Ihanihan ensimmäisenä haluan ilmoittaa, että spämmikammotuksen pitäisi olla nyt aisoissa, mikä on hienoa. Samalla katosi muutamia ihan oikeita ja ihaniakin kommentteja. I’m so very sorry – elikkä ottaa kyllä muakin päähän, mutta kai se nyt sitten parempi on kummiskin olla ilman spämmiä…

Sitten päivän aiheeseen.

Kuvasin eilisen sunnuntain päivänvalossa kaikki Costa Rican reissun ostokset ja hämmästyin itsekin. Olen yleensä äärimmäisen pidättyväinen lomareissushoppailija kahdestakin eri syystä: a) tiedostan, että lomalla sitä elää jossain rinnakkaistodellisuudessa, jossa kuvittelee kaikenmaailman rantsuhuituloitten ja buddha-paitojen olevan osa relevanttia pukeutumista vielä kotonakin, vaikka niin ei todellakaan ole, b) olen äärimmäisen huono heräteostojen tekijä ja lomareissulla sitä harvemmin tulee palattua samoille apajille niiden kuuluisien yksien yöunien jälkeen. Siihen nähden Costa Ricasta tarttui mukaan hämmästyttävä määrä kampetta.

Rantahuitulaosastoa tuli tietty kartutettua – etenkin, kun muutamaa tuntia ennen koneen lähtöä ajoitettu pakkauksen aloitus ei houkuttanut kaivelemaan edellisten reissujen saronkeja mistään kellarin syövereistä. Ja ei kovinkaan yllättäen perillä tuli kiskottua matkapakkauksiin päätyneet farkut jalkaan tasan nolla kertaa…

Kivan hippirenttumainen rantakassi oli oikeastaan tämän ostoksen “hankinta”. Vasta hotellilla huomasin, että kassin sisällä oli samankuosinen, mutta ohuemmasta kankaasta valmistettu saronki. Toivottavasti tuo kuului hintaan… ja jos ei, laskun voi lähettää Mintulle. Tykästyin kovasti sekä laukun pussukkamaiseen malliin että sarongin 100 % puuvillaa (harvinaista!) olevaan materiaaliin. (Lisäksi kuvassa Karkilta konfiskeerattu Forever21-toppi).

Toinen huitula on 100 % modaalia, epäsymetrinen olkapäät paljastava leikkaus. Santa Teresassa tosi hot. Saapa sitten nähdä onko Tukholman kesäyöt ikinämilloinkaan yhtä rantahippirelax… Kotiseutuplussaa kuitenkin harmaasta väristä??

Virallinen kiertuepaita tuli hankittua aivan hillittömän ihastuttavasta, taide-ateljee-/kahvila-/putiikki-/etc -kombinaatiosta. Kolme toinen toistaan ihastuttavampaa nuorta neitoa teki herkullisen ihanansekavia taidehässäköitä, paistoi suussasulavia fajitaksia ja painoi persoonallisia surffiteeppareita pienessä tönössä savisen Santa Teresa -boulevardin varrella. Samasta puljusta on peräisin Karkin ja Peetun tuliaisteepparit, jotka mahdollisesti päätyvät esittelyyn vielä jonain päivänä.

Pikkumustahuitula, jota ihan oikeasti ja vakavasti ajattelin voivani käyttää myös Tukholmassa…  Tykkään kovasti mekon halterneck/painijanselkä -leikkauksesta ja musta on nyt kuitenkin aina musta!

Pari paria hillittömän kokoisia uistimia (joo, korviksia) tarttui mukaan yhdestä lukuisista turisti-ish-putiikeista. Oikeastaan tämä poikkesi valtavirrasta siinä, että suuri osa kamppeista oli paikallisten tai ainakin costaricalaisten käsityöläisen/yrittäjien omia tuotoksia. Kuten esmes nuo ylemmät, tummanruskeasta langasta virkatut ja simpukankuoren kappalein koristellut korvikset.

Jos lomapaikkamme Santa Teresa olikin enemmän hippi, tosi paljon rantsu ja lähes pelkästään surf, löytyi Costa Rican pääkaupungista San Josésta ihan toisen tyylistä shoppailua.

Ihana graafisennaisellinen mustavalkoinen mekko löytyi paluumatkalla, kun pysähdyttiin yhdeksi yöksi San Joséen. Mekko on ehkä täydellisin ja eniten “Mintun tyylinen” Chanel-rip off sitten 90-luvun alun. Tuskin maltan odottaa tarpeeksi lämpimiä kelejä, että voin esittää viileää uudessa mekossani! Ainoa miinuspuoli on se, että mielikuvituksessani asusteena olalla roikkuu aito musta (joskus myös beige) Chanel 2.55… Ha ha!

San José oli tosiaan muutenkin shoppailupaikkana ihan toista maata kuin ihana hippi-backpacker-surfparatiisi Santa Teresa. Silti suorastaan hämmennyin itsekin, kun hyvän ystäväni karonkkaa varten etsimäni iltapuku ihan oikeasti tuli vastaan Costa Ricassa…

Tässä pikkuriikkinen kurkistus ihanuuteen:

Se on siis kirkkaan (lime)vihreä, kiiltävää satiniimaista materiaalia, täyspitkä ja tosi avonainen…

Ja tosiaan aikaisemmin oli puhetta karonkan etikettisäännöistä. Käsittääkseni voimassa on vähän samankaltaiset värikoodit kuin häissäkin, mutta vain päinvastoin. Eli väittelijä pukeutuu mustaan ja vieraat yrittävät sitä vältellä… Sikäli ehkä tuo shokkivihreä on ihan bueno valinta? Vaikka nyt kyllä kävi niin että mekko valitsi Mintun – eikä toisinpäin! 🙂