Tähän mennessä kaikkein hauskinta on ollut valita värejä seiniin. Olen tainnut rutista niin paljon tapettien repimisen tuskallisuudesta ja kaikkinaisesti pohjatöihin menevästä ajasta, että en ihmettele, jos jo ajattelette, että miksi ylipäätään ryhdyin koko hommaan, jos se on niin kauheeta. Se ei kuitenkaan ole lähimainkaan koko totuus!
On meillä ollut tosi kivaakin. Yhdessä tekeminen on aina mukavaa ja vaikka sekä Karkki että Peetu on toki saanut halutessaan lomaa työleiriltä, molemmat ovat jaksaneet heilua kiitettävästi mukana. Välillä on karattu uimaan – pitäähän sitä huuhdella remppahiet pois – ja kaikki ateriat on nautittu pitkän kaavan mukaan aurinkoisella parvekkeella. Hiukan bitter-sweet on ollut löytää kaikkia sedimenttejä hyllyjen kätköistä, mutta omalla tavallaan mukavaa sekin.
Kutsukaa vain mummeliksi, mutta on siinä jotain erityistä, kun randomin kirjahyllystä käteen osuneen kuoren sisältä löytyy paperikuvia jostain sattumanvaraisesta menneisyyden hetkestä. Tai kai te olette jo sen huomanneet, että olen aika nostalgianyyhky, kun sille päälle osun. Toisaalta kyllä jo nyt useamman Instagram-vuoden jälkeen sielläkin vanhimmat kuvat aiheuttavat pieniä muistoihin liittyviä tunnekuohuja. Mutta jostain syystä edelleenkin se Karkin itsestään auton takapenkillä ottama epätarkka ja oudosti valottunut selfie (jota meillä kutsuttiin urpo-kuvaksi, koska sitä näytti aina enemmän tai vähemmän urpolta itse itsestään ottamissa kuvissa) tuo kuitenkin jotenkin aidommin muistoja just siltäkin sadan tunnin ajomatkalta hiihtolomalle Åreen kuin huolellisesti valikoidut ja ajatuksella filtteroidut kuvat vastaavista hetkistä nykyään. Noin niinku esimerkiksi.


Maalien valinnan pohjana oli ajatus, että iso makuuhuone (Mintun huone!) maalataan harmahtavan vihreällä, hiukan oliiviin taittavalla sävyllä. Sellaisella, johon sopii aksenttiväriksi turkoosi, tomaatinpunainen ja metalliksi hopea (päätin dissata sisustustrendikkäät kuparit, punakullat ja messingit ja pitäytyä vanhassa lempparissani hopea-alumiini -akselilla). Pikkumakkarin seiniin halusimme kauniin, mielellään vähän lämpöisen keskiharmaan sävyn.
Aika mielenkiintoista aloitella remppaprojektia, kun ei ollut aavistustakaan, missä ylipäätään myydään maaleja! Edellisten projektien yhteydessä käytiin ihanassa ja tosi hyvin palvelevassa Blå Huset -sisustusputiikissa Sollentunassa (ehkä heillä vieläkin on siellä tietokoneella villi pinkki nimeltä “Elinas sovrum”, jonka 11-vuotias Peetu halusi omaan makuusoppeensa), mutta tällä kertaa täysin toisella puolella kaupunkia oleva paikka ei todellakaan ollut ei-autoilevan ratkaisu. Facebookin kautta sain onneksi paljon hyviä vinkkejä (kiitti erityisesti Tinnille ja Marikalle!) ja lopulta päädyttiin Peetun kanssa Fired Earthin kivaan pikku putiikkiin Östermalmilla.

Sen verran vaikeaa oikean värin valinta on, että on se vaan ihan mahtavaa, että kaikesta voi saada pienen testipurkin. On aivan eri asia tuijottaa pientä värikartan ruutua kuin oikeasti nähdä kyseinen väri seinällä. Ilman testimaalausta olisin aivan varmasti päätynyt johonkin tosi karseaan puhtaan pythonin-vihreään vain siksi, että kauniit – ja makuuhuoneeseen sopivat – sävyt näyttävät helposti pienenä pintana kovin tukkoisilta. Voisihan se superkirkas vihreäkin olla kiva jossain, mutta ei kuitenkaan makuuhuoneessani.
Vali-valia on tullut toisteltua eniten ehkä siksi, että yllätyin työn määrästä ja etenkin siihen miten hitaasti homma etenee. Olen aikaisemmissakin kodeissani tehnyt pientä pintaremppaa, mutta silloin olen joko laittanut tapettia tai maalia aikaisemmin maalatulle seinälle – taikka sitten maalannut hyväkuntoisen tapetin päälle.

