Category: Oma tyyli

Eilen julkaistiin Stockholm Fashion Week Magazinen viimeisin numero. Lanseerausta juhlittiin sinisen taivaan alla aivan uskomattoman ihanassa auringonpaisteessa varsin uuden ja hienon Clarion Hotel Signin kattoterassilla.

Samassa tilaisuudessa julkistettiin “Årets Rookie” -ehdokkaat. Årets Rookie – eli vuoden tulokas – on vuosittain jaettava tunnustus nousevalle ruotsalaiselle suunnittelijalle. Arvovaltainen raati valitsemat finalistit ovat näyttäneet pystyvänsä laadukkaaseen suunnitteluun, hallitsevat konseptiajattelun ja lisäksi brändi vaikuttaa noin ihan ylipäätään lupaavalta. Varsinainen voittaja julkistetaan Tukholman muotiviikolla 13. elokuuta, mutta jo finalistiporukkaan pääseminen on aikamoinen lottovoitto. Sen verran paljon mediahuomiota, näyttelyitä ja muita tapahtumia Rookiesin ympärillä pyörii.

 Karkki ja Minttu modeminglaa. Ei olisi voinut olla sopivampi keli kattoterassijuhliin!

Tämän vuoden Rookies-finalistit ovat:

 Kattoterassilta on aika karun urbaanit näköalat… Toisaalta terassi on niin korkealla, että mitkään kaupungin hälyt eivät kuulu. Ja toiseen suuntaan kun katsoo, voi ihan selvästi nähdä pilkahduksen sinisenä kimmeltävää Mälarenia.

 Karkki minglasi coolin tyylikkäänä…

  • paita, Viktor&Rolf for H&M
  • jakku, TopShop
  • housut, Cheap Monday
  • laukku, 2nd Hand
  • kengät, ??? (vanhat..)
  • aurinkolasit, ??? (vieläkin vanhemmat…)

Nyt on ihan pakko laittaa tänne vähän kuvia Peetun lakkiaismekon edistymisestä. Olen aivan totaalisen innoissani, sillä ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että siitä on tulossa tosi hieno – ja juuri sellainen kuin uusi ylioppilas on toivonutkin!

Inspiraationa mekon suunnittelussa on käytetty Miu Miun sirkus-teemaista kevät-/kesämallistoa. Helmaa piti olla runsaasti, mutta vyötärölle ei kuitenkaan haluttu ihan mahotonta rynkkykasaa. Tästä syystä päädyttiin täyskelloon helmaan. En ole kovin usein – tai oikeastaa juuri koskaan, toteuttanut tuon mallista hametta, koska vaikka se onkin kaunis, siihen menee ihan tajuton määrä kangasta.

Tässä kellohelmassa aiheutti vielä ankaraa päänvaivaa, miten saisin upotettua helman raidoituksen nätisti kokonaisuuteen. Päätin kerrankin poiketa tavoistani ja tehdä oikein kunnolliset kaavat. Varastoista löytyi onneksi vanha Burdan valmiskaava, joka soveltui silputtavaksi tätä tarkoitusta varten.

 Materiaali on suht paksua ryhdikästä satiinia. Jo pelkästään tuo satiini tekee helmasta muhkean oloisen. Sen lisäksi raidat tai paremminkin raitojen saumat kohottavat helmaa aika ihanasti. Puhuttiin kyllä, että mahdollisesti ommellaan tuohon vielä lisää pönkköä antava alushame, jos tarvitsee. Nyt vaikuttaa siltä, että pärjätään mainiosti ilmankin.

 

 

Tykkään ihan mieletömästi  toteuttaa tällaisia – vähän päänvaivaakin vaativia projekteja. Jotkut housujen lyhentämiset ja ratkeamien paikkaaminen ovat taas ihan toinen juttu… Aika monta muistutusta vaaditaan, ennenkuin kykenen ryhtymään toimeen. 😀

Viikonloppuna olisi tarkoitus toteuttaa mekon yläosa. Siinäkin on pieniä pähkinöitä purtavaksi, mutta toivotaan, että hyvä tuuri toteutuksen kanssa jatkuu. Onneksi vielä ei ole mikään tulenpalava kiire, Peetun ylioppilasjuhlat kun on vasta kesäkuun 16. päivä.

