Pitkät blondit hiukset on erittäin vaikea pitää kiiltävän ja terveen näköisinä. Siis ainakin, jos blondius on peräisin purkista – luonnonvaaleilla saattaa olla helpompaa. Vaikka hiukseni eivät enää nykyään ole kuin pari astetta normaalia väriä vaaleammat, kuluttaa käsittely yhtäkaikki hiusta, avaa hiussäikeitä ja lopputulosena on matta, helposti hamppuuntuvan näköinen lopputulos.
Käytän aina supertehokkaiksi mainostettuja hoitoaineita ja suosikkini ovat pitkään löytyneet Aussien 3 Minute Miracle -sarjasta, joka pärjää mainiosti laadussa huomattavasti kalliimmillekin hiusnaamioille. Kokeilen kuitenkin aina tosi mielelläni kaikenlaisia uusia tuotteita ja olin tosi innoissani, kun sain testiin Sebastianin Trilliance -sarjaan kuuluvan shampoon ja hoitoaineen sekä Shine Crafter -hiustenmuotoiluvahan.
Testitulokset:
- Todella syväpuhdistavan oloinen shampoo. Ensimmäisellä käyttökerralla melkein kauhistuin, koska hiukset tuntuivan niin natisevan puhtailta. Se kun yleensä tarkoittaa hyvin kuivaa lopputulosta. Ilman hoitoainetta en tuota uskaltaisi käyttää, mutta eipä se muutenkaan tulisi kysymykseen.
- Trilliance shampoon tuoksu on raikas ja pesuainemainen. Eli voisin kuvitella, että karamellinmakeista hiustuotteista pitävien mielestä tuo on melkein liiankin puhdas hajumaailmaltaan. Omasta mielestäni se tuntuu kivan raikkaalta.
- Iso plussa tulee kivasti kimaltelevasta tökötistä. Glitteriharakkaesteetikon valinta ehdottomasti.
Sebastian Trilliance Conditioner
- Kristalliuutetta sisältävän hoitoaineen luvataan siloittavan hiuksen pintaa ja luovan luonnollisesti valoa heijastavan efektin.
- Koostumukseltaan Trilliance hoitoaine on yllättävän juoksevaa. Aluksi tuntui, että voiko niin litkusta tuotteesta olla mihinkään, mutta yllätyin todella positiivisesti. Hiuksista tulee todella pehmeät ja luonnollisesti kiiltävät.
- Ohuehkosta koostumuksesta on se etu, että hoitoaine on poikkeuksellisen riittoisaa, eikä sen pois huuhtelemiseen mene puolta ikuisuutta, mikä usein on tilanne kohdallani.
Olen testannut muutamia hiusvahoja aikaisemminkin – ja todennut, että ne ei todellakaan mitenkään sovi pitkien hiusten muotoiluun. Melkein jätin tämänkin purnukan Karkin polkkatukan iloksi, mutta vaalea briljantinkiiltävä voide oli niin houkuttelevan näköistä, etten malttanut. Ja kun testipakkauksen mukana tulleessa esitteessä vielä mainittiin, että kiiltovaha sopii käytettäväksi myös kosteisiin hiuksiin, päätin, että kannattaahan tuo nyt testata ennenkuin tuomitsee. Onneksi testasin! En muista, koska olisin viimeksi yllättynyt yhtä positiivisesti.
Shine Crafter -vaha antaa luonnonkiharille hiuksille kirjaimellisesti loistavaa kimmoisaa tukea ja luonnollisen oloisen lopputuloksen. Levitän reiluhkon pähkinän kokoisen nökäreen tasaisesti kosteisiin hiuksiin, keskittyen päällimmäisiin kerroksiin. Tukka saa kuivua vapaasti – niinkuin tavallisestikin – ja välillä käsillä kiharoita puristellen. Yhtään vahamaisuutta ei ole havaittavissa hiusten kuivuttua, tuskin edes sitä, että olen mitään muotoilutuotteita käyttänyt. Ainoa, mitä saattaa havaita on normaalisti vaikeasti piilotettavan hamppuisuuden häviäminen ja ihanan terveen kiillon.
Olin siis koko settiin todella tyytyväinen! Ja siksi olen erityisen iloinen, että yhdellä teistä on nyt mahdollisuus voittaa sama, kaikille hiustyypeille sopiva Sebastian-paketti!!
Arvontaan osallistuminen:
- Kerro tämän postauksen kommenttilaatikossa, mikä on hulluinta/hassuinta/kamalinta/kreiseintä, mitä olet hiuksillesi tai kampauksellesi tehnyt.
- Jätä vastauksesi sunnuntaihin 3.3.2013 klo 23.55 mennessä.
- Liitä vastaukseesi sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa (osoite tulee vain minun tietooni, eli ei ole mainosspämmivaaraa).
Kaikkien määräaikaan mennessä jätettyjen vastausten kesken arvotaan upea Sebastian-paketti, joka sisältää Trilliance shampoon ja hoitoaineen sekä Shine Crafter muotoiluvahan. Paketin arvo on huikeat 85 euroa!
83 Comments
Vuosia sitten kun aloitin omatoimisesti hiusten värjäyksen, jokin meni pieleen ruskean värin kanssa, se kun muutti hiukset porkkanan värisiksi. Muutaman pesun jälkeen luovutin. Väri ei lähtenyt. Kampaamossakaan ei asialle voitu mitään tehdä. Tuska kesti vain muutaman viikon.
Vuosia sitten halusin vaalennuksien jälkeen oman värini takaisin. No, siihenhän tietenkin käytettiin värinpoistajaa. Ja tulos oli sitten mikä oli – laikukas valkoharmaa pehko. Oli sunnuntai-ilta ja totesin, että töihin en tällä tukalla lähde – mutta mistä sen värin tähän hätään saisi? Muistin, että olin miehelleni ostanut jotain vaaleanruskeaan sävyttävää ainetta, kun hänen hiuksensa olivat tummuneet – ja jota hän ei ollut huolinut. Sen aineen plätkäisin sitten hätäpäissäni päähäni; tuloksena edelleenkin se valkoharmaa takkukasa – paitsi että joukossa oli vihreitä töyhtöjä. Ei auttanut kuin pistää hiukset tiukasti kiinni seuraavana päivänä töihin – vasta puolen päivän jälkeen uskalsi ensimmäinen työkaveri kommentoida: mitä sun hiuksillesi on tapahtunut?
Tähän on pakko osallistua,Omistan myös vaalean pitkän ja kiharuuteen taipuvan tukan.Kiilto olisi tervetullutta.
Nuorena ystäväni kertoi kuinka oli tehnyt Nivean voiteesta yöksi naamion kuiviin hiuksiinsa ja kuinka hiuksista oli tullut ihanan pehmeät.
No joo ei mennyt minulla ihan putkeen tämä kokeilu,
Tulin laittaneeksi Nivean “pakkasvoidetta”..Nivea kuin Nivea..ei silloin oikein ollutkaan montaa sorttia Nivean voiteita.Ja tukka oli monen pesunkin jälkeen todella rasvainen ja vieläpä monta päivää.Voi sitä epätoivoa ja itkua!
Loppujen lopuksi viikon ajan kestänyt piina ja päivittäiset jopa kahteen kertaan suoritetut shampoo pesut veivät viimeiset rasvat mennessään ja kuivattivat tukan korpuksi.
Ihana palkinto! Sebastianin tuotteet ovat olleet suosikkejani jo pitkään, sillä ne sopivat ohuelle lirutukalleni todella hyvin!
Olen hiusten suhteen aika kokeilunhaluinen, joten olen uskaltautunut kokeilemaan mitä erilaisimpia hiustyylejä eri väriversioin: sivusiiliä, irokeesia, polkkatukkaa otsiksella, puoleen selkään ylettyvää hiusta, useita lyhyitä rikottuja kampauksia jne. Ongelmani on, että rakastan erilaisia hiustyylejä, mutta kyllästyn äkkiä niihin ja haluaisin yleensä noin kuukauden päästä leikkauksesta ihan erilaisen tyylin. Kolmen sentin tukasta ei tosin noin vain saa kiharaista polkkaa 😀
En ole koskaan ollut tyytymätön uusiin hiustyyleihini, sillä olen jo vuosia pitänyt samaa luottokampaajaa joka tuntee tyylini ja persoonani täysin.
Sen sijaan kauhukokemuksia on nuoruudesta kotivärjäyksistä: vaaleanruskeasta tulikin pikimusta ja näytin kummitukselta kalpeine ihoineni. Myöskään blondaus ei sujunut odotusten mukaisesti, vaan ihanan vaalean sijaan sainkin pissankeltaisen tukan.
Kamalinta kuitenkin oli, kun teininä erehdyin ostamaan Pantenen shampoota ja hoitoainetta jotka sisälsivät ilmeisesti siihen aikaan varsin runsaasti silikonia. Pesin hiukseni muutaman kerran jonka jälkeen hiukset peitti voimakas kalvo, joka teki hiukset todella raskaiksi ja likaisen näköiseksi. Näytin siltä, kuin olisin levittänyt voita päähäni! Siihen aikaan en tiennyt syväpuhdistavista shampoista mitään, joten päädyin pesemään hiukseni useaan kertaan mäntysuovalla saadakseni kalvon pois hiuksista. Vasta noin viikon jälkeen hiukseni alkoivat olla ennallaan, ja Pantenet päätyivät sitä myötä roskiin..
Ehdottomasti kamalinta/kreiseintä yms. oli, kun aikoinani vaalensin hiukseni totaalisesti. Olen oikeasti tummatukkainen ja minulla on paksut tummat kulmakarvat. Pari viikkoa sitä kesti, kunnes työkaverini sanoi minun muistuttavan Dennis Rodhamia ja painelin oitis värjäyttämään hiukset takaisin tummiksi.
Paha virhe oli ottaa permanentti teini-iässä. Aikaisemmin paksut hiukset menettivät ryhtinsä ja vauriosta tuli pysyvä.:(
Muutamia vuosia sitten annoin vakkarikampaajalle vapaat kädet. Lopputuloksena järkyttävä “takapiiska”, jonka ansiosta näytin 14-vuotiaalta jääkiekkoilijalta!
Nämä näyttävät mielenkiintoisilta tuotteilta! Olisi kiva kokeilla. Ehkä mieleenpainuvin hiustekoni on se kerta, kun kyllästyin totaalisesti alle lapaluiden alle ulottuviin paksuihin hiuksiini, ja marssin ensimmäiselle vapaalle kampaajalle niitä lyhennyttämään. Tuurilla sain sitten nuoren harjoittelijan, joka meni täysin paniikkiin kun kehotin häntä leikkaamaan ‘siitä ponihännän tyvestä’. Lopulta sain tytön vakuutettua siitä että olen tosissani, ja olin hurjan tyytyväinen lyhyeen kampaukseeni, mutta toivon etten jättänyt pahoja traumoja. 😀
“Hulluinta” mitä hiuksilleni olen tehnyt (tylsähkö ihminen kun olen) lienee se, kun yhdellä kampaajakerralla pitkät tummat hiukset muuttuivat lyhyeksi blondiksi polkaksi! Muutos oli kyllä sen verran kiva, etten ole sen jälkeen tummaan palannut ja polkkakin on välillä tehnyt comebackin.
