Ihana MouMou-Iina heitti hauskalla haasteella. Tuntui, että aikaisemmin blogeissa kiersi kaikenlaisia haasteita ihan yhtenään, jopa melkein kyllästymiseen asti. Nykyisin niihin ei törmää enää niin usein – tai sitten minä ja blogini vain olemme jääneet haasterinkien ulkopuolelle…
Edellisestä haasteesta on sen verran aikaa, että nyt tuntuukin oikein hauskalta vastailla kysymyksiin! Haastan tässä samantien Iinan tavoin kolme bloggaria mukaan. Tervetuloa Lady of the Mess -blogin Lady, Sara S. -blogin Sara ja Mami Go Go -blogin Minttu paljastamaan salaisuuksianne!

Ihan ensimmäisenä pitää tunnustaa, että nyt tässä esittelyssä oleva asu on eiliseltä, eikä suinkaan tältä päivältä. Outfit piti laittaa eetteriin jo eilen, mutta siinä blogihommia tehdessäni jämähdin ensin lukemaan juttuja kruunuprinsessa Victorian syntymäpäiväjuhlista ja sitten selailemaan muita Vickan-kuvia. Lopulta oli pakko siirtää asukuvat tälle päivälle ja blogata ihanasta Victoriasta eilen.
Mutta nyt siis eilisen asun ohessa vastailut Iinan heittämään haasteeseen.
1. Kerro jotain, mitä emme tiedä sinusta?
Tuntuu, että olen blogannut jo niin kauan, että kaikki mahdollinen on tullut kerrottua täällä blogissa! Mutta Riminin reissumme innoittamana paljastan ystävyytemme alkutaipaleen Tinnin kanssa.
Tinni tuli meidän luokalle alakoulun viidennellä, kun hän ja perheensä muuttivat Hämeenlinnasta Tampereelle. Opettajamme laittoi “ulkoilutusohjelman” meille tytöille niin, että luokan tulokkaalla olisi aina joku kaveri myös koulun jälkeen. 11-vuotiaan vakaumuksella inhosimme tällaista pakottamista ja muistan, että olimme Tinnille aika kurjia, kun ensimmäisen kerran mentiin iltapäivällä Pyynikille kävelylle. Onneksi tajusin hyvin nopeasti, että eihän se Tinnin vika ole, että meidät on pakotettu hänen kanssaan leikkimään ja että tuo uusi tyttöhän on nokkela, fiksu, hyväsydäminen ja hauska. On myös onni, että Tinni ei suhtautunut niin vakavasti alkuaikojen härnäykseen (11-vuotiaat tytöt voivat kyllä olla aika kauheita!) ja halusi kaikesta huolimatta olla ystäväni!
2. Onko sillä väliä, mitä lukijat ajattelevat blogistasi? Miksi?
Kyllä on. Ei niin, että muokkaisin ajatuksiani, tyyliäni tai kirjoitustapaani lukijoiden kommenttien ja mielipiteiden mukaan, mutta välitän silti paljon siitä, mitä he ajattelevat blogistani. Toivon, että ihmiset tykkäävät jutuistani, saavat inspiraatiota ja viihtyvät. Olen valinnut kirjoittaa julkista blogia – ja siitä syystä sillä on suuri merkitys, mitä lukijat ajattelevat. En esimerkiksi haluaisi sellaista tilannetta, että blogillani olisi aivan järkyn paljon lukijoita, mutta suurin osa kävisi täällä, koska rakastaisivat inhota juttujani. Olen onnellinen siitä, että blogissani on mukava tunnelma ja selkeästi aivan ihanat lukijat!
3. Miten bloggariminä eroaa ”reaaliminästäsi”?
No, periaatteessa ei mitenkään. Tosin en kirjoita “päiväkirjablogia” vaan hyvän mielen lifestyle-blogia. En tilitä täällä jokaikistä vastoinkäymistä ja sanaharkkaa, joita kohtaan elämässäni. Välillä tulee tietty avauduttua, jos on suurempia kysymyksiä tai pohdinnanaiheita edessä, mutta muuten pyrin keskittymään jutuissani aina siihen pilven kultareunukseen. Uskon, että se on itsellenikin hyväksi. Silti en ole sitä mieltä, että bloggariminäni eroasi jotenkin reaaliminästäni – en vain tee tiliä ihan jokaikisestä asiastani blogissa. Tai ehkä sittenkin olen vielä kovempi sähläämään oikeassa elämässä kuin blogissa? Haha!