Tälläkertaa tapetit oli pakko poistaa. Yli kymmenen vuotta seinillä viihtyneet paperit ja vielä kahden teinin ja kahden kissanpennun höykytyksen jälkeen olivat oli sen verran epämääräisessä kunnossa, ettei tullut mieleenkään alkaa levittää lateksia ilman perusteellista pohjatyötä. Muutimme nykyiseen kotiin reilu seitsemän vuotta sitten ja silloin emme tehneet seinille mitään. Neutraalin haaleanharmaa tapetti on palvellut tähän asti ihan hyvin, mutta varsinkin isomman makuuhuoneen (jonka siis Karkki ja Peetu on jakanut viimeiset seitsemän vuotta) seinät suorastaan huusivat pintaremonttia.

Nyt jälkiviisaana tuli mieleeni, että ehkei silti olisi tarvinnut poistaa tapetteja ihan kaikkialta – mutta nyt se on kuitenkin tehty. Tai siis pienemmän makuuhuoneen remonttia ei ole vielä edes aloitettu. Ihan kaikki kun emme kuitenkaan voineet muuttaa yhtäaikaa olohuoneeseen asumaan.

Testailimme aika monia harmaan, vihreän ja beigen sävyjä, ennenkuin teimme lopullisen päätöksen. Alunperin olin vakuuttunut, että haluan itselleni tuon vasemmanpuolimmaisen vihreän, mutta testimaalauksessa se alkoi vaikuttaa vähän liian tummalta. Pyysimme saada sävystä asteen, pari vaaleamman, mutta nyt ei ole enää mitään muistikuvaa, miltä lopullinen väri näytti. Hieno siitä varmasti tulee!
Pikkumakkariin valitsimme oikeanpuolimmaisen harmaan. Olimme molemmat siihen ihan hurjan tyytyväisiä ja en oikein tiedä mikä meihin iski, kun pyysimme Jakobia sekoittamaan siitäkin meille oman sävyn. Lopputulos on siis jonkinverran vaaleampi ja asteen verran kylmempi harmaa. Kiva siitäkin varmasti tulee – ja toisaalta pienikokoinen huone on helposti aika kuuma, joten viileämpi sävy voi olla juuri se oikea.

“Ennen” kuvat eivät ole nyt kovin kuvaavia tai edustavia, mutta täältä löytyy Peetun valokuvaajakaverin Bexin meidän olohuoneesta ja keittiöstä ottamat hienot kuvat. (Piano on myyty, mutta muuten paikat ovat ihan samanlaiset kuin kuvissa pari vuotta sitten. Tosin ei meillä koskaan muuten kyllä noin siistiä ole! :D) Tosin tämän kokemuksen (joka ei ole vielä lähimainkaan ohi) perusteella voin kertoa, että menee hetki, kun haluan aloittaa haaveilemaani keittiöremppaa! 😀
Lopuksi vielä remppariemuissaan oleva kissa 🙂

Karkki muuttaa tänään pois opiskelijakämpästään. Se sysää liikkeelle tapahtumaketjun, jonka lopputuloksena on se, että vihdoinkin, v i h d o i n k i n, muutan isoon makuuhuoneeseen ja vain satunnaisesti kotona majailevat lapsukaiset saavat käyttöönsä asunnon pienen makkarin.
Ja vaikka messuankin “vihdoinkin”, en voi syyttää ketään muuta kuin itseäni siitä, että huoneiden vaihto tapahtuu vasta nyt. Toisaalta olen viihtynyt ihan hyvin pikkuhuoneen pesämäisessä tunnelmassa, toisaalta olen kai pitänyt alitajuisesti kiinni siitä illuusiosta, että tytöt muka ei olisi muuttanut vielä kokonaan pois kotoa.
No, joskus asioiden on annettava ottaa se aika, minkä ne vaativat.
Nyt on edessä kahden huoneen raivaus ja ainakin isomman makkarin pintaremppa. En ole mikään suuri sisustajaihme, joten tunsin tarpeelliseksi kerätä vähän inspiraatiota saadakseni osviittaa siitä, millaisen huoneen itselleni haluan.

Mikään perusteellisen tyhjän valkoisen minimalismin ystävä en ole ollut koskaan, mutta vierastan myös liian täyteen ahdettua ja ylenpalttisesti tekstiileillä peiteltyä tilaa. Unelma olisi asua vanhassa vuosisadanvaihteen talossa, jossa ikkunaruudut, leveät ikkunalaudat, lautalattiat ja mieletön huonekorkeus tekisi jo noin puolet sisustuksen kokonaisilmeestä ihan itsekseen.
2000-luvun puolivälissä rakennetun talon asunnossa ei ole ihan samaa charmia. Kaikkein romanttisimmat yksityiskohdat, kuten antiikkinen kristallikruunu katossa, joka näyttää ihanalta vanhan talon tunnelmassa, saa nyt jäädä haaveeksi. Se ei todellakaan näyttäisi siltä, miltä toivon, näissä meidän nykyisissä puitteissa.

Sen sijaan vihreät seinät on aivan pakko saada! En edes oikein tiedä mistä olen pakkomielteeni hankkinut, mutta en osaa kuvitellakaan uutta makuuhuonettani ilman vihreitä seiniä.
Sävyn valinnan kanssa on hankalampaa. Kuvittelin jo päättäneeni yhden tietyn vihreän sävyn, mutta Peetun mukaan se on isona pintana liian viileän sävyinen ja ehkä myös hiukan tumma. Huone ei ole mikään jättikokoinen vaan ihan standardi kerrostalokämpän “vanhempien makkari”. Oliskohan kokoluokka siis jotain 11 neliön kieppeillä, ehkä jopa alle sen.
Valoa huoneeseen tulee yhdestä, ei kovin isosta ikkunasta. En kutsuisi tilaa sen paremmin valoisaksi kuin pimeäksikään. Toisaalta makuuhuoneen ei mielestäni tarvitsekaan olla mitenkään älyttömän valoisa. Katto on hiukan standardia korkeammalla, mikä lisää vähän tilantuntua.
Jossain vaiheessa mietin, että maalaisin vain yhden seinän vihreäksi ja muut valkoiseksi. Se tuntuu kuitenkin hiukan kulahtaneelta ja tylsältä ratkaisulta. Haluan siis kaikki seinät vihreäksi – tietäisinpä vain minkä sävyiseksi ja mistä ylipäätään kannattaisi alkaa oikean värin selvittäminen. Maalikaupoista saa varmaan värikarttoja (mistä ihmeestä löydän maalikaupan?), mutta eikös ne ole sellaisia puolen tulitikkuaskin kokoisia väriruutuja? Miten sellaisen perusteella osaa päättää koko huoneen värityksen?



Toinen must, minkä ehdottomasti haluan, on erilaisista rakkaista tauluista koostettu seinä sängyn päätyyn. Tiedän kyllä, että tuo alkaa olla jo vähän liiankin nähty sisutuskikka, mutta ei voi mitään. Tosin sen sijaan, että marssisin johonkin julistekauppaan ja hankkisin nipun toisiinsa sointuvia kuvia (ja mietelauseita!) valmiiksi kehystettyinä, varastoistani löytyy vuosien mittaan kertyneitä itselleni hyvin arvokkaita ja tärkeitä juttuja, jotka haluan ripustaa kunniapaikalle makuuhuoneeseeni.
Tosin ei ole mitään hajuakaan, onko aarteistani koostettavissa millään mittakaavalla harmonista kokonaisuutta, joten pidätän itselläni oikeuden täydentää kuvaseinääni jollain tarkkaan harkitulla, Fotografiskasta tai Moderna Museetista hankitulla taidejulisteella. Vaikka ongelmani taitaa olla melkein päinvastainen – kuvia on niin paljon, että ei ole mitään järkeä tunkea niitä yhdelle seinälle. (kuuletteko kuinka remontti laajenee jo ennenkuin on alkanutkaan?)



Lupaan ottaa makuuhuoneesta myös “ennen” -kuvia. Juuri tällä hetkellä siellä vallitsee kuitenkin aivan totaalinen kaaos kaiken muuttohässäkän ja juhannuksen reissailujen vuoksi. Pyykkäystä odottavat vaatekasat ja avonaisina retkottavat matkapakaasit kun ei nyt kuitenkaan ole kuulunut huoneen normaaliin sisustukseen.
Tällä hetkellä ison makkarin seinät on täynnä (Ikean) tumman puun väristä hyllyä mustilla (Ikean) takorautakannattimilla kiinnitettynä. Se ei ollut aikoinaan mikään varsinainen sisustusratkaisu. Hyllylevyä löytyi metrikaupalla vanhasta kodista muuttaessamme, samoin ziljoona kannatinta. Karkki ja Peetu jakoivat huoneen ensimmäiset vuodet ja tarvitsimme kipeästi lisää säilytystilaa.
Nyt haluan ottaa hyllyt alas. Peilin lisäksi seinille ei tule kuin tauluja (ja ehkä oven taakse piiloon pari koukkua…).
Aavistuksen kyllä tuntuu huteralta ajatus, että miten ihmeessä saan seinät sileäksi maalaamista varten, kun kaikki paikat on täynnä hyllynkannattimia varten propattuja reikiä. Vanhat tapetitkin pitäisi kai poistaa? Noo, eiköhän Youtubesta löydy tutoriaalit näihinkin puuhiin – ja kai sitä maalarin tyttärellä on tietotaito ihan verenperintönä?

Suoraan sanottuna kyllä pikkuisen hirvittää, että mitähän tästä kaikesta tulee, mutta toivottavasti työ tekijäänsä opettaa tässäkin. Nyt vain pitäisi keksiä, että mistä täältä voi ostaa maalia ja muita sellaisia pikkujuttuja. Sitä raivaamisen määrää, kun tyhjennämme kaikki lasten romut ja setvimme allekirjoittaneen aarrekätköt, en edes halua ajatella.
Silti jotenkin jo nyt tuntuu ihan mahtavalta saada muuttaa uuteen makuuhuoneeseen. Vähän kuin saisi uuden alun. Löytäisi nyt vain sen oikean vihreän…
Kuvien lähteet ja linkit täältä (+ paljon lisää kuvia!)

Ihan ensimmäiseksi suurkiitokset kaikille sekä ainoa lapsi että vaatteiden ikäraja -keskusteluihin osallistuneille! On mulla vaan ihan älyttömän viksua porukkaa lukijoina!
Lisäksi haluan nyt vielä ihan erikseen sanoa (vaikka saman olenkin jo maininnut kommenteissa ja fb:ssä käydyssä keskustelussa), että ainoa lapsi -postaukseni on kirjoitettu subjektiivisesti omasta näkökulmastani, taisinpa olla pikkuisen tuohtunutkin tekstiä näpytellessäni. Jälkeenpäin tajusin, että käytännöllisesti katsoen sivuutin täysin sen, että aika monet perheet ovat tahtomattaan yksilapsisia. Heidän silmin luettuna kirjoitukseni saattaa hyvin tuntua suorastaan loukkaavalta. Pyydän anteeksi – se ei todellakaan ollut tarkoitukseni! Itsekkäästi vain keskityin omaan kokemukseeni ainoana lapsena ja siskosten äitinä.
Ja sitten kevääseen. Tajusin tänään, että on tämän vuoden ensimmäinen päivä, kun päivä on pidempi kuin yö! Me selvittiin taas kerran!! Vaikka keli oli aavistuksen harmaa ja sumuisensateinen, oli ihan selkeästi valoisaa, kun läksin toimistolta kotiin. Aivan uskomattoman ihanaa!

Päätin ihan poikkeuksellisesti julkaista parit sisustuskuvat, kun innostuin hankkimaan meille vähän väriä. Yleensä mennään ihan luonnonväriskaalassa mustalla ja metallilla höystettynä, mutta nyt päätin, että pienet pisarat henkilökohtaista hyvnvointiväriäni, tukoosia, saavat tulla tuomaan kevätfiilistä kotiin. Aika hurjaa, miten parit kynttilät ja sohvatyynyt muuttavat koko olohuoneen fiilistä! Tai siltä ainakin itsestä tuntuu, kun on niin tottunut siihen, että mahdolliset väriläiskät tulevat korkeintaan pöydälle lojumaan jätetyistä naistenlehdistä.
Ihan pelkästään kevään kunniaksi en värihurjasteluun ryhtynyt. Lauantaina vietettiin ystäväporukan voimin The Syntymäpäiviä täällä meillä. Uhosin aikoinaan, että mitään juhlia en aio järkätä, mutta lopulta olin tosi hurjan tyytyväinen, että päätin kutsua vähän ystäviä kokoon kippistelemään ja kakkua syömään. Lämminhenkiset kotibileet oli juuri se piste i:n päälle ja tarpeellinen siirtymäriitti, että nyt voin hyvillä mielin aloitella seuraavan puolivuosisadan kokemista ja elämistä.
Ainoatakaan kuvaa en juhlissa ottanut. Nämä muutamat sisustuskuvat otettuani laitoin kameran akun lataukseen, että riittäisi sitten potkua koko illaksi, mutta sinne se sitten jäi. Ja joskus niin saa ollakin! Juhlavieraat näppäsivät parit kuvat, jotka riittävät mainiosti muistoksi.
Tosin kakusta olisi kyllä pitänyt saada kuva! Sen verran löytyi aikaoptimistiltakin järkeä päästä, että päätin tilata sen valmiina (pitäähän sitä synttäreillä kaakku olla!) ja päädyin tuttuni Pia Lilenthalin grafiikalla koristeltuun Old? Simply Vintage -ihanuuteen. Innostuin kuvan värimaailmasta niin paljon, että halusin sävyttää kaiken mahdollisen juhlahommelin turkoosin, punaisen ja kullan sävyihin. Että jos joku kaipaa selitystä turkoosihurjastelulle, niin kaikki on syntymäpäiväkakun syytä! Haha!

Se kyllä täytyy sanoa, että olen kyllä tosi tyytyväinen uusiin väriläiskiini. Ihan tulee energinen olo, kun on kevätväriä ympärillä! Tuollaiset pienet asiat niinkuin nyt kynttilät ja tyynyt, on helppo ja edullinen keino tuoda vähän muutosta kotiin, huomaan. Ja myös iisi muuttaa takaisin, jos alkaa kyllästyttää.

[mittaustagi]

Ihanan raikkaita kevätuutuuksia Hemtexiltä! Omat remontti- ja kodinparannussuunnitelmani junnaavat vähän paikoillaan. Tai miten niin vähän? Oikeasti en ole päässyt käytännöllisesti katsoen lukuisia suunnitelmia ja haaveita pidemmälle minkään kanssa. Siksi onkin tosi ihanaa, että pienillä jutuilla, kodin tekstiilien vaihtamisella, kukilla ja koriste-esineillä, pystyy luomaan vuodenajasta ja mielialasta toiseen vaihtuvaa tunnelmaa.
Kukkien kanssa on tosin vähän hankalaa. Meillä kun on ne kaksi karvakuonoista tuholaista, jotka enemmän kuin mielellään järsivät kitusiinsa kaiken kotiin tuodun kasvillisuuden. Hiukan kateellisena olen seurannut ihanien keväisten tulppaanikuvien tulvaa Instassa, mutta koska meillä niitä ei jätetä rauhaan, en uskalla tuoda kotiin ainoatakaan pukettia.
Olen yrittänyt hikipäässä googlata, josko edes jotkut kukkaset olisivat kisuille myrkyttömiä, mutta ihan tarkkaa selvyyttä en ole aiheeseen saanut. Varmasti myrkyllisten listalta vaikuttaa tosin löytyvän kaikki tavallisimmat leikkokukat, joten varmuuden vuoksi jätän kimput hankkimatta, vaikka kukista kovasti tykkäänkin.

Olen jotenkin aina mieltänyt kynttilät syksyyn, jouluun ja talven aikaan kuuluviksi. Oikeastaan vain synttärikakussa ja ravintolassa tuntuu luonnikkaalta paistatella elävän tulen loisteessa myös keväällä ja kesällä.
Näistä Hemtexin showroomilta näpsimissäni kuvissa on kuitenkin tosi keväinen ja raikas tunnelma, vaikka melkein joka pöydässä on kynttilöitä. Ehkä tässäkin pitäisi miettiä asioita uudelleen. Viileän raikas väriskaala sekä vaaleat ja lasiset kynttilänjalat olisi varmasti hyvä alku.

Tämä kuva piti saada tänne blogiin kahdesta syystä. Ensinnäkin kaareva, pikkuruutuinen ikkuna, jonka takana välkkyy Gamla Stanin ja Slussenin valot, on kertakaikkiaan aivan mielettömän ihana! Samaan kategoriaan kuuluu myös kuvan keskellä pöydällä oleva kulho. Tosin en kyllä keksi, mitä käyttöä itselläni kyseiselle kulholle olisi, mutta aina välillä voi vain ihastella söpöjä asioita ihan sellaisenaan.

[mittaustagi]
Niin paljon kuin rakastankin joulunajan kynttilätunnelmaista hämärää ja keskitalven teentuoksuisia Netflix-hetkiä villahuopaan kääriytyneenä, juuri mikään ei tunnu hienommalta kuin kääntää katse kohti kevättä! Ja niinkuin tuossa eilen jo tilitin, kevätfiilikset saapuvat tänne Minttulaan yleensä samaa tahtia tammikuun loppumisen kanssa.
Käytännössä se tarkoittaa sitä, että elämän raameissa, niin pukeutumisessa kuin kodissakin, kaivataan raikkaampia tuulia!
Kävin Lexingtonin showroomilla tutustumassa heidän tämän kevään uutuuksiin. Ja nyt pitää ihan erikseen sanoa, että en ole ikinä kuvitellut olevani mikään Lexington-tyttö. Tykkään toki heidän monista raikkaista raitajutuista kodintekstiileissä, puhtaista perusväreistä ja pikkuriikkisenä annoksena myös New England -estetiikasta.
En yhtään tiedä, mitä nyt on tapahtunut, sillä olin showroomilla interiöristä toiseen vaellellessani aivan myyty. Rakastuin tekstiileihin – erityisesti lakanoihin ja tyynyihin – sisustusjuttuihin ja jopa astioihin. Aivan pakko päästä pian tekemään kunnon sisustuksen uudistusta tänne meillekin ja voin sanoa, että näistä sain paljon inspiraatiota! Harmi vain, että pienet karvatuholaiset syövät kaikki kotiin tuodut kasvit. Tai ainakin kaatavat maljakot. Eli ei ole juuri toiveita herkistä kukka-asetelmista täällä meillä.

Suurin osa tuotteista alkaa jo varmaan pikkuhiljaa löytyä kaupoista. Omalle ostoslistalleni lennähti sänkyaamiaisia huomattavasti helpottava tarjotin, jossa on korkeat reunat ja jalat, joilla sen voi pönkittää tukevasti peittojen päälle. Hennon turkoosiruudulliset lakanat olisivat myös aivan hillittömän raikkaat ja ihanat kesäunien sulostuttajat. Ja hienoja pöytäliinoja tai kankaisia lautasliinoja ei ihmisellä voi milloinkaan olla liikaa!

Lovisa Burfitt on yksi suosikkikuvittajistani. Rakastan hänen elegantin kepeitä printtejä, kevyen hengittävää kynänjälkeä ja naisellista chic-glamouria tihkuvaa signature-tyyliä. Yksi suosikkikahvikupeistani on Burfittin Rörstrandille suunnittelemasta “Mademoiselle Oiseau” -sarjasta.
Taisin hihkua ihan ääneen innosta, kun kuulin, että Lovisa Burfitt on suunnitellut Hemtexin ensi kevään kokoelmiin kattavan valikoiman erilaisia sisustustavaroita, lamppuja, tekstiilejä, astioita, tauluja, kylpyhuonejuttuja ja kaikenlaista muuta. Kävin juuri ennen joulua Hemtexin pressitilaisuudessa näpsimässä kuvia uutuuksista – ja täytyy sanoa, että haluaisin hankkia itselleni käytännöllisesti kaiken, mitä sarjaan kuuluu!

 
Rakastan joulua – ja kaikkea siihen liittyvää hämärää, kynttilänvaloista, täyteläistä tunnelmallisuutta. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että sielu – ja ruumiskin – kaipaa kepeämpää raikkautta, iloista tyylikkyyttä ja valoisampaa otetta kevättä kohti suunnatessa. Ja sama pätee niin pukeutumiseen, syömisiin kuin kodin sisustukseenkin!