Category: Muoti

Olettekos huomanneet, että kesäalet ovat jo monessa paikassa alkaneet? Ihanaa, että välttämättä ei ole aivan täysin pakko rynniä kauppoihin tungeksimaan; nettiputiikeissa on ale ihan yhtälailla. Joskus alennusmyyntihaahuilu on ihan kivaa, mutta varsinkin silloin, kun pitää hankkia jotakin ihan oikeaan tarpeeseen, on kyllä mahtavaa, että punaiset prosentit löytyy myös online.

Kenkävarastossani ei ole tällähetkellä kuin yksi pari mustia sandaaleita – voitteko kuvitella! Kaiken lisäksi tuo ainokainen pari on mallia jättikorkea piikkikorko, mikä tekee niistä aika haasteelliset arkikengät. Olen jo pitkään tsiigaillut tarjontaa sillä silmällä ja tänään pistin tilauksen menemään Brandokselle.

Hakusessa oli siis simppelihköt mutta tukevan oloiset ahkeraan arkikäyttöön sopivat mustat sandaalit – mieluiten kiilapohjalla. Todella pitkään mietin Filippa K:n kivoja remmisandaaleja, joita pikkuisen himoitsin jo ensimmäisten sandaalikelien aikaan. Itsellenikin suureksi yllätykseksi päädyin kuitenkin Lacosten sandaaleihin!!

Lacoste sandaalit 1 Lacoste sandaalit 4

Aikoinaan kasarilla Lacosten krokotiilimerkki edusti sitä kaikkein äklöintä (ja eniten kopioitua) white-trash-brandipröystäilyä, mitä saattoi kuvitella. Niin tiukassa mielikuvat istuu, että melkein jätin omasta mielestäni aivan täydelliset sandaalit tilaamatta, koska ne on Lacosten.

Onneksi tulin järkiini ja sain tilauksen matkaan. Nyt vain odotellaan peukkuja pidellen, että sandaalit ovat juuri niin ihanat kuin kuvat antavat ymmärtää… Onneksi Brandoksen paketit tulevat yleensä aina todella nopeasti!

Kuvat: Brandos.se

OMG!!!

H&M onnistuu kyllä kerta toisensa jälkeen yllättämään ja ilahduttamaan! Joko olette ehtineet kuulla uutisen, että tämän syksyn nyt jo likilegendaariseksi muodostuneesta suunnittelijayhteistyökampanjasta vastaa ihana, valloittava, urbaanisti boho-rock-chic Isabel Marant??

Pidempään blogiani seuranneet varmaan muistavatkin, että Isabel Marant on toiminut Mintun inspiraation lähteenä kerran jos toisenkin.

Isabel-Marant-aw13-1

Ihan catwalk-/mallistojuttujakin olen tulevan yhteistyömalliston suunnittelijatähdestä kirjoittanut, mutta tärkein on varmasti syksyn ja talven 13/14 tyylejä käsittelevä postaus. Yleensä kun nuo Henkalle tehdyt mallistot ovat yllättävän (ja kiitettävän!) lähellä suunnittelijan muuta tuotantoa.

Isabel Marant 1 Margareta van der Bosch

Lehdistötiedotteen mukaan Isabel Marant (kuvassa vas.) suunnittelemassa H&M-mallistossa tullaan näkemään suunnittelijan omia suosikkiasuja ja signature-vetimiä. Kuullostaa aivan mielettömän hyvältä!!

Onnistuneet yhteistyöt ovat kuulemma pitkälti H&M:n pitkäaikaisen pääsuunnittelijan, nyt jo puoliksi eläkkeelle siirtyneen Margareta van den Boschin (kuvassa oik.) henkilökohtaisten suhteiden ansiota. Kiitos siitä – ja siitä, että jo näin kesäkuussa tietää, että edes marraskuusta ei tule pelkästään pitkä, pimeä ja ankea!

Kuvat: style.com ja H&M

Käsi ylös: kuka aikoo seurata tänään Madden häitä?? (Ainiin, oli siellä joku happamen näköinen bisnessmies kanssa köpöttelemässä alttarille…)

Hulina Prinsessa Madeleinen suuren päivän tiimoilta ei ihan protokollasyistäkään ole ollut yhtä massiivista kuin Kruunuprinsessa Viktorian kolme vuotta sitten. Tiarankimallusta on kuitenkin ilmassa ihan kiitettävästi.

Itse missasin Viktorian juhlallisuudet livenä, koska olin radiossa muotikommentaattorina; lähinnä siis kertomassa mielipiteitäni juhlavieraiden asuista ja arvioimassa, josko tyylit joko heijastelevat tärkeimpiä trendejä tai peräti pystyisivät luomaan niitä. Tällä kertaa on kollega päättänyt pitää 30-v synttärinsä (mies – tietenkin… Haha!) juuri tänään. Eli olen tässä valmistautumassa rillaamaan possunkylkeä samaan aikaan kuin prinsessa sanoo tahdon. Pikkuisen pitää kyllä käydä kaupungilla fiilistelemässä. Kuulemma ennätysmäärä amerikkalaisia on juuri tällä hetkellä Tukholmassa.

Asiasta kukkalautaan – elikkä tärkeimpiin 30 v. synttäririllausten varusteisiin. Päälle ajattelin kiskaista raksun kalamekon, jotkut matalat kengät (ehkä jopa kiiltävänvioletit Havaianakset…), hiukset auki ja kiharalla sekä kesähippihenkeä tuomassa virallinen sesongin ranneröykkiö.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Monet asiat tuovat välittömän kesäfiiliksen: paljaat sääret, lämpimässä ulkoilmassa sulava jäätelö, pääskysten sirkuna korkealla sinisellä taivaalla, ballerinat ilman sukkia etsetera. Koruosastolla rannekoruhilut ovat itselleni se tärkein kesän merkki. Johtuu ehkä siitä, että sen jälkeen, kun neljätoistavuotiaana äidin vastustuksesta huolimatta “karkasin” Saapasjalkarokkiin, on kesät tarkoittaneet ranteeseen kertyviä festarirannekkeita.

No, nykyisin rannekerintamalla on rauhallisempaa, mutta mahdollisimman sekalainen seurakunta erilaisia rannehiluja tuntuu täydelliseltä asusteelta edelleenkin aina kesäisin!

Rannekorut 2

Tämän illan rillauksiin pääsee hilukasa, joka koostuu Childhoodin muovihelmikorusta, Club Monacon tutustumisillasta saadusta kieputusnauhasta, Happy Beads -merkin heleän turkoosista puuhelmirannekorusta ja  Selectedin ketjukorusta (ihastuin palavasti tuohon solmukiinnityssysteemiin!).

Mutta hei – nyt mun on ihan pakko alkaa kihartaa hiuksia ja meikata, että en ole sataa tuntia myöhässä! Huomenna juttua ja pohdintaa Madden häistä (ja sen toisen kans… ;D)!

Ihanaa lauantaita kaikille!!

xoxo, Minttu

Näin kesällä moni tekee shoppailureissuja Tukholmaan, joten ajattelin vinkata yhdestä kivasta uudesta putiikista, joka on avattu kevään aikana Mood -shopping galleriaan. Club Monaco on juuri oikea paikka niille, jotka tykkäävät laadukkaista materiaaleista, klassista “räätälöidyistä” leikkauksista ja naisellisesta tyylistä, joka vie ajatukset varakkaaseen Keski- ja Etelä Eurooppaan, huvijahdeille, marmoripäällysteisille bulevardeille…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tukholman Club Monacossa on saatavana ainakin toistaiseksi vain naisten mallistoa, mutta tutustumisiltana paikalle oli hankittu liuta hyväkäytöksisiä nuoria miehiä pitämään huolta kaikkien viihtyvyydestä.

Club Monaco 2

Club Monaco on alunperin amerikkalainen merkki, mikä tekee “välimerellisestä” tyylistä aavistuksen virtaviivaisempaa, ehkä jopa sporttisempaa. Kaikkea krimskramssua ei tietoisesti yritetäkään välttää (ihanaa, sanoo liikaan minimalistisuuteen kyllästyneenä hän!), mutta monet leikkaukset ja maskuliinisten elementtien käyttö kavaltaa kyllä, ettei tässä mistään monacolaisesta firmasta ole todellakaan kyse.

Club Monaco 3

Oltiin Karkin kanssa aika harakoita ja himoittiin ankarasti kaikkea bling-blingiä. Sen verran Glitteriä korkeampi hintataso tuolla on, että ihan vaan ex-tempore ei tullut tehtyä hankintoja. Tosin taidetaan olla molemmat aika surkeita heräteostosten tekijöitä – ja parempi niin nyt, kun putiikki on vain pienen tunnelbana-matkan päässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ellen hurmaava Emma Elwin emännöi tutustumisiltaa. Mekko on tietty Club Monacon valikoimista ja aivan erinomainen vaihtoehto, jos haluaa vilauttaa vähän paljasta pintaa, mutta nyt taas niin hot napapaita tuntuu vähän turhan haastavalta.

Club Monaco 5

Vedenvihreän, taivaansinisen, kullan ja kerman sävyjä höystettynä lämpimällä korallilla. Kyllähän näihin on helppo ihastua..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mintun illan asu oli saman päivän toimistoasu. Tutusmisillasta ei ole kuin viikon verran, mutta silloin nahkatakki oli vielä ihan pakollinen asuste. Täytyy toivoa, että nyt jo peräti muutaman päivän jatkunut kesähelle pysyisi vaikka nyt tuonne elokuun loppuun. Olisi ihan jees. Haha!

  • housut, Mintun ompelimo
  • t-paita, H&M
  • rotsi, Acne
  • kengät, Moheda
  • laukku, Marc by Marc Jacobs

Club Monaco 7

Club Monaco 8

Pikkuriikkiset minisuloiset hampurilaiset <3 <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki löysi Club Monacolta aivan ihanan lierihatun! Mistä ihmeestä muuten johtuu, että joillekin tuntuu sopivan kaikki maailman päähineet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä samalla esittelyssä myös Karkin illan asu. Shortsihaalarin päällä oli vielä ihana Diane von Furstenbergin neuletakki (näkyy kuvan alareunassa mytyssä lattialla…), mutta sitä ei nyt haluttu kuvaan. Hellehatun kanssa rimmaa parhaiten paljaat olkapäät – niin se vaan on.

  • jumpsuit, Forever21
  • ballerinat, Rizzo

Club Monaco 11

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensivaikutelma Club Monacosta on oikein positiivinen. Hintataso on samaa luokkaa kuin esim. Karen Millen – eli ei ihan sieltä kaikkein edullisemmasta päästä, mutta ei mikään huippukallis kuitenkaan. Suurin osa vaatteiden  materiaaleista on pääosin luonnonkuituja, puuvillaa, silkkiä ja kashmiria sekä nahkaa ja myös työn laatu vaikutti oikein hyvältä. Muutamaa jakkua sovitin ja Karkki yksiä housuja. Kaavoitus vaikutti aika niukalta, eikä Karkki ollut täysin vakuuttunut housujen istuvuudesta muutenkaan. Toisaalta harva kai tuon tyyppisiä vaatteita sovittamatta ostaisi.

Itse aion mennä ehdottomasti paremmalla ajalla tutustumaan tarjontaan, kun haluan hankkia hyvin istuvan jakun tai jonkun kivan mekon.

Kaikki varmaan jo ihan malttamattomana odottaa tietoa siitä, mitä me Karkin kanssa oikein löydettiin sieltä Acnen Sample Salesta. Oltiin reippaana jo ennen tuntia ennen ystiksen alkua oven takana kolkuttelemassa. Matkalla ehdin kyllä ajatella jo moneen kertaan, että onko tässä nyt mitään järkeä, mutta perille päästyä huomattiin, että jonoa oli ehtinyt kertyä jo ihan kiitettävästi. Odotus palkittiin ja tyylikkäisiin pytoninvihreisiin silkkiliehuhousuihin, vyötärömittaiseen mustaan bikeriin ja pilotti-silmälaseihin sonnustautunut napakka blondi alkoi päästää jonoa sisään jo reilu parikymmentä minuuttia etuajassa.

Melko pikkuisessa putiikkitilassa säilyi yllättävän asiallinen meininki, vaikka hetkeksikään ei kyllä voinut irrottaa otettaan asioista, jotka ehkä kuvitteli haluavansa. Sen verran haukkana shoppailuväki sentään oli.

Kasasin käsivarsilleni hillittömän vuoren kampetta, mutta aika pian hoksasin, että about kaikki on mallikokoa (sampleissa ei useinkaan ole mitään lappuja – niinkuin ei näissäkään), mikä Acnen tapauksessa tarkoittaa vähintään size 00 tai 000 kokoluokkaa. Jopa Karkin mallintöitä tekevä kaverikin joutui toteamaan useimmat mekot liian pieniksi – eli eipä meillä normaalimmilla ollut mitään jakoa. Farkkuja olisi ollut vaikka mitä malleja, kokoja ja pesuja, mutta niihin en jaksanut ryhtyä.

