Kun yhdestä on moneksi! 4 x supervinkki + ihana arvonta

[mittaustagi]

Meikkipuolella ajatus on jo tuttu: huulikiilto käy poskipunaksi, foundation peitevoiteeksi ja aurinkopuuteri luomiväriksi. Mitäs jos samaa ajattelua toteutta6isi myös ihonhoidon puolella? Että yhden hyvän perustuotteen avulla voisi kattaa monenlaisia tarpeita? Varsinaista kylpyhuoneen kaapin konmaritusta ja purnukkakaaoksen hallintaa sanon minä! Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Orionin kanssa.
Aika harvaa kaupasta ostettavaa asiaa enää kaipaan Suomesta. Suurinta osaa joko saa täältä Tukholmastakin tai sitten makuni on muuttunut niin paljon, että entiset suosikkini ovat poistuneet tuliaishamstrauslistalta. Kaksi on kuitenkin pysynyt läpi vuosien: kunnollinen ruisleipä ja hyvä perusvoide.

Orionin voiteet tulivat meidän perheellemme enemmän kuin tutuksi jo Peetun vauvavuosina. Pahasti alleginen ja atooppinen pikkuinen oli perusvoiteiden suurkuluttaja. Ei ollut ihan yksi eikä kaksi kertaa, kun tyhjensimme apteekin koko varaston jättipakkauksista. Sekä Aqualan L että Ceralan olivat molemmat käytössä jo silloin – ja niitä pitää aina ostaa mukaan tänne Svennelään, koska yhtä hyviä tuotteita en ole lähempää löytänyt.
On muuten tosi hyvä, että Orionin perusvoiteita saa todella monen kokoisissa pakkauksissa. Iso pumppupullo sopii hyvin kylppäriin, yöpöydälle ottaa mielummin vähän pienemmän tuubin ja käsilaukkuun sekä matkalle sopii parhaiten kätsy pikkutuubi.

Tähän sopiikin ensimmäinen vinkkini: Aqualan L on aivan erinomainen meikinpuhdistusaine! Sillä lähtee niin silmä- kuin huulimeikitkin hellävaraisesti ja koko iho jää ihanan kimmoisaksi ja pehmeäksi. Vinkin kuulin jo ysärillä ystävältäni ja entiseltä naapuriltani Anne-Marilta – ja on ollut käytössä siitä lähtien. Varsinkin matkoilla on tosi kätevää, kun yksi tuote käy moneen asiaan.
Bellavita-kasvovoide on itselleni tuttu jo oman äitini ihonhoitorutiineista. Suomessa kehitetty ja valmistettu Bellavita sopii ihan kaikenikäisille ja tiedän monia, jotka ovat käyttäneet sitä koko aikuisikänsä. Itseasiassa olen lukenut ja kuullut, että ihan uusimpien tietojen mukaan ihovoiteita ei pitäisi luokitella eri ikäkausien mukaan, vaan voide tulisi valita ihon tarpeiden perusteella.
A-vitamiinia sisältävä Bellavita rauhoittaa, ravitsee ja suojaa ihoa. Päivävoide imeytyy nopeasti ja on mukavan mattapintainen – eli sopii hyvin myös meikin alle. Yövoide on puolestaan ihanan ravitsevan ja uudistavan tuntuinen. Yövoiteesta voi muuten tehdä ihan kunnon yönaamion levittämällä sitä normaalia reilummin kasvoille ennen nukkumaanmenoa. Tosi tehokasta silloin, kun iho on erityisen kuiva ja kiristelevä, ehkä jopa paikoin hilseileväkin.

Tähän väliin sopii varmasti pari muutakin vinkkiä mainioiden Bellavita-voiteiden käyttöön:

  1. Yövoide käy mainiosti myös ulkoiluvoiteeksi. Levitä kasvoille noin puolisen tuntia ennen ulos lähtöä. Pyyhi viimeiseksi mahdolliset ylimääräiset kasvopaperilla pois. Näin kasvot kestävät tuulta ja tuiskua – ja iho pysyy pehmeänä.
  2. Kasvohemmottelu kylvyssä tai saunassa: puhdista kasvot ja levitä iholle Bellavita-päivävoidetta hiukan tavallista runsaammin. Asetu rentoon asentoon ja tee itsellesi kasvohieronta. Aloita painamalla sormenpäät kulmakarvojen väliin otsalle, hiero pyörivin liikkein kulmakarvojen yläpuolelta ohimoille. Pysähdy hetkeksi ohimoille painellen kevyesti ja jatka sitten kevyin pyörittelevin liikkein silmien alta nenänpieliin, siitä leukaan ja leukaluun myötäisesti sivulle ja takaisin ylös otsalle. Toista, kunnes tunnet olosi rentoutuneeksi.