4. Mikä saa sinut nauramaan?
Hassuttelu, tilannekomiikka, ihanat kisut Sunshine ja Sailor Moon, parhaat lapsukaiset Karkki ja Peetu, hysteriakohtaukset, yliväsymys, yleinen pöljäily, hyvät elokuvat, jalkapohjien kutittaminen, nasevat kommentit, hölmöt kissavideot, iloiset sattumukset, yllättävät onnistumiset ja varmaan vielä monet muutkin asiat, jotka eivät tule nyt tässä mieleen. Nauran paljon. 😀
5. Mitä luovuus merkitsee sinulle?
Luovuus on minulle oman jutun tekemistä ja siihen uskomista muiden mielipiteistä välittämättä. Luovuus on paljon muuta kuin taito soittaa, piirtää tai tehdä jotain “virallisesti” luovaa – se on oman sisäisen äänen kuuntelemista ja siihen uskomista. Luovuus on myös leikkiä ja mielikuvitusta, asioiden tekemistä eri tavalla.

6. Ketä läheistäsi ihailet?
Ihailen monia läheisiäni. Kaikki ystäväni ovat omalla tavallaan menestyneitä, luovia, herkkiä ja upeita ihmisiä, jotka ovat selvinneet elämässä vastaan tulleista tosi vaikeistakin asioista elämänilonsa ja uskonsa ihmisiin säilyttäen.
Kaikkein eniten ihailen kuitenkin tyttäriäni Karkkia ja Peetua. Fiksuja, lahjakkaita, älykkäitä, suvaitsevaisia ja lämpimiä upeita nuoria naisia, joilla on koko elämä edessä. On ihan uskomaton kunnia, että juuri minulla on ilo ja onni saada olla heidän äitinsä! Miten paljon olenkaan heidän ansiosta oppinut – ja niin paljon opin edelleen.
7. Mikä sinussa ärsyttää itseäsi?
Olen aika kova haaveksija ja taivaanrannanmaalari. Välillä ärsyttää, että saan niin vähän aikaiseksi. Iso osa suunnitelmista – isoista ja pienistä – jää roikkumaan ikiajoiksi todo-listalle. Mutta toisaalta, yritän hyväksyä myös tämän puolen itsestäni ja todeta, että mikäs kiire tässä, valmiissa maailmassa… Haha!
8. Mikä sinussa ihastuttaa muita?
Tätä pitäisi tietty ensisijaisesti kysyä niiltä “muilta”. Kuvittelisin kuitenkin, että iloisuuteni, positiivisuuteni ja aina-valmis-seikkailuun -asenteeni on valttejani.

9. Mikä sinusta tulee ”isona”?
No sen kun tietäisi… Haha! Isoäiti – tai mielummin mummu – toivottavasti ainakin! Työuralla on tällä hetkellä tavoitteena hyvin voiminen, mutta jotenkin tuntuu, että tässä ei ole vielä kaikki, mitä minulla on annettavana.
10. Uskotko onnellisiin loppuihin? Perustele.
En usko. Loppu on loppu – eikä siinä ole mitään onnellista. Uskon onnelliseen matkaan, onnelliseen liikkeeseen ja onnelliseen kehittymiseen – uskon jopa onnelliseen muutokseen. Mutta onnellisiin loppuihin en usko.

• t-paita, Primark
• housut, Mintun ompelimosta
• jakku, Mintun ompelimosta
• laukku, Michael Kors
• sandaalit, Marni for H&M

Spämmätään nyt blogissa päivän asukuvilla, kun on oikein kuvaaja ja kuvattava käytettävissä säännöllisesti.
Peetun maanantaisessa toimistoasussa yhdistyy rennonrouheat farkkushortsit ja suloisen tyttömäinen helmikauluksellinen peplum-toppi. Shortsit ovat sen verran kulutetut, että ne vaativat parikseen jotain asiallista ja siistiä toimiakseen töissä. Tosin Peetun duunissa on varsin vapaamuotoinen dress code, mutta pitää sitä nyt kuitenkin hiukan kiinnittää huomiota pukeutumiseensa.

Sen verran on ollut raikkaat kesäkelit, että nauhakengät on ihan järkevä vaihtoehto. Joinain kesinä ei voi kuvitellakaan mitään sandaaleja umpinaisempia jalkineita kuin korkeintaan urheillessa. Tänä vuonna sellaista ongelmaa ei tosiaankaan ole ollut.
Ohuet nilkkasukat näyttävät tosi kivoilta ja trendikkäiltä – vaikka itselleni ei kyllä olisi tullut mieleen edes testata sitä vaihtoehtoa. Jotenkin nailonsukat ovat olleet aina sellainen piilossa käytettävä asia. Peetun kilometrikoivet myös kestävät hyvin nilkkasukkien pituutta optisesti katkaisevan vaikutuksen. Me persjalkaiset saamme kyllä miettiä toisenkin kerran ennenkuin kopioimme tyylin käyttöön.

