Tiesittekö muuten, että ruotsiksi sanotaan “brittsommar”, kun tarkoitetaan syksyn keskelle pärähtänyttä kesäkeliä? Sinänsä aika sopivaa, että tänään nimipäiväänsä viettää juurikin Britt ja aurinkoisen päivän lämpötilat ovat huidelleet pariakymppiä hipoen. Yhä vaan aikaisemmin iltapäivällä laskeutuva pimeys ei kuitenkaa anna armoa – ja kyllä kroppa tietää – syksy on täällä eikä talveakaan tarvitse varmasti kauaa odotella.
Kohta saa siis kaivaa taas vuosien saatossa kertyneet viimassaselviytymistaidot takaisin käyttöön. Eikä hyvistä varusteistakaan ole haittaa – näin perimätieto kertoo.
Jostain käsittämättömästä syystä Mintun kenkävarastoon on kertynyt kaikenlaisia huikentelevaisia korkonilkkureita ja mokkanahkaisia ihanuuksia, jotka toki ovat aivan upeita asun jatkeita aina, kun a) ei ole liukasta, b) ei sada mitään c) kaduilla ei ole nillkoihin asti loskaa tai d) ei ole mitenkään erityisen kylmä. En nyt voi väittää, että Tukholmassa olisi aina liukasta, sataisi (lunta, vettä, räntää, pieniä kiviä…) tai muutenkaan kammottavat kelit, mutta yllättävän vähän sitä kykenee mokkanahkaisilla stiletolla painella menemään sen jälkeen, kun nämä ihanat brittsommar-päivät on nautittu loppuun.
Tein pientä inventaariota kävely- ja sääkelpoisista kengistäni ja totesin lopputuoksen aikas laihaksi. Vagabondin kivat pitkävartiset bikersit palvelivat uskollisesti kolme talvea, mutta sitten varren vetoketju sanoi totaalisesti irti sopimuksensa. Ja jos totta puhutaan, viime talvi taisi mennä aikaslailla Peetun Vagabondin maihinnousukenkiin luottaen. Peetu kun ei itse niitä Aasian ja Australian aurinkorannoilla paljoa itse kaivannut.
Tein viikonloppuna pienen alustavan kenkäkauppakierroksen ja tutustuin Tukholman tarjontaan. Kaikenlaisia ihanuuksia olisi tietty tarjolla, mutta päätin, että kaksilla kunnollisilla matalilla kengillä aloitetaan.
Ensinnäkin ihminen tarvitsee yhdet hyvät ratsastussaappaat. Katselin kaikkia hienoja sirolinjaisia bootseja, mutta jotenkin koin oloni niissä ihan liian tätimäiseksi. Toisaalta viimeiset vähintäänkin ziljoona vuotta, jossei enemmänkin, on tullut hiihdeltyä erilaisissa biker-versioissa, joten sekin tuntui niiiin pitkästyttävältä vaihtoehdolta. (Ja onhan ne ihan oikeasti kivikaudelta peräisin olevat tummanruskeat Vagabondin bikersit vielä kellarissa, jos siitä kohtaa alkaa pistää. Tosin niitä ei voi käyttää kovin märällä kelillä, koska pohjat tuli aikoinaan käveltyä rikki Doriksen lattialle hajonneisiin kaljatuoppeihin…).
Åhlénsilla törmäsin Primeboots-saappaisiin ja rakastuin palavasti samalla sekunnilla. Engineer High-14, väri: Old Crazy Black + messingin väriset yksityiskohdat = täydellisien bootsien inkartoituma! Malli on klassinen ratsastussaapas, mutta rouhea nahka ja muotoilu viittaavat ennemminkin työkenkiin kuin rouvamaisiin perussaappaisiin. Åhlénsin valikoimasta ei valitettavasti löytynyt tuota versiota, jossa vetskari on keskellä takana, kuin ruskeana – ja toisaalta ihan hyvä. Kun bootsien hinta huitelee lähellä 450 euroa, on ehkä syytä nukkua toisenkin yön yli, ennen lopullista ostopäätöstä.
Viime talven – ja Peetun maihinnousukenkien suurkulutuksen – jälkeen on päivänselvää, että toisiksi kunnon kengiksi on hankittava ankaran sään ja myrskyn kestävät maihinnousukengät.
Tuli sellainen olo, että olen tainnut jankuttaa täällä blogissa Dr. Martensien hankintaa jo niin kauan, että alkaa jo hävettää. Ehkä nyt vihdoinkin saan ne kiikutettua kotiin asti. Haha! Pientä mutkan tynkää tosin on havaittavissa, sillä ensimmäisellä vilkaisulla näyttäisi siltä, että tuo musta perusmalli keltaisilla tikkauksilla on totaalisen loppu ihan joka paikasta. Kiiltonahkaista kyllä löytyisi – eikä sekään välttämättä mikään hassumpi vaihtoehto olisi – ja kaikkia mahdollisia muita värejä. Mutta sen verran taidan kuitenkin olla konservatiivi, että peruskenkien on oltava perusmustat. Hullutellaan sitten jonkun muun kanssa…