Hajustamaton ja nopeasti imeytyvä Carbalan on erinomainen perusvoide, joka toimii aivan täydellisesti myös ihan käsivoiteena. Se sisältää 5 % karbamidia eli ureaa ja runsaasti glyserolia, jotka sitovat kosteutta tehokkaasti ihoon. Carbalan kannattaa levittää kostealle iholle, jotta kosteus saadaan sidottua ihoon – eli itse hieron sitä aina käsien pesun jälkeen pienen nökäreen kämmeniin.

Ja nyt seuraa yksi parhaimmista vinkeistäni:
Perusvoide sopii erinomaisesti myös hiuksiin! Etenkin, jos on kuiva ja sähköistyvä, sähköiskun saaneen näköinen kuontalo kuin mitä allekirjoittaneella, mikään ei tee latvoista nätimmin taipuisia kuin sipaisu voidetta.
Yleensä teen niin, että kun käsien pesun jälkeen levitän voidetta, hieron sen ensin kämmenselkiin ja sitten pyyhkäisen loput hiusten latvoihin. Voilá!

Lisää kaikkia todella käteviä ja hyviä vinkkejä löytyy Orionin voidevinkkioppaasta. Orionilla on nyt meneillään myös alekampanja: marraskuussa -15% Ceralan & Carbalan -tuotteista ja joulukuussa -15% Bellavita & Aqualan L -tuotteista.
 

Lisäksi tässä olisi nyt myös todella mahtava tilaisuus osallistua upeaan Orionin tuotepaketin arvontaan! Kerro kommenttiboksissa oma vinkkisi perusvoiteen käyttöön viimeistään sunnuntaina 3.12.2017 ja olet mukana tuotepaketin arvonnassa.
Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät täältä.

53 Comments

  1. Miia

    Ei oikeastaan ole mitään uusi vinkkejä, mutta käytän joskus talvisin perusvoidetta ihan kasvojenpuhdistukseen, iho tykkää.

    Reply
  2. manna

    En kyllä osaa keksiä uusia vinkkejä, mutta mielelläni osallistuisin arvontaan!

    Reply
  3. anna s.

    Päivittäinen rasvaaminen on hyväksi 🙂 Itse ruukaan käyttää vain yhtä rasvaa kerrallaan, enkä avata montaa yhtä aikaa 🙂

    Reply
  4. Sirkku

    Päivittäin aina saunan ja suihkun jälkeen hyvä rasvaus!

    Reply
  5. Sanna P

    Päivittäin atooppisena käytän perusvoiteita. En tiedä, onko mulla mitään erityistä käyttötapaa, no joskus pesen sillä meikit pois kasvoilta, varsinkin reissuissa ja itseruskettavaa voidetta kun joskus käytän kasvoille, niin laimennan sitä perusvoiteella.

    Reply
  6. Sarkku J

    Rasvaan ihoa tosi usein. Yöksi oikein kunnon voitelut käsiin ja kyynärtaipeisiin!

    Reply
  7. Salli

    No rasvaan ihoni aamuin illoin kosteuttavalla voiteella.näin talvella iho kuivuu enempi.

    Reply
  8. Teija

    Useasti päivässä rasvaus talvisin, jos iho on kuiva!

    Reply
  9. beibei

    Mulla on tapana laittaa voidetta jalkoihin illalla ja päälle sukat, jotka pitää jalat lämpiminä ja estää voidetta leviämästä joka paikkaan, mutta jotka unissani potken aina pois 😀

    Reply
  10. Riiti

    Pesen välillä kädet perusvoiteella rasvauksen lisäksi, jolloin iho on pysynyt vähän parempana.

