Terveisiä äänestämästä!
Ihan ensimmäisenä pitää kertoa, että täällä meillä on tänään äitienpäivä. Karkki ja Peetu teki aivan mahtavan brunssin, parsaa, pekonia, paistettua munaa, kreikkalaista maalaisleipää, vadelmahilloa, goudaa, pikkutomaatteja (ja muita vihanneksia), pinkkiä greippimehua, tomaattimehua, kahvia… Ja varmaan unohdin puolet kaikesta muusta. Istuttiin pitkään parvekkeella ja juteltiin. Sellaisia onnellisia hetkiä elämässä, joiden ei toivoisi päättyvän ikinä.
Puhuttiin kaikesta mahdollisesta, mutta siinä sivussa myös aika paljon politiikasta  – tai paremminkin demokratiasta ja äänestämisen merkityksestä.

Tiedän monia, jotka ovat sitä mieltä, että ei jaksa äänestää, kun ei sillä kuitenkaan ole mitään merkitystä. Siis että yhdellä äänellä ei maailmaa muuteta. Heille haluaisin sanoa kaksi asiaa:

1. Jokainen käyttämättä jätetty ääni on oikeastaan ääni vastapuolelle. Jos et käytä äänioikeuttasi, niiden asema, joilla on erilainen näkemys asioihin, vahvistuu. Eli pitää äänestää, jos ei halua tukea vastustajiaan.
2. Yhdellä äänellä ei ole suurta merkitystä – totta – mutta sehän juuri on demokratian pointti! Ei tarvitse kuin suunata katse hiukan Suomesta itään – sieltä löytyy erittäin hyvä esimerkki, mitä tapahtuu, kun yhdellä äänellä on suuri merkitys. Tosin silloin se “äänioikeus” ei voi olla kovin monella, pahimmillaan se on vain yhdellä henkilöllä. Silloin kyseisen henkilön äänellä on toki erittäin suuri merkitys – mutta mistään demokratiasta ei ole enää kyse.

Äänestäminen on ainoa oikeasti tasa-arvoinen tapa vaikuttaa. Jokaisen ääni on samanarvoinen ja mitä useampi äänestää, sitä reilumpaa peli on. EU saattaa tuntua kaukaiselta ja vieraalta, mutta sitä tärkeämpi on, että sinne saadaan meidän itsemme näköinen edustajisto. Jos äänestysprosentti huitelee jossain 40 korvilla kasvaa riski, että protestiäänet saavat liian suuren merkityksen.
Äänestäminen on helppoa ja nopeaa – ja sen jälkeen saa hyvän syyn käydä vaalikaffella. Tänään ehtii vielä aivan mainiosti, jos ei ole tehnyt kuin Karkki ja käynyt ennakkoäänestämässä. Ainakin täällä meillä Svennelässä äänestyspaikat ovat auki iltayhdeksään asti.

 
Reippaat äänestäjät!
Nyt jatkan äitienpäivän viettoa vaihtamalla bikinit päälle ja kaappaamalla uuden Ellen mukaani parvekkeelle. Pari tuntia ehtii hyvin pötkötellä auringossa ennenkuin pitää alkaa lämmitellä grilliä iltarillauksia varten.
Mukavaa sunnuntaita myös sinne ruudun toiselle puolelle! Ja muista käydä äänestämässä!!

Arkikuvahaaste – Vardagsbilder -kuvahaaste pyöri Instagramin puolella jo ennen vuoden vaihdetta. Tällä hetkellä ei ole enää varmaan ketään, jota ei olisi haastettu ja joka ei tietäisi, mistä on kyse. Perusperiaate on se, että esitellään kuvia omasta arjesta ja haastetaan aina joku muu julkaisemaan omia kuviaan. Instagramissa kiersi kaksi versiota. Ruotsalaisessa Vardagsbilder -haastessa esiteltiin yksi arkikuva viitenä peräkkäisenä päivänä ja suomalaisessa yhtenä arkipäivänä viisi kuvaa. Sittemmin Arkikuvahaaste ilmestyi myös facebookiin, mutta kuvia piti olla viitenä arkipäivänä viisi jokaisena. Haastettavien määrä pysyi kuitenkin jokaisessa versiossa aina yhtenä.
Itse osallistuin Instagramin puolella tuohon yhden päivän ja viiden kuvan versioon arkikuvahaasteesta. Sittemmin sain haasteen pariltakin eri taholta Facebookin puolella. Periaatteessa olen oikein otettu, että sain haasteen. Jotenkin en vain ole koskaan oppinut laittamaan kuvia Facebookiin ja muutenkin idea tuntui lopulta saavan enemmän vastustajia kuin kannattajia. Toisaalta “päivä bloggaajan kanssa” -tyyppiset postaukset ovat käsittääkseni erinomaisen suosittuja. Itse en ole selaista koskaan tehnyt, mutta tässä nyt sovellettu Mintun elämää -tyyppinen läpileikkaus viime viikostani ja samalla vastaus Facebookin arkikuvahaasteisiin.
(Ensimmäisessä kuvassa kaunis kesäyö kotikulmilta perjantai-iltana)

Office-hommaa: palavereja, sorvin ääressä nakuttelua ja toimistoremonttia. Piti olla tähän kollaasiin myös kuva Advanced Excel -kurssilta, johon osallistuin männäviikolla, mutta ilmeisesti kokemus oli niin tainnuttava, että kuvakin hävisi jonnekin.

Tukholman julkinen liikenne. Vietän vähintään kaksi tuntia päivässä tunnelbanassa, tvärbanassa, pendeltågissa, bussissa tai edellisten pysäkeillä. Kannatan ehdottomasti julkista liikennettä (vaikka miten se piereskelevä haisuliini ja tunnbrödsrullea vetävä fylleteini osuu aina juuri minun viereeni?) ja olen sitä mieltä, että se toimii Tukholmassa erinomaisesti. Olen myös iloinen siitä, että kykenen lukemaan liikkuvassa laitteessa ilman, että tulen matkapahoinvointiseksi.

Säännöllisen epäsäännöllisesti: SATS. Pitäisi muistaa, että Sickla Udden SATSissa on svenne-mittakaavalla mitattuna ihan kunnollinen sauna. Suomi-mittakaavallakin se on ihan siedettävä.

Peetu liehui maailmalla, joten jouduin käymään ruokakaupassa. Selvisin ihan hyvin. En saanut haukkuja, vaikka ostin feta-juustoa kummallisen näköisessä paketissa. Karkki on sitä mieltä, että Minttua ei voi päästää kauppaan, koska onnistun aina ostamaan kaikkea ihan outoa, vaikka kauppalistalla olisi vain perusjuttuja. Tällä kertaa en tehnyt edes mitään omituisia heräteostoksia, vaikka hetken jo pinosin “kivoja” muovimukeja ostoskärryyn. Olisihan ne ollut kai ihan kätevät mahdollisella piknikillä, mutta myrkynvihreä väri ei ehkä kuitenkaan ollut just se, mikä toisi retkijuomien parhaimmat puolet esiin.

Ihana kisu!! Hauska, leikkisä, hellämielinen, utelias, aktiivinen, nautiskelija ja paras kisu-kaveri. <3

Netflix ja Hart of Dixie. Arkena ja pyhänä. Vähän on nyt kyllä sekavia uutisia HoD:n nelossesongista. Se on tulossa, mutta koska? Ja mitä tarkoittaa “mid-season pick up”? Että Hart of Dixietä on tulossa vain puoli sesonkia – vai mitä? Kolmossesongin viimeinen episodi on katsomatta, mutta olenhan tietty nähnyt sen trailerin. I say no more.

Jokaisen arkiaamun rutiini: levitän päivän asun sängyn päälle ennen pukeutumista. Jotenkin siinä näkee parhaiten, miten osaset toimii keskenään. Tämä oli siis viime tiistai.

Perjantain huulipunavallankumous naisten sydän-, verisuoni- ja hengitystiesairauksien tietoisuuden lisäämiseksi. Kuvittelin haluavani kuvan ihanat uudet Aviatorit nenällä, mutta lopulta instaan päätyi tuo kuva ilman arskoja. Huulipuna on Lumenen Rasberry Sorbet -kyniä. Tummanpunaiseen taittavan huulipunakynän sävyn nimi on kulunut pois, mutta tuo aavistuksen kylmä punainen on yksi niistä harvoista voimakkaista punista, joita käyttäessäni en tunne oloani oudoksi.

Viime viikko oli pressiviikko täällä Tukholmassa. Vuosikausia juoksin kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä viikoilla mediatoimistosta toiseen seuraavan sesongin mallistoja ihaillen ja ziljoonia kuvia räpsien. Sittemmin olen vähentänyt laukkaamista merkittävästi ja tänä keväänä kävin vain Moderådetin avoimien ovien päivässä tapaamassa kollegoita ja tsekkaamassa Rookies-näyttelyn. Black Book on edelleen suosikkini!

Matkakahvimuki ja Metro. Viittaan aiempaan tilitykseeni Tukholman julkisesta liikenteestä.

Liukuporrasselfie ja ziljoona vuotta vanha kevättakki.

Viikonloppuna palasi lämpimät kesäkelit, joten jatkoin hyvillä mielin parvekeprojektia. Uudet tuolit kasaantuivat ihan kohtuullisella voimasanamäärällä ja ovat niin hyvät istua, ettei paremmasta väliä!

Kukkateema tänä vuonna on punaisen, pinkin, violetin ja sinisen eri sävyt yhdistettynä valkoiseen. Mikäli edes jotkut pysyvät hengissä, partsista tulee vielä tosi kiva!

My little Sunshine! <3

 
Aikaisemmin olen aina repinyt Metrosta kaikki kivat ravintolavinkit ja reissujutut talteen. Laukun pohja ja kalenterini on täynnä epämääräisiä sanomalehtirepaleita, joita en ikinä edes vilkaise. Tajusin vihdoin, että on huomattavasti kätevämpää ottaa valokuva muistiin laitettavista jutuista. Niinkuin esim. näistä Berliini-vinkeistä. Sinne olisi taas aika suunnata syyskuun alussa.
Sellaista arkea täällä vietetään. Nyt kyllä jäi kaikki ruuat kuvaamatta, mutta ehkä se on vain hyvä. Harva inspiroituu kaalisopan kuvasta… Nyt pari jaksoa Grey’s Anatomya ja sitten kohti uutta arkea!

Nyt on erittäin historiallinen hetki. Ikinä koskaan koko Go 4 it vol. 2 -blogin yli seitsemän vuoden historian aikana en ole esitellyt kotiamme täällä. Tietty asu- ja muiden kuvien taustalla on vilkahdellut yksityiskohtia sisustuksesta ja joskus muinoin, vielä edellisessä kodissa asustellessamme, osallistuin “esittele bloggauspaikkasi” -haasteeseen ja julkaisin kuvan silloisesta työpisteestäni.
Mitään erityistä syytä siihen, että en ole kotiamme esitellyt, ei ole. Lähinnä kai kyse on ollut siitä, että mielestäni meillä on aika tavanomaisen näköistä. Nyt kuitenkin Peetun hyvä ystävä, valokuvausta opiskeleva Rebecka, otti niin kivoja kuvia koulutehtäväänsä varten, että pitäähän ne nyt laittaa tänne blogiinkin!

Sisustuksessa tärkeintä on mukavuus ja viihtyvyys. Haluan, että meillä on aina tilaa ystäville ja yhdessäololle. Iso nahkanojatuoli on oikeasti Karkin, mutta pieneen opiskelijasolukämppään ei tuollainen jättituoli mitenkään mahtunut. Sikäli mainiota, sillä se on ehkä mukavin löhöilypaikka ikinä ja kissankin lemppari.

Taulut ovat pianon päällä edellisen asukkaan jättämissä koukuissa. Karkki pelasti muuttohässäkän keskellä taulut lattialta tuhoutumasta. Siinä ne roikkuvat nyt vielä viiden vuoden jälkeenkin, tismalleen samoilla paikoilla. Niin rabiaatti sisustaja minä olen. Haha!

