Kuvittelin tehneeni jokaikinen vuosi, sitten blogin alkuaikojen, postauksen ruotsalaisten vuoden joululahjasta – eli “årets julklapp”. Koska blogijuttujeni kategorisointijärjestelmä (tai “järjestelmä”) on sen verran sumeaa logiikkaa, etten itsekään löydä juurikaan paria viikkoa aikaisemmin tehtyjä postauksia, käytän yleensä ihan googlea vanhoja juttujani etsiessäni. “Årets julklapp Go 4 it vol. 2” -hakusanalla löytyi vain kaksi vanhempaa “Årets julklapp” -postausta: yksi vuodelta 2008 (elämys) ja toinen vuodelta 2009 (kuulokkeet. Mutta että Urban Ears oli jo tuolloin…).

Nykyisin “virallisen” valinnan tekee kaupan alan järjestö (don’t ask who…) ja elektroniikka-alan järjestö Elektronikbranchen. Tässä tämän vuoden voittajat vinkkinä niille, jotka eivät keksi serkulle, veljelle, anopille, kusiinille tai mutsin uudelle boyfriendille (and that will NOT be me…) kivaa, trendikästä joululahjaa.

Aina ajan hermolla elävien ruotsalaisten mielestä, vuoden 2013 toppen joululahjat ovat:

KEVYTUNTSIKKA

Toivottavasti tämä on toimiva joululahjavinkki siellä Suomessa – täällä meillä tuntuu nimittäin siltä, että aivan jokaikisellä on jo käytännöllinen, hyvä, lämmin ja ennenkaikkea supertrendikäs kevytuntuvatakki. Tosin itseltäni moista ei löydy, vaikka voisin kyllä helposti kuvitella itseni käyttämään jotain Monclerin vähän vähemmän superkiiltävästä materiaalista valmistettua versiota (mustana).

Edullisempia – ja ulkonäöltään hyvinkin paljon esikuvansa kanssa saman oloisia – kevytuntuvatakkeja löytyy melkein kaikkien sport- tai sport/fashion -merkkien valikoimista.

Toinen – ja selkeästi paljon laajemman suosion saavuttanut “vuoden joululahja” on:

MEHULINKO

Jos kevytuntuvatakki tuntuu aika yllättävältä “vuoden joululahjalta”, on sen sijaan Elektronikbranchen -järjestön valinta, mehulinko, varsin looginen. Onhan tuolle kyseenalaista kunniaa saavuttaneelle listalle päätynyt noin ziljoona sittemmin kirpputoriklassikoksi muuttunutta vehjettä: leipäkone, pop corn -kone ja jalkakylpylaite nyt ainakin.

Jotenkin kuitenkin tuntuu, että mehulinko ei ehkä ole ihan yhtä älytön juttu. Leivät saa tehtyä mainiosti uunissakin, mutta tuorepuristettua (ja ah niin ihanaa!!) mehua on todella vaikea tehdä ilman hyvää linkoa.

Joskus edellisessä elämässä talouteemme kuului mehulinko, jolla tehtiin ehkä maailman parasta omenamehua. Laite oli kuitenkin kooltaan verrattavissa pieneen panimoon, joten nykyisessä kerrostalon keittiössä en kyllä sen kanssa jaksaisi alkaa askarrella (ja se taisi kyllä hävitä parempaan kotiin “suuren kirpputoritalven” aikana). Sen sijaan tuo Boschin suhteellisen virtaviivainen mehulinko voisi olla tismalleen se, jonka haluaisin kaverikseni niitä nyt vasta muodostumassa olevia uuden vuoden lupauksia toteuttamaan…

Kuvista kiitos: Bosch & Moncler

Jostain syystä Tampere-talossa järjestetyn itsenäisyyspäivävastaanoton pukujen arvostelu ei tunnu ihan samalta kuin perinteisten Linnan juhlien. Tämä modernimpi tapa juhlia tuntui aluksi omituiselta – eikä rehellisesti sanottuna ollenkaan kiinnostavalta, mutta lopulta olen sitä mieltä, että näistä juhlista katsojat sai paljon enemmän. Olihan ohjelma aika synkkä sävyltään, mutta toisaalta ihan ymmärrettävää, että ensimmäisellä kerralla haluttiin mennä perinteisellä linjalla. Kyllä sitä lopulta katsoo mielummin laadukasta ohjelmaa kuin väkinäistä valssaamista piukkaan ahdetussa salissa.

Päätin sitten kuitenkin sanoa mielipiteeni juhlan parhaimmista pukeutujista. Kyllä – olen sitä mieltä, että “kaikkien” lehtien yleisöäänestykset voittanut Pamela Tola oli kovin suloinen Mert Otsamon suunnittelemassa jätskipaperiluomuksessaan. Siitä huolimatta uuden pukeutumiskoodin mukaiset elegantit, tyylikäät ja viehkot asut olivat ihan muut.

Itsenäisyyspäivävastaanoton asut – TOP 3

Vuoden lehtivalokuvaaja Meeri Koutaniemi oli valinnut etnishenkisen vihreäsävyisen asun. Tykkään kokonaisuudesta ihan hurjasti! Koutaniemi on onnistunut siinä, missä niin moni meni metsään: asusteet, kampaus, korut, kengät, meikki – kaikki sopivat täydellisesti yhteen ja muodostavat saumattoman tyyli- ja värikokonaisuuden.

Elina Kiikko pystyy periaatteessa kantamaan millaista mekkoa tahansa. Jostain syystä kuitenkin kokonaisuus on helposti hiuksenhienosti white trash -linjan väärällä puolella. (ehkä se vain johtuu boyfriendin kyseenalaisesta tekstaritaipumuksesta, joka säteilee Kiikko-raukan ylle myös?). Tämä nahkainen kotelomekko on kuitenkin mielestäni hyvin elegantti ja oikealla tavalla cool. Myös clutch toimii hyvin ja teräväkärkiset pumpsit. Superpaljon pisteitä kultaisesta pantamaisesta vyöstä. Sen sijaan poskipunan kanssa olisi voinut ottaa vähän rauhallisemmin ja suuremmat & löysemmät kiharat olisivat olleet selkeästi elegantimmat. Mutta kokonaisuus on pienistä puutteista huolimatta mielestäni oikein onnistunut!

Kenkäsuunnittelija Minna Parikan kokonaisuus on lähestulkoon täydellinen! Sileät hiukset ja säästeliäs meikki toimivat tosi upeasti vastakohtana huikeakuosiselle asulle. Dress code olisi toki sallinut vähän enemmän paljasta pintaa, mutta jotenkin tällainen elegantti tyylikkyys alkoi tuntua virkistävältä kaikkien niiden barbie-leikkeihinsä unohtuneiden rouvashenkilöitten jälkeen.

Kenkäsuunnittelijan kengät. Itselläni ei ole ollut mitään Parikka-himoa aikaisemmin, mutta juuri tismalleen nuo (ehkä toisen värisenä…) voisi olla todella huippu lisä juhlakenkävalikoimaani. Yhdet kengät, joilla oikeasti voisi kävellä, ei ehkä olisi mikään kovin huono asia.

Siinä oli Mintun vuoden 2013 Virallinen TOP 3 -lista.

Erikoiskunniamaininnan ja virallisen (virtuaalisen) paras pukeutuja pystin saa kuitenkin Duudson-poppoo!

Tämä oli juuri tismalleen oikea juhla pukeutua tyyliteltyihin superseksyihin Härmän pukuihin gTien kaulavaatteisiin ja charmikkaaseen leveään hymyyn. ME likes!

Presidentin linna taitaa olla vielä useamman vuoden remontissa. Oikeastaan aika mainio tekosyy uudistaa itsenäisyyspäiväjuhlaperinnettä ihan pysyvästikin. Nythän sitä voi alkaa vaikka heti spekuloida, että Turkuunkohan ne juhlat menee ensi vuonna ja osaavatkohan ne siellä mitään kekkereitä edes järjestää… Haha!

