Category: Muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Arvatkaapa kerta, oliko tosi fiksu idea laittaa valkoiset farkut sadepäivänä päälle? No joo, ei tosiaankaan ollut. En tiedä, onko kävelytyylini jotenkin erityinen, mutta maan ei tarvitse olla kuin vähän kostea, kun jo onnistun saamaan takapohkeisiin polvitaipeeseen asti ulottuvat kuraroiskeet.
Muuten kyllä tykkäsin asusta. Usemmiten olen yhdistänyt nuo H&M:n Isabel Marant -malliston farkut vaalean neuleen tai neuletakin kanssa. Tänään halusin kuitenkin antaa henkiselle selkärangalle vähän lempeää neuletta tuhdimpaa tukea. Musta jakku on standardiratkaisuni aina, kun kaipaan pientä ryhtiliikettä. Sandin lyhythihainen merinovillaneulepaita on sekin piirun asiallisempi kuin peruspuvustooni kuuluva t-paita.
Erilaisia yläosayhdistelmiä olen siis valkoisten farkkujen kanssa käyttänyt moniakin. Sen sijaan kenkävalinta on osunut joka kerta Dr. Martenseihin. Jotenkin mielestäni tuo housujen sivusauman kuvionauha vaatii kaverikseen vähän jämäkkyyttä myös alakertaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • paita, Sand
  • jakku, H&M
  • farkut, Isabel Marant pour H&M
  • kengät, Dr. Martens

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Mikä ihme siinä on, että ei saa nukuttua? Yleensä en ikinä koskaan kärsi univaivoista, pystyn nukkumaan milloin vain ja missä vain, jos vain saan tilaisuuden siihen. Viime yönä uni kuitenkin kieltäytyi tulemasta ennen pikkutunteja ja neljältä heräsin taas, parin-kolmen tunnin unien jälkeen ihan “virkeänä”.
Toimistopäivä meni sen mukaisesti vähän sumussa. Onneksi käytännöllisesti katsoen kaikki muut olivat tänään ensimmäistä päivää pitkien jouluvapaitten jälkeen töissä, joten lievä puustapudonnut olo taisi olla aika yleinen vaiva.
Erittäin epäfreesiä fiilistäni ilahduttivat kovasti ihanien Pistol-nilkkureitten neitsytkävelyt ja turvallista suloisen pehmeää lämpöä tarjonnut Dagmarin merinovillaneule. Glitteriltä saatu bling-bling -kaulakorun lisäsin asuun ihan sillä, että ajattelin kaikkien kiinnittävän katseensa kimallukseen väsyneen nassuni sijaan… Haha!
Koko illan olen tässä puolitorkkunut sohvalla, mutta nyt, kun pitäisi painua pehkuihin, olo on kummallisen virkeä. Äh, ehkä se siitä nyt kuitenkin.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 

  • neulepaita, Dagmar
  • hame, H&M
  • kengät, Acne
  • koru, Glitter (saatu)

Kerroinkin tuossa jo muutama päivä sitten, että kävin pikkuisen irrottelemassa Dagmarin Sample Salessa. Hinnat olivat skaalalla ihan-inhimilliset-muttei-sikahalvat, joten ihan jokaista himotuksen kohdetta en kyennyt tuomaan kassan kautta kotio. Pari iki-ihanaa neulepaitaa ja yksi huippu mekko täydentävät kuitenkin kivasti nykyistä garderobia.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Graafinen neulemekko vaikutti hämärissä Sample Sale -tiloissa musta-valkoiselta. Kotona tajusin, että värisävyt ovat betoninvalkoinen ja yönsininen. Huomattavasti parempi – ja mielenkiintoisempi – sävy-yhdistelmä mielestäni, vaikka olisin tuosta kyllä musta-valkoisenakin tykännyt.
Dagmar Sample Sale 13 2
Ihana, rento neulepaita Dagmarin signature-raidoituksella. Olen haaveillut jo tositosi pitkään, että saisin joko neuletakin tai -paidan juuri tuolla raidalla. Ajatuksissa oli joku vihreän ja mustan sävyissä kulkeva kombo, mutta kun näin tämän neon-oransilla kirkastetun sinisen unelman, olin aivan myyty! Tykkään myös kovasti paidan takaa vähän pidemmästä mallista.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Kas, joku reipas olisi kyllä voinut silittää tämän kaunokaisen ennen kuvausta… 100 % merinovillaa oleva ohut neulepaita kustansi vain 10 euroa, koska Peetu huomautti hihasta löytyneestä pienestä langankiristyksestä. Tiesin, että osaisin korjata virheen ihan näkymättömäksi, koska siihen ei ollut vielä ehtynyt tulla varsinaista reikää. Sovittiin Peetun kanssa, että tämä on meidän yhteinen hankinta. Sinänsä varsin merkityksetön päätös, koska lainailemme aika vapaamielisesti toistemme vaatteita muutenkin.
Talvialesta on tullut siis hankittua kengät ja nämä uudet Dagmarit. Juuri nyt tuntuu siltä, että se saa riittää, syksylläkin tein aika paljon garderobintäydennystä. Mahdollisesti poikkean vielä COSin alessa. Jostain syystä heidän housumallinsa tuntuu istuvan hyvin kurveilleni ja yhdet hyvät housut voisi kyllä tehdä terää pukeutumispalapelille. Muuten odottelen seuraavaksi kunnon kevätsesongin alkua kaikessa rauhassa.