    Reply
  11. Hanna Nyström

    Joskus käytän perusvoidetta ihan hoitoaineena kuiviin hiuslatvoihin
    han.nystrom@gmail.com

    Reply
  12. Anna

    käytän myös leijailevien sähköisten hiusten taltuttamiseen, nimeomaan käsiin ensin hierottuna ja siitä vähän hiuksiin sivellen 🙂

    Reply
  13. Mervi

    Itse käytän joitakin perusvoiteita huulirasvan sijaan. Myös meikkipohjaksi käy perusvoide. Olen huomannut myös varsinkin talvisin,että kainaloiden ohut ja herkkä iho kuivuu herkemmin (varsinkin sheivauksen jälkeen),joten levitän kainalon iholle usein aamuin illoin voidetta.

    Reply
  14. Heli Heinonen

    Talvisin tulee toisinaan ihottumaa kroppaan ihon kuivuttua, niin silloin käytän hajusteettomia perusvoiteita vartalolle.
    Joskus myös naamiona kasvoille.

    Reply
  15. sikkuralla

    Joskus kun on oikein kuiva iho, laitan rasvaa jo suihkussa.

    Reply
  16. Ellu

    Iho kuivuu talvella, ja vaatii rasvaa aina suihkun jälkeen. Samoin kantapäät halkeilee sukissa ja talvikengissä, ei muuta kuin kunnon rasvaus illalla, puuvillasukat päälle, niin aamulla on pehmeä iho. Käsille sama käsittely, käsidesi kuivattaa.

    Reply
  17. SannaMi

    Päivittäinen rasvaus 🙂 Öljyt myös käytössä

    Reply
  18. tiiu

    Säännöllinen rasvaus on minunkin vinkkini!

    Reply
  19. MarjaKoo

    Rasvausta, rasvausta… Kun aamuisin menen töihin niin ensimmäisenä rasvaan kädet ja sen jälkeen sormenpäitä kuivaan sen verran, että pystyy tietokoneella töitä tekemään. Saapahan edes hetken voide vaikuttaa niin, ettei tarvitse olla heti käsiä pesemässä tai muuten mihinkään niitä pyyhkimässä.

    Reply
  20. Elise H.

    Vinkkini on se, että pitää vaan jaksaa rasvata, vaikka kuinka laiskottaisi ja tekisi mieli jättää rasvaukset väliin. Kun hoitaa ihoa säännöllisesti välttyy pahimmilta ihokatastrofeilta 🙂

    Reply
  21. Sari

    Joka kerta suihkun ja saunan jälkeen rasvaan ihoni pyyhekuivana, niin talvellakaan ei tule ihoon kutisevia ja kuivia kohtia. Olen mukana arvonnassa. sarisus.kokko@luukku.com

    Reply
  22. Helinä

    Mainioita vinkkejä !
    Talvella etenkin iho kaipaa normaalia enemmän huomiota, Orionin voiteita onkin tullut monesti vilkuiltua ja hypisteltyä. Välillä tuntuu että pitäisi asua rasvapurkissa joten hyvä voide olisi tarpeen kyllä 🙂

    Reply
  23. Sallikka

    Joka kerta suihkun jälkeen 🙂

    Reply
  24. Emma

    hätätilanteessa poistan meikit perusvoiteela

    Reply
  25. hilkka

    Säännöllinen rasvaus. Itsellä ainakin, jos yksikään rasvaus suihkun jälkeen jää väliin, näkyy heti ihossa 🙂

    Reply
  26. Erkku

    Itsekin olen perusvoiteella sivellyt kuivia hiuksia jo parin vuoden ajan, allekirjoitan sen toimivuuden! Lisäksi olen joskus tehnyt omatekoisia kasvonaamioita perusvoiteen kanssa. Sekoittanut perusvoiteeseen avokadomössöä, kaurahiutaleita ja hunajaa ja levittänyt naamalleni. Ainakin tuntuu ylelliseltä ja ainakin kuvittelen, että iho hehkuu ja on sen jälkeen pehmeämpi 😀

    Reply
  27. Maarit

    Kuulin vuosia sitten eräältä viehättävältä vanhalta naiselta kysyttävän mikä hänen kauniin ihonsa salaisuus on, ja vastaus oli Bellavita. Ystäväni kanssa menin seuraavana päivänä apteekkiin ostamaan Bellavitaa:) Myös minä poistan meikit Aqualan L:llä, toimii hyvin ja on riittoisaa.

    Reply
  28. Minna

    Aqualan L on ollut jo vuosia luottotuotteeni. Meikinpuhdistukseen ja ihan voiteeksi meikin alle 🙂

    Reply
  29. Tuisku

    Meillä rasvoja kuluu paljon, kun on atoopikkoja useampi perheessä.