En olekaan tainnut muistaa kertoa, että olen lähdössä loppuviikosta Berliiniin Karkkia moikkaamaan! Niin mahtavan kivaa!! Tykkään valtavasti Berliinistä ja ihana nähdä lapsukaisen hoodsit siellä. Eli Berliini-juttuja tulossa blogiin – ja vinkkejäkin saa antaa, vaikka tällä kertaa ohjelmasta vastaa pääasiassa Karkki ja haluan nimenomaan nähdä ja kokea kaikki hänen suosikkipaikkansa siellä.

 

• paita, Forever21
• shortsit, Cheap Monday (tuunattu farkuista)
• kengät, Vagabond (Mintun)

Jos on jo kertaalleen omaksunut ja elänyt jonkun trendin, sitä ei kuulemma ikinäkoskaan pitäisi enää uudelleen testata. Eli meille kasarin lopussa eläneille kiellettyjen listalle kuuluisi monen muun hullutuksen ohella erityisesti lappuhaalarit. 
Sain Espritiltä tosi kivat farkkulappushortsit, joita olen käyttänyt paljon nyt alkukesän aikana varsinkin kotioloissa.  Aluksi tuumasin, että oikea osoite shortseille on jomman kumman tyttären garderobissa, mutta sitten tykästyin niihin itse.  

Säännöt on tehty rikottavaksi – ja kyllähän sitä lappufarkkushortsit sopivat myös aikuiselle!

 

• paita, Forever21 (Peetulta lainassa)
• shortsit, Esprit (saatu blogin kautta)
• sandaalit. Lacoste

Luin joskus jostain, että jokaisella naisella pitäisi olla varastoissaan yksi upea punainen mekko. Pikkupunainen ei tosin yleensä sovi yhtä kovaan käyttöön kuin LBD ihan jo pelkästään siitä syystä, että musta mekko häipyy helpommin taustaan, on anonyymimpi ja siten helpommin eri fiiliksiin muokattavissa. Punainen näkyy ja kuuluu – ja jää ihmisten mieleen. Mustaan mekkoon voi pukeutua vaikka monta kertaa viikossa – eikä kukaan välttämättä tajua, että kysymyksessä on sama vaate.
Silti punaisessa mekossa on klassista, magneettista vetoa. Punainen ei ole mikä tahansa väri. Jos on uskomista siihen muinaiseen “ajatusteluku”-leikkiin, jonka lopuksi piti sanoa työkalu (99 % vastasi “vasara”) ja väri, lähes poikkeuksetta kaikki, sukupuoleen, ikään tai vakaumukseen katsomatta, vastasi “punainen”. Eli väittäisin, että punainen on kaikkien värien äiti.

Mutta taipuu se punainenkin useampaan tyyliin. Peetu hankki Asokselta tämän aivan mielettömän ihanan tulipunaisen mekon viime uuden vuoden juhlia varten. Silloin asustuksena toimi klassiset mustat pumpsit, pikkuinen kirjekuorilaukku ja bling-bling -korut sekä hiukset 50-lukutyylisillä selkeillä kiharoilla.
Perjantaiseen leffailta/ravintolaillallinen -menoon puuvillainen, kauniisti kolmiulotteisilla brodyyrikukkasilla koristeltu mekko muuntuu helposti rentojen tennareitten ja ponnarin avulla. Lapsi on onneksi perinyt äidiltään periaatteen, että mitä niitä kauneimpia mekkoja turhaan säästelemään – päälle vain, aina kun siihen tarjoutuu mahdollisuus!

Mutta kyllä sitä pitäisi hankkia omaankin garderobiin joku veretseisauttavan ihana kirkkaanpunainen mekkoihanuus! Valitettavasti se superkiva, itse ompelemani mokkainen minimekko, joka on esitelty täällä ja joka edelleen toivorikkaana roikkuu kellarin vaatetangossa, ei ole osoittanut minkäänlaisia päälle sopimisen oireita tässä viime vuosina… 😀



 

• mekko, Asos
• tennarit, Vans
• aurinkolasit, Ray Ban

On aika erikoinen fiilis hiippailla toimistolla lähes yksinään, kun kaikki muut ovat lomilla. Melkein kuin olisi duunissa ihan eri paikassa kuin normaalisti – tai kesätöissä. Meiliboksiin putoilee vain harvakseltaan viestejä ja nekin vähät ovat sisällöltään enemmän informatiivisia kuin vaativia. Työpaikan yleinen tempo tasaantuu ja pulssi laskee lähelle leposykettä.
Nyt on juuri se legendaarinen – jopa hiukan mystinen – hetki toimistolla, kun kaikki ihan vähän oikeasti hiljenee. Mikä tarkoittaa sitä, että nyt pitäisi tehdä kaikki ne jutut/projektit/tehtävät, joita normaalin arjen ad hoc -hässäkässä on siirtänyt siihen, kun on vähän rauhallisempaa. Yleensähän tuo aika ei koita milloinkaan, sillä silloin ihminen on lomalla. Mintun vapaat ajoittuu nyt tänä kesänä niin, että saan viettää useamman viikon lähetulkoon ypönä officella.

Ei ole siis mitään tekosyytä olla tarttumatta “rauhallisempia aikoja” odottaneisiin isoihin, keskittymistä vaativiin projekteihin. Jotenkin se vaan tuntuu ihan älyttömän vaikealta. Kun on tottunut siihen, että koko vuosi on täynnä hässäkkää, isompia ja pienempiä tulipaloja riittää sammutettavaksi ja dead linet seuraavat toisiaan hengästyttävällä tahdilla, on näköjään varsin haastavaa ryhtyä toimeen, kun aikaa on vaikka kuinka (niin on kyllä haravoitavaakin…) eikä varsinaista projektin päätöspäivää ole merkitty kalenteriin.
No, “peruna kerrallaan” – niinkuin sanotaan. Pitää vain aloittaa yhdestä kulmasta ja olla hengästymättä homman suuruudesta.

Peetulla ei tosin ole samanlaisia ongelmia omassa kesätyössään. Asiakaspalveluhommissa riittää sarkaa vuodenajoista riippumatta. Ja sehän on tietty sikäli hyvä, että muuten kesälomasijaisia ei tarvittaisi ollenkaan.
Ruutuvekkari toimii Peetun kesäisenä toimistoasuna. Valkoisen teepparin kanssa kokonaisuudesta tulee ihanan raikas ja tolppakorot täydentää hienosti (ja tekee muutenkin pitkistä sääristä noin kilometrin pituiset!).

 

• t- paita, Primark
• hame, Monki
• sandaalit, Carin Wester

Vähän vaikuttaa siltä, että koko Tukholma on aloittanut kesälomansa tämän viikon alusta. Ihmisiä on niin vähän liikkeellä, että tuntuu kuin olisi aikainen sunnuntai-aamupäivä koko ajan. Toimistollakin oli niin hiljaista, että piti oikein vilkaista, että kai tänään nyt kuitenkin on maanantai.
Olisi voinut kuvitella, että aamuinen työmatka julkisilla kulkuvälineillä olisi sujunut tosi noileesti, kun sekä ihmisiä että kanssaliikennettä oli sen verran harvassa. Toisin kuitenkin kävi – taisi olla kesätyötekijät puikoissa niin busseissa, tunnelbanassa kuin paikallisjunissakin. Itselläni ei ole mitään tarkkoja työaikoja, mutta Peetun piti tekstata pomollensa, että tulee “vähän” myöhässä. Vastauksen perusteella sielläkin oli puoli toimistoa myöhässä samasta syystä. Maanantai on näköjään maanantai myös heinäkuussa.

Tosin ihan mitenkään erityisen heinäkuumaiselta ei ole tänään tuntunut. Koleus ja keskipäivän sadekuurot toivat paremminkin mieleen marraskuun… Voin kertoa, että pikkuisen vilutti varpaista tuossa tämänpäiväisessä asussa. Haha! Aamulla vain ei voinut vielä mitenkään uskoa tai aavistaa, että viikonlopun superhelteet kääntyisivät näin nopeasti taas pakkasen puolelle. Joku katossa kuuntelemassa istunut kärpänen voisi kylläkin muistuttaa, että Peetu luki eilen illalla ääneen säätiedotusta, jossa juurikin luvattiin jääkauden paluuta. Mintun valikoiva kuulo ei vain näköjään suostunut moista viestiä vastaanottamaan.
Onneksi tuli sentään napattua farkkutakki harteille aamukiireessä, vaikka juuri silloin se tuntui aivan täysin turhalta liikavarustelulta.

Jotenkin tuntuu, että olen onnistunut käyttämään tämän järkyn pitkän ja kylmän kevään (joka ei näköjään jaksa muuttua pysyvästi kesäksi) aikana koko säästävalittamiskiintiöni. Niinpä tavoistani poiketen toteankin vain optimistisesti: kyllä se siitä vielä, ei ne lämpimät eiliseen loppunut, vielä pääsee iltauinnille, laituriloikoilemaan ja parvekegrillailemaan. Kesä tulee vielä takaisin!
Nyt myöhäisiltana taivas on jo hiukan kirkastunut ja aurinkokin paistelee lupaavasti. Parempi asennoitua siihen, että viime viikonlopun ihanat helteet eivät nyt heti tule takaisin, mutta kyllä tämäkin on jo hyvä. Kun kaikki päivät tulee vietettyä jokatapauksessa toimistolla, nautin enemmän valosta ja auringosta ikkunan takana kuin varsinaisesta helteestä.

• t-paita, Rika
• hame, Mintun ompelimosta (kangas Marimekon, Fujiwo Ishimoton suunnittelema “Perhonen”)
• sandaalit, Charles Jourdan