Category: Matkailu

Enää nykyisin en juuri viitsi kertoa puolituntemattomille ihmisille, että tykkään muodista – jopa rakastan sitä – ja että pidän muotia yhtenä ihanimmista harrastuksistani. Ai miksikö? No siksi, että yleisin reaktio “alan” ulkopuolelta tulevilta on lähes poikkeuksetta tyyliin “ai, taidat olla kova shoppailemaan?” tai “juu, kyllä minäkin olisin kiinnostunut muodista, mutta kun ei minulla ole niin paljoa rahaa/en jaksa pyöriä kaupoissa”. Itse suhtaudun shoppailuun kuitenkin varsin pidättyväisesti, mikä johtuu ainoastaan ja vain siitä, että en kertakaikkiaan jaksa omistaa niin paljoa kamaa ja ehkä pikkuisen myös siitä, että moni juttu menettää oman pääni sisällä osan hohtoaan siinä vaiheessa, kun himotuksen kohde muuttuu omaisuudekseni…

Muoti on niin paljon muutakin kuin viimeisimpien mallistojen hamstraamista tai loputonta oman itsensä stailaamista. Juuri nyt Tukholmassa on meneillään useampikin näyttely, joita suosittelen erittäin lämpimästi kaikille muodista – muttei niinkään shoppailusta – kiinnostuneille.

Legendaarinen valokuvaaja Helmut Newton – näyttely Fotografiskassa 31.5. – 29.9.2013.

helmut newton yves saint laurent

Helmut Newton on tunnettu provokatiivisista ja reippaasti paljasta pintaa esittelevistä kuvistaan. Nainen esitetään monesti hyvin esineellistetyssä kontekstissa ja monista valokuvista on todella helppo vetää herne feministiseen nenään. Välillä varmaan ihan syystäkin. Monet Helmut Langin kuvista on saavuttanut suorastaan kulttiaseman. Esimerkiksi YSL “Le Smoking” -kuvasarja, mistä tuo yllä oleva kuvakin on peräisin, lienee ikonisuudessaan tuttu myös muotipiirien ulkopuolella.

Itse näyttelyn lisäksi myös koko Fotografiska on kokemisen arvoinen paikka! Suosittelen varaamaan reilusti aikaa, jotta ehtii pitää kaffepaussin kahvilassa, josta on upeat panoraamaikkunat suoraan Tukholman lahteen. Kesäaikaan pihaterassilla on barbecue-grilli kuumana ja live jazzia hengenravinnoksi.

Fashion Figures Faces – Mats Gustafson 13.6. – 22.9.2013 Millesgården

mats gustafson dior ss 2013

Ennen valokuvauksen yleistymistä muotipiirrosten tavoitteena oli kertoa muodinnälkäisille uusimmista mallistoista, linjoista ja siitä kuuluisasta “helman pituudesta”. Nuo ajat ovat tietty olleet ja menneet jo aikapäiviä sitten, mutta edelleen taitava piirtäjä pystyy vangitsemaan designin hengen paljon valokuvaa tehokkaammin. Esimerkiksi tuo Diorin SS 2013 -malliston asu laajahelmaisine kukkahameineen ja ankarine yläosineen toistaa herkkyyden ja karuuden tavalla, mihin valokuva ei pysty. Mats Gustafsonin tyyli on uneneomainen, kepeä ja herkkä. Just the way I like it!

Myös itse Millesgården on ehdottomasti visiitin arvoinen paikka. Aikoinaan yksityiskotina palvellut rakennus on todella makea kaikkine terasseineen ja etenkin puutarha patsaineen on jo itsessään nähtävyys.

Arkitektur- och Design museet: The Fashion World of Jean Paul Gaultier, From the Sidewalk to the Catwalk 15.6. – 22.9.2013

paolo-roversi

Jean Paul Gaultier on niin paljon muutakin kuin nimi torso-hajuvesipullojen kyljessä. Madonnan kultaiset tötterörintsikat ja sailoriraitapaita ovat legendaarisia muotimaamerkkejä, mutta näyttely ei ole kuitenkaan mikään entisen suuruuden jäähyväisnäytös, vaan esillä on paljon ihan ajankohtaista tuotantoa. Sanovat siis ne, jotka olivat eilen illalla näyttelyn avajaisbileissä. Minttu jätti avajaisskumpat väliin, koska samalle illalle osui työpaikan kesäjuhlat. Päätös, jonka fiksuudesta voi tällä hetkellä olla montaa mieltä, mutta ainakin aamulla Camilla oli vielä sitä mieltä, että haluaa käydä JPG:n näyttelyssä vielä ainakin kerran tänä kesänä.

Eihän nuo näyttelyidenkään sisäänpääsymaksut mitään ilmaisia ole, mutta noin 10 – 15 euron investoinnilla on mahdollista saada huomattavasti ilahduttavampaa ja kestävämpää muotisisältöä elämäänsä kuin mitä tuon hintaisella ketjuteryleenitopilla ikinä!

Kuvat: Helmut Newton/YSL, Mats Gustafson/Dior, Jean Paul Gaultier

Puolivuosittainen tietotoimistotiedotus kaikille Tukholmaan matkaaville shoppailunhimoisille alennusmyyntihaukoille:

ALEt ovat nyt alkaneet täällä käytännössä kaikkialla!

Dagens NK

Ketjut aloittelivat alennusmyyntejään jo viime viikolla, tavaratalot (Åhléns ja PUB) ja pienemmät putiikit ovat liittyneet mukaan tällä viikolla. NK:n alestartti on yleensä selkeästi myöhemmin kuin muilla, mutta sielläkin on nyt punaiset hinnat valloillaan tästä päivästä lähtien. Nathalie Schuterman on toinen (odotettu!) myöhäinen alottelija. Nettikaupassa sielläkin näyttäisi olevan halvennuksia tämän sesongin tuotteissa, joten varmasti sama pätee myös fyysiseen myymälään.

Tänä viikonloppuna Tukholmassa shoppailumielellä pyöriville tiedoksi, että jumalaisen ihana Dagmar pitää sample salea perjantaista sunnuntaihin.

Dita dress Dagmar

Aukioloajat:

perjantai 14.6. klo 08.00 – 18.00
lauantai 15.6. klo 10.00 – 17.00
sunnuntai 16.6. klo 11.00 – 17.00

Paikka:

Astoria Sandrew, Nybrogatan 15 – eli ihan keskustassa! Valuuttana Dagmarin Sample Salessa käy vain käteinen.

Lisäksi vielä tiedoksi, että lauantaina on klo 12.00 – 17.00 mahdollisuus tehdä hyviä design-löytöjä skandinaavisen muodin erikoisputiikki Aplacen valikoimista. Aplace Below osallistuu kesäklubi Trädgårdenin lauantaikirppikselle, joten paikalta on hyvät tsäänssit tehdä muitakin löytöjä! Kivan ilman luulisi houkuttelevan paikalle paljon muitakin myyjiä ja hyvästä fiiliksestä pitää huolen myös iltapäivän DJ-sessiot.

Kuvat: NK & Dagmar

Näin kesällä moni tekee shoppailureissuja Tukholmaan, joten ajattelin vinkata yhdestä kivasta uudesta putiikista, joka on avattu kevään aikana Mood -shopping galleriaan. Club Monaco on juuri oikea paikka niille, jotka tykkäävät laadukkaista materiaaleista, klassista “räätälöidyistä” leikkauksista ja naisellisesta tyylistä, joka vie ajatukset varakkaaseen Keski- ja Etelä Eurooppaan, huvijahdeille, marmoripäällysteisille bulevardeille…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tukholman Club Monacossa on saatavana ainakin toistaiseksi vain naisten mallistoa, mutta tutustumisiltana paikalle oli hankittu liuta hyväkäytöksisiä nuoria miehiä pitämään huolta kaikkien viihtyvyydestä.

Club Monaco 2

Club Monaco on alunperin amerikkalainen merkki, mikä tekee “välimerellisestä” tyylistä aavistuksen virtaviivaisempaa, ehkä jopa sporttisempaa. Kaikkea krimskramssua ei tietoisesti yritetäkään välttää (ihanaa, sanoo liikaan minimalistisuuteen kyllästyneenä hän!), mutta monet leikkaukset ja maskuliinisten elementtien käyttö kavaltaa kyllä, ettei tässä mistään monacolaisesta firmasta ole todellakaan kyse.

Club Monaco 3

Oltiin Karkin kanssa aika harakoita ja himoittiin ankarasti kaikkea bling-blingiä. Sen verran Glitteriä korkeampi hintataso tuolla on, että ihan vaan ex-tempore ei tullut tehtyä hankintoja. Tosin taidetaan olla molemmat aika surkeita heräteostosten tekijöitä – ja parempi niin nyt, kun putiikki on vain pienen tunnelbana-matkan päässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ellen hurmaava Emma Elwin emännöi tutustumisiltaa. Mekko on tietty Club Monacon valikoimista ja aivan erinomainen vaihtoehto, jos haluaa vilauttaa vähän paljasta pintaa, mutta nyt taas niin hot napapaita tuntuu vähän turhan haastavalta.

Club Monaco 5

Vedenvihreän, taivaansinisen, kullan ja kerman sävyjä höystettynä lämpimällä korallilla. Kyllähän näihin on helppo ihastua..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mintun illan asu oli saman päivän toimistoasu. Tutusmisillasta ei ole kuin viikon verran, mutta silloin nahkatakki oli vielä ihan pakollinen asuste. Täytyy toivoa, että nyt jo peräti muutaman päivän jatkunut kesähelle pysyisi vaikka nyt tuonne elokuun loppuun. Olisi ihan jees. Haha!

  • housut, Mintun ompelimo
  • t-paita, H&M
  • rotsi, Acne
  • kengät, Moheda
  • laukku, Marc by Marc Jacobs

Club Monaco 7

Club Monaco 8

Pikkuriikkiset minisuloiset hampurilaiset <3 <3

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Karkki löysi Club Monacolta aivan ihanan lierihatun! Mistä ihmeestä muuten johtuu, että joillekin tuntuu sopivan kaikki maailman päähineet?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä samalla esittelyssä myös Karkin illan asu. Shortsihaalarin päällä oli vielä ihana Diane von Furstenbergin neuletakki (näkyy kuvan alareunassa mytyssä lattialla…), mutta sitä ei nyt haluttu kuvaan. Hellehatun kanssa rimmaa parhaiten paljaat olkapäät – niin se vaan on.

  • jumpsuit, Forever21
  • ballerinat, Rizzo

Club Monaco 11

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensivaikutelma Club Monacosta on oikein positiivinen. Hintataso on samaa luokkaa kuin esim. Karen Millen – eli ei ihan sieltä kaikkein edullisemmasta päästä, mutta ei mikään huippukallis kuitenkaan. Suurin osa vaatteiden  materiaaleista on pääosin luonnonkuituja, puuvillaa, silkkiä ja kashmiria sekä nahkaa ja myös työn laatu vaikutti oikein hyvältä. Muutamaa jakkua sovitin ja Karkki yksiä housuja. Kaavoitus vaikutti aika niukalta, eikä Karkki ollut täysin vakuuttunut housujen istuvuudesta muutenkaan. Toisaalta harva kai tuon tyyppisiä vaatteita sovittamatta ostaisi.

Itse aion mennä ehdottomasti paremmalla ajalla tutustumaan tarjontaan, kun haluan hankkia hyvin istuvan jakun tai jonkun kivan mekon.

Netti toimii taas – ihanaa! Aivan tajutonta, miten kädettömäksi sitä itsensä tuntee, kun nettiyhteys takkuilee tai häviää kokonaan. Oikeastaan ihan hullua – varsinkin, kun kännykällä pystyy kuitenkin sen verran surffailemaan, että kaikki olennaisimmat kuten bussiaikataulut, kauppojen aukioloajat, karttakysymykset yms. pystyy tarkistamaan. Bloggaaminen ilman nettiä on kuitenkin sen verran haastavaa, että kylläpäs nyt tuntuu mukavalta, kun linjat toimii taas.

Tässä tulee nyt Tukholmavinkki ja fäshion-uutinen samassa postauksessa. Alunperin piti jutustella uusista Rookieista ja keväällä avatusta Taverna Brillosta erikseen, mutta menköön nyt samaan syssyyn!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Taverna Brillo on aika uusi tulokas Tukholman ravintolakartalla. Viime tammikuussa Whyred järjesti näytöksen jälkeiset bileet Brillossa ja silloin muistan, että monikin ihmetteli, että mikähän tuo nyt on…

Taverna Brillo Rookies 2

Lyhyessä ajassa Taverna Brillo on kuitenkin saavuttanut varsinaisen hipsteristatuksen ja tuntuu, että nykyään kaikki käy vain siellä ja kaikki cooleimmat tapahtumat järkätään juuri tuolla.

Ja mikä ettei – Brillossa yhdistellään trendikkäästi ruokailuhommaa, delikatess-myyntiä, kioskityyppistä kauppajuttua, drinkkibaaria ja klubisceneä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ensimmäisenä sisäänkäynnin jälkeen on valmisruoka- ja delikatess-osio. Lihansyöjälle on tarjolla jos jonkinlaista ilmakuivattua, savustettua, roikotettua ja riiputettua herkkua… Onneksi en asu missään Brillon lähellä – muutenkin jo aika vakavaksi muodostunut take away -addiktioni ryöstäytyisi varmasti täysin hallinnasta..

Viime viikolla päädyin Brilloon Moderådetin kutsumana. Tuorein Stockholm Fashion Week Magazine julkistettiin ja viisi Rookies-ehdokasta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rookies-ehdokkaiden näyttely oli ripustettu ravintolan seinille. Teoriassa ihan hyvä ratkaisu, joka tietty helpottaa näkyvyyttä tungoksessa. Kuvaamisen kannalta ei kuitenkaan ihan optimaalisin järjestely.

Taverna Brillo Rookies 5

Tämän vuoden Rookies-ehdokkaat ovat: Mes Dames (vas.), Anna Ekre (oik.), c.dellstrandNor Autonom ja korumerkki Krista Kretzschmar Jewellery. Maineen ja kunnian lisäksi kaikki Rookies-finalistit saavat ammatillista apua mm. lookbookin toteuttamista varten. Voittaja saa lisäksi 20 000,- kruunua cashia ja muitakin hienoja etuuksia.

Taverna Brillo Rookies 6

Jostain syystä korut ilahduttivat tällä kertaa eniten. Ehkä se johtuu siitä, että kaikki muu roikkui niin korkealla seinillä… Mutta jotain omistushalua herättävää ja henkilökohtaisen oloista on noissa koruissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Brillosta vielä sen verran, että ravintola on ilmeisen suosittu juuri drinkki- ja tapaamispaikkana. Viikonloppuisin dj pitää yllä nuorekkaan urbaania city-chic -tunnelmaa. Mutta vaikka kaiken ytimessä on suuri ruokasali, en ole kuullut oikein yhtäkään vilpittömän positiivista arvostelua paikan italialaistyyppisistä annoksista. Valitettavasti. Mutta fiilis on kuitenkin loistava ja jo pelkästään sen vuoksi kannattaa ehdottomasti poiketa osoitteessa Humlegårdsgatan 19.

Tänään on Peetun 20 vee synttärit. Heräsin aamulla ennen kasia ja soittelin hetimiten tällä hetkellä Brisbanessa majailevalle ex-teinille. Tuntuu niin omituiselta, että tyttö on edelleenkin siellä kaukana. Eipä sitä niin aina jatkuvasti tule ajateltua, mutta näin synttäripäivänä äiskän ikävä jo melkein 6 kuukautta reissussa viihtyneen lapsen perään on kova. No, Mintun aamulla oli Peetulla jo alkuilta ja iloinen synttärijuhlinta oli käynnissä. Eihän sillä siellä mitään hätää ole – päinvastoin – ihan mahtavaa, upeaa ja elämää rikastuttavaa aikaa. Enkä missään tapauksessa toivo, että Peetu nyt lennähtäisi takaisin koti-ikävissään. Päinvastoin. Niin loistavaa ja mahtavaa, että on tuollainen mahdollisuus elää ja kokea.

Silti olisi ihana halata näin synttäreinä (ja muulloinkin) ja toivottaa onnittelut ihan henkilökohtaisesti. Ikävä tuntuu välillä ihan fyysisenä kipuna. Ja haikealta tuntuu sekin, että reissuun lähti juuri ylioppilaaksi valmistunut nuori neito, melkein lapsi ja kotiin palaa parikymppinen aikuinen. Kypsempi, viisaampi, kokeneempi… Niin sen pitää mennäkin – vastakohta olisi vielä kauheampaa – mutta kyllä tämä lasten kasvaminen ottaa välillä lujille. Luopumisen tuskaa ja iloa samanaikaisesti…

Peetun synttäreitten ja Mintun haikeilun kunniaksi Peetun tuoreimpia reissukuvia. Australiasta tällä kertaa.

Peetu 20 v. 1 Peetu 20 v. 2 Peetu 20 v. 3 Peetu 20 v. 4 Peetu 20 v. 5 Peetu 20 v. 6 Peetu 20 v. 7 Peetu 20 v. 8 Peetu 20 v. 9

Tässä viimeisessä kuvassa Peetulla on ensimmäisen työpaikan virka-asu. Muutaman viikon tytöt marssivat pitkin aurinkoisia Melbournen katuja ja yrittivät saada ihmisiä vaihtamaan sähkö-/kaasuyhtiötä. Alunperinkin siis Peetun ajatus oli tehdä töitä Australiassa ja molemmilla on vuoden voimassa oleva Working Holiday viisumi. Muutaman viikon tytöt olivat töissä myös eko-maatilalla jossain Adeleiden lähettyvillä (äiti on hyvin perillä…) ja seuraavaksi olisi ohjelmassa baarimikon/tarjoilijan hommia kyläkapakassa noin parin tunnin ajomatkan päässä Brisbanesta.

Upeaa syntymäpäivää vielä kerran ihana rakas Peetu! <3 <3 <3

Eilinen lauantai tuli vietettyä Gustavsbergissä – eli vanhassa posliinikaupungissa noin puolen tunnin bussimatkan päässä Tukholman keskustasta. Oli aivan täydellinen retkisää. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta ja vaikka tuuli välillä pureskelikin poskipäitä tämänpäiväistä lumisadetta aavistellen, saattoi ulkona istuskella kaffen ajan ihan mainiosti.

