- Rakastan ruusuja (ja oikeastaan kaikkia muitakin kukkia sekä kukkakimppuja)
- Rakastan herkuttelua
- Rakastan saada lahjoja
- Rakastan hemmottelua ja olla huomion keskipisteenä
- Inhoan olla ilonpilaaja
Mutta nyt tulee jo niin kertakaikkiaan korvista kaikenmaailman hömppäsöpöstelyä ja naisiin kohdistuvaa pinkinkimalteista ihkuttelua, että en enää kykene pitämään suutani kiinni. Siis että ihanko oikeasti kaikki nyt ovat yhtä mieltä siitä, että Kansainvälinen naistenpäivä on yksi päivä lisää ystävänpäivien, äitienpäivien, ja mitä näitä nyt on, muodostamaan pinnallisten oot-niin-ihana -juhlapäivien jatkumoon, jolloin nainen pienenee höpsötteleväksi hormoonihermokimpuksi, jonka saa sädehtimään, kun vain antaa sille suklaata?
Yleensä olen sitä mieltä, että mikään asia ei ole liian vähäpätöinen, etteikö sitä voisi vähän samppanjalla ja kermavaahdolla juhlistaa. Ja jos totta puhutaan, odotan aivan vilpittömän innokkaana sitä päivää, kun voin ihan oikeasti juhlia naistenpäivää. Ja se on sitten, kun naisen euro Suomessa on euron – eikä 83 senttiä. Tai sitten, kun ympäri maailmaa on aivan yhtä itsestäänselvää, että tytöt menevät kouluun kuin että pojatkin menevät. Samppanjat on mielestäni ehdottomasti aika poksauttaa, kun yhdenkään tytön ei tarvitse pelätä joutuvansa alaikäisenä naimisiin. Siinä vaiheessa, kun kasvohoito ja kermakakku on yhtä itsestäänselvä naistenpäivän juhlistamisen vaihtoehto kaikille, jotka sitä haluavat, siinä vaiheessa lupaan sietää kevyesti infantiililta tuntuvaa naisten virtuaalipusuttelua.
En oikein jaksa uskoa, että Mintun elinaikana laskeutuisi niin globaali tasa-arvo, että naistenpäivä menettäisi merkityksensä. Tai että maaliskuun kahdeksannen voisi käyttää kaikkien niiden vahvojen ja upeiden naisten muistamiseen ja kunnioittamiseen, jotka ovat taistelleet ja näyttäneet tietä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa. Työtä ja epäkohtia on edelleen aivan liian paljon ja muutokset hitaita. Siksi on tärkeää, että Kansainvälinen naistenpäivä pysyy agendalla. Että edes kerran vuodessa voisi hyvällä syyllä täyttää kaikki mahdolliset mediat faktatiedolla naisten asemasta.
Enkä väitä ollenkaan, etteikö tänäänkin olisi jo aihetta juhlaan, mutta valitettavasti saan ihottumaa kaikista romanttisensuloisista ihanainen nainen -toivotuksista. Kyllähän sitä täällä Pohjoismaissa saa elää poikkeuksellisen tasa-arvoisissa yhteiskunnissa ja on aivan täysin paikallaan kerran vuodessa muistuttaa itseään siitä, että esimerkiksi sellainen pikkuasia kuin äänioikeus ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Tai että siitä ei ole mitenkään järjettömän kauaa, kun ihan laki piti säätää siitä, että yli 25 vuotias naimaton nainen saa omistaa oman omaisuutensa. Ei ole mitenkään automaattista evoluutiota, että tasa-arvo on edistynyt – ja edistyy edelleen. Siihen on tarvittu ihmisiä, feministejä, joilla näkemystä, tahtoa ja taitoa saada asiat muuttumaan.
Siinä, että tasa-arvo etenee, on mielestäni syytä juhlaan ja erittäin mielelläni lähetän ihanan naistenpäivän toivotuksen jokaiselle feministille, naiselle tai miehelle, jotka tätä kehitystä tukevat.
EDIT 9.3.2016: hiukan epävarmaa, tuleeko enää kukaan klikkaamaan tätä vanhaan postaukseen lisäämääni linkkiä, mutta tänään yksi suosikkikauneusbloggareistani Fifty Scents, kirjoitti nasevan jutun samasta aiheesta (på svenska): Damernas dag – dra åt helvete alla gratulerande dudes. Suosittelen!! Sekä juttua että blogia muutenkin.
12 Comments
Tuntuu, että omassa lähipiirissä tämä “mulle kakkua ja kukkia” -asenne on laantunut parissa viime vuodessa ja päivän sisältö avautunut paremmin. Töissä piti kyllä säädellä radiokanavaa mielenrauhan säilyttämiseksi. Hieman eri ote YLEllä ja kaupallisilla kanavilla tähän teemaan. “Hei naiset, miten kumppanisi on muistanut sinua tänään” -teemasta oikeisiin naisten kokemiin ongelmiin ja kiinnostavien naisten haastatteluihin. (Ja mikä tuossakin on, että naistenpäivä on joku parisuhdepäivä?)