Kuvat: Hesari, Seiska, Iltalehti, Iltsikka

Sain Muoti mielessä -blogin hurmaavalta Anna Malialta Blogiperiaatteet -nimellä kulkevan haasteen. Aina säännöllisesti tulee pohdittua paljonkin omia periaatteitani, miten ne synkkaa muun blogimaailman ajatuksiin ja miksi ylipäätään bloggaan. Tämä haaste tuntui kuin juuri minulle räätälöidyltä. Se menee näin:

”Haluan aloittaa haasteen, jossa kerromme omia periaatteitamme bloggareina. Mikä on sinulle tärkeää? Mitkä asiat saavat sinut harmistumaan blogimaailmassa? Miten suhtaudut kuvien oikeuksiin? Miten hoidat yhteistyöpostaukset? Kerro asioista vapaamuotoisesti ja omalla tyylilläsi. Itse haluan tällä tavoin kertoa omat periaatteeni ja ajatukseni julkisesti, jotta lukijani saavat rehellisesti tietää mitä mieltä olen asioista.”

Go 4 it vol. 2 -blogin alkutaival

Aloitin bloggaamisen oikeastaan ainoastaan ja vain, koska halusin pitää yllä suomenkielen taitoani. Kuuden vuoden Ruotsissa asumisen jälkeen alkoi tuntua, että kielitaito rapistuu ja ohenee tavalla, jota en olisi aikaisemmin voinut uskoa todeksi. Siihen päälle kun vielä lisäsi pääasiassa englanniksi tapahtuneen opiskelun, ei henkilökohtaiselle kielenhuollolle ollut ihan hurjasti tilaisuuksia. Ensimmäinen idea oli alkaa kirjoitella viestejä Suomessa asuville rakkaille, mutta näppäränä tyttönä päätin ratkaista asian “massapostilla” – eli kirjoittelemalla kuulumiseni blogiin.

Aloittaessani en tiennyt, että sellainen asia kuin “muotiblogi” on olemassakaan. Tosin aika pian tempauduin mukaan tuolloin vuoden 2007 alussa vielä hurmaavan kotoiseen ja suppeaan muotibloggareitten joukkoon. (Joo kyllä, silloin olimme kaikki ihan reilusti muotibloggareita. Jako lifestyle-, muoti-, kauneus- etsetera -blogeihin tuli vasta myöhemmin. Neuleblogit olivat iso juttu ja ruokablogit – se ei ole kai muuttunut mihinkään?).

Tuntuu, että alkuajoista on jo valovuosia – ja kun katsoo koko skenen kehitystä – jossain mittakaavassa se on ihan oikeasti valovuosi. Olen kuitenkin halunnut pitää mukana ihan jokaikisen postauksen alusta asti. Blogi on niin jo omaa historiaani, että en voisi kuvitellakaan deletoivani edes niitä kaikkein säälittävimpiä ja surkeimpia juttuja!

Kuvien lainaaminen puolin ja toisin

Kuvia lainatessani pyrin olemaan mahdollisimman avoin ja ilmaista selkeästi kuvien lähteen joko laittamalla credsit kuvaajalle tai linkittämällä kuvan omistajan sivulle. Lainaan vain niitä kuvia, joiden tiedän olevan siihen käytettävissä. Esim. vapaasti ei-kaupalliseen tarkoitukseen käytössä olevia lehdistökuvia löytyy tosi monelta media-saitilta. Sivustolla yleensä myös lukee, miten he haluavat kuvistansa viitteet. Eri ketjujen etc. vaatekuvat ovat myöskin hyvin usein vapaasti käytettävissä.

Pyrin koko ajan pitämään itseäni ajan tasalla sen suhteen, millainen kuvien lainaaminen on ookoo lain mukaan, mutta haluan myös noudattaa hyvää ja kivaa tyyliä. Eli en lainaa kuvia, jos en ole varma, että se sopii ja lähteet ilmoitan aina selkeästi.

Omia kuviani saa lainata, kunhan laittaa lähteen näkyviin selkeästi ja linkin blogiini.

Linkit lukijoiden iloksi

Blogissani ei ole kaupallisia linkkejä. Kaikki linkit ovat lukijoiden iloksi, että löytäisitte asiat, joista puhun mahdollisimman helposti ja googlailematta. On hassua, miten ennakkoluuloisesti linkkeihin suhtaudutaan. Mielestäni hyvä linkittäminen on palvelua – ja joskus linkkien laittamiseen ja hyvien linkkien haravoimiseen menee enemmän aikaa kuin itse postaukseen.