    Reply
  30. B-M

    Använder scrubb kräm på vaderna på vinterna, och sen på med nån fet baskräm :). Enda sättet att undvika att de blir torra och börjar fjälla.

    Reply
  31. Milla

    Aqualan Oilia nariseviin saranoihin, kesällä rahiseviin pyöränketjuihin yms.

    Reply
  32. Hainn

    Aqualan L on erittäin toimiva kasvojen ja meikkien puhdistukseen! 🙂

    Reply
  33. Lilli

    Olen todennut, että Aqualan L on hyväksi niin meikin alla kuin myös sen pois pesemisessä. Jättää ihon mukavan kosteutetuksi eikä yhtään liian rasvaiseksi! Lisäksi se sopii sähköisten hiusten taltuttamiseen ja koko kehon perusrasvaamiseen. Sopii siis moneen eri käyttötarkoitukseen tuo yksi putilo ja tämän vuoksi se onkin ollut uottotuote mulle jo pitkään!:)

    Reply
  34. klaara

    Suihkun jälkeen on pakko rasvata koko kroppa muuten iho hilseilee. Tämä talviaika on kaikkein pahinta. Mukana ihanassa arvonnassa.

    Reply
  35. NannaS

    Suihkun jälkeen pakko rasvata 🙂

    Reply
  36. tt3

    Meikin alle käy todella hyvin. 🙂

    Reply
  37. Pia

    Apteekista sain kerran vinkin, että Aqualan Duo voidetta voi käyttää myös meikin puhdistamiseen. Olen kokeillut ja toimii hyvin 🙂
    Pia

    Reply
  38. Sirkkuli

    Käy myös meikinpoistoon 🙂

    Reply
  39. Suski

    Kätevää, että samaa tuotetta voi käyttää moneen eri tarkoitukseen. En tiennytkään, että sitä voi käyttää myös meikin puhditukseen. Ehdottomasti pitää kokeilla! Kuiva iho varmasti tykkää 🙂 Osallistun arvontaan.

    Reply
  40. Sonja

    Kasvojen puhdistus voiteella toimii. Vinkin sain aikoinaan äidiltä.

    Reply
  41. SusannaS.

    Suihkun jälkeen on aivan pakko rasvata iho muuten se tuntuu aivan älyttömän kuivalta. Perusvoide siihen hyvä.

    Reply
  42. Elisa

    Meikkien pesu perusvoiteella on auttanut kuivan ihon hoidossa

    Reply
  43. Milana

    Pistän perusvoidetta pieneen peltirasiaan, jossa se kulkee näppärästi matkassa ja käytän huulirasvana.

    Reply
  44. Henna73

    Meikin poistoon

    Reply
  45. ansu88

    Meikin poistoon olen joskus käyttänyt toisinaan.

    Reply
  46. Milli

    Talvella kuivimpaan aikaan olen käyttänyt perusvoidetta suihkussa pesuaineena.

    Reply
  47. tainav

    Rasvaisella perusvoiteella on kiva “lukita” kosteutta eli jos on jotain kalliimpaa hienoa kosteusvoidetta niin tuntuu erityisen ylelliseltä laittaa päälle rasvaista perusvoidetta.Tuntuu,että kaikki tehoaineet vaikuttaa paremmin.Pitääköhän paikkansa edes;)

    Reply
  48. Lumipallox

    Taltutan pakkasten aikaan helmojen sähköistymistä sipaisemalla voidelluin käsin sääret sukkisten päältä.

    Reply
  49. piitu

    Meikin poistoon

    Reply
  50. Minna

    No perusvoiteista on kyllä apua ihan kaikkiin ihon ongelmiin 🙂

    Reply
  51. Pomppu

    Käytän perusvoidetta meikinalusvoiteena. Toki käytän perusvoidetta muutenkin. Perusvoide auttaa pitämään ihon kunnossa.

    Reply
  52. Anu

    Käytän perusvoidetta suihkusaippuana

    Reply
  53. Heidi

    Käytän välillä Aqualan L:ää hiustenpesuun. Voide hierotaan ensin päänahkaan ja siitä kohti latvoja. Toimii myös naamiona, jos malttaa antaa imeytyä esimerkiksi vartin ennen huuhtelua. Rauhoittaa myös kutisevaa päänahkaa.
    PS. Toimii myös naaman puhdistusaineena.

    Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *