Category: Muoti

Useimmiten esittelen omia arkisia toimistoasujani ja Peetun viikonloppuisia (tai muuten vaan) ulosmenoasuja. Nyt, kun Peetukin on ihan oikeissa vakituisissa sisätöissä, ajattelin, että on ihan kiinnostavaa tsekata myös nuorison office-tyyliä.

Peetun työhön ei kuulu asiakaskontaktit face-to-face, toimiston keski-ikä on aika alhainen ja yleinen tyyli varsin rento. Eli mitään hurjaa dress codea ei neidon uusissa töissä ole. (Tähän pitää ihan nyt sanoa (leuhkia… haha), että Peetulle tarjottiin kahta eri työpaikkaa reilun viikon työnhaun jälkeen ja yksi syistä, miksi hän päätyi nykyiseen paikkaa on se, että siellä oli kivempi tunnelma. Sinne toiseen paikkaan olisi tainnut pitää hankkia oikein jakkupuku.) Kuitenkin töihin pukeutuminen on aina vähän eri juttu.

Tämänpäiväisen toimistoasun perustana on vanha rakas, monessa menotilanteessakin palvellut farkkuhame, tummansininen ovesize neule ja Peetun iskän peruja oleva vanha hieno kauluspaita.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • neulepaita, Sand
  • farkkuhame, Monki
  • kauluspaita, YSL
  • kengät, DinSko
  • sormukset, Balilta (ruusu) ja itse tehty (sileä)
  • rannekoru, Oxxo (ohuempi ja leveämpi muodostavat yhden korun)

Nyt ei saa tulla sanomaan, etteikö teitä olisi varoitettu! Tänään sarjassamme ensimmäinen ziljoonasta tulevasta Dr. Martens -asusta. Haha!

Ensimmäisen varsinaisen Dr. Martens -päivän huomioita:

  • Kyllä pitää paikkansa, että kengät vaativat sisäänajoa, ennenkuin muokaantuvat jalkaan ja ovat oikeasti mukavat. Lounastunnilla oli pakko käydä hakemassa apteekista Compeedit molempiin kantapäihin. Kuitenkin täytyy sanoa, että mitenkään sellaiset purskahdan-justiinsa-itkuun-koska-jalkoihin-sattuu-niin-kamalasti -pahat nuo ei missään tapauksessa ole. Sellaisiakin on nimittäin koettu.
  • Erinomaisesti istahtaa maihinnousukengät naisellisen (olematonta) vyötäröä korostavan jakun kanssa toimistollekin.
  • Askellus saa kummasti uskottavaa jämäkkyyttä, kun alla on kunnon jalkineet. Ihana lompsia menemään ilman, että tarvitsee pelätä koron lipeävän kaduilla lojuvien niljakkaiden (mutta kauniiden!) lehtien takia.
  • Maihinnousukenkien laittaminen jalkaan aamukiireessä vie aavistuksen pidempään kuin ballerinojen. Lisättävä siis + 30 sec. aamutoimiin.

Lisäksi ihmettelin, että mikä tässä ostopäätöksessä nyt sitten oli muka niin vaikeaa. Dr. Martensit tuntuvat hyvin luonnikkaalta ja positiivisella tavalla siltä kuin ne olisivat kuuluneet aina garderobiini. Kuitenkin siis niin, että se uusien kenkien aiheuttama onnellisuus, joka saa hymyilemään joka kerta, kun sattuu vilkaisemaan jalkojaan, ei himmentynyt piiruakaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • jakku, H&M
  • farkut, Acne
  • kengät, Dr. Martens

Nyt NE on vihdoinkin minun!!

En edes muista, miten monta vuotta olen jankuttanut haluavani klassiset mustat Dr. Martensit. Jossain vaiheessa alkoi itsestänikin tuntua, että puhun vaan, enkä ikinä saa hankintaa tehtyä. Kieltämättä hiukan on jänskittänyt, että onko nuo liian rokut tyyliini, että näytän hassulta mammalta ärtsyissä nuorisokengissä…

Eilen oli palkkapäivä ja marssin suorin tein työpäivän jälkeen kenkäostoksille. Tuntuu melkein epätodelliselta, että kaiken sen jahkaamisen ja haaveilun jälkeen maihinnousukengät tosiaan ovat minun!

Hiukan koviltahan nuo näin alkuunsa vaikuttavat, mutta sehän kuuluu näiden kanssa ihan asiaan. Pikkuisen olen jo ehtinyt testailla kenkiä erilaisten asujen kanssa ja aivan loistavasti ne istahtavat eri tyyleihin. En voisi olla tyytyväisempi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tykkään hurjasti nahan himmeästi hohtavasta pinnasta, keltaisista tikkauksista, vaaleasta kumipohjasta ja konstailettomasta, vähän äijämäisestä tyylistä. Myös se, että kengät on selkeästi tehty kestämään vuosikausien käyttöä, ilahduttaa suuresti. Juuri tällaisia hankintoja haluan tehdä silloin, kun jotain ostan.

Sen verran olen nyt näihin rakstunut, että varmaan seuraavat ziljoona päivän asua tulee Dr. Martensien kanssa!

Kyllä ennenvanhaan oli helppoa, kun kalenterista saattoi katsoa, mitkä värit on in juuri nyt. Syksyllä terrakottaa ja viininpunaista, talvella mustaa ja smaragdia, keväällä puuteripastelleja ja merihenkeä, keskikesällä kirkkaita perusvärejä ja oranssia. Vielä sitäkin aikaisemmin oli vielä helpompaa; muodin saattoi tsekata hameen helman pituudesta.

