Kun aikaa New Yorkin kaltaisessa matkakohteessa on vain äärimmäisen rajallisesti ja koko porukan päätoiveena tehdä ensisijaisesti muuta kuin vain randomisti shoppailla, on hyvin tärkeää suunnitella kaupoissa kiertelyyn tarkoitettu aika hyvin. Tarjontaa on niin paljon, että jos ei ole tehnyt sen kummempaa suunnitelmaa, sitä huomaa yhtäkkiä viettäneensä yhden kokonaisen päivän Macy’sillä. Mikä siis periaatteessa on mielestäni aivan yhtä hyvä matkasuunnitelma kuin mikä tahansa muukin, jos se on se mitä halutaan. Ongelma on se, että New Yorkin shoppailutarjonta on sellaisissa mittasuhteissa, että ei ole ollenkaan vaikea hukata vahingossa yhtä kokonaista päivää johonkin, mihin ei ollenkaan ollut tarkoitus.
Meidän NYC:in reissun päätavoite ei ollut shoppailu ja rajallisesta matkabudjetista korvamerkittiin mielummin budjetti muutamiin ihaniin illallisiin viinien ja drinksujen kanssa kuin vain ostamisen ilosta shoppailuun.
Mutta pitihän sitä nyt kuitenkin hiukan jotain kivaa hankkia! Toiset meistä (lue: Peetu) uudistivat garderobiaan ihan reilusti, toiset tekivät harkittuja ja laadukkaita täsmähankintoja (lue: Karkki) ja jotkut taas shoppailivat vähän jotain hyödyllistä, vähän jotain hölmöä, vähän jotain kivaa ja vähän jotain aivan ihanaa (lue: Minttu). Tässä siis shoppailuvinkkejä New Yorkiin lähinnä Mintun näkökulmasta, mutta mukana on tottakai Karkin ja Peetun parhaat myös!
Ja ihan niinkuin muutkin NYC-vinkit, nämäkin on suunnattu kaltaisillemme ekakertalaisille; konkarit varmasti haukottelevat hihaansa näiden vinkkien kanssa. 🙂
Ykkösvinkkini on Victorias Secret – ja melkein suosittelisin nimenomaan Times Squarella sijaitsevaa flag ship storea.
Olin suoraan sanottuna aika yllättynyt itsekin siitä, että koko New Yorkin reissuni paras shoppailuvinkkini on mainstream Victoria’s Secret. Muistan, kun aikoinaan oli älytön kohu ja haloo siitä, että Tukholmaan avataan oma VS. Ja mikä pettymys, että se oli vain kosmetiikkaa, laukkuja ja joitain peruspikkareita valikoimissaan pitävä “tax free -mallinen” konsepti. Innostukseni lässähti ja vaikka olenkin ollut tosi tyytyväinen kaikkiin VS:n super invisible -pikkuhousuihin, en tuntenut mitään hinkua päästä itse putiikkiin New Yorkissa. Tuntui, että olin saanut jo ihan riittävän suuren annokset ätläkän teini-ikäiseltä tuoksuvia body splashejä ja muovisia pinkkejä nesessäärejä.
Hiukan kieltämättä takaraivossa kuumotteli kuitenkin se, että niin monet kaltaiseni aikuiset naiset, jotka mielellään haluavat söpöjä, kivasti seksyjä, kauniita ja ei-tylsiä rintsikoita, joissa olo on mukava ja toimiva, vannovat VS:n nimeen.
Ensimmäinen havainto New Yorkin Victoria’s Secretissä oli se, että rintsikat on kaiken keskipiste – se tärkein asia koko putiikissa. Vartalosuihkeet ja pinkkiraitaiset meikkipussit etsetera, mitä täällä meillä on totuttu pitämään myymälän normaalina valikoimana, oli tuolla vain sitä kassajonon karamellikamaa, jonka oletetaan eksyvän ostoskassiin, kun odotusaika venyy ja aika käy tylsäksi tai jos yhtäkkiä muistaa, että suihkusaippua on loppu, sisko tarvitsee nimpparilahjan tms. (Itse en esimerkiksi pääse milloinkaan ulos H&M:ltä ilman, että olen ostanut aikomieni ostosten lisäksi nipun hiuskumilenksuja ja sen kahden sormikasparin paketin, joka on aina kassalla tyrkyllä).
Olimme olleet VS:llä sisällä ehkä noin 15 sekuntia, kun ensimmäinen myyjä, Stacey, tuli kysymään a) tiedämmekö oman VS-kokomme ja b) haluammeko, että meidät mitataan. Joku kielitaitoisista ja ihanista lapsistani sai selostettua, että oltiin siellä ja koko New Yorkissa ihan ekaa kertaa ja että ehkä eka haluttaisiin vain katsella ja vasta sitten miettiä muuta. Stacey, samanlaiseen fashion professional -tyyppiseen virka-asuun (=mustat farkut, musta printti-t-paita) pukeutunut, suunnilleen ikäiseni ja ehdottomasti XS-kokoa suurempi, ihastuttava myyjä kertoi meille perusteellisesti, mitä kaikkea putiikin kolmesta kerroksesta löytyy, mitä kampanjoita on menossa ja antoi muutenkin kaiken toivomamme infon.
Yleensä en puutu puolella sanalla tapaamieni ihmisten oletettuun ikään tai mahdolliseen ulkomuotoon. Se on mielestäni täysin toissijaista. Paitsi, kun on kysymyksessä Victoria’s Secretin kaltainen instituutio spektaakkelimaisine muotinäytöksineen ja “enkeli”-kultteineen. Kuuleman mukaan jokainen jo valmiiksi huippumallimitoissa oleva VS-näytökseen mukaan valittu malli noudattaa todella tiukkaa treeniohjelmaa ja ruokavaliota jopa useamman kuukauden ennen näytöstä. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni ihan ookoo todeta, että varsin pitkäksi venähtäneen visiittimme aikana (rintsikoitten sovittaminen ei ole mitään pikapuuhaa, jos sen haluaa tehdä hyvin) tapasimme kaiken kokoisia, kaiken ikäisiä, kaiken näköisiä ja todella moneen etniseen viiteryhmään kuuluvia myyjiä, joilla kaikilla oli kaksi yhteistä piirrettä: aivan mielettömän ihana, aidosti ystävälliseltä ja auttavaiselta tuntuva palveluasenne sekä se, että he olivat naisia.
Olen ollut niin älyttömän tyytyväinen minulle sovitusprosessin kautta löytyneisiin rintsikoihin, että tekisi mieleni varata matka vain siksi, että pääsisi uudestaan VS:lle sovittelemaan kaikkia ihanuuksia ja vaikka pistämään koko alusvaategarderobin uusiksi!
Urban Outfittersia en odottanut niin kovasti – se kun on täällä Tukholmassakin. No, brändivalikoima on New Yorkin myymälöissä ihan toinen, vaikka peruskonsepti onkin ihan sama. Jänniä independent-meikkituottajien valikoimia haikaileville Times Squaren Urban Outfitters on ihan mekka. Kaikenlaisia erikoisia ja mielenkiintoisia meikkibrändejä, joiden nimet toivat lähinnä mieleen Mintun punk-nuoruuden 80-luvun alun Tampereella! Ja lisäksi aivan törkimysmäisen ihana paperi- ja lahjatavaraosasto. Samantien kehittyvät Polaroid-kuvat (& kamerat) vei puolet osastosta, mikä ei ollenkaan lieventänyt jo joulusta asti potemaani instant-kamera -kuumetta.
Dollarin kurssi ei sattunut olemaan matkamme aikaan mitenkään erityisen edullinen. Shoppailuajankohtana helmikuun toinen ja kolmas viikko on muutenkin varmasti vuoden kalleimpia. Talvialet on loppunut, mutta edes epätoivoisimmat eivät vielä ole aloittaneet “midseason sale” -kampanjoitaan. Jenkkimerkit ovat kuitenkin aina siellä paikanpäällä vähintään biljardi kertaa edullisempia kuin täällä rapakon tällä puolella.
Peetu investoi klassiseen harmaameleerattuun cK-logo -swetariin ja samaisella logolla varustettuun valkoiseen t-paitaan. Molempien hinnat oli about puolet siitä, mitä olen nähnyt tänne toimittavissa nettikaupoissa. Ja tosiaan siis ilman mitään alennusmyyntiä.
Älkää kysykö, miksi en hankkinut samoja paitoja – vaikka mustana, jos olisi tullut tekstiilikaksosahdistus. En hankkinut, koska en hankkinut ja koska olen tyhmä. Nyt olen yrittänyt vannottaa Peetua ottamaan paidat kesäksi kotiin. Ehkä lainaamalla Adidaksen Originals -tennareitani voisin lunastaa parit käyttöpäivät cK-paidoille..