Kenkiä, laukkuja, huiveja, hattuja, aurinkolaseja ja muita asusteita oli aika paljon, mutta hintataso oli sen verran korkea, että mitenkään ei voinut heittäytyä ihan hurvittelemaan, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli. Pikkuisen – tai oikeastaan aika tosi paljon – jäi harmittamaan, että järkevyys-Minttu isku taas kaiken hurlumhein keskellä. Löysin nimittäin juuri omaa kokoani olevat tajuttoman makeat hopeiset Pistol-nilkkurit (siis sellaiset “oikean hopeiset” eikä tummat “gun metal”, joita nyt on myynnissä) ja jätin ne sitten fiksuuspuuskassani ostamatta!! FAIL!

Okei. Ehkä hopeiset nilkkurit eivät ole maailman järkevin ostos, eikä 1500 ,- kruunun hinta mikään ihan ilmainen ainakaan Mintun budjetissa. Mutta silti!

Muutama kiva (ja paljon järkevämpi!) ostos tehtiin kuitenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki onnistui kalastamaan Mintulle ihanan hiekkameleeratun paksun pehmoisenraskaan puuvillaneuleen. Olin jo melkein luopunut toivosta, kun törmäsin ihanaan lapsukaiseeni, joka hihkui “äiti, äiti – mä aattelin, että sä tykkäisit tästä!”. Ja sehän olikin rakkautta heti ensi silmäyksellä ja sovituksella. Nyt vaan iski sellainen absurdi himo, että pitäisi saada valkoiset farkut neuleen kaveriksi…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkilla kävi tosi tsägä – sillä tyttö on käynyt sovittelemassa tätä nimenomaista neulepaitaa Acnella juuri samaisessa kauniin pehmeässä korallin sävyssä ainakin ziljoona kertaa. Muutaman kerran on jo kuulemma ollut aikeissa kiikuttaa sen kassalle, mutta pihiys on iskenyt. Nyt sitten Sample Sale pelasti tilanteen noin 70 % normaalihintaa huokeammalla summalla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jeee! Karkin kauhuksi hankin itselleni vielä kunnon kesäturisti-ironia teepparin! Sunshine Factory Nevada Sweden – voiko olla hienompaa!?

Lisää pituutta sääriin! Karjalansukuisen persjalkaisen ikuinen haave…

Tajusin juuri, että garderobistani puuttuu täysin yksi erinomainen asia, jonka avulla pystyy kevyesti lisäämään huikean määrän pituutta sääriin – nimittäin nudet avokkaat.  Kengät tarjovat parhaimmillaan todella tehokkaan tuplaefektin sekä korkojen että sävyn antaman optisen illuusion ansiosta.

SSS Nude Pumps

Ainoa mutka matkassa tällä hetkellä on se, että jostain syystä avokkaat – tai itseasiassa mitkään “perusmalliset” avoimet kengät eivät pysy jalassani. En tiedä, onko syynä hassun mallinen kantapää vai kummallinen kävelytyyli, mutta avokkaat ja jopa ballerinat hölskyvät jaloissani. Esim. rakkaiden Marc by Marc Jacobsin baltsujeni kanssa olen ollut viittä vaille hengenvaarassa, kun lonksuva kenkä on yhtäkkiä päättänyt tarrautua liukuportaisiin tai lähtenyt jalasta bussia kiinni juostessani.

Toisin sanoen tarvitsen nudet avokkaat joko sling back– tai nilkkaremmimallisina. Sling back olisi ehdottomasti paras vaihtoehto sillä nilkkaremmi tuhoaa väistämättä osan pidennysilluusiosta, vaikka sävy miten sulautuisi ihon väriin. Se onkin sitten hankalampi juttu, sillä sling backit on aina lähes järjestään myös varpaista auki.

Tai ehkä pitäisi vain opetellä kävelemään niinkuin ihmiset!

Kuvasta kiitos: Stockholm Street Style

PS. Tuo kuvan asu on mielestäni – muutenkin kuin kenkien puolesta – aivan uskomattoman kaunis, kepeän elegantti ja ihanalla tavalla persoonallinen. Jotain Gwen Stefania, True Bluen aikaista Madonnaa ja ihanaa Amanda Jensseniä raikkaasti omalla tavalla yhdisteltynä. Me likes!

Old stuff