Retken pääjuttu oli osallistua posliininmaalaukseen, jota järjestetään yhä toiminnassa olevan posliinitehtaan yhteydessä olevassa museossa. Maalaushommiin ei tarvitse varata aikaa – tilaa vaikuttaisi olevan hyvinkin runsaasti – ja opastus annetaan aina kaikille ryhmille erikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Itse posliininmaalaus ei maksa periaatteessa mitään, mutta maalausta varten pitää ostaa jokin tarjolla olevista Gustavsbergin tai Villeroy & Bochin astioista. Valikoimaa ei ole kovin runsaasti, pari-kolme eri kokoista matalaa lautasta, syvä lautanen, muki ja kuppi. Hinnat ovat normaaleissa ko. merkkien hinnoissa – eli noin 150,- – 250,- kruunua. Astian ostamisen jälkeen värien käyttö on vapaata ja hinta sisältää luonnollisesti myös polttamisen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vanha tehdasalue on tosi kaunis! Posliininmaalauksen jälkeen kiertelimme pitkään alueella…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Camilla maalaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olin miettinyt etukäteen vähän millaista tyyliä haluaisin kokeilla. Voin kertoa, että todellisuudessa on ihan hillittömästi paljon hankalampaa saada käsi tottelemaan ajatuksia. Eikä ne omat suunnitelmat välttämättä näytä kupin pinnassa ihan täysin yhtä tyylikkäältä kuin mielikuvissa…

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tästä se lähtee! Posliininmaalauksen ohjaaja sanoi, että pitää antaa vaan tulla sisimmästä sen, mikä tuntuu kaikkein parhaimmalta. Minttu on näköjään kaivannut aika runsaasti auringonpaistetta elämäänsä. Suorastaan himoan keltaista! Tosin en kyllä vaatteissa kuitenkaan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Homma alkaa hahmottua vähitellen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kupin täydeltä auringonpaistetta. Mietin, että koska tuossa ei ole korvaa, sitä voisi käyttää myös pienenä maljakkona. Ensin kyllä ajattelin, että siitä tulee säilytyspaikka meikkisiveltimilleni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Polttomerkintä.

Polttamisen jälkeen taiteelliset kipposet sopivat mainiosti ihan normaaliin “astiakäyttöön” ja kuviot kestävät myös konepesun. En voinut olla ihailematta polttohyllylle jätettyjä aikaisempien maalareitten tuotoksia:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Gustavsbergin posliinimuseo on loistava retkikohde myös (tai etenkin?) lapsiperheille. Ainakin, jos lapset tykkäävät taiteilusta. Ohjaajan mukaan aika monet tulevat myös pienen vauvan kanssa ja painavat lautaseen muistoksi pienten jalkojen tai käsien kuvat. Ihan päiväristeilyn yhteyteen maalausretkeä ei kuitenkaan kannata suunnitella, sillä polttouuni ei ole päällä joka päivä ja pahimmassa tapauksessa omaa taideastiastoaan joutuu odottamaan jopa muutaman päivän.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka tämä onkin olevinaan enemmän sellainen kultturelli diy-postaus, on ihan pakko kuitenkin mainita, että posliinitehtaan ja -museon välittömässä läheisyydessä sijaitsee myös astiahullun taivas. Gustavsbergin tehtaanmyymälä sijaitsee itse tehtaan yhteydessä. Valikoimaa on aika paljon ja kakkoslaatu irtoaa melko edullisesti. Ehdittiin käydä tehtaanmyymälässä ennen posliininmaalausta ja tuumasin, että tältä reissulta taitaa selvitä shoppailematta kotiin. Mutta. Sitten Camilla mainitsi ohimennen, että tehdasrakennuksen toisella puolella oli muutama muukin outlet-tyyppinen astiakauppa ja minähän siihen, että käydäänpä katsomassa. Ohnoes – siellähän on kaikki Iittala-outletit ja Villeroy & Boch ja Kosta Boda ja mitä lie vielä!

Onneksi olimme bussilla liikkeellä, Iittala-outlet oli jo koitua kohtalokseni. Iittalan (aivan virheettömän näköistä) kakkoslaatua saa tuolta hyvin edulliseen hintaan ja poistuvia värejä puoli ilmaiseksi. Aivan pakko tehdä retki pelkästään shoppailumielessä tuonne, kunhan saan inventoitua, mitä astiakaapistani kipeimmin puuttuu.

Old stuff