Missään maailmassa en ole toistaiseksi nähnyt yhtä fantastisen ihania paperikauppoja kuin New Yorkissa! (pikkuisen pitää pitää “maailman parhaan paperikaupan” -akkunaa raollaan – voin kuvitella, että Hong Kongin – tai vaikka Tokion paperikauppaskene on aika mean! Sinne kun vielä pääsisi :D)
Voisin helposti upottaa pienoisen omaisuuden ihaniin kortteihin. Siksipä yritin ottaa aika iisisti. 100 erilaista Pantone-värisävykorttia sisältävän paketin lisäksi en ostanut kuin ihan pari-kolme muuta korttia. Ja ihan vähän jotain muuta paperitavarahommaa (mutta en niitä viiksekkäitä pupulaseja!).
Seuraavalle NYC:n matkalle otan ehdottomasti mukaan julisteputkiloni, että voin täydentää tarkkaan valittujen lahjapapereitten valikoimaani! Eli shoppailuvinkki paperikauppafaneille: muista laittaa budjettia myös kortti- ja lahjapaperishoppailuun.
MoMAn museokaupan pitäisi kuulua jokaikiselle NYC-shoppailulistalle! Aivan mielettömän laaja taidekirjallisuuskauppa leviää pitkälle seuraavaan kerrokseen. Alakerrassa on kaikkea ihanaa lahjatavaraa, designia, käyttöesineitä, koruja ja superhurmaavaa krääsää. Museokauppaan pääsee sisään ilman sisäänpääsymaksua. Kantsii kuitenkin vältellä perjantain iltapäiviä. Silloin MoMAan on ilmainen sisäänpääsy ja meininki muistuttaa melkein jotain festareita. Ihmisiä on todella tungokseen asti!
Itse ostin tällä kertaa vain MoMA:n perusnäyttelyn teoksia, nykytaiteen helmiä, esittelevän kirjan. Tykkäsin ajatuksesta, että taideteoksia voisi “googlata” ihan perinteisen analogisesti kirjan avulla.
Karkki taisi olla hieman epäileväinen sen suhteen, tulenko ikinä edes avaamaan koko kirjaa. No, tässä kuvatodiste, että kylläpä vain! 🙂
MoMAn museokaupan lisäksi kaikkien muidenkin isompien museoiden putiikit on mielenkiintoisia ja hyviä paikkoja tehdä persoonallisia löytöjä.
“Shoppailu” on mielestäni laajempi käsite kuin ostaminen. Sitä voi shoppailla vaikka kuinka, milloinkaan oikeastaan tekemättä varsinaista ostopäätöstä.
Tämä asenne on hyvin käyttökelpoinen Fifth Avenuen yläpäässä (Central Parkista alkaen) käpsytellessä. Luksusmerkkien kaupat kihnuttavat siellä kylkiä toisiinsa. Ehdottomasti pienen promenadin arvoinen kaikille meille materialisteille ja esteetikoille.
Tekniikkafanin ei kantsi missata Apple Storen flagship storen sisäänkäyntiä – se on näky sinänsä. Ja Tiffanyllakin olivat superystävällisiä, kun kävimme pällistelemässä toinen toistaan karaatimpia dimangeja. (Vaikka nyt kyllä tuntuu siltä, että seuraavaksi haluan mieluiten Harry Winstonin).
Kaikki parhaimmat ennen matkaa saamamme shoppailuvinkit tuli ehdottomasti blogin kautta. Kiitos siitä tuhannesti kaikille teille ihanille!
Alunperin ajatus oli, että olisin hankkinut vähän enemmänkin kosmetiikkaa. Yksi jos toinenkin perustuote on alkanut vilautella purkin pohjaa, joten täydennykselle olisi ihan oikeasti tarvettakin – eikä vain halua.
Se tuli nyt huomattua, että jos olen muutenkin tosi huono spontaani heräteshoppailija, niin kosmetiikan kohdalla tilanne on vielä pahempi! Minun täytyy saada miettiä ja vertailla ja rauhassa testailla tuotteita, ennenkuin voin tehdä ostopäätöksen. Eikä kysymys ole ollenkaan siitä, että olisi taloudellinen katastrofi hankkia väärän sävyinen tuote ja sitten seuraavana päivänä joku toinen, paremmin sopiva.