Saint Laurent 1
Vuoden vaihtuminen saa aikaan aina saman ilmiön. Lupausten myötä iskee kaikenlainen uudistusvietti ja tekisi mieli laittaa koko garderobikin uusiksi kertaheitolla.
Tällä hetkellä Saint Laurentin 2014 kevätmallisto kiteyttää aika tismalleen sen tyylin, johon suuntaan haluan pyrkiä. Maskuliininen terävästi leikattu pukulinja kohtaa vahvan feminiiniset elementit, kuten heiluvat helmat, terävät korot ja ripauksen glitteriä. Soppa maustetaan vielä hyvällä ropauksella Debbie Harry -henkisiä New Wave Punk -vaikutteita. Täydellinen garderobi olisi sitten siinä.
Saint Laurent 3 Saint Laurent 4 Saint Laurent 5 Saint Laurent 6 Saint Laurent 7 Saint Laurent 8 Saint Laurent 9 Saint Laurent 10
 
Aion käyttää tätä omaa postaustani muistilistana, kun teen seuraavia hankintoja. Printit saisivat olla selkeitä, väriskaala musta-valkovoittoinen ja puhdas. Kaiken perustana hyvin leikatut, laadukkaat perusvaatteet, musta jakku, prässihousut, valkoinen kauluspaita, nahkahame. Lisää vain eye-liner.
Kuvat: Style.com

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Sain joululahjaksi pari lahjakorttia ja päätin käyttää ne molemmat johonkin, mitä olen jo pitkään himoinnut, vaikka se ei olisikaan kaikkein maailman järkevin investointi. Toinen lahjakorteista oli Åhlénsin tavarataloon ja toinen täkäläiseen Akateemiseen kirjakauppaan.
Akademibokhandelista ajattelin ostaa (vihdoinkin) jonkun aloittelijan käteen sopivan akvarellisetin, vaikka lahjan antaja taisi ajatella, että täydentäisin kirjastoani. Vuosikausia jatkunut kiihkeä työmatkalukeminen on nyt kuitenkin ollut käytännöllisesti katsoen paussilla. Aamuiset menomatkat kun tulee seurusteltua Peetun kanssa ja kotimatkalla a) luen päivän Metron b) tsekkaan Twitteriä c) katson Netflixistä jotain laadukasta ja kehittävää viihdettä.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ei ollut vähimmässäkään määrin sattumaa, että bongasin Åhlénsin alesta kivalla – 40 % alennuksella Acnen poninkarvaiset Pistol-nilkkurit. Ensimmäisen kerran sovittelin nitä jo joskus loppukesästä, mutta omalle kukkarolleni varsin hurja hintalappu pani stopin haaveilulle.
Lyhytvartiset Pistolit on ollut pakko-saada -listallani jo vaikka miten pitkään. Se ei ole kuitenkaan ollenkaan sama asia kuin pakko-saada-nyt-heti -lista, joten olen hyvin voinut odotella sopivaa ostohetkeä. Klassikkojen kanssa on se hyvä puoli, että odottelu yleensä palkitaan. Pistoleita näkee aika harvoin alessa, mutta laskin, että upeat poninkarvaiset olisivat sen verran erikoiset, että varsin mainstreamin tavaratalon, Åhlénsin, kenkäosastolta ne ei välttämättä katoaisi ennen alennusmyyntien alkua.
Acne Pistol Pony 3
Kävin viimeisen kerran sovittamassa nilkkureita joulun aatonaattona, 23.12., kun olin muutenkin kaupungilla. En pitänyt varsinaisesti mitään kiirettä rynnätä kenkäostoksille, mutta kun maanantaina ennen uutta vuotta oltiin Tampereen tyttöjen kanssa muutenkin shoppailemassa, päätin tarkistaa kenkäaletilanteen.
Silloin tapahtui jotain hassua. Painelin suoraan sen hyllyn luokse, missä poninilkkurit viimeksi majailivat. Olin vasta toteamassa, että niitä ei näytä olevan, kun Tinni laittaa viestiä Åhlénsin toisesta kerroksesta, Acnen shop-in-shopista, että sieltä niitä löytyy 38 -koossa, jos kenkäosastolta ei.
Menin samoin tein Acnen omalle osastolle vain todetakseni, että sieltä löytyi karvaversioita vain malleista Star ja Clover. Pistoleitten kanssa idea oli juuri se, että ne on Pistolit. Täydellinen matala korko olematta liian korkea tai täysin lättänä – ja muutenkin – ei ole mikään sattuma, että Pistol sekä alkuperäisenä bootsina että nilkkurina on ollut mukana jo ikuisuuden.
Yritin testata poni-Stareja, mutta en ollut fiiliksillä käyttää lähes 300 euroa kenkiin, jotka ovat vain melkein kuin ne, jotka oikeasti halusin. Tivasin shop-in-shopin ystävällisiltä, mutta jäätäväncooleilta myyjättäriltä (kyllä, heitä oli siinä vaiheessa jopa kaksi ongelmaani ratkomassa), että mahtaisko jostain muualta saada poninkarvaisia Pistoleita. Siihen neidot jämptinä molemmat, että Pistoleita ei ole ikinäkoskaan valmistettukaan karvaisina. Jo mainittujen Starin ja Cloverin lisäksi vain kuulemma Alma-nimistä mallia on valmistettu poninkarvasta. Molemmat muistivat jopa, että Alman karva oli harmaa.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Palvelukokemuksen jälkeen pingoin takaisin alakertaan kenkäosastolle. Takaraivossa oli muistikuva siitä, että Åhlénsin kenkäale on muokattu ennenvanhaiseen malliin – eli joka koolla on oma alepöytä – kun muuten osasto on jaettu brandeittäin ja siksi en löytänyt nilkkureita ensimmäisellä yrittämällä. 38 -pöydältä löysinkin sitten ne mustat poninkarvaiset Pistol-nilkkurini, joita olin käynyt sovittelemassa pitkin syksyä.
Ja onneksi löysin. Ensinnäkin on tietty aivan mahtavaa, että vihdoinkin sain nuo hienot ja hyvät (nahkavuori!) kengät itselleni. Toisekseen aivan erityisen mahtavaa, että saatoin havaita, että sen paremmin päässäni kuin muistissanikaan ei ole vikaa. On nimittäin aika vaikea vakuuttaa edes itselleen olevansa oikeassa, kun kaksi tyylikästä, hillittyä ja erittäin ammattitaitoisen oloista Acne-myyjää väittää, että Pistoleita ei ole koskaan valmistettu poninkarvaisina.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tuntuu varsin mainiolta, että nuo löytyvät myös Acnen kotisivuilta. Vähentää huomattavasti sitä pelkoa, että tuli ostettua kopiot kovaan hintaan.
OLYMPUS DIGITAL CAMERA
 
Nyt voin kai melkein sanoa, että olen saanut ponin joululahjaksi? Eikö?
Ainakin olen yhtä onnellinen kuin ponia toivonut pikkutyttö!

Vuoden vaihtumiseen ja siihen liittyviin juhlallisuuksiin on vielä muutama päivä. Fiksu kuitenkin testaa asunsa etukäteen – etenkin, jos sattuu emännöimään keskimääräistä suurempia kutsuja. Todella helposti käy nimittäin niin, että valmistelut venähtävät ja juhlien järjestäjälle jää nanominimaalisesti aikaa hypätä pois siivooja/kokki/festfixare -lookista glamouria tihkuvaan ilta-asuun.

On siis hyvä, jos asu on mietitty ja testattu etukäteen, kampaus kokeiltu, testimeikki tehty – ja kaikki hyväksi havaittu. Silloin voi rentoutua rauhassa juhlavalmistelujen kanssa eikä omaan kaunistautumiseen tarvitse varata turhaa nääs-nääs -marginaalia.

Peetu on järkkäämässä yhdessä kaverinsa Dunin kanssa isoja Uuden vuoden -bileitä. Mekko on ollut hakusessa jo siitä lähtien, kun juhlasuunnitelmat varmistuivat. Monta ihanaa (ja monta tosi-tosi kallista) mekkoa on ollut kiikarissa, mutta sitten lopulta Nelly.comista löytyi aivan täydellinen kukallinen juhlamekko todella edullisesti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Peetu halusi löytää nimenomaan kukallisen mekon, jonka kanssa voisi käyttää ihania Rizzon kiiltonahkaisia pinkkejä avokkaita. Mekon mallilla ei niin ollut väliä, mutta omasta mielestäni tällainen hiukan 50-lukuinen “prom dress” -tyyli sopii neidolle aivan täydellisesti!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meikin jujuna on hiukeat mustalla ja hopeaglitterillä rajausvärillä toteutetut kissarajaukset. Komeuden kruunaa elegantit irtoripset. Uutena vuotena, jos koska on irtoripset aivan paikallaan. Muuten meikki on luonnollinen ja neutraali.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Uuden vuoden look on nyt siis testattu ja hyväksi havaittu. Nyt Peetu voi keskittyä virittelemään cocktail-palleroisia lähes ensimmäisten vieraitten tuloon asti.

Minttu on sen sijaan menossa “valmiiseen pöytään” – eli valmistautumiseen voi käyttää vaikka koko aattopäivän… Tosin ensin pitäisi keksiä, että mitähän ihmettä sitä laittaisi päällensä!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • mekko, Club L
  • kengät, Rizzo
  • kaulakoru, Glitter (saatu blogin kautta)
  • korvikset, Cecilie Melli (saatu blogin kautta)
Old stuff