Kamalinta on varmaan se, kun 13-vuotiaana pahimmassa kiukuttelupuuskassani nappasin äidin vaahtovärit kylppärin kaapista ja värjäsin ihanan luonnonvaalean tukkani kirkkaan oranssiksi. Tuntui hyvältä idealta silloin, muttei enää siinä vaiheessa kun pahin kiukku ja uhma oli laantunut. Onneksi olivat vain vaahtovärejä, niin tukka haalistui kesän aikana melkein kokonaan normaaliksi.
Typerintä ja kamalinta oli varmaan se, kun mainoksen uhrina joskus 2000-luvun alussa värjärin tummien hiusten latvat kirkkaanpunaisiksi. Latvoja jouduttiin vaalentamaan niin paljon, että lopulta kuivuivat korpuiksi ja putosivat kokonaan pois! 😀
Leikkasin 3-vuotiaani hiukseni ihan itse, kun sain sakset käteeni… Lopputuloksen voi arvata!
Olin vähän vajaa ja blondasin hiukseni kahtena päivänä peräkkäin. Meinas lähteä hiukset aikalailla päästä.
Joskus vuonna 1 ja 2, olin lomamatkalla Dominikaanisessa tasavallassa ja annoin paikallisten kadulla kaupustelevien “kampaaja”naisten laittaa hiuksiini letit. Koko päähän. Minulla on lyhyet, luonnonkiharat hiukset ja että naiset saivat laitettua letit, he kostuttivat kätensä aineella (öljyllä) jota ottivat pikkupullosta. Loman aikana letit olivatkin ok. Kostea ilmasto ei haitannut – aina oli letit hienosti! Mutta kun saavuin kotiin ja oli aika poistaa letit, pesin hiukset shampoolla 4-5 kertaa ja aina vaan ne olivat likaiset, öljyiset ja haisivat kamalalle. Aine, jota naiset olivat laittaneet, oli saanut muhia monta viikkoa “lettien sisällä”. Melkoinen show tästä lettien purkamisesta tuli ja jouduin pyörähtämään myös kampaajalla, hakemassa kunnon hoitoaineet, hiukset olivat nimittäin aikas kamalassa kunnossa.
Lapsena leikkasin itse hiukseni toiselta puolelta lyhyiksi. Sen jälkeen kampaajalle ja poikatukka. Se onkin ainut kerta, kun mulla on ollut lyhyet hiukset.
Olen vältellyt villejä ratkaisuja sen jälkeen, kun äiti pakotti lapsena pitämään potta- eli polkkakampausta. Leikkaus näytti juuri sellaiselta, että minulle olisi laitettu potta päähän ja leikattu sen reunoja myöten. Tämän kauhukokemuksen takia hiukseni ovat aikuisiällä ulottuneet vähintään hartioihin.
Muutama vuosi sitten tuli aika ahkerasti käytyä kaikki punaisen sävyt hiuksissa läpi, joten ehkä se hulluin löytyy sieltä jostain akselilta kokonaan hattaranpunaiset tai kirkkaanpinkit tai pinkinvioletit hiukset!
Moro!
Tukkaa on tullut piinattua monin eri tavoin. Kroonisesti jätän käyttämättä hoitotuotteita kodin ulkopuolella suihkutellessani, en vaan jaksa kantaa ylimääräistä purnukkaa. No tukka onkin juuri juuri sen näköinen, eli kähertynyt hamppukasa. Sitten kotona litraan isolla kädellä, eli sitten ollaankin päätä myöten. Ja sitkeästi pehkoni on kestänyt myös melkeinpä viikoittain toistuvat pesut sairaalan yleispesuaineella, sitten loppupäivän onkin vietetty joko myssyn alla tai tukka kiinnitettynä sukasta tehdyllä ponkkarilla… Mutta jos on hyvät aineet, niin käytän kyllä niitä.
Nyt täytyy vaan toivoa onnettaren säälivän ruskeaa ja myös luonnonkiharaa harjaani … 🙂
Hiuksillani on hulluteltu, vahingossa ja tahallaan, niin paljon, että aiheesta saisi romaanin. Useimmat kokeilut ovat olleet hauskoja, mutta muutamat jutut ovat jääneet paremmin mielleen. Yläasteella löysimme kaverin äidin varastosta värillistä muotovaahtoa, sävynä mahonki. Päätimme kokeilla sitä minun blondattuihin hiuksiini ja tulos oli yllättäen upea. Kunnes seuraavan kerran pesin hiukset. Väri muuttui vaaleanpunaiseksi ja pysyi sellaisena useamman viikon. Toiseksi parhaiten mieleen on jäänyt eräs vaalennuskerta kampaajalaa kun hiukseni muuttuivat sivusta vihreiksi. Minua lähinnä nauratti, sillä kampaajani oli lähes itkua partaalla. Noin kuuden tunnin istumisen ja lukuisten uusien vaalennusten jälkeen poistuin kampaajalta takapuoli puutuneena ja hiukset lähes valeina.
Teini-ikäisenä leikkasin partakoneenterällä hiukseni sentin pituisiksi. Minulla on ohuet hiukset joten päälaki paistoi. Kyllä monet itkut itkettiin ennen kuin hiukset olivat taas “normaalit”.
VArmaankin hulluinta mitä olen hiuksilleni tehnyt on osallistua hiusmalliksi ihan hetken mielijohteesta. Ja mallina hiukseni värjättiin keskiruskeasta aivan kirkkaan punaisiksi ja polkaksi. Ja se oli mahtava! Hiukseni on vieläkin punaiset, kahden vuoden jälkeen ja rakastan tätä väriä.