En vain kertakaikkiaan pysty tekemään kosmetiikkaan liittyvää ostopäätöstä, enkä etenkään meikkituotteiden kohdalla, jos en ole ensin saanut vatvoa sen sopivuutta erilaisissa tilanteissa ja valaistuksissa riittävästi. Meikeistä kun harvoin on saatavilla testereitä, lopputulos on se, että ramppaan meikkiosastolla ja pyydän myyjää laittamaan testausvaiheessa olevaa tuotetta kasvoilleni kunnes olen edes suhteellisen varma, että olen löytänyt haluamani. Eli ei, en osaa ostaa kosmetiikkaa spontaanisti.
Olinkin aivan superhämmästynyt ja iloinen, että löysin aivan täydellisen peitevoiteen ja vielä oikein edulliseen hintaan. Vinkki oli tullut blogin kautta (kiitos!) ja heti, kun DuaneReaden myyjä laittoi tuota the Balmin peitevoidetta silmien alusilleni, tiesin, että se on saatava! Olen aika noviisi ylipäätään peitevoiteiden kanssa, mutta en tietänyt, että kombinaatio hyvin peittävä ja silti ihan luonnollisen näköinen ja oloinen, on ylipäätään mahdollinen.
DuaneReade on, jos ymmärsin oikein, alunperin se, mitä täällä meilläpäin kutsutaan apteekiksi. Sinänsä aavistuksen koomista, että kun marssittiin ensimmäiseen putiikkiin sisälle, vastaan tuli kalja- ja tupakkahyllyt! Että sellainen apteekki! 😀
Heillä on kuitenkin todella laajat valikoimat kosmetiikkaa ja meikkejä, yleensä tunnetusti edulliseen hintaan. Ainakin keskustan kaupoissa sai myös todella nopeasti ystävällistä ja asiantuntevan oloista palvelua.
Suosittelen siis DuaneReaden putiikkeja kosmetiikkashoppailuun, myös MACin putiikki ihan Times Squarella oli yllättävän seesteinen kokemus. Sephoran putiikit sen sijaan olivat valitettavasti järjestään sekaisen, jopa kaaottisen oloisia paikkoja, joista sotkuisten testeripöytien sekamelskasta ei olisi löytänyt haluamaansa, vaikka olisi kuinka etsinyt (2 x NARSin Orgasm jäi hankkimatta, vaikka etukäteen oli jo päätetty).
Tiedättekö sen tunteen, kun on lomilla ja sitä on tavallaan itsensä, mutta sitten ei ihan täysin kuitenkaan? Mielikuvat ja visiot omasta minäkuvasta taipuvat ja peilautuvat sen hetkiseen todellisuuteen, joka tuntuu yhtä käsinkosketeltavan realistiselta ja oikealta, kuin sekin mistä on väliaikaiseen viitekehykseensä matkustanut.
Yleensä tällainen loma-minän inkartoituminen tarkoittaa oranssia tie-dye-värjättyä maksisalsamekkoa (jolla ihan hyvin voisi mennä vaikka naapureitten rapujuhlille… Ai ei vai?) tai tunnelmallisen paikallissävyisesti paikkakunnan nimikkokasvein brodeerattua singoalla-paitaa.
Näköjään ei tarvittu kuin muutama päivä New Yorkissa ja näin jo itseni tosi terhakkaana valkoisessa tennishameessa ja harmaassa piké-paidassa, hiukset elegantisti kiharrettuna keskustelemassa illallispöytävarauksesta Ralph Laurenin Polo Bar -ravntolaan. No, olisin halunnut oikeasti maistaa Polo Barin hampurilaista ja kai tuota paitaakin tulee töissä käytettyä. Vähän kyllä pistää silti ihmetyttämään, että miten sitä matkoilla aina käsitys omasta tyylistä jotenkin himmenee!
Tämän enempää ei käytännöllisesti katsoen tullut koko reissulla ostiskeltua. Ainoa, mikä on jäänyt kokonaan mainitsematta on Karkin ja Peetun farkkushoppailut Leviksellä. Yhteensä kolmet farkut, yksi farkkutakki, yksi neule, ja varmaankin ainakin pari t-paitaa ja mitähän vielä? No, hyvin onnistuneet ja edulliselta tuntuneet ostokset tytöt mielestään tekivät. 170 euroa kolmista farkuista on aika ookoo kustannus.
Ihan kaikkialle, mihin oltais todella haluttu, ei nyt sitten tällä reissulla ehditty edes työntään nenää ovenraosta sisään. Uniqlo ja Nordstrom Rack harmittivat ehkä eniten, mutta ensi kerralla sitten!
