miten niin monet pikkujutut pukeutumisessa on kuitenkin kiinni fiiliksestä. Mikä tuntuu hyvältä ja mikä ei.

Tästä aasinsilta päivän asuun ja jalassa oleviin mustin sukkiksin. Aavistuksen karseastä säästä riippumatta tuntuu, että sukkahousuntasauspäivä on täällä. Veikkaisin, että seuraavan kerran, kun valitsen mustat, ollaan jo pitkällä syksyllä. (Tästä vielä yksi omituisuus lisää: keväällä tasauspäivä määräytyy valon mukaan, syksyllä lämpötilan…)

Lisäksi tässä esittelyssä ateljeen viimeaikaista tuotantoa: hauska kietaisupaidalta näyttävä trikootoppi, jossa kuitenkin vain nauhat ovat kietaistavat. Ihastuin malliin helmikuun Suuri Käsityö –lehdessä ja käytin tähän yhdestä mekkoprojektista yli jääneet Nuppu Print Companyn ”Juhannusmuistot” –trikoon loput. Kangasta oli niukanlaisesti, joten kuvioiden sovittelun sai unohtaa, hihoja pätkäistä ja toinen nauhoista on leikattu väärään langansuuntaan ja tehty kaiken lisäksi kahdesta palasta.

En ole aivan varma oliko tämä nyt aivan paras projekti käyttää loput iki-ihanasta suurikukkaisesta kankaasta. Paidassa on sauma keskellä edessä – ja erityisesti siksi ehkä yksivärinen tai pienikuosinen sopisi paremmin. Oh well. Kietaisupaitafanille tämä on kyllä loistomalli, sillä etumus on klassista versiota suljetumpi. Itselläni ainakin alkaa pääntie helposti aidossa kietaisussa höröttää ja varsinkin toimistolle pitää alle pukea toppi tai t-paita tuomaan tarvittavaa säädyllisyyttä. Tämän kanssa sitä ongelmaa ei ole.

Onneksi varastosta löytyy pariakin kivaa yksiväristä trikoota, joista voin tehdä seuraavan version. Siihen muokkaan ehkä myös v-pääntien, mikä tuntuu enemmän omalta kuin tuo kaavan o. Keskietusauman ansiosta pääntien muokkaaminen on onneksi pikkujuttu.

Uuden paidan kaverina tässä ikivanha, aikoinaan 2nd handinä ostettu Twist & Tangon hame ja viidennettä talvea tehokäytössä olevat Aldon maihinnousukengät.

Enkä nyt jaksa (taas!) alkaa valittaa, miten erityisesti nämä kokovartalokuvat on aivan täysin mahdoton saada tarkentumaan kaukolaukasimella oikein. Yllä vasemmalla on tasan ainoa noin gazillionista kuvasta, jonka otin, joka on tarkka. Oikeanpuoleista olen yrittänyt keinotekoisesti tehdä terävämmäksi, mutta kyllähän sen nyt huomaa. Ja näkee selvästi, että tarkennus on osunut tuohon takana olevaan puutarhasohvaan. Jostain syystä fokus häviää heti, kun laitan kaukolaukaisimena toimivan puhelimen pois kädestäni.

Pitää keksiä jotain, meidän kasvihuone ei selkeästi ole kaikkein suotuisin kuvausstudio. Onneksi kohta on sen verran lämmin, että tarkenee taas kuvailla ulkona – ihanaa!

Kyllä mun nyt varmaan täytyy muuttaa tämän viikottaisen tarotkatsauksen nimeä. Siis joka torstai on kyllä vakaa aikomus saada tämä julkistettua ajallaan, mutta torstai on meillä virallinen lähityöpäivä ja kun sitten puoli kahdeksan maissa illalla kotiudun, on takki niin tyhjä, että voimat riittää korkeintaan kissan silittelyyn….

No mutta mennään asiaan (ja en aio muuttaa nimeä, koska Torstai Tarot rimmaa niin kivasti), sillä on aivan huikaiseva viikonloppu ja alkuviikko tulossa. Tai no ehkei huikaiseva siinä mielessä, että mitenkään helppoa ei välttämättä ole, mutta positiivista uudistusenergiaa on valtavasti liikkeellä sille, ken sellaiseen kyytiin haluaa hypätä.

Viikonlopun vuoristoradasta vastaa lähinnä Merkurius liikkeineen. Tarjolla on niin suurta inhimoa kuin rajojen asettamisen vaikeuttakin. Tuntuu aivan siltä kuin koettelemukset olisivat tässä ihan tarkoituksella, jotta voisimme nähdä kirkkaammin, mihin suuntaan haluamme kehittää elämäämme.