Hulluinta, mitä olen hiuksilleni tehnyt, on hetken mielijohteesta tapahtunut leikkaus. Erosin poikaystävästäni ja kaipasin jotain uutta elämään. Kummempia miettimättä marssin kampaajalle ja sain samalle päivälle ajan. Pituutta lähti n. 30 cm, lopputuloksena pitkä polkkatukka. Tästä on aikaa muutama viikko, enkä ole hetkeäkään katunut. Olo on todella raikas, ja tuntuu että hiusten mukana putosi viime aikojen suru ja ahdistus. Tämä ei ehkä monen mielestä kuulosta ollenkaan hullulta, mutta minulle kyseessä on todella suuri asia, sillä olen koko ikäni ollut pitkätukkainen ja vaalinut hiuksiani kuin suurtakin aarretta.
Sen jälkeen, kun teininä leikkasin pitkät kutrini lyhyeiksi, ovat hiukseni nähneet jos jonkinmoista käsittelyä. Vapaaehtoisesti olen ollut punapää kaikissa punaisen ja oranssin sävyissä, vahingossa tahtomattani kerran vihreillä hiuksilla (kyllä, ei yhden vaan kolmen kampaajan moka!)ja kaksi kertaa violeteilla hiuksilla (taaskin kampaajan mokasta, nyt on kyllä iskostunut sen oman luottokampaajan tärkeys). Vihreisiin hiuksiin tehosi vain sakset, violetit lähtivät onneksi “vain” värinpoistolla. Onneksi asenteeni on, että hiukset ovat vain uusiutuvaa luonnonvaraa, kyllä ne takaisin kasvaa 🙂
Kaikenlaista on tullut testattua niin värien kuin mallienkin suhteen, mutta erityisesti on jäänyt mieleen eräs kerta, kun kaunista oranssinpunaista väriä tavoittelin, ja tulos oli tummanruskea!
Taisi olla lähtöväri liian tumma, jotta tavoitelu väri olisi saatu aikaiseksi 🙂 Ja seuraavana päivänä oli ystävän valmistujaiset..ou nou! En enää ikinä värjää hiuksia päivää ennen suurta tapahtumaa!!
Osallistun arvontaan!
Olen nuorempana ollut tosi nopea kyllästymään hiustyyliini. Pahin virheeni on kuitenkin hiusteni pilaaminen muutama vuosi takaperin toistuvalla radikaalilla hiusvärin muutoksella.
Tällöin värjäsin vaalennetut hiukseni räikeän punaisiksi. Jaksoin olla näillä hiuksilla vajaan puoli vuotta, minkä jälkeen vaalensin hiukseni taas täysin vaaleiksi. Jälleen noin puolen vuoden päästä tästä värjäsin hiukseni taas punaisiksi ja siitä meni taas puoli vuotta kun värjäsin vaaleiksi. Tämän jälkeen hiukseni olivat tietysti kauheassa kunnossa, joten jouduin leikkaamaan ne melko lyhyiksi.
Tällöin päätin, etten enää värjää hiuksiani ollenkaan. Nyt olenkin ollut kohta 3 vuotta värjäämättä ja hiukseni ovat paksummat ja paremmassa kunnossa kuin aikoihin. 🙂
Teini-iässä (90-luvun alkupuolella) teimme ystävän kanssa kotipermikset. Halusimme isot filmitähtikiharat joten keksimme rullata paplarit vain pitkien hiusten puoliväliin. Tulos oli ikimuistettavan kamala (eikä tietenkään lähelläkään visiotamme), suoristimme tukkamme uudella kotipermiksellä jonka jälkeen hampputukka käytännössä putosikin pois:) jälkeenpäin on kyllä naurattanut.
Moi,
ihan ylivoimaisesti kamalin muisto on se, kun kaverini teki minulle “raitoja kammalla” ja yllytin häntä laittamaan aina vaan enemmän. Raidat olivat siis vaaleita…tai piti olla…Lopputulos oli kananpojankeltainen kokopää ja tilannetta paransi vielä se, että oli pääsiäisen tienoo ja olimme muotinäytöksessä jossain tavaratalossa,missä jouduin seisomaan keltaisen vaaterekin kohdalla!Kaveri pidätteli naurua ja minä itkua! Silti blondaan yhä… ; )
Hulluinta, ja toisaalta hauskinta, mitä hiuksilleni olen tehnyt, on täysin vapaiden käsien antaminen kampaaja-ystävälleni. Hän muun muassa leikkasi hiuksiini mahtavan irokeesikampauksen, ja värjäsi keesin pinkiksi. Muualta hiukset olivat lyhyet ja tummat. Itse en olisi ikinä keksinyt ehdottaakaan samanlaista, enkä koskaan ole saanut myöskään hiuksistani niin paljon kehuja kuin silloin!
Karmein temppu on vaalentaa pikimustasta platinan vaaleaksi. Olen tehnyt saman useita kertoja ja tulen luultavasti tekemäänkin – valitettavasti! Pitkälle tukalle tappokuuri…
Yläaste-ikäisenä “löysin tyylini” eli siis suomeksi sanottuna rakastuin metalli/hc/punk jne -musiikkiin ja aika räväköiden meikkailujen (uskokaa pois, ette vastaavia ihan joka päivä kaupungilla näe) lisäksi halusin ison tukan, joten koko hiuskuontalon tupeeraaminen valtavaksi harakanpesäksi oli ehdoton must. Jossain kohtaa päädyin leikkamaan myös otsatukan välittämättä voimakkaista pyörteistä juuri tuolla alueella, joten jouduin kiinnittämään paksuhkon otsatukkani vielä paikoilleen aimo annoksella lakkaa. Ja kaikki tämä suhteellisen ohuisiin, päätä pitkin soljuviin, hauraisiin hiuksiini, jotka vaurioittuvat pienemmästäkin.
Tukka on yhä edelleen musta, eikä sojottavista, hiuspyörteistä villiintyneistä “vauvahiuksista” ole päästy eroon vieläkään, joten erilaiset hiustuotteet ovat enemmän kuin tervetulleitta kaappiini. Mutta vaikka tiedänkin että nuo ajat olivat aika merkittäviä identiteettini syntymiselle, en voi näin jälkeenpäin kuin nauraa ja todeta, että onneksi teini-ikä tulee vastaan vain kerran elämässä.
Kävin kampaajalla jotta saisin todella hienon kampauksen todella pitkiin hiuksiini yliopiston vuosijuhlaan. Kampaaja onnistui sotkemaan hiukset rulliin niin totaalisesti että hän jopa joutui käyttämään sakset saadakseen ne kaikki pois….itkin kun näin katastroofin päässäni. En koskaan palannut siihen paikkaan, ja juhlat eivät olleet kovin hauskat koska päänahka särki ja sielu samalla.
Se tuttu katastrofi: “haluan mustasta blondiksi yhdessä yössä”. Olin kyllä kampaajalla, mutta noh, sanotaanko, että sinä kesänä en ollut parhaimmillani =)
Moi! Hieno arvonta!
Minun tarinani liittyy varmaankin siihen hulluttelupuoleen. Kaipasin muutosta pitkiin, lähes mustiin hiuksiini. Hiukseni ovat oikeasti paljon vaaleammat, sellaiset perusmaantienväriset sekä karheat ja luonnonkiharat. Pitkinä niiden hoitaminen, värjääminen ja laittaminen alkoivat eräs kaunis päivä tuntua vaivalloiselta. Eipä muuta kuin rohkeasti kampaajalle ja nips naps sekä muutamat värinpoisto- ja vaalennussessiot siihen päälle. Monen tuttuni mielestä olin ihan hullu :-). Vähän kyllä myös omasta mielestäni: nyt en meinaa tuntea itseäni peilistä. Muutos tuli kuitenkin tarpeeseen ja kietoutui samalla elämän muihinkin muutoksiin – ehkä vähän kliseisestikin. Tuntui siltä kuin raskas taakka olisi pudonnut harteilta hiusten mukana. Pitkästä polkaksi ja mustasta toffeiseksi. Loppujen lopuksi ihan virkistävää. Saa nähdä, mitä seuraavaksi :-).
Parikin muistoa löytyy… rupesin nuorempana ITSE vaalentamaan blondiksi tummanruskeita hiuksia, siinä oltiin sitten “jonkin” aikaa Peppi Pitkätossun hiustenväreissä! Toinen muisto, että permanentti ei käy minulle ollenkaan, näytän ihan spanielilta.
Muutama vuosi sitten hiukseni olivat lyhyet. Päädyin taas vakkarikampaajani tuoliin ja annoin vapaat kädet. Tuloksena oli TODELLA lyhyt eli siis käytännössä puoli päätä oli siili ja päälaella oli hiukan pidempää hiusta. Toinen kampaaja samassa kampaamossa kommentoi, että “oho, olettepas olleet rohkeita”. Joo, tuli kyllä aivan liian lyhyeksi, mutta onneksi hiukset ovat kasvava luonnonvara. Seuraavilla kerroilla muistin kyllä sanoa, että ei mitään siilitukkaa 🙂
Ja kiitti kivasta blogista!
Hassuinta mitä olen tehnyt on ehkä se, kun yläasteella tylsistyneenä leikkasin itse etutukan superlyhyeksi, niin että koko otsa oli näkyvillä suoran etutukan alta, eikä se nyt edes niin kamalalta näyttänyt! 🙂
Kaamein tukkamuisto sijoittuu 90-luvulle: Katariina Ebelingiltä apinoitu polkka, joka oli toiselta puolelta pitkä ja toiselta lyhyt!
Kamalin muisto lienee se, kun leikkasin joskus teininä itse hiukseni ja näytinkin kyllä siltä.
Hulluinta mitä olen kampaukselleni tehnyt oli ala-asteella (silloin juttu oli tosi cool mutta jälkeenpäin ajateltuna aivan järkyttävää..). Olin ala-asteella discossa jossa oli ysäri -teema. Laitoin tietenkin ysärivaatteet sekä kampauksen. Päätin panostaa kampaukseen todenteolla ja kreppasin hiukset kokonaan..Noh tämä jo sinäänsä on aika kamalaa, mutta ei siinä vielä kaikki..Ajattelin suihkuttaa hiuksiini punaista spray hiusväriä (eli sitä mitä lähtee vedellä ja myydään yleensä vapun tienoilla). Noh discoon lähdettiin sitten krepatulla ja punaisella tukalla. Discossa kuitenkin kampaukseni alkoi lässähtää jolloin kaverini pyysi minut vessaan ja lupasi korjata kampukseni. Siinä sitten suihkittiin lakkaa ja muita muotoilutuotteita JOLLOIN kaikista kauhein tapauhtui….Spray hiusväri alkoi “liueta” joistakin kohtia jolloin disco kampaukseni oli… noh täysi katastrofi ! 😀 onneksi tapahtuneesta on jo tovi..
Leikkasin kerran itselleni otsatukan….
Kamalinta oli kun kerran halusin vaalentaa mustat hiukseni kampaajalla.. lopputulos oli porkkananoranssit hiukset.. taisin minä niitä kestää jopa viikon ja sitten värjäsin takasin tuttuun ja turvalliseen tummaan 😀 sen jälkeen en ole enää hiuksiani vaalennellut. ja kaiken lisäksi rahaa paloi silloiseen kampaamokäyntiin ihan liikaa, ihan turhaan.
Omistan paksut ja karheat hiukset ja halusin lähes mustasta vaalentaa, koska halusin punaiset hiukset. No tuloshan oli tietysti riemunkirjavat oranssit hiukset ja kuivat palaneet latvat. No, enhän voinut niitä sellaisiksi jättää, joten vedin punaisen kestovärin päälle, mutta eihän väri tietenkään tarttunut kuin tyvikasvuun. Olin siis aika näköinen kunnes vedin sitten suoravärin päälle ja se onneksi tarttui. Mutta opin, että nämä isot muutekset AINA kampaajalla. Kyllä kampaaja taas pyöritteli päätään kun menin leikkaamaan palaneet latvat pois 😀
Päätin vaalentaa hiukseni huomattavasti päivää ennen ylioppilasjuhlia. Lopputulos oli vaaleanpunainen. Näin 4 vuotta juhlia myöhemmin naurattaa, mutta muistan ikuisesti sen järkytyksen, kun värin pesun jälkeen kaikki päänahasta latvaan loisti vaaleanpunaisena. 😀
Kertaalleen hiukset itse värjättyäni, lopputulos oli sen näköinen, kuin olisi ketsuppipullo kaadettu päähän.
Kampaamo reissulla pitkä, paksu ja upea hiusmalli muuttui pystytukaksi:(
Pahin moka on varmaan ollut se, kun leikkasin itselleni otsatukan ja noh siitä tuli todella paljon toivottua lyhyempi ja kesti kauan saada etuhiukset taas kasvatettua 😀
varmaan kun oli liian voimakas värinpoisto niin oli sitten hiukset uuden värjäyksen jälkeen ihan violetit ja eihän se paljoa naurattanut..
varmaan ne kerrat kun aamulla kiireessä hiuksia ei saa sitten millään näyttämään omaan silmään edes tyydyttävältä sehän pilaa jo heti alkuunsa päivän.
Olin muutama vuosi sitten hiusmallina, joten annoin kampaajalle vapaat kädet. Minulla oli pitkät taipuisat hiukset, joihin kampaaja loihti rokkityylisen kampauksen: toiselta puolelta siiliksi jättäen päällimmäiset hiukset pitkiksi. Kampaus ei ollut lainkaan minun tyyliseni, päinvastoin: harrastan balettia ja muutenkin olen hyvin kaukana “rokkitytöstä”. No, ainakin se toi jotain vaihtelua. Onneksi tukka kasvaa nopeasti 🙂
Ylioppilasvuoteen minunkin radikaalein tukkaepisodini sijoittuu. Nämä minun hiukseni ovat tätä perin suomalaista tuuheaa, mutta ohuen ohutta tikkusuoraa mallia. En ole näitä koskaan -paria astetta omaa väriä valeampia raitoja lukuun ottamatta- edes kovin värjäillyt ja leikkauksetkin ovat huidelleet välillä polkkatukka-pitkätukka. Yleisesti ottaen olen omiin hiuksiini oikein tyytyväinen. (Mitä nyt näin keskitalvella vähän sähköinen, lattea ja eloton, kun on pipot ja kuiva sisäilma. ;))
Koska ruoho on ikivihreämpää siellä aidan toisella puolella, olen kuitenkin aina ihaillut kiharia hiuksia. Ja ylioppilaskirjoitusten jälkeen sitten vihdoin oli _ihan pakko_ saada sellaiset. Menin kampaajalle, otin permanentin. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin saan sitten aina hihitellä ylioppilaskuvalleni, jossa hymyilen sinne tänne sojottelevassa kiharapehkossa. Valokuvaaja kyllä koetti selittää, että sellaiset yksittäiset kiharat suortuvat jotka luonnossa ehkä ovat “huolettoman chic”, usein valokuvissa luovat sellaisen kivan sähköiskuefektin.
Mutta eipä tuohonkaan maailma kaatunut, ja pidin kovasti siitä pehmeästä fiiliksestä, jonka kiharat hiukset kasvoilleni toivat. Niiden ylläpito vaan on kovin hankalaa ja hiuksia kuluttavaa, enkä olekaan tuon yhden kerran jälkeen enää permanenttia hankkinut. (Saako sitä muuten nykyään enää kutsua permanentiksi, vai pitääkö puhua “rakennekäsittelystä”?).
Näin kolmekymppisenä kuitenkin tuntuu, että olisi sitä silloin teininä voinut rohkeamminkin kokeilla rajojaan hiustenkin suhteen. Kasvava luonnonvara kun ovat. 😉 Aikuisena erilaisten leikkausten ja värien kanssa leikkiminen on (ainakin olevinaan) vähän hankalampaa, kun on jo niin vahva mielikuva siitä millaiset niiden tulee olla, jotta tuntuvat omilta.
kun olin pienempi tätini vei tutun luo parturiin jossa hiukseni leikattiin ja etuhiukset oli ihan kamalat ja epäsuorat.Leikkaaja ei ollut selvin päin kauhee kokemus
Ihan övereihin kokeiluihin en ole hiusteni kanssa lähtenyt, mutta peri kertaa on pitänyt kokeilla rajoja. Yläasteikäisenä halusin vaaleat hiukset ja räväytin permanenttahuihin puolipitkiin hiuksiini kaupan vetyperoksidiblondauksen, josta tuli kellertävä. Hiukset olivat yhtä palanutta kellertävä sykeröä, jota sukulaismies luonnehti “sirkuspellen tukaksi”… Parikymppisenä taas halusin poikatukan ja leikkuatin puolipitkät hiukseni erittäin lyhyeksi poikatukaksi – tukan kasvattaminen alkoi heti, kun astuin kampaajan ovesta ulos. Lyhyet hiukset eivät vain ole yhtään minun juttuni, mutta sekin piti sitten kokeilla ennen kuin uskoin.
Nykyään minulla on aivan ihana ja luotettava kampaajaystävä, joka saa tehdä hiuksilleni, mitä haluaa ja olen aina tyytyväinen. Luottokampaaja on naiselle elintärkeä asia! 🙂 Hyviin hoitotuotteisiin olen panostanut jo vuosia. Sebastianiakin olen käyttäyt joskus, mutta nyt en vuosiin – olisi kiva kokeilla, sillä muistini mukaan ne tuotteet, joita joskus käytin olivat tosi hyviä. Tigi vain vei sydämeni vuosiksi niin, että tuli ostettua vain niitä ja muut jäivät unholaan.