Saan varsin usein kysymyksen, että osaisinko suositella jotain halpaa ja kivaa hotellia, suht hyvällä paikalla Tukholmassa. Tavallaan ihan luonnollinen kysymys, annanhan paljon muitakin vinkkejä Tukholmaan liittyen. Mutta toisaalta sitten kuitenkin aika hassua tiedustella yöpymisvinkkejä joltakulta sellaiselta, joka asuu itse kaupungissa. Harvoinhan sitä omassa kotikaupungissaan yöpyy hotellissa. Nyt on tilanteeseen tullut muutos – ja osaan antaa ainakin yhden vinkin! Tukholmaan on nimittäin avattu oma Omenahotelli.

Tukholman Omppu sijaitsee kätevän kävelymatkan päässä ydinkeskustasta osoitteessa Torsgatan 10. Lähin T-bana-asema on Hötorget, josta hotellille kävelee reilut viisi minuuttia. Hotellin alakerrassa (varsinaista aulaa tai respaa Omenahotelleilla ei taida olla missään) pitää majaansa sporttihenkinen, mutta yllättävänkin viihtyisän oloinen Allstar-ravintola.

Sekä hotelli ja ravintola ovat olleet toiminnassa jo joitakin viikkoja, mutta eilen juhlittiin varsinaisia avajaisia. Ja mehän olimme Peetun kanssa tietysti paikanpäällä todistamassa menoa.

 

Paikalla oli ihan kunnioitettava määrä kaikenlaisia ruotsijulkkiksia. Peetu alkoi heti epäillä, että mahtaakohan ravintolan omistaja olla itsekin joku julkkis tai ex-urheilija, kun on saanut niin paljon paikallisia celebrityjä liikkeelle. Hollywoodissahan tuntuu olevan melkein sääntö, että jokainen vähänkään itseään kunnioittava stara on ainakin jollain pikkusormenpuolikkaalla mukana ravintolabisneksessä.

Nyt täytyy tunnustaa, että me ollaan kyllä sen verran urpoja, että ei tunnistettu sen paremmin ravintoloitsijaa kuin suurta osaa vieraistakaan. Aika paljon oli sellaisia tv:stä/lehdestä tutut kasvot -tyyppisiä ahaa-elämyksiä, mutta ihan oikeasti taisin tunnistaa vain kauniisti raskaana olevan Carolina Gynningin.

Sporttibaarin tyyliin sopivasti oltiin käyty Peetun kanssa treenaamassa ennen avajaisia. (Treenikassin mukana raahaaminen oli ehkä vähän vähemmän glamouria, mutta mitäs pienistä…) Treenin jälkeen oli tietty ihan jäätävä nälkä. Onneksi iloiset tarjoilijapojat ja -tytöt lennättivät eteen superherkullisia minihampurilaisia ja suupalan kokoisia club sandwichejä. Napsimme alkupaloja sellaisella vauhdilla, että siinä vaiheessa, kun about kilometrin pituinen jono barbecue buffetiin alkoi vähän hälventyä, oltiinkin jo ihan kylläisiä.

Ruokatrendeistä hyvin perillä oleva Peetu valisti, että minihampurilainen on tällä hetkellä aivan kuumintahottia sormisyötävätarjoilurintamalla. Ei mikään ihme siis, että trendiherkät tukholmalaiset ovat tämän bonganneet. Itseasiassa olemme taineet saada muutamassakin viime tapahtumassa juuri samantyylisiä minihampurilaisia. Paitsi, että niiden nimi ei kuulemma ole ollenkaan mikään hampurilainen vaan slider. Aina sitä oppii jotain uutta. 😀

Kun on julkkiksia, pitää olla myös julkkistenkuvausseinä. Varsinaiset ja viralliset kuvaussessiot ovat tässä vaiheessa jo ohi, mutta Peetu poussaa kiltisti Mintulle. Ihan hyviä päivänasukuvia tuolla iPhonellakin näköjään saa.

  • takki, vintage (Americana)
  • farkut, Cheap Monday
  • tennarit, Marimekko <3 Converse
  • treenikassi, Lindex

Lakitieteitä opiskeleva Karkki sai suureksi ilokseen kesätöitä kovan etsimisen jälkeen. Pieni stressi meinasi kuitenkin iskeä, kun opiskelijan garderobista ei oikein löydy riittävästi siistiä toimistokampetta. Tämän päivän tärkein missio oli täsmäshoppailla työvaatteita. Karkki ja Peetu hyökkäsivät heti kauppojen auettua kaupungille ja joidenkin tuntien kuluttua saapui tyytyväisiä tyttöjä kotiin kassit pursuillen hyviä ostoksia.

Karkin saldo oli yhdet housut ja yksi hame sekä neljä paitaa. Kyllähän näillä kelpaa aloitella uudessa duunissa!

Tyylikäs musta peplum-paita Lindexiltä. Kuvassa on myös Cheap Mondayn Chinot, jotka on jo vanhat, mutta edelleen hyvä lisä toimistovaategarderobiin.

 

Hillityn nude pitsijersey-paita on myöskin Lindexiltä. Aivan mielettömän kaunis pääntie tässä ja tykkään myös kovasti juuri tuosta vähän hiekkaan taittavasta nude-sävystä.

 

Klassinen kapea hame ja stailit mustat housut ovat molemmat Vilan. Molemmissa on materiaalina loistava puuvillan ja lycran sekoitus, joka on kesällä ihanaa päällä. Tykkään ihan hurjasti myös tuosta kultaisesta vetoketjusta housujen takapuolella.

Supersöpö vaaleansininen puuvillapaita on H&M:ltä. Materiaali on ohuen ohutta ja siksi takuulla miellyttävää päällä kuuminakin kesäpäivinä.

 

Superkauniisti takaa pidemmäksi leikattu pyöreäkauluksinen viskoosipaita löytyi Vilalta. Hihaton paita on näppärä, koska viileinä päivinä se sopii huipusti neuletakin alle ilman, että hihat ruttaantuvat – ja toisaalta kuumina päivinä se on ihanan vilpoinen.

Ihan hyvä pohja toimistovaatevarastolle – eikö!

Oikeastaan mietin tälle perjantain “päivän asu” -postaukselle kaikenlaisia mahdollisia yöpaita-aiheisia otsikoita. Sen verran casual on ollut olo, kun päätin pistää päälleni Line of Oslon yltiömukavan puuvilla-modaalimekon tänään töihin. Onneksi mekon toista olkapäätä koristaa diskreetti Swarovski-kristalleista väsätty peace-merkki, muuten yöppäri-vibat voisivat olla hankalasti häivytettävissä vaikka kuinka asustaisi.

Nyt me aletaan Karkin ja Peetun kanssa fiksata illallista. Luvassa on maailman parasta kevätruokaa eli Peetun special feta-juusto saalaattia ja itse tehtyä rocky road -jätskiä… Elikkäs höpinät jää tällä kertaa lyhyeen, kun tärkeämmät asiat odottaa!

 

 

 

 

  • mekko, Line of Oslo
  • leggarit, Vogue
  • kaulakoru, KappAhl
  • vyö, Filippa K
  • nauhakengät, Palmroth
  • glitterisukat, TopShop

PS. Luvassa on ihanihan lähiaikoina ohjeita Peetun loistaviin jätskeihin (kunhan saan kuvat käsiteltyä ja Peetun päästä temmatut reseptit litteroitua)

PPS. Tietokilpailukysymys: Tiedätkö, mistä peace-merkki on saanut muotonsa?

Olen viettänyt  koko tämän viikon – tosin täysin tahtomattani – aika patologisia mikään-ei-inspiroi -pukeutumisteemapäiviä. Tästä syystä tälle viikolle ei ole tullut juurikaan päivän asu -postauksiakaan. Tuntuu, että näytän joka päivä lähestulkoon samalta. Asu koostuu t-paidasta (joskus printillä, usein ilman), farkuista tai vastaavista housuista ja neuletakista. Meikki nyt on muutenkin aina se sama, mutta jotenkin tällä viikolla en ole jaksanut tehdä hiuksilleni yhtikäs mitään. Ei nyt niin, että normaalistikaan fiksailisin hiuksiani vimpanpäälle, mutta aamukiireessä ja epäinspiraatiossa olen dumpannut nekin vähät tukea ja struktuuria antavat tuotteet, joita yleensä käytän. Eilen sain sentään lakattua kynteni. Onhan sekin.

Tänään tsemppasin ja kykenin vaihtamaan sen iänikuisen mustan tai harmaan perusneuletakin mustaan jakuntapaiseen. Tosin jersey on tuonkin materiaali – eli ihan liian villiksi ei kuitenkaan heittäydytty. 🙂

 

 

  • jakku, frk
  • t-paita, Lanvin for H&M
  • farkut, Acne (Kex)
  • tennarit, Converse
Old stuff