Suuri uusien alkujen ikkuna aukeaa maanantaina kevätpäivän tasauksesta (JEI!!) ja jatkuu heti tiistaina kun on uusikuu ja aurinko siirtyy Oinaaseen. Tämä on tärkeä hetki vuoden kierrossa monestakin syystä. Ensinnäkin tiistain uusikuu on viimeinen ennen kevään pimennyssesonkia – eli nyt jos koskaan kannattaa todellakin panostaa määrätietoiseen manifestointiin. Ja toisekseen tiistaina on astrologinen uusivuosi, mikä antaa täydellisen tilaisuuden miettiä tulevaa vuotta, minkälaista elämää sitä oikeastaan haluaa elää ja alkaa suunnata sitä kohti.

Katsotaanpa sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Vuorikristalli

Vahvistaa harmoniaa ja tasapainoa, auttaa ajattelemaan johdonmukaisesti. Kirkastaa mieltä ja rauhoittaa tunteiden myllerryksessä. Noitien käyttämä kivi, jonka avulla on mahdollista muuttaa negatiivisia energioita positiiviseksi. Kiviterapiassa vuorikristalli on mestariparantaja.

Karneoli

Karneoli helpottaa surua, vähentää kateutta ja pelkoja. Se juurruttaa nykyhetkeen, lisää elinvoimaa, antaa rohkeutta ja kehittää analyyttisiä kykyjä. Lisäksi se lisää päättäväisyyttä, päämäärätietoisuutta ja itsetuntoa.

Sitriini

Iloinen ja älyllinen kivi, joka karkoittaa alakuloisuutta. Lisää perheyhteyttä ja auttaa tiimityöskentelyssä. Puhdistaa auraa, lämmittää, hoitaa ja uudistaa ihoa.

1. Maljojen 9 – Onnellisuus

Viikonlopusta näyttää tulevan sopusointuinen ja harmoninen. Elämä on tasapainossa eikä juuri nyt ole näköpiirissä mitään mittavia haasteita. Rauhallinen ja onnellinen olo tulee syvältä sisimmästä eikä sillä ole mitään tekemistä materiaalisen yltäkylläisyyden kanssa.

Vinkki viikonlopuksi: Nyt kannattaa antautua sisäisen hyvinvoinnin vietäväksi ja jakaa sitä mahdollisimman paljon myös ympäristöön. Kortti vapauttaa myös luovia energioita, joten nyt on mainio hetki tehdä myönteisen maailmankuvan masinoimia suunnitelmia tulevaisuutta varten.

2. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.

3. Miekkojen 9 – Julmuus

Kortti viittaa siihen, että olet täynnä itsesyytöksiä ja välillä jopa julma itseäsi kohtaan. Taustalla on todennäköisesti tunne kyvyttömyydestä. Ratkaisuja on olemassa, mutta jostain syystä niitä vain ei pysty eikä kykene toteuttamaan. Samalla kuitenkin tiedät, että sinusta löytyy niin henkistä kuin fyysistäkin voimaa tilanteen ratkaisuun.

Vinkki viikonlopuksi: Synkkien ajatusten hautominen ja itsensä aliarvioiminen ei johda mihinkään. Meditoinnista ja sen sellaisesta on toki hyötyä, mutta juuri nyt parasta olisi, kun vain tarttuisit toimeen. Pidä pieni tauko oman pään sisällä kieriskelyssä ja tee jotain konkreettista, mikä vie asioita eteenpäin. Oli se sitten miten pieni asia hyvänsä.

Perjantai on vierähtänyt jo iltaan, joten jätän nyt loppuhöpinät lyhyeen. Itselleni nostin saman kortin kuin viime viikonloppunakin – eli Maljojen Ritarin kotikeskeisellä rakkaudellisella energialla mennään.

Ihanaa viikonloppua – ja innostavaa uutta vuotta sitten tiistaina! ❤️

Ompelujuttuja taas. Ja näitä nyt sitten tulee, kun – katsahdettuani kotiini kehkeytynyttä kangasvuorta – pistin itselleni tiukan säännön, että ainuttakaan valmisvaatetta ei osteta ennenkuin kankaat mahtuvat helposti niille varatulle hyllylle. Voin kertoa, että siihen tulee meneen hetki. Haha!

Kangasheikkoudellani on kolme pääkohdetta: Marimekon kankaat, Nuppu Print Designin kankaat ja muotitalojen deadstock (ylijäämä-) kankaat. Kaikki edellämainitut ovat valtavan ihania, laadukkaita ja hyvin aikaa kestäviä, mutta suhteellisen tyyriitä. Siitä syystä haluan olla varma, että tykkään työn alla olevan vaatteen mallista ja että kaava sopii kropalleni ennenkuin isken sakset aarteisiini.

