Happamia sanoi…

Ciate encore!
Viime aikoina olen jumittanut lähinnä nude-kaffelatte-harmaa -akselin kynsilakkasävyissä. En edes muista, milloin viimeksi olisin lakannut kynteni jollain ihan oikeasti näkyvällä värillä.
Tänään kuitenkin inspiroiduin aamulenkillä ihanista oranssinpunaisena hehkuvista pihlajanmarjoista. Niinkuin eilen kerroinkin, syksyinen väriloisto ei ole ihan täysin vielä tänne Tukholmaan saakka ehtinyt. Sitä selvemmin pihlajanmarjat erottuvat vihreyden keskeltä.
Ciate encore!
Eikun siis lenkiltä kotiin ja kynsilakkavarastoa penkomaan!
Noin ziljoonan oranssin ja oranssinpunaisen sävyn seasta ei ensin oikein ollut löytyä juuri sitä oikeaa. Kaikki tuntuivat liian kuumilta ja keskikesäisiltä. Pihlajanmarjan punaisuudessa on oranssin lämmön lisäksi kirpeää happamuutta.
Lopulta päädyin, arvovaltaisen raadin ohjeiden mukaisesti, Ciatén täydelliseen syysoranssiin, aavistuksen kylmään taittavaan oranssinpunaiseen sävyyn PP161 – encore!.
Ciate encore!
En muista olenko milloinkaan maininnut tuotetta, joka mullisti aivan totaalisesti elämäni kynsiä lakkaavana naisena?
Aikaisemmin tuntui olevan ihan täydellinen mahdottomuus saada aikaiseksi edes kelvollista jälkeä. Noin nanosekunti sen jälkeen, kun kynnet oli lakattu, onnistuin aina tökkäämään vähintään yhden sormen johonkin tuhoisin seurauksin. Ei mitään väliä, vaikka olisin päättänyt, että en tee mitään, katson vaikka vain leffaa tai jotain, että kynnet saisivat kuivua rauhassa.
Tinni aikoinaan vinkkasi tuosta Mavalan pikakuivattavasta päällyslakasta ja täytyy sanoa, että olen edelleen aivan ihmeissäni, miten nopeasti ja tehokkaasti se toimii. Ihan mihinkään remonttihommiin ei tietty kantsi välittömästi ryhtyä, mutta yllättävän ripeästi lakkaus tuon avulla myös kovettuu. Enää en osaisi olla ilman!
Ciate encore!

2 Comments

  1. h_eidi

    Tosi kiva sävy kynsissäsi. Kiitos tuosta pikakuivatusvinkistä. Mulla on myös aina ollut sama ongelma lakkauksen kuivumista odotellessa, joten viime vuosina lakkaukset ovat oikeastaan jääneet kokonaan. Mutta nyt voisin tuon tuotteen avulla kokeilla taas uudestaan.

    Reply
    • Minttu

      Kiitos! Tuo pikakuivattaja on kyllä aivan mahtava tuote. 🙂

      Reply

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *