Ette ikinä arvaa, mitä menin tekemään!?

Kyllästyin nysväilyyn ja sitten-kun -ajatteluun ja siihen, että pitäis olla jotenkin hirmu omaperäinen ja viilee ja sitten ajattelin, että teenpä jotain ihan älyttömän älytöntä, mahtavaa, hurjaa ja laimeeta. Nyt kaikki varmaan ajattelee, että olen vähintäänkin pestautunut parrakkaaksi naiseksi kiertävään sirkukseen – tai jotain muuta kertakaikkiaan ihmeellistä. No maailman mittakaavassa se ei varmasti ole mikään häkellyttävä asia, mutta itselleni kuitenkin iso juttu on se, että varasin itselleni viikon reissun, äkkilähdön, charterin Kreikkaan Kosin saarelle!!

Kyllä, tiedetään, että charterin varaaminen on aika laimeaa. Muistaakseni en ole sitten sen jälkeen käynyt pakettimatkalla, kun viisitoistaveenä lakkasin matkustamasta äiskän ja iskän kanssa. Tai ei, saattaa olla, että joku matka tehtiin ihan matkanjärjestäjän ehdoilla silloin, kun Karkki oli pieni – ja Peetu vasta suunnitelmissa. Sen jälkeen matkat on rakennettu itse, lennoista kuljetuksiin, majoitusvarauksista elämysretkiin.

Nyt en vaan jaksanut. Vitsi miten helpolta tuntui vaan klikata yhtä ostonappulaa – ja siinä oli sitten lennot ja majoitukset samassa paketissa. Olin niin kertakaikkiaan nössö, että ostin samaan syssyyn myös Fritidsresoreitten tarjoamat lentokenttäkuljetukset. Haha!

Jos charterin varaaminen onkin aikas nynnyilyä, itse reissuun lähteminen onkin sitäkin jännittävämpää. Olen nimittäin ensimmäistä kertaa lähdössä reissuun ihan ypönä!! IIIKS!

Ja jälleen tiedetään, että on olemassa naisia, jotka matkaavat maailman ääriä ympäriinsä keskenänsä ilman pelon häivää. Minttu on kuitenkin viettänyt koko matkustavaisen ikänsä erilaisten laumojen, perheen, kaveripiirin, työkavereitten tai jonkun miehenpuolikkaan kanssa. Varsinaisesta matkalla yksin olemisesta ei ole juurikaan kokemusta. Tai siis ei ollenkaan.

Tuossa kuvassa on mahtavan upea hotellini Kos Bay!

Matkakohteen valintaan vaikutti muutama asia. Ensinnäkin lähtöpäivän piti osua välille 30.8. – 1.9. Näin ehdin mellastamaan muotiviikon viimeisimmätkin kekkerit ja palaan kuitenkin kotiin Svennelään ajoissa ennen töiden alkua. Toisekseen hintakattoni oli todella alhaalla – eli suomeksi: hain mahdollisimman edullista äkkilähtöä.

Henkisistä ja ideologisista syistä karsin Turkkiin suuntautuvat matkat heti pois ja lähestulkoon samoista syistä kaikki kohteet/hotellit, joiden kuvauksessa viitattiin jotenkin lapsiystävällisyyteen tai perhelomajuttuihin. Myöskään mitkään kaukana kaikesta muusta kuin toisista hotelleista sijaitsevat resortit eivät tuleet kysymykseen – vaikka aivan mielettömän näköisten rantojen läheisyydessä useimmat niistä vaikuttivatkin sijaitsevan. Mitä ihmettä minä siellä yksinäni tekisin? Katselisin, kun pariskunnat pitävät toisiaan romanttisesti kädestä ja unohtuvat tuijottelemaan toisiaan silmiin?

Kos vaikutti mielestäni heti tosi kivalta. Vähän kylämeininkiä, kivoja tavernoja ja silleen, mukavan ja siistin näköinen satama-alue (hotellini sijaitsee aivan huvilaivasataman vieressä), helposti pyöräiltävä hyvin hoidettu rantabulevardi ja useampikin kaunis ranta sopivan fillarimatkan päässä.

Vasta jälkeenpäin sain kuulla, että Kos on varsinainen teinipentujen bile-saari. Oh well. Nyt ainakin tuntuu siltä, että mielummin sitä, kuin aivan tyhjää kuollutta eläkeläismeininkiä… Katotaan sitten, mitä mieltä olen takaisin tullessa!

Vähän kyllä itseänikin ihmetyttää, miksi tämä reissu nyt niin kovasti tuntuu jännittävän. Olen nyt kuitenkin matkannut ihan paljonkin yksin. Siis lentänyt työmatkoja, ollut paikoissa ja maissa, joissa en hallitse paikallista kieltä, joutunut selvittämään asioita erilaisissa kulttureissa etsetera. Totuus on se, että ei ne käytännön asiat todellakaan jännitä yhtään. Tiedän aivan mainiosti, että pärjään. Tietäisin pärjääväni vaikka olisin lähdössä huomattavasti kauemmaksi ja huomattavasti eksoottisempaankin paikkaan kuin Kreikan perinteikkäälle pakettimatkasaarelle, jossa paikalliset ovat tottuneet törppöihin turisteihin.

Täytyy tunnustaa, että eniten jännittää, että uskallanko nukkua yksin. Olen helposti niin säikky jopa kotona, että joskus en saa unta, ennenkuin olen käynyt tarkistamassa, että ulko-ovi on lukossa… Toisaalta, äh, kai sitä nyt sentään uskaltaa nukkua? Tokana yönä ainakin??

Toinen asia, mikä jännittää, on se, että pystynkö pitämään hauskaa. Olen niin tottunut siihen, että ilo tulee jakamisesta. Hyvä olo monikertaistuu yhdessä olemisessa. Ajattelenko matkalla koko ajan, että olisinpa jonkun kanssa, vai osaanko nauttia olostani yksin?

Kuvista kiitos: Finnmatkat