Tänä vuonna, ihan muutaman viikon päästä, tulee täyteen kymmenen vuotta siitä, kun julkaisin ensimmäiset haparoivat blogipostaukseni.
Alunperin blogin piti olla vain keino pitää yllä suomenkielen kirjoitustaitoani – ja kuitata yhdellä viestillä kaikki kavereille suunnatut “mitä-mulle-kuuluu” -sähköpostiviestit. En hetkeäkään ajatellut, että joku muukin kuin tuttavani olisivat kiinnostuneita jutuistani. No, kymmeneen vuoteen on mahtunut aivan älyttömästi kaikkea muutakin, mitä en olisi milloinkaan hurjimmissa unelmissanikaan osannut silloin aikoinaan kuvitella.
Silloinen, nykyiseen blogiskeneen verrattuna superpieni, lifestyle-, muoti- ja kauneusbloggareitten yhteisö tuntui heti omalta paikaltani ja tempauduin intohimoisesti touhuun mukaan. Tosin silloin kaikki kuuluivat suvereenisti kategoriaan “muotiblogi”, yhä hienojakoisemmaksi käyvät aihepiirirajaukset tulivat vasta vuosia myöhemmin.
Harvoin osaan tehdä mitään kohtuudella ja niinpä blogin pitäminenkin muuttui aika pian päätoimiseksi työksi. Aikana ennen Instagramia, Snapchattia – ja mitä näitä nyt on – kaikki sisältö tuli tuupattua blogiin. Jo toisena vuotena laitoin itselleni tavoitteeksi neljä postausta päivässä (se tosin toteutui harvoin) – ja kun päälle liittää vielä kunnianhimoisen tavoitteen seurata kaikkia tuntemiani suomalaisia oman alan blogeja ja päälle vielä yli viittäkymmentä ruotsalaista ja kansainvälistä blogia, ei aikaa riittänyt juuri muuhun.
Jossain vaiheessa heräsin ja päästin kissan ulos. En leikannut hiuksiani, mutta menin “oikeisiin” töihin.
Yritin asettaa järkevät rajat bloggaamiselle. Helpommin sanottu kuin tehty. Vaikka kuka mitä sanoisi, yhden varsin simppeliltäkin vaikuttavan jutun toteuttamiseen menee yllättävän paljon aikaa. Puhumattakaan sitten niistä kerroista, kun haluaa tehdä jotain kunnianhimoisempaa. Jo pelkästään postausta tukevien linkkien haravoiminen netistä vie paljon enemmän aikaa kuin mitä lopputuloksesta voisi päätellä.
Nyt ei ole kuitenkaan tarkoituksenani kirjoittaa mitään voi, voi bloggariparkaa -itkuvirttä. Itse olen harrastukseni valinnut ja itse asetan myös rimani juuri niin korkealle kuin haluan.
Enemmänkin tässä viime aikoina on mietityttänyt se, että kymmenen vuotta enemmän tai vähemmän online on muuttanut omaa sisäistä kuvaani omasta elämästäni niin paljon, että en oikein osaa kuvitella sitä ilman blogia. Kuka oikein olen, jos Go 4 it vol. 2 lakkaa olemasta? Mikä tyyppi on Minttu, jos ei se ole läsnä täällä, itserakentamassa nettielämässään?
Tiedän, että siellä ruudun toisella puolella on lukijoita, jotka on ollut matkassa alkumetreiltä asti. Te olette nähneet Karkin ja Peetun varttuvan yläkoulusta lukioon – ja lopulta pesästä pois lentäneiksi nuoriksi aikuisiksi. Te olette eläneet mukana erittäin kipeän avioeroni, joka oli viedä minut todella mustiin vesiin ja nyt viimeksi äidin sairastumisen vuosi sitten. Kaikkea en tietenkään ole paljastanut yksityiskohtiaan myöten, mutta aina olen ollut oma itseni rehellisesti virheineni ja epätäydellisyyksinenikin.
Blogi on toiminut myös ystävän korvikkeena. Muistatteko, kun päätin astua ison askeleen mukavuusalueeni ulkopuolelle ja läksin lomamatkalle Kosin saarelle yksin? Se on ehkä selvimpiä esimerkkejä siitä, miten en ollenkaan tuntenut olevani niin yksin, kun niin moni teistä ihanista lukijoistani oli seuranani matkan ajan. Jo siksikin tuntuu, että elämäni netissä on niin iso osa minua, että on tosi vaikea kuvitella millaista olisi, jos päättäisin lopettaa.