 
Tässä pieni maistiainen siitä, millaisessa ympäristössä blogijutut syntyvät. “Toimistonurkkani” on tuo sohvan pääty, jossa on Marimekon kankaalla päällystetty tyyny. Siinä istun nyt tälläkin hetkellä tätä tekstiä naputtelemassa. Läppäri kyseisen tyynyn päällä ja jalat Pentikin villapeiton alla lämpimässä. Peetu istuu nahkanojatuolissa kissa ja tietokone sylissä ja töllää kuulokkeet korvilla “Thirty Rock” -sarjaa (ja kikattaa). Karkki istuu keittiön pöydän ääressä ja lukee ties miten monennetta tuntia tenttiin. Kohta aletaan laittaa yhdessä illallista.
Kaikki on hyvin.
Kuvat: Rebecka Andersson

Ihanaa huomista äitienpäivää kaikille suomalaisille äideille! Kaikkien näiden Tukholmassa vietettyjen vuosien jälkeen meille on vakiintunut tavaksi juhlia vasta ruotsalaisena äitienpäivänä – eli parin viikon päästä.

Pari viikkoa sitten kerroin, että olemme suorittaneet perinteisen kevätmuuttomme ulkoilmaelämään parvekkeelle. Viime viikonloppu olikin aivan ihana. Kaikki kotihommat jäi tekemättä, kun vain nautiskelimme auringosta. Toki muutenkin kuin vain parvekkeella, mutta olihan se aika juhlallista lueskella rästiin jääneitä Elle-lehtiä bikineissä pötkötellen.
Tuolloin suunnittelimme, että viimeistään vappuna aloitamme grillauskauden. Olemme nimittäin onnistuneet sovittamaan partsin sisustukseen myös pienen pallogrillin, jolla valmistuu mainiosti kesäkauden superherkut pienelle porukalle. Toisin kuitenkin kävi. Vaikkei täällä meillä nyt sentään ole tarvinnut lumisateesta tai rakeista kärsiä, ei lämpöasteet ihan oikein riitä tunnelmalliseen istuskeluun ulkona.
Sormia kuitenkin syyhyttää laittaa parveke kunnolla kesäkuntoon. Paremman puutteessa aloin selailla viimekesänä napsimiani kuvia. Ehkä niistä on inspiraatiota muillekin parvekesisustuksesta innostuneille!

Sen verran ollaan kyllä päästy jo vauhtiin, että vuokrattiin Peetun kanssa perjantaina auto ja käytiin Bauhausissa suurshoppailemassa parvekekukkia ja samalla reissulla haettiin myös Ikeasta uudet tuolit ulos. Tuolit olikin hiukan haasteelliset kasata, joten olen saanut askarreltua valmiiksi vasta kaksi. Kukatkaan eivät ole vielä löytäneet täysin paikkaansa, mutta kissanruoho on sentään jo itämässä.

Meidän mahtavan upea pallogrilli! Ensin ajattelin, että ostetaan sellainen, jossa on korkeat jalat, mutta sitten tajusin, että tuohan on tosi kätevä, kun sen voi ottaa vaikka piknikille mukaan. Päädymme useimmiten piknikille tuohon ihan meidän lähelle, missä on mukavat isot laiturit ja kiva näköala kanaalille.

Viime kesän hankintoja on myös kolme konepesun kestävää söpöä räsymattoa ja itselleni henkilökohtaisesti äärimmäisen tärkeä aurinkopeti.

Mikäli säätiedotuksiin on luottaminen, pitäisi ainakin jonkinverran lämpimämpien kelien palata jo noin viikon päästä. Ihan viimeviikonlopun kesäkelilukemiin ei vielä päästä, mutta eiköhän sitä jossain vaiheessa koita sekin hetki, että ulkona pystyy istuskelemaan kaikessa rauhassa. Lämmöstä ja auringosta nauttien.

Olen tainnut aloittaa vähintään puolet sisustusaiheista postauksistani jotenkin tyyliin “en ole mikään sisustaja, mutta…”. Ja kieltämättä etenkin kaikkien upeiden sisustusblogien ja niiden tyylikkäiden kuvien kohdalla tulee sellainen olo, että tätä meidän sinänsä kyllä kodikasta hurlum-hei -sekamelskaa ei oikein sisustukseksi kehtaa kutsua. Tekstiileistä väitän kuitenkin ymmärtäväni jotain – ja väreistä. Indiedaysin Inspiration Day:ssä tarjottiin mahdollisuutta osallistua Vallila Interiörin “Mielentilat” -kokoelman teemakampanjaan. Innostuin mukaan monestakin syystä.
Yksi tärkeimmistä syistä on se, että olen jo pidempään kaivannut turkoosia väriä kotiini. Tiedän oikeastaan ihan hyvin, mistä tuo selittämätön kaipuu alkoi. Jo aika kauan sitten kävin läpi The Artist Way -prosessia (sorry, monet Pinterestistä tuolloin linkatut hienot kuvat ovat hävinneet jutuista…). Yksi monista tehtävistä oli selvittää, mikä väri antaa eniten hyvää oloa, rauhaa, iloa ja voimaa. Itselleni kävi aivan päivänselväksi, että turkoosi on minun värini. Vähän niinkuin nyt on trendikästä puhua omasta toteemi-eläimestään, ymmärsin, mikä väreistä on minulle  se omin. Olen kyllä yrittänyt selvittää myös tuota toteemi-eläinhommaa, mutta en ole kyllä tullut oikein hullua hurskaammaksi. Sen sijaan ei ole epäilystäkään, etteikö toteemi-värini olisi turkoosi.

Turkoosi tuntuu alitajuisesti sekä rauhoittavalta että energiseltä. Se ei stimuloi ja villitse, kuten punainen tai tyrmää sanattomuudellaan kuten puhdas valkoinen. Turkoosi inspiroi, mutta tuntuu silti levolliselta.
Kotini sisustus (tai “sisustus”) on tällä hetkellä – osittain olosuhteiden ja sattumien summana – lähinnä luonnonvaaleista pellavan, hiekan, kaarnan ja vaniljan muodostuva kokonaisuus. Mausteena hiukan mustaa (no, piano ja mustavalkoisten taulujen kehykset) ja ripaus kromia. Edes vihreää ei juuri löydy satunnaista keittiön työtason yrttivalikoimaa lukuunottamatta. Koska kissa.

Olen mennyt turkoosin kaipuussani niin pitkälle, että olen suunnitellut jo keittiöremontinkin sen mukaan, että saan mahdollisimman paljon toteemi-väriäni kodin keskeisimpään huoneeseen. Valitettavasti vain kyseisen remontin toteutumisajankohdan suunnittelukin on siirretty pitkälle tulevaisuuteen. Pitäisi siis keksiä joku muu keino ympäröidä itsensä turkoosilla.
Ja kyllä, tiedän kirjoittavani postausta sisustustekstiileistä – eli sikäli ei kai ole uutinen, että tässä pikkuhiljaa olen tullut siihen tulokseen, että tyynyt, verhot, tuolinpäälliset, peitteet etsetra, on hyvä tapa vastata sisäiseen värikaipuuseen. Jotenkin kuitenkin tuntuu hassulta, että vaikka turkoosi tuntuu todella itsestäänselvästi hyvältä, en oikein osaa kuvitella meille edes sohvatyynyjä sen värisenä. On jostain syystä helpompi suunnitella kokonaista keittiöremonttia kuin pieniä, mutta tärkeitä muutoksia.
Vallilan “Mielentilat” -kokoelman kuvia tätä postausta varten selatessani törmäsin aurinkoisen ihanaan keltaiseen kankaaseen.

Näin mielessäni heti, miten tuo suurikuvioinen lempeänkeltainen kangas kävisi meille tänne vaikka verhoiksi. Tai ison keittiönpöydän pöytäliinaksi.
Ehkä keltainen on kakkostoteemivärini. Äiti on kertonut, että pienenä maalasin aivan kaikki päiväkodin askartelujutut keltaisiksi – mahdollisesti viimeisteltynä tilkalla vaaleaa kirkkaanvihreää.
Turkoosia ja keltaista ei ehkä kannata yhdistää samaan sisustukseen – etenkään tällaisen tottumattoman sisustajan. Jotenkin pitää nyt kuitenkin saada tänne meille hiukan enemmän hyvää tekeviä värejä. Olen nimittäin tosi vahvasti sitä mieltä, että väreillä on voimakas terapeuttinen merkitys ja että alitajunta kertoo, mitä kulloinkin tarvitsee. Niihin väreihin tulee valtava himo sekä pukeutumisessa että sisustuksessa. Ehkä minun viime keväänä asusteista alkanut “keltainen kausi” ei ole vielä päättynyt. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan! 🙂
Credsit kaikista kuvista: Vallila