Lumene Rasberry Miracle – ihana voidemainen poskipuna

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Olen jo pitkään yrittänyt löytää hyvän voidemaisen poskipunan. Ihoni on varsinkin talvisin tosi kuiva ja haluaisin jättää puuterin käytön aivan minimiin. Kakkumaisen perusposkipunan levittäminen siististi puuteroimattomille kasvoille on kuitenkin aivan mahdoton tehtävä.
Olen testannut aika moniakin erilaisia voide- tai moussemuodossa olevia ei-puuterimaisia poskipunia, mutta tähän asti kaikissa on ollut niin paljon puutteita, että mikään ei ole jäänyt testausta pidempiaikaiseksi tuttavuudeksi. Osa (varsinkin ne moussemaiset) antavat kyllä ihan kauniin sävyn, mutta viimeistään lounaaseen mennessä peilistä kurkistaa takaisin vitivalkoposkinen haamu. Mihin lie väri muutamassa tunnissa haihtunut… Jotkut voidemaiset punat ovat puolestaan niin rasvaisia, että hiukset tuntuu liimaantuvan kiinni poskiin, mikä ei tietty ole kovin toivottavaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain muutama viikko sitten testattavakseni Lumenen Rasberry Miracle -sarjan voidemaiset poskipunapuikot. Sen verran olin lukenut tuotteesta etukäteen, että odotukset olivat varsin korkealla. Poskipunapuikkojen helppokäyttöisyyttä, kestävyyttä, kauniin luonnollisia sävyjä ja samettimaista olemusta tuntuvat kehuvan käytännöllisesti katsoen kaikki.
Lumene Rasberry Miracle poskipuna 3
Rasberry Miracle -poskipunat muistuttavat isoa huulipunaa. Hylsy myös toimii samaan tapaan – eli hopeisesta kannasta ruuvaamalla puikkoa saa enemmän esiin. Sävyjä on neljä: luonnollinen, hiukan rusehtava Aamun kajo (1), roosan koralli Ruusut hehkuvat (2), heleä roosa Kukkaniityllä (3) ja lämmin koralli Kesä hymyilee (4).
Meidän kolmihenkinen (Karkki, Peetu, Minttu) ja kuivaihoinen testaustiimimme ihastui poskipunapuikkoihin aivan välittömästi. Tuntuu aika hassulta, mutta Karkin sanoin: kaikki valikoiman sävyt näyttävät sopivan kaikille. Voidemainen väri sulautuu pehmeästi omaan ihoon, joka edelleen kuultaa alta kauniisti. Koska emme enää asu saman katon alla, meidän oli kuitenkin valittava suosikkimme. Peetulle sopii aina parhaiten puhtaimmat ja heleimmät punaisen sävyt, niinpä hän nappasi mukaansa Uumajaan roosan sävyn nro 3. Karkki viihtyy parhaiten lempeän lämpimissä sävyissä, joten hän omi korallin sävyn nro 4.
Lumene Rasberry Miracle poskipuna 4
Itse olen pääasiassa käyttänyt erittäin luonnollisen sävyistä poskipunapuikkoa nro: 2, mutta myös aavistuksen aurinkopuuterimaisen efektin antava sävy nro 1 on ollut mieluinen.
Rasberry Miracle -poskipunien käyttö on helppoa. Sen kuin vain töpsyttelee puikosta hiukkasen väriä poskipäille heti meikkivoiteen päälle ja tasoittelee sormenpäillä. Pelkäsin etukäteen, että miten vaikea lopputuloksesta on saada luonnollisen näköinen – mutta voin kertoa, että se on ihan superhelppoa ja homma sujuu todella nopsaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lopputulos on kivasti raikkaan ja reippaan näköinen, ihan kuin olisi ollut ulkoilemassa ja sen jälkeen nauttinut super-vihersmoothien. Arkiaamuisin varsinkin arvostan todella paljon sitä, että parin punasipaisun avulla voin näyttää heränneeltä ja terveyttä puhkuvalta, vaikka fiilis olisi kaikkea muuta.
Suosittelen siis lämpimästi kaikille muillekin – ja etenkin, jos iho on kuivuuteen taipuvainen. Nyt noin neljän viikon aktiivisen testaamisen jälkeen ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa. Paitsi ehkä se, että kantsii muistaa kiertää poskipunapuikko takaisin alas, jos ei halua, että se liiskaantuu korkkiin. Mutta sekin taitaa olla enempi käyttäjän kuin itse tuotteen vika.

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *