Category: Viihde & kulttuuri

Christening Ceremony of Prince Nicolas Paul Gustaf, Duke of Angermanland
Ruotsin kuningaskunnan tuorein tulokas, prinssi Nicolas, kastettiin tänään. Tilaisuus oli luonnollisesti pienintä yksityiskohtaa myöten suunniteltu ja säädetty, mutta täytyy sanoa, että yllättävän lämminhenkinen ja kotoinen tunnelma tapahtumasta kuitenkin välittyi. Ehkä syynä oli se, että paikalla oli niin paljon lapsia. Prinsessa Madeleine oli kuulemma ihan erikseen esittänyt toiveen, että lapset otettaisiin kastejuhlaan mukaan. Eniten sydämiä valloitti kuitenkin kuningasperheen omat pikkuprinsessat, uskomattoman hurmaava prinsessa Estelle ja reipas tuuliviiri prinsessa Leonore.
Koko kastetilaisuuden voi katsoa täällä kuningashuoneen sivulla.
Lapsi sai nimensä hyvässä järjestyksessä ja kaikki oli, kunnon huutokuoroa myöten, just niinkuin pitääkin. Mutta mites ne asut?
Kronprinsessan Victoria 1
Kruunuprisessa Victoria oli pukeutunut eleganttiin violettiin taittavaan rojalsiniseen mittatilaustyönä valmistettuun mekkoon, joka myötäilee kauniisti pyöristyvää vatsaa, ja saman väriseen pillerihattuun. Mekko on peräisin äitiysvaatteisiin erikoistuneelta Séraphine-nimiseltä merkiltä, joka vaikuttaa olevan ainakin euroopan nuorten kuninkaallisten mamma-aikojen suosikki.
Aivan mainiohan tuo Victorian asu on, ei siinä mitään. Aavistuksen olen kyllä pettynyt, koska hän on nyt viime vuosina ollut varsin terävästi trendimeiningeissä mukana. No, ehkei raskausaika ole se kaikkein inspiroivin vaihe pukeutumisen kannalta muutenkaan.
Kronprinsessan Victoria 2
Prinsessa Estelle on niin kertakaikkiaan hurmaava, että eihän hänestä voi muuta sanoa kuin että voi, mikä herttainen suloisuus. Pikkuneidon asun osat (takki ja mekko alla: Marie-Chantal) on nähty ennenkin – hyvä, että vielä tuossa iässä voi esiintyä julkisesti samoissa vaatteissa useammankin kerran!
Estelle vaikuttaa niin iloiselta, reippaalta ja tasapainoiselta nuorelta tyttöseltä, että ihan sydän sulaa.
Kronprinsessan Victoria 3
Sen sijaan olen hiukan huolestuneena katsellut prinssi Danielista viime aikoina näkyneitä kuvia. Hän ei vaikuta ollenkaan niin reippalta ja iloiselta – päinvastoin – hymy tuntuu päälleliimatulta ja väkinäiseltä, vaikka hän aikaisemmin vaikutti aina niin aidolta ja avoimelta. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin…
Prinsessan Estelle Prinsessan Leonore
Prinsessa Leonore on varsinainen vauhtimimmi. Noin tunnin kestävän kastetilaisuuden aikana hän jo ehti tanssia kirkon keskikäytävällä hameenhelmat korvissa, melkein kaataa kastemaljan ja herättää muutenkin hilpeyttä omalla showllaan. Mekko ranskalaisen Bonpoint-lastevaatemerkin ja pitsikaulus kuninkaallista pitsiä.
Juhlakalun äiti, prinsessa Madeleine oli valinnut hillitysti monivärisen mekon, jossa kultaisella pohjalla olevat sulkamaiset kuviot muodostaa mosaiikkimaisen pinnan, sekä huikean purppuranpunaisen kukkahässäkkähiuskoristeen.
Prinsessan Madeleine 1 Prinsessan Madeleine 2
Mekon kuosi on mielestäni aivan mielettömän upea! Värit sopivat Madeleinen omaan sävymaailmaan todella hyvin ja kiva nähdä välillä jotain muutakin kuin ihan yksiväristä. Mekon malli on myös ihan ok – ei noin näyttävän kuosin kanssa mikään jännempi leikkaus sopisikaan.
Prinsessan Madeleine 3 Prinsessan Madeleine puku Valentno
 
Tässä vielä lähikuva itse mekosta. Niskalapussa lukee Valentino ja hintalapussa yli 3000 euroa.
Mielestäni prinsessa Madeleine oli oikein kaunis, tyylikäs ja seesteisen oloinen asussaan. Yleensä olen tottunut antamaan hänelle lähes poikkeuksetta aina parhaan pukeutujan -palkinnon. Tällä kertaa se meni kuitenkin prinsessa Sofialle.
Prinsessan Sofia 1
70-lukuhenkinen tumman ruusunpunainen (vasemmanpuoleinen on lähempänä totuutta) Guccin mekko ei voisi olla enempää ajankohtainen! Heiluvat helmat, pitkät puhvihihat, leveät rannekkeet, voimakas väri ja vielä solmuke pääntiellä, kaikki yksityiskohtia, jotka ovat juuri nyt niin in kuin vain voi olla. Asusteet matsaavat nekin ihan täydellisesti. Rizzon viininpunaiset mokka-avokkaat, rasiamainen clutch, hiukset ja rusetti-harso-hässäkkä ovat kaikki aivan just eikä melkein. Ehdottomasti kastejuhlan parhaiten pukeunut!
Sofi Fahrman
Bonuksena vielä yksi ei-kuninkaallinen asu. Ei nyt ole mikään suurensuuri yllätys, että fashion-profiili Sofi Fahrman osaa pukeutua, mutta tässä, eri sinisen sävyjä taitavasti yhdistelevässä asussa on jotain ihan erityistä. Ja niinkuin näkyy – sinisävyjen lisäksi hän yhdistelee rennosti kullan ja hopean värisiä metalleja. Tykkään oikein kovasti! Asu on persoonallinen ja sopii hyvin tilaisuuteen.
Mutta mielenkiintoista nähdä, millaisia pukeutujia tulee pikkuprinsessoista ja prinssistä. Kiinnostus muotiin tuntuu kulkevan suvussa…
Kuvat: Aftonbladet, Expressen, SVT & Svensk Damtidning

One child misses her bed. Another misses her dark-eyed doll. A third dreams of the old days, when her pillow didn’t feel like an enemy. Two million children have fled Syria. Leaving behind their friends, their homes, their beds. A dozen of these children have invited us to come and see where they now sleep, now that everything they once had is gone. Fara, 2  AZRAQ (Jordan). Fara, 2, loves soccer. Her dad tries to make balls for her by crumpling up anything he can find, but they don’t last long. Every night, he says goodnight to Fara and her big sister Tisam, 9, in the hope that tomorrow will bring them a proper ball to play with. All other dreams seem to be beyond his reach, but he is not giving up on this one.
Tuntuu siltä, että Suomessa alkaa taas maahanmuuttokeskustelun sävy koventua. En ehdi enkä etenkään jaksa seurata enää sikäläläistä keskustelua niin tarkkaan, että voisin sanoa mitään ehdottomia mielipiteitä tai väittää tietäväni asioista jotenkin paremmin. Välillä toki täällä meilläkin sävy tiukkenee, mutta kysymyksenasettelu tuntuu olevan aivan toinen. Tulee ihan mieleen, että pitäisiköhän Suomen maahanmuutosta vastaavien tehdä täysin käytännön tasolla yhteistyötä Ruotsin kanssa? Täällä luulisi tietoa, taitoa ja rutiinia olevan paljon suurempienkin maahanmuuttajamäärien vastaanottamiseen. Enkä muista, että koskaan olisi ollut mitään rettelöitä ruuan tasoon tai muihin sivuseikkoihin liittyen. Lisäksi ihan kokemuksesta voin sanoa, että suomalainen tavallinen kouluruoka on kyllä aivan erinomaista verrattuna täkäläisten koulujen falukorv-virityksiin.
Ruuasta sun muista detaljeista valittavista pakolaisista haluan sanoa vielä sen verran, että kusipäitä on varmasti avuntarvitsijoiden joukossakin. Niitä on valitettavasti ihan joka paikassa. Se ei silti tarkoita etteikö meidän, inhimillisyyden nimessä, pitäisi auttaa niitä, jotka apua tarvitsevat. Riippumatta siitä, ymmärtävätkö apua saavat olla nöyriä, hiljaisia ja kiitollisia saamastaan avusta – vai eivät. (Maan lakeja pitää toki maahanmuuttajienkin noudattaa, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että maahanmuutto on Suomessa lisännyt vain kantasuomalaisiksi itseään kutsuvien rikoksia ja naisten kokemaa uhkaa samasta suunnasta).
Yksi lempparipaikoistani Tukholmassa on valokuvamuseo Fotografiska – eikä pelkästään siksi, että se sijaitsee kivasti reippaan kävelymatkan päässä tästä meiltä. Valokuvanäyttelyiden katsominen on ylipäätään jotenkin vapautavan helppoa ja iisillä tavalla sivistävää. Olen ehkä kasvanut juuri sellaisessa sopivassa visuaalisessa ympäristössä, elokuvakerhoissa sun muissa, koska valokuvataide ei mielestäni vaadi mitään tekotaiteellista päkistämistä – vaan kuvat voi puhutella, koskettaa, viihdyttää, tuottaa nautintoa, hivellä aisteja – ihan ilman varsinaista väkinäistä tulkinnan tai “taiteen kokemisen” tarvetta.
Yleensä siis suosittelen sekä itselleni että kaikille, jotka haluavat kuunnella, visiittiä Slussenin rannassa sijaitsevaan Fotografiskaan. Nyt on kuitenkin poikkeus. Tai menkää te, jotka tämän kestätte, itse tuskin kykenen katsomaan kuvia edes tässä koneella. Kysymyksessä on juuri avattu näyttely: Marcus Wennmanin kuvareportaasi Syyrian sotaa pakenevista lapsista: Där barnen sover.
Ajankohtainen ja vaikea asia, joka koskettaa kymmeniätuhansia lapsia. Heidän kohtalo ei saa jäädä sen varjoon että parisenkymmentä kloppia ei tykännyt ohrasuurimoista.
One child misses her bed. Another misses her dark-eyed doll. A third dreams of the old days, when her pillow didn’t feel like an enemy. Two million children have fled Syria. Leaving behind their friends, their homes, their beds. A dozen of these children have invited us to come and see where they now sleep, now that everything they once had is gone. Ralia, 7 and Rahaf, 13 BEIRUT (Lebanon). Ralia, 7, and Rahaf, 13, live on the streets of Beirut. They are from Damascus, where a grenade killed their mother and brother. Along with their father, they have been sleeping rough for a year. They huddle close together on their cardboard boxes. Rahaf says she is scared of “bad boys,” at which Ralia starts crying.
Fotografiska barnen sover 3
Näyttely on avoinna 24. tammikuuta asti. Suosittelen erityisesti niille, jotka ihmettelevät, miksi ensimmäiseksi pakomatkalle lähetetään perheen nuoret miehet ja voimakkaat isät. Kuka haluaa, että yhtään kenenkään lapsi joutuu kokemaan jotain tällaista?
Kuvat: Fotografiska/Marcus Wennman

Stockholm Pride 2015
Viikon kestänyt Stockholm Pride 2015 -tapahtuma huipentui viime lauantaina perinteisesti Tukholman keskustan läpi kulkevaan paraatiin. Aamulehtien arvion mukaan paikalla oli ennätysmäärä katsojia – melkein puoli miljoonaa – ja myös paraatiin osallistui enemmän väkeä kuin milloinkaan, yli 40 000 henkeä. Onneksi myös säänhaltijat olivat tajunneet, että on Pride-paraatipäivä. Lähes koko viime viikon vallinnut superkolea ja sateenharmaa keli muuttui lauantaina aurinkoiseksi ja lämpimäksi. Niinkuin pitääkin! En muista yhtään paraatia, jolloin olisi ollut kurja ilma.
Olen käynyt niin kauan kuin muistan aina joka vuosi katsomassa Pride-paraatia. Ja ihan joka kerta yllätyn siitä rakkauden ja ilon ja yhteenkuuluvuuden aurasta, joka leijuu koko tapahtuman yllä niin vahvana, että katsojanakin sen tuntee mahanpohjassa asti. Joka kerta liikutun kyyneliin (onneksi aina on aurinkolasikelit…), kun näen, miten ihmiset tukevat toisiaan, ovat solidaarisia, hyväksyvät toisensa.
Tuntuu, että tänä vuonna tarvitsin tätä enemmän kuin koskaan. Niin paljon on ollut suoranaista p…tä konkreettisesti ilmassa, rasismia, suvaitsemattomuutta, avointa syrjintää, käsittämätöntä keskuskelua ihmisoikeuksien luvallisesta polkemisesta jne. Erityisesti tietty Suomessa (täällä meillä sentään avioliitto on tasa-arvoinen), mutta kyllä täällä Ruotsissakin vääryyttä riittää. Pääasiassa Romaniasta tulevat kerjäläiset on nyt viimeksi olleet tulilinjalla. Onneksi laki kuitenkin edes jossain määrin suojelee myös niitä kaikkein heikoimpia, jotka eivät varmasti osaa itse puolustautua.
Tiedän, että Pride on HBTQ-tapahtuma – eikä sinällään siis aja muiden vähemmistöjen asiaa. Silti olen sitä mieltä, että kun suvaitsevaisuus yhteiskunnassa lisääntyy, se vaikuttaa myös muihinkin osa-alueisiin. Eli, kun Pride levittää hyväksymisen sanomaa ja ilmapiiriä, se helpottaa myös muiden syrjittyjen asemaa epäsuorasti, kun ihmiset oppivat näkemään, että hei – ihmisiä me kaikki – ihon väriin, uskontoon, seksuaaliseen suuntautumiseen ja mitä näitä nyt on, katsomatta. Ainakin toivon niin.
Aikaisempina vuosina olen yrittänyt bongailla paraatista erikoisia asuja ja huikeita ilmestyksiä. Tänä vuonna halusin kuvata hymyjä ja iloa, tavallisia ihmisiä. Ja välittää sen viestin, että me ollaan kaikki yhtä!
Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 8 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 10 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 13 Stockholm Pride 2015 13b Stockholm Pride 2015 13c Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015 Stockholm Pride 2015
 
Pride-paraatin jälkeen on aina jotenkin toiveikas olo. Jos kerran maailmassa on näin paljon rakkautta, iloa ja hyvää tahtoa, meillä ihan pakko olla vielä toivoa. Rakkaus voittaa #lovewins.
Tai niinkuin olen tainnut lopettaa kaikki tähänastiset Stockholm Pride -postaukseni:
“Suurin niistä on rakkaus”!

Kruunuprinsessa Victoria täyttää tänään 38 vuotta. Sen kunniaksi olen poiminut muutaman suosikkini Vickanin asuista viime vuosilta. Tosiasiahan on se, että parikymppisenä kruunuprinsessa pukeutui varsin tätimäisesti, mutta iän karttuessa ja itsevarmuuden lisääntyessä hänestä on kuoriutunut todellinen tyylitaituri ja kaunotar.
Nimesin asut TOP 5 -valinnoiksi, mutta oikeasti todella upeita kokonaisuuksia olisi ollut vaikka miten paljon. Sanotaanko nyt sitten vaikka niin, että tässä on asusuosikkini, jotka syystä tai toisesta ovat erityisesti sykähdyttäneet.
Kruunuprinsessa Victoria 1
Polarpris-palkintojenjakotapahtumaan tämän kesän alussa kruunuprinsessa Victoria oli pukeutunut ruotsalaisen Dagmarin hurmaavaan keveään silkkikreppimekkoon. Pitkät roikkuvat tupsumaiset korvikset ja kultainen kirjekuorilaukku täydentävät elegantin ja kesäisen kokonaisuuden. Rakastan tuota Dagmarin mekkoa ja sovitin siitä polvipituista versiota joskus viime keväänä. Budjetti vain ei siinä vaiheessa ihan taipunut investointiin asti.
Kruunuprinsessa Victoria 2
Monivivahteiset beigen sävyt pukevat tummaa kruunuprinsessaa todella hyvin. Tässä illallisille menossa päivää ennen hänen ja prinssi Danielin häitä Elie Saabin upeassa luomuksessa.
Kruunuprinsessa Victoria 3
Viime joulukuussa Nobel Galan jälkeisenä iltana tarjottavalla illallisella (THE KINGS DINNER FOR THE NOBEL LAUREATES 2014). Ankarasta googlauksesta huolimatta en saanut selvitettyä kenen käsialaa puku on, mutta yhtäkaikki häikäisevän upea ja elegantti kokonaisuus.
Kruunuprinsessa Victoria 4
Pikkuveljen häissä tänä kesänä H&M:n luomuksessa. Arvostan tosi paljon sitä, että kruunuprinsessa valitsee usein ruotsalaisten suunnittelijoiden suunnittelemia asuja ja voi olla hyvinkin ennakkoluuloton. Ja luonnollisesti myös aina huikean tyylikäs ilmestys.
Kruunuprinsessa Victoria 5
Olin Sveriges Radion suomekielisen toimituksen vieraana kommentoimassa kruunuprinsessa Victorian ja prinssi Danielin häitä suorassa lähetyksessä. Onneksi siellä oli lisäksi kaksi muuta kommentaattoria ja kaksi toimittajaa. Pääsi nimittäin Mintulta pienet itkut, kun Victoria astui ensimmäisen kerran esiin ihanassa hääpuvussaan eikä puhumisesta tullut yhtään mitään – sen verran sykädyttävä näky oli. Pär Engshedenin suunnittelema puku on kertakaikkiaan mielettömän upea ja sopii kantajalleen juuri niin täydellisesti kuin vaan voi toivoa!
Bonuksena vielä superhurmaava prinsessa Estelle tänään äiti-Victorian syntymäpäivillä.
Prinsessa Estelle
Voipi olla, että ruotsin kuningashuoneen prinssessojen muoti- ja tyyliperinteille on ainakin yksi innokas jatkaja tiedossa!
Kuvat: Elle.se, Stella Pictures

Kastejuhla 1
Iso-Britannian tuore prinsessa, Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Prinsessa Charlotte, kastettiin viime sunnuntaina. Koko poppoo oli tietty puettu ja stailattu tilaisuutta varten ihan vimpan päälle, mutta ehdottomasti kaikkein hurmaavin oli prinssi George!
Pikkuprinssi oli pukeutunut (puettu…) punaisiin polvihousuihin ja punaisella brodeerattuun valkoiseen kauluspaitaan, kokonaisuuden täydensi mustat remmikengät ja valkoiset nilkkasukat. Ihan väkisinkin tulee ajatelleeksi, että vaatteiden valinta oli kunnianosoitus prinsessa Dianalle. Kysymyksessä on nimittäin tismalleen sama asu, johon isä-prinssi William oli puettu hänen pikkuveljen prinssi Harryn ristiäisissä.
Kastejuhla 2
No onhan tämä tulokaskin aivan järkyn suloinen! Kastemekko on sama, jota isoveli prinssi George käytti omissa ristiäisissään ja tarkka replika vuonna 1841 Queen Victorian vanhimmalle tyttärelle (Victoria hänkin, hauskoja noi kuninkaalliset…) valmistetusta mekosta. Alkuperäinen on nyt konservoitu säilöön, mutta tosi ihanalta näyttää tuo käsin hienosta Honiton-pitsistä valmistettu ja valkoisella silkkisatiinilla vuorattu uusiomekkokin.
Kastejuhla 3
Tyylipisteitä hurmaavista vintage-henkisistä vaunuista! Ymmärrän toki, että kaiken maailman bugaboot toimivat huomattavasti ketterämmin urbaanissa city-viidakossa, mutta retro-vankkurit voittavat kyllä selkeästi, kun puhutaan tyylikkyydestä.
Kate Middleton oli ristiäisissä juuri niin virheettömän tyylikäs kuin hänellä on tapana. Takki/mekko/takkimekko on Alexander McQueenin ja hattu brittikuninkaallisten vaki-modistin, Jane Taylorin käsialaa.
Kastejuhla 5 Kastejuhla 6 Kastejuhla 7
Kuningataräiti on aina aivan vastustamattoman herttainen, mutta ihan täysiä pisteitä en kyllä turhan jäykkälinjaisesta hatusta anna. Asun hento, lämmin vaaleanpunainen on sen sijaan just ihana!
Kastejuhla 8 Kastejuhla 9
Pippa Middleton oli pukeutunut saman tyyliseen takkimekkoon kuin sisarensa. Itseasiassa sisarusten tyyli oli niin samanlainen, että mielestäni se on jo vähän outoa… Pippan mekon on suunnitellut Emilia Wickstead, mutta periaatteessa kokonaisuus olisi voinut tulla, kampausta ja hattua myöten samasta osoitteesta kuin juhlakalun äidin. 
Kastejuhla 11
Onko samankaltaisuus vahinko vai tarkoitus? Vahingolta vaikuttaa ainakin minusta – ja vielä aika nololta sikäli, kun sisarukset ovat monella tapaa muutenkin niin saman näköiset.
Kastejuhla 12
Tässä kuvassa näkyy vielä paremmin Kate Middletonin ihana nutturakampaus! Ja oli kuninkaallisia tai ei – äidin rakastava katse tuntuu hyvältä mahanpohjassa asti.
Kuvat: The British Monarchy & Elle

Carl Philip Sofia wedding 1
Ensin ajattelin, että en kommentoi ollenkaan lauantaina täällä meillä vietettyjä kuninkaallisia häitä. Olen kyllä parantumaton romantikko, mutta jotenkin kuvittelin, että varsin värittömänä pitämäni Carl Philipin ja ex-tosi-tv-staran Sofian vihkiseremonia ei vain kiinnostaisi. Sofian puvun suunnittelijasta olin toki lyönyt veikkaa (tiesin, että se on Ida Sjöstedt – kuka muukaan!!), mutta muuten en ollut etukäteen erityisen innoissani.
Mutta kyllähän tällaiset tapahtumat aina tempaavat mukaansa – kaunista, romanttista ja ihanaa. Prinssi Carl Philipin ja Sofian yhteiskuvista välittyy niin aito onnellisuus, että sitä ei paatuneinkaan anti-rojalisti voi olla näkemättä. Ehkä ihan hyvä, että en katsonut suoraa lähetystä tv:stä – sen verran vaikea oli pitää silmäkulmat kuivina seuraavana aamuna, kun luin lehdestä uutisointia aiheesta.
Ja sitten tänään onnelliset uutiset Madeleinen synnytyksestä. Pieni prinssivauva odotteli hienosti äiskän veljen häiden yli ja päätti tulla maailmaan tänään. Sen kunniaksi pieni – ja äärimmäisen positiivishenkinen recappi lauantain hääpukeutumiseen.
Princess Madeleine, Princess Leonore and Mr Christopher ONeill o
Olen haravoinut netin tosi perusteellisesti siisteille vakosamettiraidoille, mutta en ole löytänyt tietoa Madeleinen puvun suunnnittelijasta. Väri on aavistuksen pliisu mielestäni ja normaalisti vihaan tuollaisia kellotettuja hihoja, mutta Madeleine näyttää (pitkästä aikaa) tosi hehkuvalta – ja itseasiassa koko heidän perheensä onnelliselta – joten en ala kritisoimaan mitään. Sitäpaitsi Madeleinen kampaus on ihanan kevyt ja freesi!
Carl Philip Sofia wedding 3
Perjantai-iltana oli hääparin “yksityinen” illallinen. Sofia oli valinnut mielettömän upean, lemmikinsinisen luomuksen á la couture-designer Zuhar Muraid. Varmaan tosi hauskaa olla kuninkaallinen ja selata catwalk-kuvia sillä mielellä, että mitähän sitä laittaisi perjantain illalliselle päälleen… Vaikka kai sitä voi tulla suoristuspaineita siitäkin. Varsinkin, kun tietää, että pohjoisen pallonpuoliskon mediat tapittaa silmä kovana jokaikistä valintaa.
Carl Philip Sofia wedding
Koko vihkiseremonia tuntui tosi henkilökohtaiselta, vaikka olenkin aika pitkälle samaa mieltä yhden kollegani kanssa, jonka mielestä häiden toteutus on myös Ruotsi-nimisen tavaramerkin PR-tapahtuma ja jossain määrin myös show kansalle, joka verovaroilla koko lystin kustantavat. Enkä halua missään tapauksessa kuullostaa kyyniseltä – tunteet voivat olla aitoja, vaikka olosuhteet olisivat, mitä ne on. Ja tässä tapauksessa kaikki kyllä tuntui hirmu aidolta. Ehkä sitä jossain vaiheessa käy niin, että kun kamerat ja tv-toimittajat seuraavat jokaikistä askelta (ja sen tietää etukäteen), vähitellen se unohtuu ja oikeat tunteet näkyvät silmistä, katseista, hymyistä, kosketuksista.
Jos nyt vielä palataan maallisiin pukeutumisasioihin niin mielestäni oli tosi siistiä, että kruunuprinsessa Victoria oli pukeutunut H&M:n Conscious Collectionin pukuun. Yläosaa (sikäli, kun tuo on edelleen kaksiosainen eikä mekoksi ommeltu versio) ei kylläkään ollut koskaan myynnissä, mutta hameosa löytynee joiltakuilta onnekkailta.
Carl Philip Sofia wedding
 
Ja suurin niistä on rakkaus! <3
Kaikki kuvat (kiitos ja anteeks): Elle.se

Old stuff