Olin 14 vuotias kun värjäsin hiukseni pikimustiksi ja äiti siitä sitten riemastui ja käski kampaajalle. Menin kampaajalle jotta hän poistaisi värin mutta kampaaja oli sitä mieltä, että laitetaan permamentti ennemmin niin hiukset ei kärsi. Niin laitettiin kiharat ja hiuksista tuli punakat, aika rumat.
En ole onneksi tehnyt mitää tosi kamalaa hiuksilleni mutta nyt aion tehdä tässä kuussa sillä hiuksisni värjätään shokkipunaisiksi ja sitten leikataan aikas radikaalisesti toispuoliseksi kampaukseksi.
Aikas kynitty tukka oli kerran mulla mutta sen jälkeen ei ole leikattu niin siileksi.
Upea tuotepaketti!
Olen todella mukavuudenhaluinen enkä juuri koskaan uskalla kokeilla mitään uutta hiuksilleni. Nuorempana kuitenkin kaverini opiskellessa parturi-kampaajaksi menin hänen koululleen hiusmalliksi. Päivän agendana oli tehdä raidat. Väriaineen vaikuttaessa päässäni, opettaja tuli katsomaan hiuksiani ja hysteerisenä sitten sanoi: “Apuaapua, nämä ovat menneet pilalle, äkkiä pesupaikalle!” Todellisuudessa värjäyksessä ei ollut mennyt mikään pieleen, mutta kyllä se silti sydämentykytyksiä aiheutti. 😀
Radikaaleinta mitä hiuksilleni on tapahtunut, on se, että YRITIN ottaa permanentin tai muun kiharruksen. Kampaaja ei suostunut kiharoita tekemään: sanoi, että kun hiukset ovat säilyneet luonnon suorina (!), hän ei käy niitä kihartamaan. Ei tullut, yrityksesä huolimatta, radikaalia muutosta.
Luonnonkiharat ja permanentti – do I need to say more? 😀
Otsatukka nyrhittiin pensasaidaksi
Hulluinta mitä olen koskaan tukalleni tehnyt ja en taatusti toista kertaa tulee tekemään on ollut kaljuksi ryhtyminen. Ikää oli plakkarissa 16 ja aivonystyröitä enintään yhtä paljon. Olin kuullemma ufon ja siankin näköinen. Ei enää. Tänks.
Kutosluokalla meidän kaveriporlan keskuudessa oli muotia tosi ohennetut latvat. No tottakai itsekin pit saada, ei muuta kuin sheiveri käteen ja hiuksia vetelemään, KUIVANA VIELÄPÄ… no, voitte kuvitella: jäätävät hiukset kera satojen kaksihaaraisten. plus hiukset lyhenivät sen 15 cm.. eikä siinä kaikki, sillä kärsin pitkään niistä hiuksista, kuitenkin kun kasvamiseen menee aikaa:D
viivi_v@hotmail.com
Lukioaikoina otin permanentin, jonka seurauksena tukkani näytti afrolta, vaikka olin odottanut naisellista, hieman laineilevaa kampausta. Edes föönaus ei auttanut, päinvastoin… Häpesin, kärsin ja menetin itseluottamukseni yli puoleksi vuodeksi, kunnes hiukset kasvoivat ulos permanentista.
värjäsin hiukseni 6-luokalla kirkkaan violetinpunaisiksi ! muuten olen kulkenut koko elämäni lähellä luonnonväriäni:)
Oon aina ollu aika varovainen hiusteni kanssa, joten mitään radikaalia ei ole tullut tehtyä 😀 Kamalinta omalla kohdallani taitaakin olla polkkatukka, joka ei sopinut kasvojen piirteisiini ollenkaan, ja lukuisat otsatukkaviritelmät jotka saavat minut näyttämään pikkutytöltä…
en oo oikeestaan koskaan tehny mun hiuksilleni mitään radikaalia, mutta yks juttu on jääny mieleen. mulla oli nimittäin aika pitkät hiukset (melkein napaan) ja sitten sain inspiraatiota leikata sellaset puolipitkät hiukset. ei siis ihan lyhyet mutta niin. leikkasinkin sitten ihan liikaa ja lopputulos oli kamala. näytti sellaselta pikkutytön polkkatukalta, ei ihan mun makuun. menin sitten parturiin jotta saisin jonkun paremman mallin mun hiuksiin, ja oho, niistä tulikin ihan tosi tosi lyhyet. toi oli aikamoinen tempaus koska olin koko elämäni pitäny pitkiä hiuksia. mutta ihan kannattavaa toikin oli, koska huomasin että mulle sopii paremmin puolipitkät kun pitkät hiukset!
pari vuotta sitten värjäsin hiukseni ruskeiksi II-tason värillä. Värin täytyisi haalistua pois, mutta kun värjäät blondattua tukkaa, niin eihän se niin mene. Ruskea väri oli päässäni haalistumattomana vielä kuukauden päästäkin. Tyhmänä aloin ostin vaalennusvärin värinpoiston sijaan ja hups! kyllähän se haaleni, mutta vain tumman oranssiksi. Samalla myös päänahkani ´paloi´ ja hiuksistani tuli purkkaa. Seuraavaksi jouduin siis leikkauttamaan pitkät hiukseni lyhyiksi ja tekemään värinpoiston. Sinä syksynä tuli kyllä itkettyä ja paljon. olen tämän kokemuksen jälkeen pysynyt uskollisesti Blondina ja hiuksenikin ovat kesään mennessä entisissä mitoissansa 🙂
Nim. never again!