Testivaatteita varten olen haalinut hyvälaatuisia puuvilla- ja viskoosikankaita alennusmyynneistä ja kampanjoista. (Ei ihme, että kankaiden määrä räjähtää käsiin). Kertaakaan en kyllä ole harmitellut testivaatteen tekemistä. Kyllähän sitä mittailemallakin pääsee aika hyvään lopputulokseen, mutta ei se korvaa kolmiulotteisen asian sovittamista päälle.

Hyvä esimerkki on yksikin tunika, jonka ajattelin olevan aivan todella perus. Ajatuksena oli, että se toimisi sekä minimekkona polven yli ulottuvien saapikkaiden kanssa ja huitulana housujen kanssa. Homma oli mielestäni tosiaan niin basic, että melkein jo iskin sakset suorilla Nupun mustaan Vanamo-pellavaan. Mutta onneksi päätin kuitenkin tehdä testivaatteen ja todeta, että ai-van ka-ma-la! Jäi tunikahaaveet samantien – ja Peetu sai jälleen uuden vaatteen. (Mistähän se johtuu, että kaikki susikappaleetkin näyttää lapsen päällä tosi tyylikkäiltä??)

Joskus sitten käy niinkuin tämän mekon kanssa. Kyseessä on Suuri Käsityö –lehden malli nimeltä Kerroinmekko. Kaikki kietaisujutut on mielestäni ihania ja arvelin tykkääväni mallista. Tein silti tämän testimekon, koska parempi niin kuin itkeä jälkikäteen. Kangas on aivan hyvälaatuista tummansinistä pikkukuvioista puuvillatrikoota jostain alesta. Ei nyt maailman hauskin kuosi, mutta ei hypi silmillekään.

Ajattelin, että saan mekosta hyvän kotikäyttöön, mutta nyt olen ollut tuon kanssa toimistolla jo useamman kerran. Joskus siis näinkin päin!

Ohjeen mukaan mekossa on tasku vain toisella sivulla – siinä, missä ei ole poimutuksia. Olen nykyään vähän rabiaatti taskujen kanssa, enkä kestä ollenkaan, jos niiden kanssa on tingitty. Niinpä aloin soveltaa kaavaa ja tein taskun molemmille sivuille. Periaatteessa tuo onnistui aivan hyvin, mutta kyllähän nuo poimutukset alkaa aika helposti pömpöttää sen takia. Ja varsinaisesti sitä nyt ei kaipaa mitään ylimääräisiä pömpötyksiä juuri vatsan päälle, mutta toisaalta kaksi taskua on käytössä erittäin jees.

Suuri Käsityö -lehdessä oli tuolla samalla kaavalla tehty sekä paita että mekko. Kivoja paitoja tarvitsee aina, joten varmasti jossain vaiheessa teen vielä sellaisenkin. Samoin mekkoa voisi kokeilla jostain vähän jämäkämmästä trikoosta – ja siinä tapauksessa sitten olisi kyllä viisainta jättää tasku poimutuspuolelta pois.

Seuraavaksi oli tarkoitus pistää kevät- ja kesävaatetalkoot pystyyn ateljeessa, mutta tänne on saapunut kunnon takatalvi, joka ei ota taantuakseen. Nyt on enemmän lunta ja pakkasta kuin koko talvena tähän asti, tänäänkin satoi lisää melkein koko päivän. Eli saa nyt nähdä. Olisi tuolla yksi pitkä toppatakkikin odottamassa valmistumista! Haha!


Saturnuksen matka Kaloissa on vasta alkanut, mutta jotenkin on sellainen olo, että sen vaikutus näkyy jo. Tuntuu, että henkiset, taiteelliset ja aitoon hyvinvointiin liittyvät asiat pompsahtelee pinnalle – ja esimerkiksi puhe toksisesta positiivisuudesta on ainakin niissä medioissa, joita itse seuraan, selkeästi voimistunut.

Muutenkin viikonloppuna puhaltaa lempeät tuulet. Marsin ja Venuksen kuvio lauantaina tuo rakkaudellista energiaa ja myös romanttiset suhteet liikahtelevat syvempään sitoutumisen vaiheeseen. Merkuriuksen ja Marsin harmonia avaa huomaamaan uusia mahdollisuuksia ja synnyttää uusia, ihania ideoita.

Energioiden vapaa virtaaminen on tärkeää ja etenkin nyt, kun lähestymme astrologista uuttavuotta, tekee hyvää ihan konkreettisesti pistää asioita (ja tavaroita!) kiertoon, siivota pois sen, mitä ei enää tarvitse. Silloin on raikkaiden tuulien helpompi puhaltaa kaikkea ihanaa uutta elämään.