Yhteistyöt ja markkinointi

Ilmoitan aina erittäin selvästi, onko kysymys yhteistyöpostauksesta tai olenko saanut jonkin postauksessa esiintyvän tuotteen blogin kautta. Itse olen kyllä sitä mieltä, että tämän jankuttaminen on mennyt vähän överiksi. Siis tulee sellainen tunne, että pitäisi kirjoittaa “olen ostanut tämän itse omalla rahalla”, ettei joku vain ala epäillä piilomainontaa. Toisaalta nämä ovat niitä uuden alan kasvukipuja ja kehittymisen vaiheita. Olen hurjan onnellinen, että saan olla mukana edelleen todistamassa, miten koko bloggausmaailmaa muuttuu ja etabloituu. Enkä tosiaan itsekään halua lukea hämärän rajamailla kulkevia piilomainontajuttuja, joten mielummin yliselkeä asian selvittäminen kuin epäselväksi jäävät viestit.

Ikäviä puolia

Tiedän, että kuullostaa vähintäänkin lällyltä, kun sanon, että kaikkein ikävintä on se, että enää ei ole mitään mahdollisuutta seurata kaikkia ihania blogeja, ehtiä tutustua upeisiin ihmisiin heidän tekstiensä kautta tai käydä antoisia keskusteluja eri kommenttibokseissa. Osittain muutos johtuu siitä, että blogimaailma on muuttunut niin paljon. Osittain olen muuttunut itse.

Ikäviä kommentteja, hyökkääviä anonyymejä tai muita normaaleja blogimaailman varjopuolia ei tielleni ole osunut oikeastaan lainkaan.

Mikä bloggaamisessa on tärkeää

Rakastan bloggaamista, rakastan kirjoittaa itselleni tärkeistä asioista olivatpa ne pinnallisia tai vähän syvällisempiä. Rakastan sitä, että tiedän, että teitä on siellä ruudun takana vaikka kuinka paljon, vaikkei kommenttiboksini tulvikaan vastauksia, kysymyksiä tai kannanottoja. Tämä on minulle henkireikä, pakopaikka, minäkuvan osa ja leikkikenttä, jossa voin tavata niin samanmielisten kuin kaikkien muittenkin kanssa.

En voisi kuvitellakaan elämää ilman bloggaamista. Tai voisin, mutta en todellakaan halua!

Haastan mukaan kertomaan omista blogiperiaatteistaan blogit:

1. Stockholm by me
2. Tyyliä metsästämässä
3. Anna ja Sebastian

Tuskin maltan odottaa, että pääsen lukemaan uusien ja vähän vanhempienkin bloggarikollegoitteni blogiperiaatteita!

Sain tänään sähköpostiini tiedotteen, jossa kerrottiin, että reteistä alusvaatteistaan tunnettu yritys, Björn Borg, on tänään avannut Venäjällä nettikaupan. Avajaisia on mainostettu isosti kampanjalla, jossa kalsarit on aseteltu sateenkaaren väriseksi pinoksi. Selkeä ja rohkea kannanotto Venäjän ihmisoikeuksia kunnioittamattomaan homopropagandalakiin. Vähemmästäkin päätyy Putinin mustalle listalle.

Yritän välittää täällä blogissani tasa-arvon, hyväksynnän ja rakkauden sanomaa aina, kun vaan voin. Miksi sitten tämä lehdistötiedote oli päätyä välittömästi delete-nappulan uhriksi?

Asiakkaan korvien välissä brändimielikuvan napsahtamiseen ei aina tarvita kovin paljoa. Joskus jo muutama vuosi sitten olin tukholmalaisessa Björn Borg -putiikissa ja sain aivan käsittämättömän huonoa palvelua. Kysymys ei ollut mistään suuresta jutusta – taisin kysyä vain, löytyykö ostoharkinnan alla olevaa tuotetta (muistaakseni laukku) varastosta, koska en mieluiten osta esittelykappaletta. En edes enää muista sanatarkalleen, mitä myyjä vastasi, mutta jotain niin väheksyvää, pisteliästä, nokkavaa ja alentuvaa, että marssin niiltä sijoilta ulos kaupasta ja menetin makuni koko Björn Borgiin. Siinä määrin jopa, että tämä heidän rohkea mainoskampanjansa oli jäädä vaille ansaitsemaansa huomiota.

”Björn Borg on aina kannattanut tasa-arvoa elämän kaikilla osa-alueilla. On ihmisen perusoikeus rakastaa ja olla rakastettu riippumatta siitä, kuka tai millainen on. Tätä viestiä tukemaan toteutimme tämän päivän mainoksen Moskova Timesiin”, kommentoi Lina Söderqvist, Björn Borgin Marketing Director tänään tulleessa lehdistötiedotteessa.

Ratkaisevasta palvelukokemuksestani Björn Borgin kanssa on jo useampi vuosi. Nyt, tämän kampanjan ja tuen osoituksen myötä, saatan harkita, että annan anteeksi koko brändille yhden luokattoman huonon myyjän typerän käyttäytymisen.

En tiedä olenko jotenkin erityisen herkkänahkainen, mutta mielestäni markkinoilla on niin paljon tuotemerkkejä, että en todellakaan kanna rahojani sellaiselle taholle, joka kohtelee minua asiakkaana huonosti. Eihän tässä missään Venäjällä olla.

Kuva: lehdistötiedote/Miltton

Sain jo jokin aika sitten BusinessWoman -blogista haasteen vastata kymmeneen tiukkaan kysymykseen. Tarkoitus oli vastailla ihan samantien, mutta huomasin jääväni miettimään useampaakin kohtaa vähän pidempään… Tuntuu, että moneen kysymykseen olisin halunnut vastata postauksen mittaisella pohdinnalla. Yritin kuitenkin pitää normaalin rönsyilevän lörpöttelyviettini kurissa ja vastata suht kompaktisti.

1. Mihin asiaan olet itsessäsi erityisen tyytyväinen?

Olen erityisen tyytyväinen siihen, että olen parantumaton optimisti, joka kykenee näkemään asian kuin asian valoisan puolen (lähestulkoon) aina.

2. Minkä asian haluaisit itsessäsi muuttaa?

Olisin mielelläni vähän vähemmän aikaoptimisti sählääjä ja ylipitkien todo-listojen väsäilijä. Usein toivoisin olevani tehokkaampi oikeasti toteuttamaan suunnittelemiani asioita…

3. Minkä asian haluaisit yhteiskunnassa muuttaa?

Voi, montakin asiaa! Yhteistä kaikille haluamilleni muutoksille on se, että niitä tuskin pystyy säännöillä toteuttamaan. Toivoisin suvaitsevampaa, sallivampaa, kunnioittavampaa ja rakastavampaa yhteiskuntaa, joka olisi tasa-arvoinen sanan varsinaisessa merkityksessä.

4. Lemppariaamiainen?

Aamiainen ei ole lemppariateriani, mutta parhaimmillaan se on silloin, kun aikaa on paljon, ystäviä ja hyvää ruokaa paljon. Taidanpa vastata, että lemppariaamiaiseni on brunssi!

5. Hauskin muisto lapsuudesta, jonka haluat blogissasi jakaa?

Olin kyllä sellainen himmaileva haaveksija lapsena, että mitään kovin hassua en oikein ikinä saanut aikaiseksi. Yksi rakkaimmista muistoistani lapsuudestani on se, kun kesäisin kävimme maatalosta kotoisin olevan isäni kanssa navetan parvella etsimässä heinäkasojen seasta navettakissan pentuja. Voi sitä sähinän määrää, kun lopulta onnistuttiin löytämään pesä!

6. TosiTV vai luontodokumentti?

Olen tosi surkea katsomaan tv:tä, mutta jos noista kahdesta pitää valita, niin ehdottomasti luontodokumentti. Tosin ne ovat usein itselleni aivan liian jännittäviä. (vieläkin vaivaa se yksikin, missä ei sitten lopulta kerrottu, selvisikö se Himalajalla asusteleva lumileopardi vai ei…)

7. Mitä vaatetta et laittaisi mistään hinnasta päällesi?

Haha! Tähän en uskalla vastata yhtikäs mitään. Oman historiani tuntien “tätä ja tätä en pukisi päälleni mistään hinnasta” -väitteen esittäminen johtaa vain siihen, että seuraavaksi pukeudun juuri siihen!

Toisaalta, jos kysymyksen kääntää filosofiseksi, vastaukseni on, että en mistään hinnsta laittaisi päälleni mitään vaarallista tai epäeettistä.

8. Suolainen vai makea?

Suolainen

9. Juustonaksut vai chipsit?

Voi ei, miten vaikea kysymys!! Vastaan silti, että sipsit.

10. Mistä juuri nyt haaveilet?

Normijuttujen, kuten lottovoiton ja vatsalihassikspäkin lisäksi haaveilen työuraan liittyvistä asioista. Pitkän tasaisen kauden jälkeen tuntuu, että olisi aika laittaa vähän pökköä pesään. Saa nyt sitten nähdä, miten ja missä tuo tulee toteutumaan. Toivon kuitenkin vakaasti, että muutokset eivät jää vain haaveeksi.

Oman kysymyssettini kymmenen kysymystä ovat:

1. Vaate, josta et haluaisi koskaan luopua?

2. Elokuvat, teatteri vai telkkari?

3. Unelmiesi matkakohde?

4. Yllättävin taito, jonka sinulla on?

5. Noloin tapasi?

6. Bloggaamisessa parasta on..?

7. Seuraava suuri tavoitteesi?

8. Paras tapa viettää perjantai-ilta?

9. Jos joutuisit pukeutumaan koko loppuikäsi vain yhden merkin/suunnittelijan vaatteisiin, minkä valitsisit?

10. Miksi kuvittelit pienenä, että sinusta tulisi isona?

Mukaan vastaamaan haluan haastaa valloittavat Indiedays-kollegani Rillan ja Majn!

Kuvissa vilahtelee ikuisesti vaiheessa oleva parveke-kesäkeitaani, josta en ole edelleenkään saanut tehtyä sitä lupaamaani postausta…

Yksi ehkä eniten inhoamiani pukeutumiseen, tyyliin … sanalla sanoen muotiin … liittyviä latteuksia on, että muoti vaihtelee, mutta tyyli on ikuista. Ei tarvitse mennä pukuhistoriassa mitenkään erityisen paljon taaksepäin, reippaat sata vuotta riittää aivan mainiosti, kun voi aivan konkreettisesti todeta, että “yleisesti hyväksytyt” tyylikkyyskäsitykset vaihtelevat siinä missä pintamuotikin. Muutossyklin pituus vain hämää.

Vanhoja (siis ikivanhoja) arkistovalokuvia katsellessa tulee helposti ajateltua, että vakavailmeiset pyhäpukuihin pyntätyt ihmiset ovat  myös jotenkin kuvien tapaan vanhoja. Kaikki aikuiset näyttävät poikkeuksetta isoäideiltä ja isoisiltä. Toisaalta esmes hääkuvissa tuskin juuri parikymppistä iäkkäämpiä esiintyy – ainakaan siis hääparina. Muistan joskus oikein pinnistelleeni, että näkisin jonkinlaisen nuoruuden pilkahduksen kaiken sen vakavuuden ja erityisesti kuvan oton aikaisen tyylin läpi, mutta en voi väittää onnistuneeni.

Tyylin muka-ajattomuutta, muodin merkitystä visuaalisen ympäristön jäsentämisessä ja koko omaan aikakauteen liittyvää minäkuvaa jäin miettimään, kun törmäsin Today I Learned Something New -blogissa aivan mielettömän hauskaan kuvasarjaan. Liuta klassisia veistoksia on puettu viileisiin hipsteri-vetimiin ja – vips – sieltähän kuoriutuu kasa potentiaalista media- ja mainostoimistoväkeä, in-baarin dj ja ainakin yksi megaluokan muotibloggari. Haha!

Tsekkaa kaikki loput kuvat: Classical sculptures dressed as hipsters look contemporary and totally badass

Suurkiitokset kuvista ja ajatuksien herättämisestä: photographer Léo Caillard and photo retoucher Alexis Persani.