En aio nyt valittaa siitä, että onpas nyt paljon kaikenlaista hässäkkää – kun yleensä tulee vain rutistua, jos on liian tylsää. Enkä aio alistua sille usein niin tyypilliselle ikinä-ei-ole-hyvä -asenteelle. Tai oikeastaan en ole ihan varma onko oikeasti niin, että eläisin juuri nyt jotain erityisen kiireistä tai stressaavaa elämänvaihetta. Aurinkokin on paistanut jo monena päivänä peräkkäin. Taisin silti just eilen illalla valittaa täällä blogissakin, kuinka väsyttää ihan hurjasti – ja tänään aamulla tuskin sain silmäni auki herätyskellon soidessa. Jostain syystä tuntuu, että tähän vuodenaikaan väsyttää ihan tauotta, vaikka miten yrittäisi nukkua hyvin, treenata ja syödäkin ainakin jotenkin ihmismäisesti. Joka-aamuista Berocca-latausta unohtamatta.
Tällä kaikella yritän sanoa, että sen lisäksi, että piipahdimme kollegoiden kanssa työpäivän jälkeen pikaisella ja mukavasti elvyttävällä AW:llä, tuntuu, että tästä torstaista ei juuri riitä muuta tarinoitavaa kuin että justiinsa pitäisi kyllä päästä nukkumaan – ja että harvoin (jos koskaan) olen törmäänyt minulla-ei-ole-mitään-päällepantavaa -päivään, joka olisi ollut niin totaalinen, että edes musta-harmaa-valkoinen -kombo ei olisi toiminut.
- kauluspaita, Sand
- neuletakki, Lindex
- hame, H&M
- kengät, Vagabond
2 Comments
Ihana asu!
Voi kiitti Emmi L! Aika perus… mutta viihdyn tuollaisissa. 🙂