Katsotaanpa sitten, mitä korteilla on sanottavana tästä viikonlopusta. Homma toimii näin:

  • Vedä syvään henkeä, sulje halutessasi silmät ja keskity.
  • Valitse sitten yllä olevista korteista se, joka tuntuu intuitiivisesti eniten oikealta.
  • Skrollaa postausta eteenpäin. Paljastan lopussa kortin ja kerron mikä viesti sillä on tulevalle viikonlopulle.

Ihan ensimmäiseksi kuitenkin katsaus kortteihin valikoituneiden kristallien energioihin.

Jaspisbreksia

Auttaa pitämään jalat tukevasti maan kamaralla. Se kohottaa myös mentaalista selkeyttä poistaen kaikenlaista ylimääräistä päänsisäistä hälyä. Jaspisbreksia on lujuuden ja elinvoiman kivi. Sitä voidaan käyttää löytämään selkeys ja fokus aikaisemmin pirstaleiselta vaikuttavaan tilanteeseen, tapahtumaan, kokemukseen tai elämään yleensä. Vahvistaa terveyttä.

Hematiitti

Lisää tervettä talonpoikaisjärkeä ja vahvistaa eloonjäämisviettiä. Auttaa näkemään ja poistamaan itse itselle asetettuja esteitä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Rentouttaa ja helpottaa unen saantia.

Seleniitti

Seleniitti on hyvin voimakas kivi, joka puhdistaa energioita, vahvistaa selkeää ajattelua sekä tukee henkistä kehitystä. Se on monien suosikkivoimakivi, sillä se puhdistaa energioista pois kaiken sen, mikä jarruttaa kasvua.

Seleniitti rauhoittaa levotonta kroppaa ja tasapainottaa mieltä. Siitä syystä se on erinomainen kivi yöpöydälle, joogaharjoituksiin tai meditaation tueksi.

 1. Maljojen Ritari

Levollisuus, joustavuus ja luova tunteiden ilmaisu on tulevan viikonlopun avainsanoja. Kortti edustaa epäitsekästä romanttista rakkautta ja muistuttaa, että turhamaisuus ja pinnallisuus on täydellistä ajan ja energian tuhlausta. Jokainen hetki on erilainen, mutta kohtaamalla ne avoimesti, levollisesti ja joustavasti sitä voi luoda hyvää oloa sekä itselleen että ympäristölleen.

Vinkki viikonlopuksi: Maljojen Ritari on hyvin huomaavainen ja konkreettisella tavalla antelias kortti. Juuri tänä viikonloppuna voisi olla hyvä hetki kutsua ystäviä kylään, lähteä lounaalle tai kahville vanhan (tai uuden!) tuttavan kanssa tai esimerkiksi laittaa ruokaa jollekin sukulaiselle.

 2. XIX – Aurinko

Näyttää siltä, että olet juuri saavuttanut tai saavuttamassa itsellesi merkittävän tavoitteen – mahtavaa! Olo on ihanan energinen ja valoisa koko viikonlopun. Luovuus on huipussa, mutta tällä kertaa ennemminkin ryhmätöissä tai ystävien kanssa toimiessa kuin yksin omia projekteja pähkäillen.

Vinkki viikonlopuksi: Sisälläsi on tosi paljon iloa ja valoa – anna sen pulputa ulos, tapaa ystäviä ja ole avoin kohdatessasi uusia ihmisiä. Nyt on todella hyvä hetki aloittaa mielenkiintoisia ja hedelmälliseksi muodostuvia yhteisiä projekteja tai hankkeita kaikilla elämän alueilla.

3. Sauvojen 2 – Herruus

Edessä on mitä todennäköisimmin ”suoran toiminnan” viikonloppu. Aktiivinen toiminta ei kuitenkaan tarkoita päätä pahkaa sinne tänne sinkoilua, vaikka muuten olo voi olla poikkeuksellisen aikaansaava. Kortti symboloi myös uuden luomista ja luottamusta, joten siinä mielessä nyt voi olla juuri oikea hetki ottaa se ratkaiseva iso askel, vaikka ulkopuolisten mielestä tuntuisikin, että olet tehnyt päätöksen liian nopeasti.

Vinkki viikonlopuksi: Tasapainon löytäminen on hyvin henkilökohtainen asia ja vain sinä itse tiedät, mikä on oikein kohdallasi. Uskalla luottaa mahanpohjatunteeseen – se ei petä, jos kykenet kuuntelemaan sen ääntä rehellisesti.

Nyt kyllä osui taas kortti aivan kirjaimellisesti! Nostin nimittäin itselleni ykkösen – ja viikonlopuksi on suunnitteilla Karkin synttäreiden juhlintaa. Niin kivaa!

Oikein superihanaa viikonloppua sinne ruudun toiselle puolelle myös! ❤️

 

Old stuff