Joo, siis itselläni ei ole yhtään mitään vastaan erilaisia hömppäjuhlapäiviä, mutta naistenpäivä EI ole yksi niistä.
Asiaa Minttu! Mulla meinas kans tulla savu korvista pihalle kun eräs kaveri kirjoitti Instagramiin kuinka naistenpäivä on “naisten kauneuden ja tärkeyden” arvostamisen päivä, ja kehui sitten kuinka kaunis tyttöystävä hänellä on. Siis jumansviidu EIIIIIH! En tällä kertaa jaksanut alkaa vääntämään rautalangasta mikä kyseisessä katsantokannassa voisi olla vialla, varsinkin kun ko. tyttöystävä selkeästi tykkäsi päivityksestä.
Jokainen tyylillään.
Itse en saanut kukkasia vaan keskustelin arkipäivän feminismistä ja tasa-arvosta poikaystävän kanssa iltaruuan äärellä -ja se oli paras tapa mulle juhlistaa naistenpäivää tänä vuonna. Päätin myös vastedes puuttua enemmän ihmisten aivopieruihin mitä feminismiin ja tasa-arvoon tulee, sen sijaan että annan savun nousta korvista ja poistun tilanteesta 🙂
Välillä nousee tosiaan savu korvista! Kukkien saaminen on mielestäni yleensä ihanaa, mutta jotenkin juuri naistenpäivänä se tuntuu niin groteskilta, kun ei tarvitse ajatella kuin naapurioven taakse ja löytyy ihan käsinkosketeltavia vakavia ongelmia naisen asemassa. Mitenkään siis vähättelemättä sitä rakenteellista alistamista, mikä koskee myös meitä tasa-arvokulttuurin keskellä eläviä.
Itse yritän edistää tasa-arvoa omilla teoillani ja yrittämällä nähdä lasikattojen ja -seinien taaksekin. Aina se ei ole helppoa ja kasvokkain en kyllä kovin pitkään jaksa argumentoida kenenkään anti-feministin (saatika sovinistin!) kanssa. Mutta paras uskoa parempaan huomiseen – askel kerrallaan!
Bravo!
We can do it!
Gotta like this! Oikeasti. Ilman hymiöitä tai sen kummempia krumeluureja.
Kiitos! Aina ilahduttaa, kun huomaa, että ei ole yksin ajatustensa kanssa!
Veit jalat suustani! En tiedä onko muutos tapahtunut tässä vuoden-parin sisällä vai enkö ole vain aikaisemmin huomannut että jotkut tosiaan “juhlivat” tätä juurikin jonkinlaisena parisuhdepäivänä tai ystävänpäivän kaksosena. Olin ihan ymmälläni kun naamakirjaan tulvi kukka- ja suklaakuvia ja joku vielä voivotteli kun ei ollut saanut yhtään naistenpäivätoivotusta. Siis mitä ihmettä! Juhlia ei tosiaan ole varsinaisesti liikaa ja kukin taaplaa tyylillään, mutta en pidä siitä että JOKAINEN päivä aatteestaan ja perinteestään huolimatta on pelkkää söpöstelyä ja oman tilanteen korostamista.
Naisasialiitto sen fb-päivityksessään sanoi: Tänään emme toivo ruusuja vaan vaadimme tasa-arvoa.
Naisasialiiton päivitys todellakin kiteyttää erittäin osuvasti juuri sen, mistä on kysymys. Heidän ruotsalainen vastineensa, Sveriges kvinnolobby, lähetti pääministerille 17,7 biljoonan kruunun laskun. Kuullostaa idioottimaiselta äkkiseltään, mutta “vaatimus” on kirjoitettu hyvin asiallisesti oikean laskun muotoon ja siinä on eritelty palkkaerot ja siitä seuraavat työnantajakustannukset etc. Yksittäisen ihmisen kohdalla ero ei ole suurensuuri – etenkään, jos vertailu derivoidaan yksittäisen ihmisen kuukausipalkkatasolle. Mutta, kun tehdäänkin toisin päin ja katsotaan, miten paljon halvemalla naiset ovat tehneet työtään, päästään yksinkertaisella laskutoimituksella ihan huikeisiin summiin. Siis oikeasti kukaan ei oikeasti odota, että mitään maksettaisiin, mutta kunhan saadaan asiat näkyviksi!
Tässä on yksi linkki pääministerille lähetettyyn laskuun: http://www.cafe.se/internationella-kvinnodagen-sveriges-kvinnolobby-stefan-lofven/
Amen! Tätä sivusin hieman itsekin omassa naistenpäivän postauksessani. Töitä on vielä eikä taida minun elinaikanani – eikä ainakaan työurani – aikana asiat petrautua. Ugh!
En usko, että minunkaan työuran aikana enää paljoa ehtii asiat muuttua, mutta jos saisi edes tyttärilleen (ja maailman kaikille tyttärille) vähän paremman paikan jätettyä. 🙂