Kamalinta mitä olen hiuksilleni tehnyt on yläasteella permanentti. Pitkä tukka ja pienet rullat, ääk. Ja äitin kanssa vielä uusittiin permanenttini siinä toivossa että tukka vähän ryhdistyisi.
Lähdin kerran autolla käymään ihan nopsaan yhdessä paikassa hiusväri päässäni… Hyvinhän siinä piti ehtiä puolen tunnin vaikutusaikana. Nooh, ei mennyt ihan niinkuin piti; kolaritilanteen selvittelyssä meni yli tunti ja väri olikin sitten ihan kunnolla kiinnittynyt eikä hiuksetkaan kauheasti tykänneet superpitkästä vaikutusajasta…
värjäsin hiukseni mustalla hiusvärillä ja luulin saavani tummanruskeat jos pitäisin väriä päässäni vain osan vaikutusajasta….lopputuloksena itku ja hätäsoitto kampaajalle joka neuvoi pesemään ja kuivaamaan ja taas pesemään ja kuivaamaan hiuksia loputtomiin, lopputuloksena ruskea/mustaraidoitetut hiukset…en suosittele!
Olen luonnostaan tumma, eli hiukset ovat tummanruskeat kunnes päätin vaalentaa ne itse. Keltaiset hiukset sain ja jouduin joka viikko laittamaan kolme pakettia vaalennusainetta jotta vaaleus olisi edes kohtalainen.Tuli kalliiksi ja työlääksi. Blondaus ei ole sen jälkeen iskenyt enää minuun..olen siis tummaverikkö.
kamalinta mitä mun hiuksille on käynyt on pikkulettien (oli silloin kuuminta hottia 😉 ) pois ottamisen jälkeen kun puolet omista hiuksista lähti mukana ja jäljelle jääneetkin oli sellaista ihanaa takkua…
Nyt jälkeenpäin aateltuna mulla oli yhteenaikaan kamala vaihe, että letitin hiukset tosta korvien alapuolelta. Pidin yön lettejä ja avasin aamulla. Tuli siis sellanen suora potta, josta alkoi korvan kohalta kiharat. Eikä sopinut mulle ollenkaan!
Afropermis.
Olimme sopineet kampaajan kanssa tyvikohotuksesta, mutta se menikin pieleen tosi pahasti. Hiukseni olivat käsittelyn jälkeen kikkarasikkarat tyyliin Late Lammas. Kampaaja syytti tästä lasimaista hiustani…
Viikon päivät tappelin tukan kanssa ja sitten marssin parturiin, mies vetäisi koneella hiukseni parin millin sängeksi. Se olikin sitten hiustyylini parin vuoden ajan. Kiharakokeiluja ei ole tuon episodin jälkeen ollut!
Lukioikäisenä, melkein 30 vuotta sitten, permanetti luonnonkihariin hiuksiini. Näytin Lionel Richieltä, enkä ollut onnellinen.
Pienenä leikkasin saksilla itse hiuksiani, näky oli kyllä komea 😀
Kamalinta taisi olla kreppiraudoilla kampauksen tekeminen. Siis kokonaan tukan kreppaaminen, aikamoinen frisee eikä hiusten kuntokaan ainakaan parantunut siitä piippailusta.
Annoin isosiskon “harjoitella” mun hiuksilla värjäämistä ja leikkaamista kun hän opiskeli parturikampaajaksi..Minulla oli ihanat omanväriset pitkät hiukset ja vinguin suorastaan vanhemmiltani luvan värjätä vaaleat. Vedettiin koko pää sitten vaalennusaineella ja lopputulos oli aivan keltainen ja näytin tähkäpäältä! Siskoni sanoi myös leikkaavan vähän etutukkaa ja napsasikin vahingossa suoran etutukkani kahdensentinpituiseksi! Pidin näitä hiuksia vielä kuukauden vaikka jokainen haukkui niitä minulle..:D
Olen kerran ottanut sinettipidennykset hiuksiini. Olihan ne hienot, mutta työläät. Oma hiuksenikin kärsi tuhoja ennen kuin ne poistatin. Nykyään tyydyn omiin luonnollisiin hiuksiini.
Vuosi sitten tuli värjättyä vapuksi etuhiukset kreppipaperilla pinkeiksi…Sen yhden illan näytti hyvältä mutta jälkikäteen kyllä kadutti kun väri ei lähtenytkään hiuksista pois niin helposti kuin luultiin. Ei enää koskaan!
Oma hiusten värini on aivan vaalea ja minulla on ollut pitkät hiukset lapsesta asia. Teininä aloin angstaamaan ja kaipasin vaihtelua. Ääripäästä toiseen eli hiukset lyhyeksi ja melkein musta väri päähän. Tumma värissä viihdyin kyllä useamman vuoden kunnes pari vuotta sitten päätin jättää hiusten värjäämisen. Nykyään olen onnellinen blondi ja arvostaisin laadukkaita hiusten hoito tuotteita!
Teininä tuli useampaan otteeseen värjättyä hiukset mustiksi. Tykkään kyllä edelleen mustasta väristä, mutta kyseinen väri omissa hiuksissani on kyllä taakse jäänyttä elämää…
Näin jälkikäteen ajateltuna kamalin kampaukseni on teinivuosina (80-luvulla mansessa) lyhyisiin hiuksiin kunnon dingotyyliin mustaksi värjätty alaosa ja päällä oma väri (blondi). Taisi siellä takana olla myös pidempi häntä, joka oli tosi in silloin. Kovin olin cool ja muutkin ihailivat, ei ehkä enää:)
Sen jälkeen olenkin pysytellyt vaaleissa puolipitkissä tai pitkissä hiuksissa. Lyhyet eivät sovi itselleni yhtään.
Lähinnä vain pienenä tehdyt purukumin tukkaan liimaamiset / länttäämiset tulee mieleen, mutta tuo taitaa olla aika yleistä pikkulapsilla 😀