Enää kuusi päivää siihen, kun Tukholman muotiviikko – viralliselta nimeltään Mercedes Benz Fashion Week in Stockholm – starttaa! Wiiieee!!

Kolmen päivän häppeningissä esitellään tulevan syksyn 2013 mallistoja. Kutsuja alkoi kopsahdella siihen malliin, että päätin järkkäillä varsinaiset viralliset toimistoduunit silläviisiin, että ehdin käymään melkein kaikissa näytöksissä! Niin hienoa!

Muotiviikon “line up” on jälleen kerran todella vaikuttava. Mukana on vanhoja rakkaita muotitaloja Dagmarista ja Whyredistä Ida Sjöstedtiin, uusia tuttavuuksia Alice Finestä Jenny Grettveen sekä – ensimmäistä kertaa evö: suomalaisten ylpeys MARIMEKKO!

Olen niin innoissani kaikesta, että en ole melkein yhtään ehtinyt kriisailla vaatteiden kanssa. Tosin tämä talvimuotiviikko on aina vähän hankalampi, koska päällä on kuitenkin aina takit sun muut – eikä Mintun garderobista löydy mitään kattavaa talvisten fiksujen fashion-päällysvaatteiden valikoimaa.

Jotain sitä tulee väkisinkin kehiteltyä – ja mitä, sen saatte aivan varmasti lukea täältä!

Nykyhetkessä läsnä olemisesta, mindfulnessista ja juuri tämän hetken tärkeydestä on säännöllisesti muistutuksia niin naistenlehdissä kuin facebookin uutisvirrassakin. Mistään uudesta keksinnöstä ei ole kyse. Joka tuutista tolkutetaan, että meillä on vain tämä hetki käytettävänä – ja siihen, miten sen käyttää, voi eniten vaikuttaa ihan itse.

Ja siitä huolimatta sitä huomaa lankeavansa aina uudestaan samoihin menneisyyden tai tulevaisuuden asettamiin ansoihin. Parhaat bileet tuntuvat olevan jossain muualla.

Kun “olisiko pitänyt tehdä niin, tai sanoa näin” tai “miksi, miksi, miksi??” -tyyppiset ajatukset vievät suuren osan ajatteluenergiasta, voi olla aika tehdä tilit selväksi menneisyyden kanssa. Tai toisaalta sitä ajattelee niin helposti, että kaikki on hyvin ja elämä hymyilee, kunhan vain saan sen työpaikan, laihdun 10 kiloa, remontoin keittiön, löydän poikaystävän, tulee kesä ja lämmintä…

Miten helppoa onkaan unohtaa elää just nyt.

Yritän kovasti nauttia elämästäni. Niinä ei ihan niin valoisina hetkinä kyseessä tosin on ehkä enemmän sellainen try-to-enjoy-the-ride -tyyppisestä nauttimisesta. Aina se ei ole helppoa ja siksi rakentelin itseni ja kaikkien teidän iloksi esim. The Artist Way -juttusarjan.

Hetkessä elämisestä muistuttaa myös uusi ihana Memento Vivere -sormus, jonka olen saanut Ideakorulta.

Rakastan uutta sormustani niin paljon, että tuskin raaskin riisua sitä yöksi pois. Parikin työkaveria huomautti, että tuohan on melkein kuin nyrkkirauta. Ja niinhän se vähän onkin – ja juuri niin haluan sen olevankin!  Herkkyys ja rajuus, ajatus ja ulkonäkö – kaikki samassa.

Memento Vivere – muista elää!

Sormuksia ja muitakin Ideakorun koruja saa tilattua myös omilla teksteillä. Koska taidan olla voimaannuttavien (onko tuo joku suomalainen uudissana, kun sitä tunnutaan suosivan nykyään juuri tämän tyyppisissä hihhuli-jutuissa??) sloganien suurkuluttaja, taidan haluta seuraavaksi leveän hopearannekorun, johon saa mahtumaan reilusti elämänviisautta! Vaikka ei se korun koko taida hurjasti helpottaa mietelausevalinnan vaikeutta. Onneksi aina voi valita Memento Vivere.

Tässä tulee vinkki kaikille fashion-nörteille: yksi kuumimmista bubbling under -tähdistä ruotsalaisella muotitaivaalla on lahjakas, omaperäinen Julia Koistinen. (Kyllä, jotain suomalaisjuuria on – tosin suunnittelija itse ei puhu suomea…)

Koistinen näyttää railakkaan elegantisti keskaria perinteiselle pohjoismaalaiselle minimalismille ja pelkistetylle tyylikkyydelle. Lukuisia inspiraation lähteitä ei voi kuin arvailla, mutta ainakin 70-lukuinen discoglamouri ja itäeurooppalainen häpeilemätön naisellisuus tulee ihan väistämättä mieleen. Kaikki kuitenkin vahvalla – ehkä jopa aavistuksen ironisella twistillä (tuosta en ole kyllä varma… tuntuu, että tuo nykyisten nippanappa parikymppisten sukupolvi tuntee äärimmäisen vähän tarvetta vesittää näkemyksiään perinteisellä ironia-suojakilvellä…). Vielä Koistinen ei ole nimi suuren ostavan yleisön huulilla, mutta pitäisin varsin merkittävänä, että poppitähtien ja fashion-profiilien lisäksi parikin merkittävää tukholmalaispoliitikkoa on pukeutunut Julia Koistinen designiin tänä syksynä.

(Kuva: Design & styling: Julia Koistinen Foto: Rikard Lilja, Hair&Make: Ellinor Fahl Models: Daniela P. & Carolina S SAG: Gipsy Nathalie Flodin)

Ruotsinkielentaitoisille suosittelen ehdottomasti Julia Koistisen virkistävää blogia ja Art Projects -kuvagalleria on mielenkiintoista selattavaa kaikille.

And remember: It was here you heard it first!

Kävin tuossa juuri ennen joulua tsekkaamassa Tillskärarakademin syysmuotinäytöksen. Tillskärarakademi on täkäläinen vaatetusalan oppilaitos, joka vastaa ehkä parhaiten suomalaisia ammattikorkeakoulutason muotoilun, vaatesuunnittelun ja -valmistuksen koulutusohjelmia.

Oppilasnäytösten seuraaminen eroaa aika paljon tavallisista mallistonäytöksistä. Yhtenäisen kokonaisuuden sijaan catwalkilla marssii eri suunnittelijoiden luomuksia ja lopputulos on aina väistämättä enemmän tai vähemmän sillisalaattia, vaikka miten olisikin yritystä teemoittaiseen etenemiseen.

Toisaalta koulujen näytökset tarjoavat aina jotain tuoretta ja kivaa katseltavaa. Tällä kertaa pitää antaa myös erityiskiitosta äärimmäisen ammattimaisen oloisesti (oppilastyönä) järjestetystä tapahtumasta!

Tässä muutamia suosikkejani Tillskärarakademin syysmuotinäytöksestä. Ensimmäisen kuvan liukuvärjätty sifonkipaita on mielestäni todella ihana! Ja tuossa tokavikassa kuvassa pojan t-paitaa koristaa kuparista taottu koru tavallisen printin tapaan. Viimeisessä kuvassa on tapahtuman juontaja räväkässä cyber-kissanaisen outfitissaan.

Tiedän, että olen erittäin altis mainonnalle. Rakastan hyviä mainoksia, fiksua ja kivaa markkinointia – enkä pode huonoa omatuntoa siitä, että vaihdan mielipiteitäni, jos siltä tuntuu.

Silti en todellakaan osannut odottaa, että vain yksi ainokainen mainosvideo saisi aikaiseksi niin totaalisen takinkääntämyksen. Suoraan inhoa lähestyvästä väheksynnästä himotuimmaksi halujen kohteeksi. Näin kävi, kun katsoin järkyttävän ihanan Elin Klingin (taidan olla vähän rakastunut… <3) tähdittämän Louis Vuitton Mini Bags -videon.

Tähän asti Luikkarit ovat lähinnä aiheuttaneet pahoja lähiö-viboja… En tiedä miten on muualla, mutta täällä Tukholmassa eri kokoiset ja malliset Vuittonit ovat etenkin “lähiö-muijien” suuressa suosiossa. Siis en nyt halua kuullostaa (liian) elitistiseltä, mutta sekä aitoja että kopioversioita aiheesta pyörii kaupungilla niin paljon, että vähemmästäkin menee maku.

Mainoksen voima on ihmeellinen! “Play again” -nappia painaessani tuskin edes muistan, että olen joskus suhtautunut nihkeästi jopa klassiseen LV-logoon…

Suloiset laukkuihanuudet on tulossa kauppoihin vasta kevätsesongille – eli joulupukin listalle tuo ei vielä ehdi. Toisaalta ihan hyvä, että ehtii vähän säästää. Tai oikeastaan vähän enemmän, sillä jo nyt on sellainen olo, että yksi malli ja yksi väri ei riitä mihinkään.

Viime viikonlopun Suomen reissun jälkeen aloin taas miettiä yhtä lempiaihettani, eli muotibisnestä – ja sen haasteita. Varsinkin uransa alussa olevalla suunnittelijalla on edessä vaikka minkälaisia vuoria valloitettavaksi. Ei riitä, että on lahjakas, taitava, persoonallinen ja erottuu edukseen joukosta. Ei myöskään riitä, että fäshion-ihmiset rakastaa luomuksiasi ja että saat nimeä ja julkisuutta. Ei missään tapauksessa riitä, että onnistuu kerran tuottamaan jotain ainutlaatuista – saman pitää toistua vähintään kaksi kertaa vuodessa. Mieluiten tosin täydennettynä kivalla cruise collectionilla ja pikantilla pre-autumn -mallistolla.

Luovuus, julkisuus, suosio ja kontaktit ovat kuitenkin vasta alkua. Sen lisäksi pitää saada tuotanto ja talous pyörimään. Kiitoksella ei elä edes se kuuluisa kissa – eikä muotisuunnittelijakaan kovin pitkään ilmaisella skumpalla. Kaksi kolmasosaa muotialan yrityksistä kuopataan ennen kolmivuotispäiväänsä. Vain naurettavat kymmnen prosenttia pääsevät puhaltelemaan kynttilöitä viisivuotissynttärikakusta. Tilastot ovat aika karua luettavaa, mutta on fantastisen ihana huomata, että se ei kuitenkaan vähennä uusien yrittäjien innostusta.

Lauantai-iltana Helsingin reissulta palatessani, kiinnitin huomiota Arlandan saapuvien terminaalin seinillä oleviin kuviin. Kaikkien urheilijoiden, kirjailijoiden, taiteilijoiden etc. joukossa oli aikas merkittävä liuta ruotsalaisia muotisuunnittelijoita.

Tämän aamun lehdessä oli juttu ruotsalaisesta kosmetiikka-alan yrityksestä Make Up Storesta ja miten heidän kansainvälistyminen on lähtenyt hienosti käyntiin. Ja niinhän se on – pohjoismaiset markkinamme ovat oikeastaan aika mitättömän pienet, jos tavoitteena on olla jotain muutakin kuin omikse hengenpitimikseen vaatteita tekevä kortteliompelija. Jutussa sanottiin myös, että kansainvälistyminen on ollut Make Up Storelle yllättävän helppoa. Selitykseksi sanottiin, että Ruotsissa osataan tavaramerkin luominen ja bränditarinan kerronta.

Mutta kun ei Suomestakaan puutu lahjakkuuksia! Mitä ihmettä tilanteelle pitäisi tehdä? Ottaa mallia Ruotsista? Yhteistyötä? Bisnesenkeleitä? Just nyt pitäisi sen kuuluisan jonkun tarttua toimeen ja antaa pientä vetoapua suomalaiselle muotibisnekselle (ja juu, huomasitte ihan oikein, minä en puhu vaatetusteollisuudesta, joka on ihan eri asia…). En usko, että menisi kovinkaan kauaa, kun voitaisiin alkaa vertailla vientilukuja Ruotsin kanssa… 🙂