Kesä-asu Malibusta


Mitenkäs teillä siellä on jussit sujunut? Ainakin kaikkien ihanien some-kuvien perusteella hiukan koleahkosta säästä huolimatta suloisen tunnelmallisia perinteitä juhlaherkkuineen on nautittu molemmin puolin Pohjanlahtea.
Täällä meillä juhannusaattoaamu “valkeni” railakkaan sateen ja riepottelevan tuulen merkeissä. Päätin skipata hyvällä omallatunnolla nekin vähät suunnitelmat, joita olin tehnyt ja loikoilin häpeämättä sängyssä puolille päivin asti. Sitten alkoikin pikkuhiljaa ilma seljetä ja iltapäivällä sitä pääsi tekemään piiitkän kävelylenkin puolityhjillä kotinurkilla auringon pilkistellessä pilvien takaa.
Tavallisesti lähiympäristöni kadut ja polut on ihan tukossa lenkkeilijöitä, koiran ulkoiluttajia, vauvanvaunuja, lapsiperheitä, pariskuntia ja kaikenlaista muutakin irtoväkeä, kuten (meitä) säännöllisesti kesken kaiken yhtäkkiä pysähteleviä loosereita, jotka edelleen pelaavat Pokémon GO:ta. Tosi himmeä fiilis olla liikkellä lauantai-iltapäivällä ja törmätä vain muutamaan hassuun muuhun ulkoilijaan.
Merkillisyyttä lisäsi se, että vaikka muuten oli tosi hiljaista, sieltä täältä kuului iloisien city-juhannusta viettämään jääneiden juhlaseurueiden äänet. Jotenkin epälooginen äänimaisema, mutta silti tuntui kivalta, ettei ollut aivan totaalisen kuollutta ja hiljaista.

Omistin oman juhannukseni jet lagista toipumiseen (siis miten kauan tämä oikein kestää!?) ja kaikenlaiseen muuhunkin elpymiseen. Kuvailin vähän uusia, reissusta hankkimiani kristalleja (joista yhden takia jouduin melkein kiinni turvallisuustarkastuksessa kaksi kertaa…), mutta muuten suloiset suvikuvat jäivät Mintun juhannuksesta ottamatta.
Tässä kuitenkin asu, jossa oli syömässä yhden elämäni parhaimmista aterioista Malibun ravintola Nobussa taannoisella Los Angelesin reissulla. Ei voi mitenkään uskoa, että tuostakin hetkestä on jo kohta kaksi viikkoa!

Joku voisi väittää, että eihän asussa ole mitään uutta ja ihmeellisesti – mikä pitää toki varsin pitkälle paikkansa. Fifth Avenue Shoe Repairin paita on ollut lempparini jo niin monta kesäsesonkia, että olen jo seonnut laskuista. Sandaalitkin olen jo kertaalleen hyllyttänyt loppuunkäytettyinä, mutta sitten en oppinutkaan elämään seuraajaksi hankittujen Hasbeensien kanssa, joten Clark’sit palasivat takaisin palvelukseen.
Laukku ja sanikat ovat niinikään vanhoja uskollisia palvelijoita.

Ymmärrän hyvin, jos hamekin näyttää vanhalta tutulta. Kesägarderobissani on useampiakin raidallisia jersey- tai neulehameita – ja monesti korvaan loppuunkäytetyn uudella samanlaisella.
Tämä on nyt kuitenkin vähän erilainen, sillä nilkkoja hivelevää maksipituista raitahametta en ole aikaisemmin omistanut!



  • paita, Fifht Avenue Shoe Repair
  • hame, Lindex
  • sandaalit, Clark’s
  • laukku, Botkier
  • aurinkolasit, Tiger of Sweden

6 Comments

  1. Josvieläjoskus

    Nätti ja tyylikäs kesäasu ja aivan ihanat hiukset! Kerro pliis miten olet saanut nuo kiharat aikaan? Älä vaan sano että hiukset ovat tuollaiset luonnostaan 😀

    Reply
    • Minttu

      Voi kiitos! Ja ei – hiukseni ei ole tuollaiset luonnostaan, mutta olen alkanut nukkua hiukset palmikolla ja lopputuloksena on tuollaiset kivan rennot kiharat 🙂

      Reply
  2. Jenina

    Ihanaa lukea taas jostain muustakin kuin tarot-korteista. Täytyy tunnustaa että olen ollut viime aikoina hieman pettynyt postauksiisi. Mutta nyt taas osui ja upposi! Ihana asu! Ja siksi juuri pidän tyylistäsi kun se ei perustu kertakäyttöisiin vaatteisiin. Älä siis pyytele anteeksi jos pystyt käyttämään samoja ihania vaatteita useita vuosia!

    Reply
    • Minttu

      Joo, tunnustan, että nyt on mennyt vähän turhankin tarot-painoitteiseksi nämä jutut – ja se ei tosiaankaan ole tarkotus! Eli kaipaan itsekin perinteistä sisältöä ja tarottien on tarkoitus olla vain pieni mauste kaiken seassa 🙂
      Kiva kuulla, että tykkäät tyylistäni! Itsekään en näe mitään ideaa kertakäyttökulutuksessa ja siksi lempparivaatteeni saattavatkin olla tosiaan monta vuotta vanhoja!

      Reply
      • Anonymous

        Mä taas odotan innolla uusia postauksia, myös tarot-aiheisia! Ne tekevät tästä blogista uniikin.

        Reply
        • Minttu

          Voi, ihana kuulla! Ja tämän viikon tarotit on nyt eetterissä. Vähän venähti postauksen valmistuminen, mutta onneksi tässä on vielä viikonloppua jäljellä… 🙂

          Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *