Category: Oma tyyli

Minttu 12.7.2015
Jos on jo kertaalleen omaksunut ja elänyt jonkun trendin, sitä ei kuulemma ikinäkoskaan pitäisi enää uudelleen testata. Eli meille kasarin lopussa eläneille kiellettyjen listalle kuuluisi monen muun hullutuksen ohella erityisesti lappuhaalarit. 
Sain Espritiltä tosi kivat farkkulappushortsit, joita olen käyttänyt paljon nyt alkukesän aikana varsinkin kotioloissa.  Aluksi tuumasin, että oikea osoite shortseille on jomman kumman tyttären garderobissa, mutta sitten tykästyin niihin itse.  
Minttu 12.7.2015
Säännöt on tehty rikottavaksi – ja kyllähän sitä lappufarkkushortsit sopivat myös aikuiselle!
Minttu 12.7.2015 Minttu 12.7.2015
 

  • paita, Forever21 (Peetulta lainassa)
  • shortsit, Esprit (saatu blogin kautta)
  • sandaalit. Lacoste

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Luin joskus jostain, että jokaisella naisella pitäisi olla varastoissaan yksi upea punainen mekko. Pikkupunainen ei tosin yleensä sovi yhtä kovaan käyttöön kuin LBD ihan jo pelkästään siitä syystä, että musta mekko häipyy helpommin taustaan, on anonyymimpi ja siten helpommin eri fiiliksiin muokattavissa. Punainen näkyy ja kuuluu – ja jää ihmisten mieleen. Mustaan mekkoon voi pukeutua vaikka monta kertaa viikossa – eikä kukaan välttämättä tajua, että kysymyksessä on sama vaate.
Silti punaisessa mekossa on klassista, magneettista vetoa. Punainen ei ole mikä tahansa väri. Jos on uskomista siihen muinaiseen “ajatusteluku”-leikkiin, jonka lopuksi piti sanoa työkalu (99 % vastasi “vasara”) ja väri, lähes poikkeuksetta kaikki, sukupuoleen, ikään tai vakaumukseen katsomatta, vastasi “punainen”. Eli väittäisin, että punainen on kaikkien värien äiti.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mutta taipuu se punainenkin useampaan tyyliin. Peetu hankki Asokselta tämän aivan mielettömän ihanan tulipunaisen mekon viime uuden vuoden juhlia varten. Silloin asustuksena toimi klassiset mustat pumpsit, pikkuinen kirjekuorilaukku ja bling-bling -korut sekä hiukset 50-lukutyylisillä selkeillä kiharoilla.
Perjantaiseen leffailta/ravintolaillallinen -menoon puuvillainen, kauniisti kolmiulotteisilla brodyyrikukkasilla koristeltu mekko muuntuu helposti rentojen tennareitten ja ponnarin avulla. Lapsi on onneksi perinyt äidiltään periaatteen, että mitä niitä kauneimpia mekkoja turhaan säästelemään – päälle vain, aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus!
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mutta kyllä sitä pitäisi hankkia omaankin garderobiin joku veretseisauttavan ihana kirkkaanpunainen mekkoihanuus! Valitettavasti se superkiva, itse ompelemani mokkainen minimekko, joka on esitelty täällä ja joka edelleen toivorikkaana roikkuu kellarin vaatetangossa, ei ole osoittanut minkäänlaisia päälle sopimisen oireita tässä viime vuosina… 😀
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • mekko, Asos
  • tennarit, Vans
  • aurinkolasit, Ray Ban

Peetu 8.7.2015
On aika erikoinen fiilis hiippailla toimistolla lähes yksinään, kun kaikki muut ovat lomilla. Melkein kuin olisi duunissa ihan eri paikassa kuin normaalisti – tai kesätöissä. Meiliboksiin putoilee vain harvakseltaan viestejä ja nekin vähät ovat sisällöltään enemmän informatiivisia kuin vaativia. Työpaikan yleinen tempo tasaantuu ja pulssi laskee lähelle leposykettä.
Nyt on juuri se legendaarinen – jopa hiukan mystinen – hetki toimistolla, kun kaikki ihan vähän oikeasti hiljenee. Mikä tarkoittaa sitä, että nyt pitäisi tehdä kaikki ne jutut/projektit/tehtävät, joita normaalin arjen ad hoc -hässäkässä on siirtänyt siihen, kun on vähän rauhallisempaa. Yleensähän tuo aika ei koita milloinkaan, sillä silloin ihminen on lomalla. Mintun vapaat ajoittuu nyt tänä kesänä niin, että saan viettää useamman viikon lähetulkoon ypönä officella.
Peetu 8.7.2015
Ei ole siis mitään tekosyytä olla tarttumatta “rauhallisempia aikoja” odottaneisiin isoihin, keskittymistä vaativiin projekteihin. Jotenkin se vaan tuntuu ihan älyttömän vaikealta. Kun on tottunut siihen, että koko vuosi on täynnä hässäkkää, isompia ja pienempiä tulipaloja riittää sammutettavaksi ja dead linet seuraavat toisiaan hengästyttävällä tahdilla, on näköjään varsin haastavaa ryhtyä toimeen, kun aikaa on vaikka kuinka (niin on kyllä haravoitavaakin…) eikä varsinaista projektin päätöspäivää ole merkitty kalenteriin.
No, “peruna kerrallaan” – niinkuin sanotaan. Pitää vain aloittaa yhdestä kulmasta ja olla hengästymättä homman suuruudesta.
Peetu 8.7.2015
Peetulla ei tosin ole samanlaisia ongelmia omassa kesätyössään. Asiakaspalveluhommissa riittää sarkaa vuodenajoista riippumatta. Ja sehän on tietty sikäli hyvä, että muuten kesälomasijaisia ei tarvittaisi ollenkaan.
Ruutuvekkari toimii Peetun kesäisenä toimistoasuna. Valkoisen teepparin kanssa kokonaisuudesta tulee ihanan raikas ja tolppakorot täydentää hienosti (ja tekee muutenkin pitkistä sääristä noin kilometrin pituiset!).
Peetu 8.7.2015 Peetu 8.7.2015 Peetu 8.7.2015
 

  • t- paita, Primark
  • hame, Monki
  • sandaalit, Carin Wester

Minttu 6.7.2015
Vähän vaikuttaa siltä, että koko Tukholma on aloittanut kesälomansa tämän viikon alusta. Ihmisiä on niin vähän liikkeellä, että tuntuu kuin olisi aikainen sunnuntai-aamupäivä koko ajan. Toimistollakin oli niin hiljaista, että piti oikein vilkaista, että kai tänään nyt kuitenkin on maanantai.
Olisi voinut kuvitella, että aamuinen työmatka julkisilla kulkuvälineillä olisi sujunut tosi noileesti, kun sekä ihmisiä että kanssaliikennettä oli sen verran harvassa. Toisin kuitenkin kävi – taisi olla kesätyötekijät puikoissa niin busseissa, tunnelbanassa kuin paikallisjunissakin. Itselläni ei ole mitään tarkkoja työaikoja, mutta Peetun piti tekstata pomollensa, että tulee “vähän” myöhässä. Vastauksen perusteella sielläkin oli puoli toimistoa myöhässä samasta syystä. Maanantai on näköjään maanantai myös heinäkuussa.
Minttu 6.7.2015
Tosin ihan mitenkään erityisen heinäkuumaiselta ei ole tänään tuntunut. Koleus ja keskipäivän sadekuurot toivat paremminkin mieleen marraskuun… Voin kertoa, että pikkuisen vilutti varpaista tuossa tämänpäiväisessä asussa. Haha! Aamulla vain ei voinut vielä mitenkään uskoa tai aavistaa, että viikonlopun superhelteet kääntyisivät näin nopeasti taas pakkasen puolelle. Joku katossa kuuntelemassa istunut kärpänen voisi kylläkin muistuttaa, että Peetu luki eilen illalla ääneen säätiedotusta, jossa juurikin luvattiin jääkauden paluuta. Mintun valikoiva kuulo ei vain näköjään suostunut moista viestiä vastaanottamaan.
Onneksi tuli sentään napattua farkkutakki harteille aamukiireessä, vaikka juuri silloin se tuntui aivan täysin turhalta liikavarustelulta.
Minttu 6.7.2015
Jotenkin tuntuu, että olen onnistunut käyttämään tämän järkyn pitkän ja kylmän kevään (joka ei näköjään jaksa muuttua pysyvästi kesäksi) aikana koko säästävalittamiskiintiöni. Niinpä tavoistani poiketen toteankin vain optimistisesti: kyllä se siitä vielä, ei ne lämpimät eiliseen loppunut, vielä pääsee iltauinnille, laituriloikoilemaan ja parvekegrillailemaan. Kesä tulee vielä takaisin!
Nyt myöhäisiltana taivas on jo hiukan kirkastunut ja aurinkokin paistelee lupaavasti. Parempi asennoitua siihen, että viime viikonlopun ihanat helteet eivät nyt heti tule takaisin, mutta kyllä tämäkin on jo hyvä. Kun kaikki päivät tulee vietettyä jokatapauksessa toimistolla, nautin enemmän valosta ja auringosta ikkunan takana kuin varsinaisesta helteestä.
Minttu 6.7.2015 Minttu 6.7.2015

  • t-paita, Rika
  • hame, Mintun ompelimosta (kangas Marimekon, Fujiwo Ishimoton suunnittelema “Perhonen”)
  • sandaalit, Charles Jourdan

Tinnin asu
Melkein kokonainen viikko takana toimistohommia Riminin reissun jälkeen. Jos menee aika nopeasti lomalla, niin menee se kyllä näitä arkisia ratojakin tallatessa. Tuntuu kuin matkasta olisi jo tosi kauan, vaikka vasta viime lauantaina palasin kotiin.
Lomafiiliksiin on onneksi helppo palata nyt, kun helteet ja auringonpaiste saapui tänne pohjoiseenkin. Ei päivääkään liian aikaisin, jos minulta kysytään – mutta senhän taisitte jo tietääkin. Samoin reissussa näpsittyjä noin ziljoonaa kuvaa koneella pläräillessä voi melkein tuntea meren suolaisen tuoksun nenässään ja pehmeän rantahiekan rahinan varpaiden välissä. Aavistuksen kyllä tulee kaipuu takaisin, sillä Tinni jäi Riminille vielä toiseksi viikoksi miehensä kanssa ja heidän ihanat kuvat facebookissa muistuttavat, miten vain hetki sitten olin itse samoilla kulmilla.
Tinnin asu
Etukäteen olin ajatellut, että Rimillä tulee napsittua ihan älyttömästi asukuvia – olinhan varustautunut matkaan poikkeuksellisen laajalla asuvalikoimalla. Ja Tinnihän on aina hurjan huoliteltu juhlassa, arjessa, matkoilla ja kotona. Totuus oli kuitenkin se, että elämä vei, eikä aina voinut, ehtinyt tai halunnut pysähtyä pitämään puolen tunnin kuvaussessiota.
Yhtenä iltana, kun palasimme iltarimpsuilta takaisin hotellille, loistivat sisääntuloväylään maahan upotetut spotit niin houkuttelevasti, että ylipuhuin Tinnin poussaamaan kauniissa, viime talvena Australiasta hankitussa silkkimekossaan. Aivan mielettömän ihana kuosi, materiaali, malli – ja katsokaa nyt tuota selkäpuolen pääntien nyöritystä!
Kyllä muuten näkee, että Tinni matkustaa usein – lähemmäs (ellei jopa yli) kymmenen kertaa vuodessa. Kokeneen reissailijan matkalaukku ei kärsinyt ylipainosta, vaikka vaatevarasto oli tarkoitettu kahdeksi viikoksi. Lisäksi kaikki mukana oleva kesti mainiosti myös kuljetuksen aikaisen viikkaamisen ilman pahempia rypistymisongelmia. Tai niinkuin tuo hurmaava silkkimekko, joka on kevyt, menee pieneen tilaan ja oikenee henkarilla silitetyn veroiseksi muutamassa tunnissa ilman mitään erityistemppuja (tiedättehän: höyrytys kylppärissä kuuman suihkun avulla etc…). Täydellinen matkavaate monessakin mielessä siis.
Tinnin asu
Pakkaamisen lisäksi toinen asia, josta haluan ottaa oppia bestikseltäni, on värikoordinointi. Tinni pukeutuu vain harvoin mustaan – ja tuskin koskaan kokomustaan. Sen sijaan hän on valinnut lempivärinsä: violetti ja keltainen, sekä suosikkinsa aksenttiväreistä: oranssi. Kaikki hankinnat perustuvat näihin sävyihin ja – tadaa – koko garderobi on helposti koordinoitavissa keskenään! Kuinka moni voi sanoa samaa? En ainakaan minä… 😀
Arvatkaas muuten kuka pakkasi Mintun matkalaukun kotimatkalle? Aivan oikein, Tinnihän sen teki! Ja jostain syystä hän onnistui saamaan kamamäärän laukun sisään niin, että vetoketjulla avattavaa laajennusosaa ei tarvinnut hyödyntää lainkaan. Olin toki siirtänyt muutaman painavan jutun käsimatkatavaroihini (mennessä laukku painoi 25,6 kg ja kotiin palatessa 23,4 kg), mutta eihän ne kirjat niin olennaisesti tilaa vie. Taitolaji tuo pakkaaminenkin näköjään!
Tinnin asu
Seuraavaa yhteisreissua alettiin suunnitella tietty saman tien. Vahva ehdokas olisi uuteen nousuun siistiytymisen myötä noussut Mallorca tai ehkä jopa Ibiza, jonka olemme molemmat onnistuneet tähän asti välttämään. Tosin, mikäli suunnitelma on sama, että Tinni viettää samassa kohteessa ensin viikon minun kanssani ja sitten toisen viikon miehensä kanssa, valinta kohdistuu todennäköisimmin Italiaan. No onneksi saapasmaassa riittää vielä koluamattomia kohteita, vaikka me molemmat olemmekin siellä lukuisia kertoja lomailleet. Onneksi päätöksiä ei todellakaan tarvitse tehdä vielä – matkakohteen valinta on yksi koko homman ihanuuksista!
Tinnin asu Tinnin asu

  • mekko, Kachel (ostettu Canberrasta)
  • sandaalit, Geox
  • laukku, Furla
  • ranne-, kaula- ja korvakorut, Frey Wille
  • pikkusormus, Kalevala
  • vihkisormukset, Cartier ja Aurifaber 

Rimini 2015
Pikaiset terkut Riminiltä!
Tänään ollaan vietetty – muutaman lähinnä rantaelämään keskittyneen päivän jälkeen – kunnon kaupunkilomaa. Tutustumiskohteina mm. Malatestian temppeli, Augustus-riemukaari, kaupunginmuseo ja sen yhteydessä olevat, vuonna 1989 löydetyt, muinaiset kirurgin talon rauniot. Kaupungimuseossa oli nähtävillä myös talosta löytyneet antiikin aikaiset kirurgin työvälineet. Jotenkin sitä tuli aika kiitollinen olo modernista lääketieteestä…
Rimini 2015
Parissa putiikissakin poikettiin ja kyllähän ne alennusmyynnit saivat hinnat tuntumaan aikas edullisilta. Onneksi on se 15 muotiostoksen rajoite – muuten olisi saattanut käydä hassusti…
Tinnin askelmittariin on kertynyt tälle päivälle jo yli 15 km tallustelua, mikä on sikäli paljon, että museoissa ja muissa nähtävyyksissä sitä yleensä vain pällistelee, eikä niinkään kävele tehokkaasti eteenpäin. Aamulenkkien ansiosta meille on kyllä tullut matkamittariin lähes samat lukemat myös biitsillälöhöilypäivinä.
Rimini 2015
Mutta tässä siis eilisillan asuni. Päätin, että yritän käyttää kaiken mahdollisen omistamani bling-blingin täällä Riminillä. Sillä milloinkas sitä ihminen kimaltaisi, jos ei Italian reissullansa!? Haha!
Mutta nyt täytyy alkaa jo kiireen vilkkaa pinkaista nauttimaan seuraavaa ihanaa illallista! CIAO!
Rimini 2015

  • toppi, River Island
  • shortsit, Filippa K
  • sandaalit, Clarks
  • laukku, Botkier

Rimini 2015
Näin tyyriinä sitä vaan patsastellaan aperitiivi kourassa!

Old stuff