Vuodenvaihde merkitsee itselleni aina uudelleen arvioimisen vaihetta. Haluan kovasti noudattaa periaatetta, että pitäisi tehdä enemmän sitä, mistä tykkää – ja karsia pois painolastilta tuntuvia asioita. Silti täytyy olla realisti. Itselläni menee tavalliseen työpäivään työmatkoineen aika tasan tarkkaan 10 tuntia ja 30 minuuttia ovelta ovelle. Siihen kun lisää kaikki ne asiat, joita oikeasti haluaisi tehdä enemmän (harrastaa monenlaista liikuntaa, tavata ystäviä, laittaa hyvää ruokaa, fiksailla kotosalla, leikkiä kisujen kanssa, käydä näyttelyissä ja elokuvissa etsetera) alkaa tunnit loppua jopa aikaoptimistin vuorokaudesta.
Olen siis miettinyt todella kovasti ja monelta kantilta Go 4 it vol. 2 -blogin tulevaisuutta ja kohtaloa. Mitä kaikkea tekisinkään sillä ajalla, mikä vapautuisi, jos päättäisin vain lopettaa? Mutta sitten toisaalta – mitä tekisin sillä ajalla? Mikä olisi yhtä kivaa, yhtä antoisaa, yhtä monipuolista, yhtä ilahduttavaa?
Ja tiedättekö mitä? En keksinyt lopulta yhtään syytä, miksi haluaisin lopettaa blogin pitämisen! Tai no, olishan se nyt tietty ollut aika dramaattista just kymmenvuotispäivän korvalla, mutta ei sekään nyt mikään kovin kaksinen syy olisi.
Elämää ja nettielämää pohtiessani tulin siihen tulokseen, että ei niitä tarvitse erotella. Blogin kanssa kasvaessani molemmat on nivoutunut toisiinsa ja ainakin juuri nyt tuntuu siltä, että ne täydentävät ja tukevat toisiaan. Näinä aikoina, kun yksi ja toinen julistavat some-paastoilevansa, on tosi epämuodikasta olla sitä mieltä, että nettielämä voi olla antoisaa, läsnäolevaa kanssakäymistä.
En minä halua olla ilman teitä – toivottavasti tekin jaksatte kanssani, vaikka välillä tämä meneekin tällaiseksi filosofoinniksi!
28 Comments
No tosi kiva,että olet edelleen jatkamassa. En ole ihan hirveän kauan seurannut blogiasi,mutta muutaman vuoden kuitenkin. Hirveän harvoin kommentoin mitään,mutta mulle tämä on ollut hyvän mielen paikka. Aikuinen,mutta ei yhtään pönöttävä tai teeskentelevän oloinen. Aiheetkin on kaikkea maan ja taivaan väliltä,mikä on mun mielestä vaan hyvä.
Onnea 10-v blogillesi ja sinulle Minttu kaikkea hyvää tuleville vuosille. Kiitos menneistä vuosista ja malja tuleville!
Voi kiitos Mirjam! Jutut on tosiaan ihan laidasta laitaan, mikä taitaa olla blogimaailmassa vähän epämuodikasta nykyään. Ihana kuitenkin kuulla, että tykkäät! Pienen pohdiskelutauon jälkeen jatkan entistä innokkaampana. 🙂
Älä vain lopeta! Sulla on aitoja ja rempseitäkin tekstejä. Tykkään, vaikken useasti kommentoikaan. 🙂
Hetken piti mietiskellä blogin tulevaisuutta – mutta tajusin, että en tosiaankaan halua lopettaa! Aivan ihana kuulla, että tykkäät! 🙂
Voi, että sä oot ihana! Älä missään nimessä lopeta, tämä on nimenomaan sellainen hyvän mielen blogi! 🙂
Ooo, kiitos hurjasti ja valtavasti!! Hyvän mielen blogina haluan tämän pitääkin myös jatkossa. 🙂
Minttu hei,
tämäpäs tuli erittäin sopivasti, postauksesi aihe, sillä siitä saa oivallisen aasinsillan asiaani. Löysin nimittäin vasta eilen sattumalta blogiisi ensimmäisen kerran, ja jäin selailemaan postauksiasi yön myöhäisille tunneille saakka. Enkä voi käsittää, miten en tänne aiemmin ole eksynyt, sillä blogimaailmaa olen lukijana seurannut jo useita, useita vuosia! Tai, itse asiassa, blogisi nimi kyllä kuulostaa tutulta ja jäin miettimään, että minun on täytynyt täällä joskus aiemminkin vierailla, mutta kannettavani hajotessa (on tapahtunut ainakin kahdesti ja kerran kait pöytäkoneellekin käynyt samoin, ihme vekottimia nämä…) ja kaikkien suosikkisivujeni kadotessa muistista, tämä on sitten ehkä vain vahingossa jäänyt pois.
Mutta itse asiaan, inspiroiduin blogistasi aivan valtavasti, jotenkin niin moni juttu ns. kolahti, osui ja upposi! Oma elämäni on tällä hetkellä, hmm, miten sen nyt nätisti ilmaisisi… no, aika kriisissä ja olen jotenkin hukassa itseni(kin) kanssa. Olen myös täyttänyt pyöreitä vuosia viime vuonna ja by the way, luulin kokoajan eilen, että olemme samaa vuosikymmentä, mutta olitkin minua kymmenen vuotta edellä, mitä en todellakaan ollut uskoa. Mielestäni et ulkoisesti vaikuttanut ollenkaan viisikymppiseltä, ja tämä siis kaikella kunnioituksella ihan kaiken ikäisiä, -kokoisia, -näköisiä ja -rotuisia naisia kohtaan. Tai, no, miltä sen viisikymppisen nyt sitten “kuuluisikaan” näyttää, ei ole mitään standardia sille, ja tekikin niin mieli ottaa kantaa mm. blogissasi käytyyn ikäkeskusteluun, mutta kun en osaa ilmaista itseäni ollenkaan lyhyesti, kuten nyt näkyy, niin en tarttunut enää yön myöhäisillä tunneilla näppiksiin.
Mutta edelleen, siihen ihan asian ytimeen; minua jäi kovasti askarruttamaan ja ajattelinkin ehdottaa postaustoiveena, jos täällä sattuisi olemaan joitain muitakin myöhäisherännäisiä blogisi suhteen, olisiko mahdollista saada sellainen itsesi esittely -postaus, ihan siinä laajuudessa kuin haluat? Jäin jotenkin kovasti miettimään, millainen matkasi on ollut, siis mikä on tarina Tukholmaan muuton takana, mikä onkaan koulutuksesi, mitä teet työksesi nyt, mitä teit ennen, jne jne. Ihan mitä ikinä tuleekaan mieleen mainita highlighteja, tai niitä vähemmän, elämäsi varrelta. Toki nämä asiat blogistasi varmasti löytyvätkin, mutta kun minä nyt ihan vain “hieman” jälkijunassa hyppään kyytiin, niin tuota kirittävää löytyy, etten ihan heti kymmenen vuoden kirjoituksiasi ehdi lukea.
Ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja kaikkea hyvää! Äläkä nyt jösses sentään lopeta, kun tää mimmi juuri pääsi kyytiin ;-D
Suurkiitokset ihanasta ja pitkästä kommentistasi! Ja lämpimästi tervetuloa mukaan – en nyt tosiaankaan ole lopettamassa, vaikka vähän asiaa pitikin pureskella ees taas.
Tosi hyvä idea tuo esittelypostaus. Varmasti täällä on muitakin, jotka ihmettelevät kuka olen ja keitä kaikki tekstissä vilahtelevat karkit ja peetut on! 🙂
Ehdottomasti oikea päätös jatkaa! Olen seuraillut blogiasi kolme neljä vuotta, ihanaa lukea välillä “aikuisemman naisen” juttuja. Teksteistä välittyy, että elät ja kirjoitat aidosti. Go girl go! 🙂
Kiitos Mirkku! Ihanaa, että olet pysynyt matkassa – samalla linjalla jatketaan eteenpäin!
Ihanaa kuulla, että et harkitse lopettavasi!!
Sinun blogisi on yksi niistä, joita aloin seurailla, kun blogistanian löysin.
Tykkään siitä, että blogisi tyyli on pysynyt mielestäni vuosien saatossa samanlaisena. Olet pitänyt oman linjasi ja blogannut aidosti ja elämänmakuisesti. Kiitoksia siitä ja näistä kaikista vuosista, kun olen saanut blogiasi lukea! 🙂 10 vuotta on ihan älyttömän pitkä aika!!
Hyvää ja menestyksekästä uutta vuotta sinulle! <3
Kiitti kovasti Tarja! Samalla linjalla jatketaan eteenpäin. Ihanaa, että olet ollut mukana jo niin pitkään – melkein kuin tunnettaisiin “oikeasti”. 🙂
Ihanaa ettet ole lopettamassa!Aloin oikein miettimään blogisi merkitystä itselleni, ja onhan se iso. Tuntuu kuin siellä kirjottaisi oikea ystäväni kun olen kirjoituksiasi tässä jo useamman vuoden seurannut <3
Voi kiitos kovasti! Monet lukijat tuntuvat itsellenikin kuin ystäviltä. Vähän piti tosiaan mietiskellä kaiken merkitystä itselleni, mutta tajusin, että en missään tapauksessa halua luopua blogista ja kaikista näistä nettielämän kontakteista, joita sen kautta olen saanut!
Jes! Olipa hyvä päätös lukijan kannalta ☺ . Mielenkiintoiset ja hyvin kirjoitetut jutut ovat pitäneet minut mukana jo vuosia. Jatkan mielelläni jatkossakin tämän blogin seuraamista!
Aivan ihana kuulla, että tykkäät jutuistani! Kiitos!
Jee jee älä ihmeessä lopeta. Oon muuten kokeillut monia sun reseptejä ja tykännyt, kuten Tinnin currysillistä ja hiljattain tein sitä aivan ihanaa maapähkinäkastiketta – hienostunut tapa vetää 2 pussia suolapähkinöitä ja lisätä vielä vähän suolaa ja kermaa 😀 Aina pitää keksiä ja kehittää jotain kivaa, ja siinä tää sun blogi on loistoapu 😀
Tosi kiva kuulla! Nyt yritän testailla aavistuksen keveämpiä ohjeita. Se maapähkinäkastike on kyllä tosi ihanaa, mutta aikas heviä.. 😀
Voi apua, onko mennyt jo 10 vuotta!? Olen seurannut blogiasi lähes alusta asti. Jossakin vaiheessa vähän laiskemmin, mutta nykyään blogisi on ihan suosikkejani. Monet blogit ovat nykyään jotenkin niin muovisen oloisia, aivan liian harkittuja. Sinun tekstisi ovat elämänmakuisia ja persoonallisia, laadusta tinkimättä. Kiva, että sama meno jatkuu!
Sas
No siis tosiaankin kymmenen vuotta!! Ihanaa, että olet pysynyt mukana – ja täällä tosiaan sama, sinne tänne rönsyilevä meno jatkuu entisellään. 🙂
Moi Minttu!
Aina ilo lukea just sinun omalla tyylilläsi tekemää blogia, seurata kuulumisiasi, ja virittäytyä pukeutumisen nyansseihin!
Kiitos ja halit!
Voi kiitti Pia! Kiitos ja halit sullekin! <3
Olipa se hyvä päätös 🙂
Sua nimittäin tarvitaan täällä!
Aikuisia, positiivisia ja aitoja bloggaajia ei ole ollenkaan liikaa.
Tykkään sun jutuista – ja tykkään sun kuvista!
Niin kuin nytkin – iloinen, kaunis ja hymyilevä.
Ja bonuksena: tykkäät kissoista;)
Monia tulevia vuosia blogillesi!
Suurkiitokset Lady! En kyllä varmaan edes osaisi olla ilman blogia. Ja mikä menetys itselleni, kun en oppisi tuntemaan kaltaisiasi fiksuja, ajattelevia, monivivahteisia upeita naisia! <3
Voi – nyt mä olen vallan otettu <3
<3
Huippua, että päätit jatkaa! Pidän kovasti blogistasi, vaikka kovin usein en kommentoikaan. Olen kuitenkin seurannut mukana useamman vuoden ja tykkään aiheiden vaihtelevaisuudesta. Niin muoti- ja matkajutut, ruokaohjeet, ns. peruskuulumiset kuin Tukholma-vinkitkin ym. ovat tosi kiinnostavia. Kiitos näistä vuosista ja onnea jo etukäteen 10-vuotiaalle :).
Voi kiitoksia! Ja ihana kuulla, että tykkäät sekametelisoppatyylistäni! 🙂