Nykyään on toisin. Kaikkia värejä käytetään kaikkina vuodenaikoina ja helman pituudella on ollut viimeisten noin ziljoonan sesongin aikana merkitystä vain teinityttöjen äideille – jos edes heillekään. Yhdistelmät, kokonaisuus ja etenkin siluetti on se, mikä ratkaisee, tuntuuko asu trendikkäältä vai ei. (Ja nyt täytyy sanoa, että “tuntuu”-verbin valinta ei ollut mikään sattuma. “Näyttää” -olisi ollut ehkä ilmiselvempi vaihtoehto, mutta siinä vaiheessa, kun jokin asia pukeutumisessa “tuntuu” oikealta tai väärältä, aletaan olla perustrendien ytimessä.)

Tänään tuntui ihan oikealta pukeutua kesäisen hedelmäiseen oranssinpunaiseen neulepaitaan. Asun syksyistämisestä huolehti H&M:n mid-season salesta hankkimani harmaa-musta perushame, mustat sukkikset ja samaisesta alesta hankkimani mustat nilkkurit. Vetskariyksityiskohdilla pimpattu &Other Stories -kauluspaita on oikeastaan ihan superlemppari. Jostain syystä kuitenkaan se tyyppi, joka meillä silittää kauluspaidat (and that will be me…) ei ole yleensä kovinkaan reipas palauttamaan ihanuuskauluspaitoja pesun jälkeen takaisin käyttöpaitojen tangolle…

Ihan normaalin työpäivän ja ilman varikkopysähdystä hoidettu Filippa K:n 20 v. juhlien asun kulmakivi oli tietty oranssinpunainen, punaisenoranssi Filippa K:n neulepaita. Huomenna lisää kuvia itse tapahtumasta! Ja hei, kannattaa tagata Instagramissa kaikki Filippa K -aiheiset kuvat tagilla #fk20yers – paras kuva voittaa ikoniset 90-luvun Filippa K -farkut!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • neule, Filippa K
  • kauluspaita, & Other Stories
  • hame, H&M
  • nilkkurit, H&M

Mitä ihmettä on tapahtunut? Onko kasvihuoneilmiö sittenkin täällä?

Tänään ennen töihin lähtöä, kun katsoin ikkunasta ulos, sieltä tuijotti takaisin mustanharmaa syysaamu – ihan niinkuin niin monena aamuna tätä ennenkin. Kiskoin päälle normi päällysvaatteet, kevyen villakangastakin ja ison merinovillahuivin. Ei tullut mieleenkään vilkaista lämpömittaria. Olisi ehkä pitänyt, sillä ulko-ovella tervehti niin lämmin ulkoilma, että tuntui melkein kuin olisi astunut ihan toiselle leveysasteelle.

En missään tapauksessa valita, mutta että 14 astetta, kun kalenterissa lukee melkein marraskuu??

Töissä oli tosi kiva päivä! Yhdet meidän tosi tärkeät asiakkaat tulivat koko päivän mittaiseen tuotekoulutukseen ja sain kunnian toimia yhtenä kouluttajista. Aamulla olin tietty aavistuksen jänskänä, mutta heti, kun päästiin vauhtiin, oli tosi mahtavaa. Tosiaan tykkään aivan mielettömästi tällaisista päivistä! Eikä asiaa ollenkaan huonontanut se, että koulutettavana olleet asiakkaat olivat tosi tyytyväisiä juuri heille räätälöityyn päivään. Lisäksi lounas (bouillabaisse, valkoviinissä höyrytettyjä sinisimpukoita ja fenkolileipää…) oli aivan taivaallinen.

Sovimme kouluttajaporukan kanssa, että päivän dress code on valkoinen kauluspaita ja mustat housut. Venytin rajoja sen verran, että laitoin tummansininet housut ja mustan jakun. Tummansiniset housut oli yhdellä toisellakin, enkä saanut moitteita jakusta, joten olen ihan tyytyväinen. Tyyliin olisi ehkä paremmin sopinut toisenlaiset kengät, mutta oli ihan pakko ajatella sitä, että jaksaa seistä ja olla liikkeellä koko päivän, joten creeperseillä mentiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

  • kauluspaita, Cheap Monday
  • jakku, H&M
  • chinot, COS
  • kengät, Vagabond

Aika harvoin törmää vaatemerkkiin, joka osuu niin täydellisesti yksiin omien mieltymysten kanssa, että haluaisi omistaa käytännöllisesti katsoen jokaikisen vaatteen nykyisestä, edellisestä ja mahdollisesti vielä tulevistakin mallistoista. Yksi tällaisista merkeistä on ruotsalaisen suunnittelijan, Ulrika Lundgrenin, luotsaama Rika.

Rika1

Rikan tyyli on uskomattoman hieno yhdistelmä urbaania, modernia tyylikkyttä, rokkaavaa käytännöllisyyttä ja sensuellia naisellisuutta. Rrrakastan löysiä nahkahousuja, skarpisti leikattuja jakkuja, tiukasti ylös asti napitettuja valkoisia kauluksia, mummomittaista nahkahametta ja tietty nyt jo lähes ikoniseen asemaan noussutta Iron Girl -printtiä.

Rika2 Rika3 Rika4 Rika5

Mitään ihan ilmaisia nuo eivät ole, joten koko garderobin laittaminen uusiksi ei tule kysymykseen. Asokselta löytyy kyllä onneksi ihan kohtuullinen Rika-valikoima ja Helsingissä tietääkseni ainakin Gaudetella on jotain malleja.

Rika valittiin tänä vuonna Ruotsin yhden arvostetuimman muotialan palkinnon, Guldknappenin, saajaksi. Lisää aiheesta kirjoittelin Indiedaysin toimituksen puolelle, jutun löytää täältä.

Kuvat: Rika

Old stuff